Voi hyvin

Nina Honkanen pakenee kaupungin hälyä kakkoskotiinsa korpeen: ”Maalla olen huomannut, miten paljon luonto tarjoaa turvaa, kauneutta ja voimaa”

Nina Honkanen pakenee kaupungin hälyä kakkoskotiinsa korpeen: ”Maalla olen huomannut, miten paljon luonto tarjoaa turvaa, kauneutta ja voimaa”
Nina Honkasen pitkäaikainen haave toteutui, kun hän löysi puolisonsa Hannu-Pekka Björkmanin kanssa talon Keski-Suomesta. Luonnon läheisyys on lisännyt hyvinvointia ja avannut silmät yhteisöllisyyden voimalle.
Julkaistu: 12.5.2022

Auton takakonttiin on pakattu kahden viikon tavarat. Kirjailija Nina Honkanen kiinnittää turvavyönsä etupenkillä. Hänen puolisonsa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ajaa. Kahvi höyryää termospulloissa. Puolessa välissä vaihtuu kuski. Pariskunta on matkalla kakkos- kotiinsa Keski-Suomen Viitasaareen.

Kun auton pyörät pyörivät pitkin Nelostietä, Nina huokaisee helpotuksesta. Huolet hälvenevät ja mieli kirkastuu, kun pääkaupunkiseutu jää taa.

– Viiden tunnin ajomatka ei tunnu raskaalta, päinvastoin. Sen aikana minuun laskeutuu rauha.

Viimeisen vuoden aikana tie Helsingistä Viitasaareen on tullut tutuksi. Vihreitä vaaramaisemia riittää silmänkantamattomiin. Kun Keitelejärvi kimmeltää auton ikkunoista, Ninan sydämessä läikähtää lämpö.

Perillä ”korvessa”, kuten Nina paikkaa kutsuu, matkalaiset kävelevät aina ensin laiturin päähän katsomaan järvenselälle. Vasta sen jälkeen he purkavat tavarat autosta.

Elämä korvessa on opettanut Ninalle uusia tapoja.

– Minulle olisi tyypillistä sännätä heti touhuamaan jotain. Olen oivaltanut, kuinka hyvää jo muutaman minuutin pysähtyminen tekee.

– Maalla olen huomannut, miten paljon luonto tarjoaa turvaa, kauneutta ja voimaa, Nina Honkanen sanoo.

Unelmasta tulikin totta

Koronapandemian alussa Nina innostui selaamaan puolisonsa kanssa iltaisin netistä myynnissä olevia taloja. Oli hauskaa katsella, minkälaisia tiluksia eri puolella Suomea on tarjolla. Kyseessä oli enemmänkin harmiton ajanviete kuin ajatus tehdä talokauppoja.

Nina oli tosin haaveillut vuosia piilopirtistä.

– Uskoin, ettei se olisi minulle mahdollista takausvelkojeni takia. Talouteni on ollut erittäin tiukoilla, koska olen kolmisenkymmentä vuotta maksanut takaamiani lainoja. Nyt kurimus alkaa olla ohi.

Järvi-Suomen sydämessä sijaitseva valkoinen puutalo tuli pariskuntaa vastaan nettisivuilla tuon tuosta. Ninalle seutu oli entuudestaan tuntematonta, mutta Hannu- Pekalla oli lähistöllä sukulaisia.

”En ole ennen kokenut tuntemattomien ihmisten välittävän minusta näin paljon.”
Nina Honkanen

Jo samalla viikolla he lähtivät Viitasaarelle tiluksia katsomaan. Paluumatkalla he tekivät talosta tarjouksen. Kauppakirjat allekirjoitettiin viime vuonna kevättalvella.

Nina oli samaan aikaan onnellinen ja hämmentynyt siitä, että unelma, jota hän oli aina pitänyt saavuttamattomana, kävi nyt toteen.

– Uusperheeseemme kuuluu neljä poikaani perheineen ja Hannu-Pekan kaksi poikaa. On ihana ajatus, että Hopsula, kuten lapsemme ovat talon nimenneet, on paikka, johon on kaikkien mielestä hyvä tulla.

Maaseudulla asuminen on vaatinut opettelua

Hopsula tarjoaa kaupunkiasunnon mukavuudet sisävessoineen ja nettiyhteyksineen. Silti maaseudulle asettuminen on vaatinut uuden opettelua. Pariskunta on perehtynyt harmaavesijärjestelmään, maan kääntämiseen, eri tulipesien luonteisiin ja puusavotan tekoon.

– Entisenä partiolaisena saan tulet syttymään, ja sisävessattomaan kotiin syntyneenä tietynlainen maanläheisyys tuntuu turvalliselta.

Kaikki on mennyt sujuvammin kuin pariskunta alun perin odotti. Lämmitys pelaa, eivätkä vesiputket ole jäätyneet kovillakaan pakkasilla.

– Olen kiitollinen siitä, että meillä on paikka, jossa voi asua ympäri vuoden. Aamuisin tunnen levollisuutta, kun katson ikkunasta järvelle, olipa ulkona sitten kesä kukkeimmillaan tai puissa kristallisena kimalteleva talvi.

Pääsääntöisesti pariskunta elää viikot teini-ikäisten lastensa kanssa Helsingissä ja kahdenkeskiset viikot Viitasaarella. Korpielämä on tuonut arkeen rytmiä ja suunnitelmallisuutta.

– Kun lähin ruokakauppa sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä, sieltä ei lähdetä hakemaan unohtunutta korianteria. Ostokset hoidetaan kerran tai pari viikossa.

Nina toivoo viettävänsä tulevaisuudessa yhä enemmän aikaa maalla. – Työni hyvä puoli on se, että voin kirjoittaa missä päin Suomea tahansa.

Yhteisöllisyys yllätti iloisesti

Huutomatkan päässä asuvista naapureista on tullut läheisiä.

– En ole koskaan ennen kokenut tuntemattomien ihmisten välittävän ja huolehtivan minusta näin paljon. Milloin naapurimme tuovat ovellemme soppaa ja vastaleivottua leipää, milloin tarjoavat apua pihatöissä. Mekin yritämme vastavuoroisesti auttaa heitä.

Naapuripariskunnalla on viisi lasta ja 19 lastenlasta. Virkeät seitsemänkymppiset tekevät puutöitä ja paistavat karjalanpiirakoita.

– Heidän kanssaan on rauhoittavaa jutella. Kun saan perspektiiviä elämään, omat ongelmani asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Yhteishenki liikuttaa Ninaa.

– Parasta maalla on yhteisöllisyys. Olen useammin kuin kerran kuullut paikallisilta, kuinka orvoksi jäänyt lapsi on otettu naapuritaloon asumaan ja kuinka kyläyhteisö kannattelee. Apu on vilpitöntä ja vastavuoroista.

Satakunnan kasvatti nauttii Viitasaaren välittömästä tunnelmasta.

– Kokemukseni mukaan länsisuomalaiseen ilmapiiriin liittyy yksin selviämisen ihanne ja tunneilmaisun niukkuus. Täällä näytetään avoimesti ilot ja surut. Murheenkin keskellä kaivetaan haitari esille.

Tuoreet korpilaiset ovat tutustuneet paikallisiin myös uuden harrastuksensa parissa.

– Liityimme poikiemme kanssa harrastelijoiden jalkapalloporukkaan FC Löytänän lökäpöksyihin. Maaseutu aukeaa uudella tavalla, kun menee ihmisten luo ja alkaa touhuta.

Nina kehuu vuolaasti Viitasaarta asuinpaikkana. Vanhaa kyläkoulua kunnostetaan, ensi kesänä alkaa näyttelijä Juha Variksen luotsaama kesäteatteri, ja kulttuuritoiminta on muutenkin vilkasta.

Myyjäisistä saa ostettua kaikkea, mitä tarvitsee luomumunista lähellä tuotettuun lihaan ja käsinkudottuihin villasukkiin. Hinnat ovat puolet edullisempia kuin Helsingissä.

”Vaalin hiljaisuutta. Elämä kaikkine sävyineen tulee silloin lähemmäs.”
Nina Honkanen

Karhu pentuineen käveli pihapiirissä

Kun Nina kertoo viitasaarelaisille Helsingin vuokratasosta, paikallisten suut loksahtavat auki. He ihmettelevät, mikseivät useammat muuta pääkaupunkiseudulta maalle paremman elämänlaadun perässä.

– Mielestäni kysymystä on hyvä pysähtyä miettimään. Mikä pitää minut kiinni totutussa? Pärjäisinkö itsekseni tai perheeni kanssa jossain kauempana?

Viime talvena saunan takaa kuului vihellystä. Nina ja naapurin rouva aprikoivat, mikä lintulaji mahtaa olla kyseessä. Arvoitus ratkesi, kun mökkitieltä löytyivät emokarhun ja kahden pennun jäljet.

Aluksi Ninaa hirvitti.

– Heti ei tehnyt mieli lähteä postilaatikolle yksin. Hetken luonto tuntui tulevan turhankin lähelle.

Pian ajatus karhun kanssa samasta korvesta alkoi tuntua luonnolliselta.

– Metsässä lienee tilaa molemmille. On kuulemma helpompi saada lottovoitto kuin nähdä karhu.

Luonnon läheisyys on Ninan mielestä korven parasta antia. Hirviä, peuroja, kettuja, ahmoja, jäniksiä ja ilveksiä liikkuu lähistöllä. Järvestä saa kuhaa ja ahventa niin paljon kuin jaksaa virvelöidä.

Vuodenaikojen vaihtumisen kokee selvemmin kuin kaupungissa ja elämän kiertokulun ymmärtää kirkkaammin.

Nina elää onnellista vaihetta. On omaa aikaa kirjoittamiselle ja puolison kanssa olemiselle sekä perhearkea nuorten kanssa.

Osittainen omavaraisuus viehättää

Pandemia-aika on saanut Ninan miettimään turvaa uudella tavalla. Hän huomaa pohtivansa, miten perhe selviäisi, jos Suomeen tulisi vakava kriisi.

– Korpikodissamme on myös puuhella ja kesäkeittiö, jossa voi vuoden ympäri valmistaa ruokaa ilman sähköä. Naapurin kaivosta saisi juomaveden ja metsästä sekä järvestä syötävää. Ehkä selviäisimme hengissä.

Ajatus ainakin osittaisesta omavaraisuudesta ja luonnon kanssa sopusoinnussa elämisestä viehättää Ninaa.

Hänen maailmankatsomuksensa koki käänteen vuonna 1988 ekofilosofi ja toisinajattelija Pentti Linkolan luennolla.

– Olin 1980-luvulla mukana vihreän liikkeen alkumetreillä. Ymmärrys siitä, että luonto selviää ilman ihmistä, mutta ihminen ei pärjää ilman luontoa, on vain syventynyt 35 vuoden aikana.

Korvessa luonto tulee syliin – tai pikemminkin luonto kutsuu ihmisen syliinsä.

– Maalla olen huomannut, miten paljon luonto tarjoaa turvaa, kauneutta ja voimaa. Olisi järkyttävää, jos tuhoaisimme sen.

Aamuisin ikkunasta avautuu Ninan sielunmaisema: puusauna, kesäkeittiö, kalavaja, nurmipiha, omenapuita ja järvi. Tutussa paikassa on helppo keskittyä töihinsä ja rentoutua.

Kun Nina teki mallin töitä 1980-luvulla, hän sai matkustella sydämensä kyllyydestä, ja seuraavalla vuosikymmenellä hän matkusti toimittajana. Enää hän ei tunne kaipuuta maailmalle.

– Minun on melko vaikea rentoutua uusissa paikoissa. En välitä matkustamiseen liittyvästä säädöstä, ja perillä olen ylivireä uusista ärsykkeistä. Sieluni on hidas siirtymään paikasta toiseen.

Työkseen kirjoittava Nina ei kaipaa ulkomaille residenssiin kirjoittamaan.

– Kirjoittamista usein romantisoidaan ajattelemalla, että sanat soljuvat tuijottamalla oliivilehtoa Välimerellä. Minä tuotan parhaiten tekstiä keittiöpöytäni ääressä.

Maaseudulla asumiseen liittyy enemmän fyysistä työtä kuin kaupungissa. Kaikesta on selvitty.

Korvessa kuulee omat ajatuksensa

Maalaiselämän myötä Nina on vähentänyt somen käyttöä kuin itsestään.

– Korvessa kuulen omat ajatukseni. Nykyään vaalin hiljaisuutta. Elämä kaikkine sävyinensä tulee silloin lähemmäs.

Nina elää onnellista vaihetta. Hän on neljän pojan äiti, puoliso, ex-puoliso, anoppi, miniä, käly, täti, mummi, bonusäiti, kummitäti, ystävä ja tytär.

Esikoistaan 18-vuotiaana odottamaan alkanut ja kuopuksensa kuukautta ennen 42-vuotispäiväänsä saanut Nina on kirjoittanut kokemuksistaan keväällä ilmestyvän kirjan Sinisiä unia ja mitä muuta äitinä olen saanut nähdä.

Siinä hän pohtii, millaista on elää sukupolvien ketjussa ja millaista on erilaisten lähisuhteiden kirjoma arki.

Koti korvessa on aiheuttanut Ninassa jopa syyllisyyttä. Hän on pohtinut, onko hänellä oikeus nauttia maaseudun rauhasta, koska kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta.

– Minun on melko vaikea ottaa hyvää vastaan ja pelkään, milloin se otetaan minulta pois. Toisaalta elämässäni on ollut monia hetkiä, jolloin olen miettinyt, miten selviän seuraavaan päivään. Ehkä nyt on minun vuoroni hengähtää.

”Minun on vaikea ottaa hyvää vastaan ja pelkään, milloin se otetaan minulta pois.”
Nina Honkanen

Toisinaan Nina vetäytyy kirjoitustöidensä kanssa itsekseen korpeen. Oma rauha tuntuu kahden aikuisen ja kahden teini-ikäisen lapsen äidille sekä kahden teini-ikäisen bonuslapsen äidille ylelliseltä.

– Ero ja yhteishuoltajuus tuovat mukanaan sen, että työrauhaa ja aikaa uudelle parisuhteelle tulee kuin itsestään, kun lapset ovat välillä toisen vanhemman luona. Yritän osata nauttia lapsettomien viikkojen tuomasta vapaudesta vailla huonoa omatuntoa.

Läheiset ovat ihastuneet korpikotiin

Parhaimpia Ninan mielestä ovat kuitenkin ne hetket, jolloin talo täyttyy tutuista äänistä.

– Olen niin perhekeskeinen, että olen onnellisimmillani silloin, kun pöydän ympärillä istuu koko rakas tusinamme.

Myös ystäviä on käynyt vierailuilla Hopsulassa. Joskus kahville poikennut on saattanut viipyä useammankin päivän.

– On ihanaa, että muutkin läheiset ovat ihastuneet korpikotiimme, mutta vilkkaan viime kesän jälkeen meillä on ensi kesälle suunnitelma. Aiomme olla edes yhden viikon maaseudun rauhassa kahdestaan.

Nina on onnellinen siitä, että kolme vuotta sitten rakkaus roihahti. Yksin hän tuskin olisi viitasaarelaisen puutalon omistaja.

– Korvessa on hyvä kulkea kaksin.

Nina Honkanen

on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut romaaneja ja tietokirjoja. Hänen uusin kirjansa Sinisiä unia ja mitä muuta äitinä olen saanut nähdä (Kirjapaja) ilmestyi huhtikuussa 2022.

Porissa syntynyt Nina vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Raumalla. Nina on 54-vuotias ja asuu Helsingissä puolisonsa, näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Perheeseen kuuluu Ninan neljä poikaa puolisoineen, lapsenlapsi sekä Hannu-Pekan kaksi poikaa. Pariskunnalla on kakkoskoti Keski-Suomessa Viitasaaressa.

2 kommenttia