Kauneus ja Terveys

Onko nainen aina liikaa: kovaääninen, puhelias, vanha, ärsyttävä? Neljä feministiä kertoo, miten naisvihaa vastaan voi taistella

Onko nainen aina liikaa: kovaääninen, puhelias, vanha, ärsyttävä? Neljä feministiä kertoo, miten naisvihaa vastaan voi taistella
Moni tuntee olevansa vääränlainen, ärsyttävä, jotenkin liikaa. Neljä feministiä kertoo, mistä tunne johtuu ja mitä sille voi tehdä.
Julkaistu: 19.7.2022

Liian puhelias. Liian kovaääninen. Liian määräilevä. Liian pliisu. Liian lihava. Liian laiha. Liian nuori. Liian vanha. Moni nainen tuntee, että tekipä niin tai näin, aina on jotenkin vääränlainen, ärsyttävä, liikaa.

Nykykulttuurin ja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresma sanoo, että naisille on varattu kulttuurissamme varsin kapea liikkumatila.

”Pitää olla seksikäs, mutta ei liian, jotta ei ole lutkamainen. Pitää olla huoliteltu, mutta ei liian, muuten on turhamainen tyrkky. Pitää kouluttautua, mutta ei liikaa, jotta ei uhkaa miesten valtaa. Nämä kaikki esimerkit heijastavat kulttuurista naisvihaa. Nainen ei ole juuri koskaan sopiva”, Saresma sanoo.

Naisviha ei tarkoita vain yksittäisen ihmisen vihaa naisia kohtaan, vaan se ilmenee esimerkiksi kaikessa siinä, mitä kulttuurissa arvostetaan tai ei arvosteta.

Nämä arvostukset juontuvat patriarkaalisesta eli miesvaltaisesta järjestyksestä, joka on ollut vallalla jo pitkään. Siinä mies on perheen ja yhteiskunnan pää, joka saa näkyä ja kuulua, ottaa valtaa ja käyttää voimaa. Naisen tehtävä on tukea, huoltaa ja hoitaa miestä ja jälkikasvua – olla läheisiään mutta ei itseään tai yhteiskuntaa varten.

Myös Suomen lainsäädäntö tuki pitkään patriarkaalista järjestystä. Vuoteen 1919 asti naisen piti pyytää aviomieheltään lupa ansiotyöhön. Vuoteen 1930 asti mies hallitsi vaimon omaisuutta. Vuoteen 1994 asti mies sai raiskata aviovaimonsa ilman rangaistusta.

Nykykulttuurin ja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresma.

Nykyään sukupuolet ovat lain silmissä tasa-arvoisia. Miesvallan aaveet kummittelevat silti yhä monella elämän­alueella. Käyttäytymistä säätelevät normit ovat lakeja hienovaraisempia muotoja pitää naisia kurissa.

Runoilija, vammaisaktivisti, Kynnys ry:n tiedottaja Sanni Purhonen muistuttaa, että ihmisen mallina on ollut kautta aikojen valkoinen, vammaton heteromies.

”Naisille on varattu kiltin, hiljaisen ja hyvätapaisen sivuhenkilön rooli. Jos nainen ei suostu siihen, hän saa heti kuulla olevansa väärän näköinen ja kokoinen ja muutoinkin liikaa”, Purhonen sanoo.

Hän käsittelee myös näitä teemoja tuoreessa runo­kokoelmassaan Jos vain muuttuisin toiseksi.

Jotta muutos parempaan voi alkaa, ilmiö täytyy ensin tunnistaa ja nimetä. Aloitetaan siitä.

Runoilija, vammais­aktivisti ja tiedottaja Sanni Purhonen.

Syö pulla ja unohda arvostelu

Tuija Saresman mukaan naisvihan ylläpitämiseen osallistuvat kaikki, myös naiset itse. Naisvihamieliset asenteet ovat niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että jokainen omaksuu niitä vääjäämättä jossain määrin.

Politiikan tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Saara Särmä on ollut feministi jo parikymmentä vuotta ja tehnyt jatkuvaa työtä oman ajattelunsa muuttamiseksi. Silti hänkin saa usein itsensä kiinni naisvihamielisistä ajatustavoista.

”Huomaan joskus kauhistelevani toisten naisten pukeutumista. Tai kun kaunis ja huolellisesti laitettu nainen esiintyy asiantuntijana, saatan ajatella, että voiko häntä ottaa vakavasti. Tällaisissa tilanteissa pyrin vain toteamaan, että ok, tällainen ajatus tuli, mutta sitä ei tarvitse ottaa vakavasti saati sanoa ääneen”, Särmä kertoo.

Ulkonäön kommentointi voi tuntua harmittomalta mutta ei suinkaan ole sitä, Tuija Saresma huomauttaa. Se asettaa naisen arvostelevan katseen kohteeksi.

”Useimmat naiset arvostelevat itseään jatkuvasti: pitäisi olla laihempi ja kauniimpi ja sitä ja tätä. Kun naisvihamieliset odotukset sisäistää, syntyy helposti tuhon kehä, josta voi seurata anorektista oireilua.”

Politiikan tutkija Saara Särmä.

Elokuvaohjaaja Hanna Bergholm on käsitellyt syömishäiriöiden teemaa ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan Pahanhautoja. Se palkittiin alkuvuodesta Ranskan elokuvajuhlilla.

”Elokuva käsittelee odotuksia, joita yhteiskunta asettaa tytöille ja naisille. He yrittävät kontrolloida elämäänsä kontrolloimalla kehoaan”, Bergholm sanoo.

Bergholm ahdistui itsekin nuorena siitä, että kauppakeskuksissa ja lehtien sivuilla törmäsi jatkuvasti anorektisen laihojen naisten kuviin.

”Oli sietämätöntä, kun joka paikasta tuli viestiä, että pitää olla laihempi kuin normaalisti syövä koskaan voi olla. Onneksi nykyään mainoksissa näkee joskus normaalipainoisiakin naisia.”

Saara Särmä on pyrkinyt aktiivisesti haastamaan haitallisia ajatustottumuksia, esimerkiksi painoon liittyen.

”En halua ruokkia sitä voivottelua, että ei pitäisi ottaa pullaa ja pitäisi mennä lenkille. Kenenkään ei tarvitse selitellä syömisiään tai kokoaan. Kukaan ei ole toisille esteettisesti mitään velkaa”, Särmä sanoo.

Särmän, toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon ja kirjailija-kulttuurivaikuttaja Rosa Meriläisen Feministinen ajatushautomo Hattu haastoi takavuosina ihmisiä katsomaan linnan juhlat haukkumatta naisia. Särmä uskoo, että tällaisella arjen työllä voi olla iso merkitys vahingollisten ajatusmallien purkamisessa.

Voit itsekin miettiä, millaisissa tilanteissa puhut itsestäsi tai muista naisista pilkallisesti tai latistavasti, ja haastaa itseäsi keskittymään olennaisempiin asioihin.

Elokuvaohjaaja Hanna Bergholm.

Usko naisiin, uskot itseesi

Naisten vähättely saa yhteiskunnassa monia muotoja. Näitä ovat esimerkiksi miesselittäminen ja miespaneelit.

Miesselittäminen viittaa ilmiöön, jossa mies kertoo itseään asiantuntevammalle naiselle, mistä asiassa on oikeasti kyse. Miespaneelit ovat pelkistä miehistä koostuvia asiantuntijajoukkoja seminaareissa tai mediassa.

”Miespaneelit kertovat siitä, että naisten pätevyyttä ei tunnisteta, ja miesselittäminen taas siitä, ettei naisten pätevyyttä oteta vakavasti”, Saara Särmä sanoo.

Särmä aloitti vuonna 2015 miespaneeleita kommentoivan blogin. Hän lisäsi pelkistä miehistä koostuvien asiantuntijajoukkojen kuvien päälle tekstin ”Congrats, you have an all male panel” ja peukkua näyttävän amerikkalaisnäyttelijä David Hasselhoffin kuvan. All male panel -meemistä tuli viraalihitti, ja se on auttanut ihmisiä ympäri maailman tunnistamaan ilmiön.

Tuija Saresman mukaan naisten osaamista pyritään mitätöimään suoranaisella vihapuheella. Sitä saavat osakseen etenkin nuoret ja vähemmistöön kuuluvat naiset.

”Vihapuheessa on kyse totutun sukupuoli- ja valtajärjestelmän puolustamisesta. Se on yritys rajoittaa naisten ja vähemmistöjen mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan”, Saresma sanoo.

Saara Särmä iloitsee siitä, että nykyfeministit verkostoituvat ja nostavat toistensa tekemisiä esiin.

”Minäkin tarkoituksella nostan naisia ja nimitän vaikkapa Leea Klemolaa, Saara Turusta ja Jenni Toivo­niemeä neroiksi. Neromyytti on erittäin miehinen, aivan perusteetta. Olen lanseerannut sanonnan, että nainen on naiselle nero.”

Voit itsekin tietoisesti tunnistaa ja kehua naisten ansioita. Se ei ole itseltä pois, päinvastoin.

”Nouseva vuorovesi nostaa kaikkia veneitä”, sanoi Girls-sarjan luoja Lena Dunham puhuessaan naisten keskinäisen solidaarisuuden voimasta.

”Naisille on varattu kiltin, hiljaisen ja hyvätapaisen sivuhenkilön rooli.”
Sanni Purhonen

Anna kaikille (tunteille) tilaa

Elokuvaohjaaja Hanna Bergholmin mukaan kulttuurimme soveltaa naisiin ja miehiin kaksoisstandardia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jos illanvietossa nainen puhuu yhtä paljon kuin mies ja esittää vahvoja mielipiteitä, häntä pidetään helposti ärsyttävänä. Sen sijaan puheliasta miestä pidetään kiinnostavana seuramiehenä. Tai jos nainen suuttuu, hän käyttäytyy huonosti, kun taas suuttuva mies on jämäkkä johtajatyyppi.

Bergholm sanoo, että etenkin naisten viha tuntuu aina olevan yhteiskunnassamme jotenkin liikaa.

”Jos tyttö tai nainen on vihainen, ihmiset usein leimaavat hänet ärsyttäväksi ja hankalaksi. Vihan syyt usein sivuutetaan ja naista syyllistetään vihan ilmaisusta.”

Erityisen vahvoja ovat äitiyden normit. Kun Bergholmin lapsi itki vauva-aikana jatkuvasti ja kaikki tuntui hankalalta, Bergholmia ahdisti seesteinen äitiyskuvasto, joka tuntui antavan luvan vain yhdenlaisille tunteille.

”Mietin, mitä teen kaikelle raivolleni, jonka käsittelemiseen minulla ei ollut malleja. Lopulta aloin kirjoittaa siitä seuraavan elokuvani Yön lapsen käsikirjoitusta.”

Normien puristavuutta lisää kuuluminen vähemmistöön. Esimerkiksi rodullistettujen tai vammaisten naisten normaali, jämäkkä keskustelu luetaan helpommin liian vihaiseksi ja rajuksi kuin valkoisten naisten, saati miesten, sanovat Saara Särmä ja Sanni Purhonen.

”Pitäisi aina olla nöyrä, kiitollinen ja tyytyväinen, vaikka tarjottaisiin viallisia apulaitteita ja puutteellisia palveluja. Jos oikeuksiaan puolustaa tiukasti, reaktio on usein ärtynyt näpäytys tyyliin ’kaikkea ei voi saada’. Vammainen joutuu tuntemaan olevansa kohtuuton, vaikka puolustaa vain oikeuksiaan elää”, Purhonen sanoo.

Saara Särmällä on hyvä vinkki tilanteisiin, joissa huomaa toisen naisen reaktion herättävän itsessä ärtymystä:

”Kannattaa aina miettiä, tulkitsisinko tilannetta samalla tavalla, jos puhuja olisi valkoinen mies.”

Kohtele naista tekijänä, ei kohteena

Miehillä on ollut pitkään valta ja oikeus kohdella naista omaisuutenaan. Sama pyrkimys näkyy Tuija Saresman mukaan yhä naisten esineellistämisenä: naiseen suhtaudutaan herkästi kuin objektina, jota voi liikuttaa, koskea tai ihailla.

”Esimerkiksi Donald Trumpin tyyppiset miehet kohtelevat rakastettujaankin kuin koristeita, joilla he pönkittävät omaa egoaan”, Saresma sanoo.

Hanna Bergholmin mukaan tuttu sanonta kuvaa hyvin sitä, mitä kulttuurissamme on pitkään odotettu naiselta.

”Miehen pitäisi muka kohdella naista kuin kukkaa kämmenellä. Kukalla ei ole aivoja, ja kämmenellä ollessaan se on riistetty juuriltaan ja täysin kämmenen omistajan armoilla. Miehen vallassa on päättää, rutistaako hän naiskukan hengiltä vai ei.”

Tuija Saresman mukaan tämän ajattelutavan karmein ilmenemismuoto on sukupuolitettu väkivalta.

”Taustalla on ajatus, että mies on perheen pää, jolla on oikeus laittaa naisensa ruotuun vaikka väkivalloin.”

Esineellistäminen koskettaa erityisesti vähemmistöihin kuuluvia naisia. Sanni Purhosen mukaan vammaiset naiset nähdään usein pelkkinä objekteina, jotka on helppo ohittaa.

”Jos liikun kaupungilla avustajan kanssa, kahvilan työntekijä yleensä kysyy avustajalta, mitä minä haluan. Silloin kyllä kailotan, että sitä voi kysyä minulta.”

Tarkkaile, millaisissa tilanteissa naisia esineellistetään ja milloin teet sitä kenties itsekin. Miltä tuntuisi, jos sinut nähtäisiin vain lähipiirisi miehen omaisuutena tai pelkkänä avustus- tai hoitotoimenpiteiden kohteena?

”On radikaalia ja tärkeää pitää naisista. Se on paras vastavoima naisvihalle.”
Saara Särmä

Muuta maailmaa lempeydellä

Saara Särmän mielestä yhteiskunnassamme on radikaalia ja tärkeää pitää naisista.

”Se on paras vastavoima kaikkialla läsnä olevalle naisvihalle”, hän sanoo.

Lempeälle asenteelle syntyy tilaa, kun ensin tunnistaa, millä tavoin naisviha vaikuttaa omaan ajatteluun, ja opettelee näkemään asiat toisin.

Kun Särmä katsoi Fringe-tieteissarjaa, hän ajatteli, että onpa sarjan naispuolinen päähenkilö ärsyttävä. Kun Särmä pysähtyi tunteen äärelle, hän tajusi ärsyyntyneensä siitä, ettei nainen juuri hymyillyt.

”Kulttuurissamme naisten odotetaan hymyilevän. Aloin ajatella, että oikeastaan hahmo on raikas juuri siksi, ettei hän jatkuvasti hymyile. Sen jälkeen aloin tykätä hänestä nimenomaan siksi.”

Särmä sanoo, että myös lempeys itseä kohtaan on äärimmäisen tärkeää. Yhteiskunta ei lakkaa ruokkimasta naisten itsevihaa, sillä se ruokkii markkinataloutta.

Huvittava ja karmea esimerkki tästä on mainos, johon Särmä törmäsi jonkin aikaa sitten. Siinä markkinoitiin varpaiden rasvaimua.

”Vaatimukset naisia kohtaan eivät lopu mihinkään, ja mitä tyytymättömämpiä olemme itseemme, sitä enemmän tuotteita meille voidaan myydä. Mutta jos suhtaudumme itseemme lempeästi, meitä ei voida yhtä helposti ohjailla.”

Särmän mukaan on tärkeää kuulostella jaksamistaan. Kenenkään ei ole pakko jaksaa haastaa syrjiviä ihmisiä tai instituutioita. Vastuu syrjinnän lopettamisesta on aina syrjijällä itsellään, ei syrjinnän kohteella.

Jos kuitenkin voimasi riittävät epäkohtien vastaiseen taisteluun, voit omalla esimerkilläsi innostaa muitakin toimimaan lempeämmän maailman puolesta.

3 kommenttia