Näin saat kiiltävät ja kauniit hiukset - viisi vinkkiä hiustesi hyvinvointiin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Biorion

Näin saat kiiltävät ja kauniit hiukset - viisi vinkkiä hiustesi hyvinvointiin

Hiuspohjan ja hiusjuurien kuntoon voit vaikuttaa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Hiukset ovat yksi hyvinvointimme mittareista ja niiden kunto vaihtelee terveydentilan mukaan. Kiireinen elämä ja stressi voi saada myös hiukset voimaan huonosti. Näillä vinkeillä saat hiuksesi voimaan hyvin.

Mietimme hiuksiamme usein, vaikka mitään erityisiä ongelmia ei satunnaisen huonon tukkapäivän lisäksi olisikaan. Terve hius kasvaa terveestä juuresta. Hiusjuuri reagoi sekä sisäisiin että ulkoisiin tekijöihin. Kiireinen elämä ja stressi rasittavat hiusta heikentämällä hiustupen ravinnonsaantia. Myös yksipuolinen ravinto voi johtaa erilaisiin puutostiloihin, kuten aminohappojen, proteiinin ja raudan puutteeseen, mikä vaikuttaa hiusten kuntoon. Erityisesti vesiliukoisten vitamiinien saannista tulee huolehtia, koska ne eivät varastoidu elimistöön. Säätilojen vaihtelut saattavat rasittaa hiusta. Esimerkiksi aurinko vaurioittaa hiuksia samalla tavalla kuin ihoakin.

Päänahan hierominen edistää verenkiertoa ja parantaa hiusjuurien ravinnonsaantia.

Ikä ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat hiusten kuntoon

Hius elää kolmesta kuuteen vuotta. Iästä riippumatta ihmisellä on aina nuorta tukkaa. Keho kuitenkin muuttuu iän myötä, ja siksi esimerkiksi ravinteet eivät enää välttämättä imeydy hiuksiin samalla tavalla kuin ennen. Tästä syystä on hyvä panostaa hiusten hyvinvointiin sekä ulkoisesti että sisäisesti käytettävien kosteuttavien ja ravitsevien tuotteiden avulla. Lisäksi vettä pitäisi juoda riittävästi. Riittävän veden ja hivenaineiden lisäksi terveitä hiuksia kaipaavan tulisi pitää huolta hyvien rasvahappojen saannista esimerkiksi syömällä rasvaista kalaa ja pähkinöitä.

Naisilla myös hormonaaliset muutokset vaikuttavat negatiivisesti hiuksiin, mikä näkyy esimerkiksi hiusten lähtönä.

Terve hius kasvaa terveestä juuresta.

Viisi vinkkiä hiusten hyvinvointiin

  1. Syö monipuolista, proteiinipitoista ruokaa
  2. Virkistä päänahan verenkiertoa hieromalla
  3. Juo riittävästi vettä
  4. Suojaa hiuksesi säätilojen vaihteluilta
  5. Tue hiusten hyvinvointia Biorion Stimuloivalla hoitonesteellä ja Biorion Strong -ravintolisällä

Biorion-hoitoneste edistää hiusten kasvua

Hiuspohjan hyvinvointiin kehitetty, pintaverenkiertoa stimuloiva Biorion Stimuloiva hoitoneste auttaa hidastamaan ja ehkäisemään hiustenlähtöä sekä edistää uusien hiusten kasvua.

Biorion-hoitonestettä voit käyttää pestyihin, kosteisiin hiuksiin sekä kuiviin, pesemättömiin hiuksiin. Annostele nokkapullosta suoraan päänahkaan ja hiero kevyesti. Hoitoneste on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön. Stimuloiva hoitoneste hiuspohjalle auttaa hidastamaan ja ehkäisemään ennenaikaista hiustenlähtöä ja edistämään uusien hiusten kasvua hiuspohjan pintaverenkiertoa virkistävän kofeiinin, B3-vitamiinin sekä aktiiviaineyhdisteen avulla. Hoitoneste myös auttaa lisäämään hiusten ilmavuutta. Tuote täydentää erinomaisesti sisäisesti nautittavan Biorion hiusravintolisän vaikutusta.

Uusi Stimuloiva hoitoneste hiuspohjalle täydentää Biorion-perhettä, johon kuuluvat lisäksi tuuheuttava ja kosteuttava shampoo ja hoitoaine sekä Biorion Strong 5 mg -ravintolisä hiuksille ja kynsille. Biorion-tuotteet ovat saatavissa vain apteekeista. Hiuspohjan hyvinvointiin kehitetty, pintaverenkiertoa stimuloiva Biorion-hoitoneste auttaa hidastamaan ja ehkäisemään hiustenlähtöä sekä edistää uusien hiusten kasvua.

Hiuspohjan hyvinvointiin kehitetty, pintaverenkiertoa stimuloiva Biorion-hoitoneste auttaa hidastamaan ja ehkäisemään hiustenlähtöä sekä edistää uusien hiusten kasvua.

Biorion Strong 5 mg on vahva uutuus Biorion-tuoteperheeseen. Yksi tabletti päivässä riittää

Julkaistu: 13.6.2018