Voi hyvin

Näin otat hyviä luontokuvia

Näin otat hyviä luontokuvia
Luontokuvaaja Konsta Punkka kertoo toimivat vinkit retkelle. Lähde mukaan!
Julkaistu: 22.6.2015

Luontokuvaaja Konsta Punkkaa on hauska seurata. Pääsee katsomaan sinitiaista suoraan silmiin ja näkee, miten nopeasti orava kuorii pähkinän.

Konstan kannoilla on muitakin. Instagramissa häntä seuraa 250 000 ihmistä.

Retkisää ei ole suotuisin Helsingin Seurasaaressa. Mereltä puhaltaa jäätävä tuuli. Kylmät sadepisarat piikittelevät poskipäitä.

Konsta Punkalla ei ole kuitenkaan edes käsineitä käsissä. Päänsä suojaksi hän vetäisee ulkoilutakin hupun. Eiköhän mennä!

Tämä mies on ollut myrskyn silmässä ennenkin. Kamera kaulassa ja hartiat korvissa hän suuntaa kohti kuusia ja mäntyjä. Seurataan jälkiä.

Jäljet syntyvät kuluneista tossuista, joiden nauhoja Konsta kumartuu välillä korjailemaan. Ei jälkeäkään trendikkäistä retkivarusteista eikä muhkeista maasto­kengistä. Kerta kaikkiaan konstailematon tämä Helsingissä 21 vuotta sitten kuoriutunut nuori uros on.

– Mitä hullumpi ilma, sitä hienompia kuvia eläimistä ­yleensä saan, Konsta kertoo.

Hän kuvaa mieluummin lumimyrskyssä kuin ­kirkkaassa ­auringonpaisteessa. Vesisade on ainoa hankala keli, sillä ­kamera ei pidä nesteestä.

Ja siinä ne heti tulevat. Tiaiset! Konsta kaivaa taskunpohjaa ja ojentaa kämmenensä, jossa on maapähkinöitä. Hän napsuttaa suutaan kuin houkuttelisi arkaa ruunaa ulos ­pilttuusta.

Ensin sormenpäille istahtaa talintintti, sitten paikalle lentää sinitiainen ja seuraavaksi ­hömötiainen. Nyt niitä on ­k­okonainen parvi. Lähimännyssä istunut orava on myös bongannut apajan – tai tunnistanut ystävän. ­Terve!

Konsta on käynyt Seurasaaressa ­lukemattomia kertoja. Hän on silittänyt täällä punarintaa ­poskesta. Vähän ja varo­vasti, lintua kunnioittaen.

– Tämä on tuttu orava. Sillä on tuollainen tumma vekki ­otsassa, Konsta kuvailee samalla, kun ottaa kurresta kuvia.

Totta. Missä lie tupsukorva kolhinut päänsä. Vamma on ­parantunut hyvin eikä selvästi haittaa vilkasta seuraelämää. Tuota pitää päästä kokeilemaan. Siispä pähkinöitä kämmenelle ja rauhallisesti paikallaan. Ei aikaakaan, kun lintu lentää kohti. Sinitiaisen viileät varpaat tuntuvat erikoisilta ja hauskoilta kädellä. Ahaa, tämän takia Konstalla ei ole käsineitä.

Linnut pitävät paljaasta pinnasta. Ilmeisesti ne epäilevät tekonahkaa ja villaa. Luontoäitiä ei niin vain huijata. Metsässä ennakkoluulot voivat pelastaa hengen.

Ennen kuin sinitiainen nappaa pähkinän ­nokkaansa, se katsoo suoraan silmiin. Huikeaa. Lämpimät väreet kipittävät pitkin selkärankaa. Tässä me kaksi eläintä kohtaamme. Silmästä silmään.

Konsta kertoo, miten lintu yleensä ­lähestyy ­ihmistä. Ensin se tarkkailee, sitten hyppää ­yhden oksan lähemmäksi ja siitä pian kämmenelle. Talitiai­nen lähtee lentämään kohti vastatuulta. Näin se saa nostetta siipiensä alle.

Seurasaaren pikkueläimiä ruokitaan talvet, ­joten ne ovat puoliksi kesyjä. Luonnon­metsässä tämä temppu ei aivan helposti onnistu.

Haaveena ahman ja ilveksen ikuistaminen

Pikkupojasta asti luonto on kiehtonut Konstaa. Hän sai ensimmäisen pokkari­kameransa rippi­lahjaksi. Konsta alkoi kuvata luontoa. Sitten hän pääsi kesäkuvaajaksi Tekniikan museoon. Tienesteillään Konsta osti itselleen järjestelmäkameran.

– Kiinnostuin vain lisää elukoista ja niiden elämästä. Hitto, en halunnut ottaa mitään selfieitä ­itsestäni. Jäin koukkuun oravien elämään.

Konstan ilmeikkäät oravakuvat herättivät huomiota kuvapalvelu Instagramissa, jonne hän latasi otoksiaan innokkaasti. Pian maine kiiri ympäri maailman. Amerikkalaiset ihmettelivät suomalaisia oranssinpunaisia oravia. Yhdysvalloissa kurret ovat harmaita. Pian Konstalla oli jo 10 000 seuraajaa. 

Itse Instagram päätti seurata Konstaa parin viikon ajan. Nyt Konstalla on 250 000 seuraajaa ja ­manageri, joka hoitaa hänen puolestaan kuvausmatkoja ja -sopimuksia.

Seuraavaksi hän reissaa Ranskaan ja sitten Saksaan. Niiden jälkeen ohjelmassa on matka Yhdysvaltoihin. Koko vuosi on lähes loppuun buukattu.

Luontokohteissa yritykset maksavat matkakulut ja palkkaa kuvaajille, jotka suosittelevat ­kuviensa yhteydessä hyviä bongauspaikkoja.

Konstaa kutsutaan somessa oravakuiskaajaksi. Hän pitää myös työpajoja luontoharrastajille. Kurssien markkinointi on yksinkertaista.

– Panen ilmoituksen nettiin, että ­Seurasaaressa on viikonloppukurssi, johon otetaan 20 henkeä. Yleensä työpajat täyttyvät parissa tunnissa.

Maailmanvalloituksestaan Konsta kertoilee vaatimattomasti. Hän opiskelee Voionmaan opistossa valokuvausta ja haluaa siitä itselleen ­ammatin. Tavoite on selkeä. Konsta ei haaveile ­savannien kuninkaista vaan ahmasta ja ilveksestä.

– Haluan kuvata suomalaista luontoa ja näyttää maailmalle, mitä siistiä meidän metsistä löytyy. En katso formuloita sohvalla vaan menen mieluummin lähimetsään. Siellä kohtaa uskomattomia asioita.

Nuoren miehen sydän sykkii erityisesti ketuille.

– Kettu on kaunis ja kiinnostava, maaginen eläin. Se on viekas ja todella ilmeikäs. Kettu ­muistuttaa tässä suhteessa ihmistä. Mietin usein tunteita, ­joista ketun ilmeet kertovat.

Konsta ei mielellään ruoki kettuja. Tämän takia ­repolaisen kuvaaminen vaatii pitkää pinnaa.

– Kettukohtaamiset ovat jääneet mieleen. Olen saattanut maata puskissa tunteja odottaen. Lopulta kettu on kävellyt vierestä ohi. Ne ovat upeita hetkiä.

Luontokuvaajan tärkein ominaisuus on kärsivällisyys. Viiden, kuuden tunnin odotus on normaalia.

Konsta oli talvella kuvaamassa lapinpöllöjä. ­Neljä tuntia pakkasessa, ja pöllöt kaukana pellolla. Kun kuvaajaporukka lähti lopulta tarpomaan pois, yksi pöllöistä lensi läheiseen puuhun. Ja kamerat lauloivat, räps, räps. Pöllö ihmetteli rapsahtalevia otuksia.

Myös lähikontakti karhun kanssa on jäänyt mieleen. Itärajan pienessä piilokojussa Konsta oli juuri saanut käteensä keksin ja kupin kahvia.

Samassa otso tassutteli nuuhkimaan kameran ­objektiivia, joka pilkisti ulos kojun muovireiästä. Konsta kuuli karhun hengityksen. Kontio kummasteli kojua ja lipaisi karhealla kielellä linssiä. Outoa. Ei maistunut miltään.

– Makee hetki. Tosi siistiä. Se oli iso uroskarhu.

 Pienempikin riista kiinnostaa. Konsta on ottanut hienoja kuvia metsähiiristä.  

– Etsin kolon ja katson, onko se käytössä. Sitten laitan kolon suulle pähkinöitä ja odotan.

Konstan kanssa tajuaa, kuinka paljon lähiympäristössä jää huomaamatta. Kun eläin oppii luottamaan ihmiseen, se ei pakene heti paikalta.

Jatkamme matkaa. Saaren sisäosat tarjoavat tuulensuojaa. Kädessä on kuorimattomia maapähkinöitä. Konsta kertoo, että tupsukorvat haluavat kuoria pähkinät ehdottomasti itse. Paljas pähkinä jää odottavan käteen.

Muhkea orava laskeutuu alas kuusen runkoa ­häntä pörhöllään ja ottaa pähkinän käpäliensä ­väliin. Se on samankokoinen kuin omena ihmisen kädessä. Meillä on paljon yhteistä. ♥

Konstan vinkit luontokuvaukseen:

1. Muista maltti

Odota, että eläin tulee luoksesi. Tämä vaatii pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Älä koskaan jahtaa eläimiä kameran kanssa.

2. Tutki

Tutustu lähiympäristöösi. Voit kokea upeita eläinhetkiä kotipihalla tai lähimetsässä. Varaa aikaa ja ole tarkkana.

3. Ole ajoissa

Keväällä ja kesällä eläimet liikkuvat aamuisin klo 04–08 ja iltaisin klo 18–23. Kesäyön voi joskus valvoa kokonaan.

4. Pysy reitillä

Aloita pihapiirin oravista ja linnuista. Seuraa niiden reittejä ja tee polun varteen piilo­koju eli naamioitu kuvauspaikka.

5. Nauti

Varaudu siihen, ettei tärppää. Joskus luonto antaa ja joskus ei. Nauti luonnossa liikkumisesta ilman odotuksia.

Koko juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 04/2015

Kommentoi »