Turha jauhaa samaa asiaa, jolle et voi mitään. Päästä irti, jatka eteenpäin, ystävä kehottaa. Ystävä on voinut huomata jotain, mille itse on sokea. Neuvo irti päästämisestä on varmasti hyvä, mutta sen noudattaminen ei ole kovin helppoa.
Irti päästäminen liittyy lukemattomiin tilanteisiin, kuten huonoon ihmissuhteeseen, nöyryytyksen tai vääryyden kokemuksiin ja kaltoin kohteluun. Vanhemmat saattavat takertua lapsiinsa niin, että aikuistuminen ja irtautuminen kodista tuntuu hankalalta. Tai joku on koukuttunut netin ärsyketulvan seuraamiseen.
Käsitteenä irti päästäminen ei ole mitenkään selkeä ja yksiselitteinen. Psykoterapian erikoispsykologi Thea Strandholmin mukaan irti päästämisen käsitettä voi avata tarkastelemalla sitä, mitä kantaa mielessään ja millä tavalla.
Lue myös: Päästä irti menneisyyden kahleista
Mielessä voi kaihertaa esimerkiksi se, että puoliso on toistuvasti haukkunut, huutanut ja mitätöinyt. Kumppanin käytös voi vaikuttaa omaan minäkuvaan. Silloin alkaa ehkä epäillä, että minussa on jotain vikaa ja huonot kokemukset toistuvat jatkossakin.
Tällöin irti päästäminen merkitsee itsetuntemuksen lisääntymistä.
– Se on prosessi, jonka aikana ihminen oppii tuntemaan itseään paremmin eikä jää kiinni toisen tekemiin määritelmiin. On tärkeää luoda itse omanarvontuntoa hankalan ihmissuhteen jälkeen, Strandholm sanoo.
Psykologi Johanna Ojala-Oksala kuvaa irti päästämistä niin, että ihminen hyväksyy jonkin asian omaan elämänhistoriaansa kuuluvaksi.
– Tämä ei tarkoita sitä, että ikävästä asiasta täytyisi pitää. Avioero tai potkut töistä eivät muutu mukaviksi muistoiksi, mutta tunnelataus helpottaa, kun vääryyden kokemuksesta päästää irti. Matkan päästä tapahtumia voi katsoa neutraalista näkökulmasta, Ojala-Oksala sanoo.
Nöyryytyksiä ja vääryyksiä ei tarvitse kuljettaa mukanaan vuosikausia.
Vääryyden kokemuksen mittakaava vaihtelee. Se voi olla pieni, suuri tai siltä väliltä. Pienestä vääryydestä tai nöyryytyksestä, esimerkiksi seurustelusuhteessa, saattaa päästä yli kuuntelemalla ystävää, joka puuskahtaa, että ”unohda se idiootti”. Varsinkin nuoret ihmiset ovat spontaaneja kommenteissaan.
Kommentoidessaan edellämainitulla tavalla ystävä asettuu huonosta suhteesta kärsivän puolelle. Sen sijaan moittiva tyyli, jossa ystävä kyseenalaistaa kärsijän kyvyn irrottautua ikävästä ihmisestä, ei sisällä tuen ilmausta.
Irti päästämisessä auttaa ajatus, että nöyryyttäjä ei ole minun arvoiseni.
Helppoa irti päästäminen ei kuitenkaan ole, koska tunnekuohun aiheuttava ärsyke voi pompahtaa esiin milloin ja missä tilanteessa vain. Myös tunteiden tukahduttaminen voi kääntyä itseään vastaan.
– Tunteet ovat kuin rantapallo. Mitä syvemmälle veteen pallon yrittää painaa, sitä korkeammalle se pomppaa. Samoin jos yritämme kovasti hallita ajatuksiamme, ikävät ajatukset voivat nousta yllättäen pinnalle, Ojala-Oksala sanoo.
Tunteet eivät kysele, saavatko ne nousta mieleen. Kaikenlaiset pienetkin, eri aistien kautta nousevat vihjeet pomppaavat muistuttamaan vanhasta kokemuksesta ja herättävät epämiellyttäviä tuntemuksia.
Thea Strandholm liittää irti päästämisen myös suruprosessiin. Taustalla voi olla jokin suuri menetys, kuten ero, työpaikan menettäminen tai etääntyminen ystävästä. Näistä kokemuksista vapautuminen tapahtuu usein vaiheittain.
Menetyksen läpikäyminen alkaa yleensä sokista, varsinkin, jos menetys tapahtuu yllättäen. Sokkivaiheessa ihminen kieltää asian. Ajatuksissa pyörii, että tämä ei ole totta. Tällä tavoin mieli säännöstelee menetyksen kokemusta. Joku voi kieltää menetyksen niin jyrkästi, että turtuu. Aivan kuin menetys ei koskettaisi lainkaan.
Sokkia seuraavat vaiheet ovat reaktio, käsittely ja sopeutuminen. Reaktiovaiheessa voi olla mukana vihan tunteita.
– Jotkut ajattelevat, että vihaa pitäisi hillitä. Vihalla on kuitenkin suuri merkitys irti päästämisessä. Se etäännyttää ja asettaa rajoja, Strandholm sanoo.
Esimerkiksi jos on kokenut kaltoinkohtelua tai nöyryytystä parisuhteessaan, viha auttaa ymmärtämään, että tämä ei käy. Vihan avulla voi etäännyttää huonoja kokemuksia.
Ajan myötä menetystä pystyy käsittelemään ja siihen sopeutuu. Prosessi kulkee surun ja toisinaan myös masennuksen kautta. Kun ne jäävät taakse, seuraa uudelleen suuntautumisen vaihe. Elämään löytyy jotain uutta.
Strandholmin mukaan suruprosessi ei etene suoraviivaisesti vaiheesta toiseen. Ihminen hyppii vaiheiden välillä, eikä välttämättä käy niitä kaikkia läpi.
Irti päästämiselle tai suruprosessille ei ole aikarajoja. Tahti on yksilöllinen. Silti usein pahin ahdistus alkaa hellittää kuukaudessa. Pitkästä parisuhteesta eroamisen jälkeen ensimmäinen vuosi on yleensä vaikein, koska sen aikana muistuvat mieleen joulut, juhannukset ja lasten syntymäpäivät. Eronneena niitä ei vietetä enää yhdessä.
Strandholmin mukaan irti päästäminen ei merkitse unohtamista. Taakse jätetyt asiat jäävät osaksi omaa elämäntarinaa, mutta ne eivät herätä enää voimakkaita tunteita.
Irrottautuminen ei myöskään ole tahdon asia. Pelkkä päätös ei johda toivottuun tulokseen.
Irti päästäminen on totuuden äärellä olemista. Silloin uskaltaa katsoa asioita niin kuin ne ovat. Itsetuntemus lisääntyy ja ihminen hyväksyy itsensä. Tämä toki vaatii tunteiden ja vaikeiden asioiden läpikäymistä.
Irti päästämiseen liittyy paradokseja. Mitä enemmän kipukohtiaan yrittää unohtaa, sitä vahvemmin ne pysyvät mielessä. Kun komentaa itseään, että älä nyt ajattele sitä nöyryytystä, tallentuu siitä aivoihin yhä voimakkaampi muistijälki.
Vaikeisiin asioihin voi juuttua. Silloin kannattaa houkutella mieltä suuntaamaan ajatukset toisaalle.
Johanna Ojala-Oksalan mukaan kipeiden kokemusten muistaminen voi synnyttää myös kehollisia reaktioita. Syke saattaa kiihtyä, verenpaine nousta ja stressihormonitaso kohota. Kun huomaa, että näin käy, itseen voi suhtautua myötätuntoisesti ja vaihtaa ajatusten ja keskittymisen suuntaa.
– Aktiivinen tekeminen siirtää ajatukset muualle. Kuuntele hengitystäsi, tarkkaile muuttolintuja, silitä kissaa, kuuntele hyvää musiikkia tai nauti liikunnasta. Aivot eivät voi keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa. Kun siirrät huomiota muualle, hankala asia ei saa niin suurta valtaa.
Kun ihminen harjoittelee suuntaamaan ajatukset negatiivisesta myönteiseen, ajatustapa alkaa automatisoitua. Houkuttelu vaatii aktiivista työskentelyä.
Ojala-Oksalan mukaan lapsi saa hyvät eväät kotoa, jos vanhemmat esimerkiksi auringonlaskun nähdessään jakavat kauneuden kokemuksen. Onpa upea ilta, miten hieno taivas, millaisia värejä näet siellä, vanhempi voi sanoa ja kysyä.
–Irti päästäessä havaintoja suunnataan tietoisesti esimerkiksi tällaisiin mielihyvän lähteisiin.
Lue myös: Tuoko ikä viisautta?
Tunnelukot saattavat estää vapautumista katkeruuden ja kaunan taakasta. Lukot ovat lapsuudessa tai nuoruudessa syntyneitä haitallisia tuntemisen tapoja. Ihminen voi kantaa mukanaan lapsuudesta juontuvaa syyllisyyttä, vihaa ja häpeää.
Niistä on mahdollista päästää irti tunnistamalla tilanteet, joissa tunnelukko uhkaa jumittaa ajatuksia. Olen huono surkimus, en osaa mitään ja kaikkihan sen tietävät. Tämä on jumittunut ajatuskuvio, mutta se ei ole millään lailla universaali totuus.
–Jos tällaisia syvältä lapsuudesta kumpuavia ajatuksia nousee mieleen, niitä voi haastaa ja hakea niille kilpailevia ajatuksia, kuten en todellakaan ole mikään surkimus, Ojala-Oksala sanoo.
Yksi kivulias vaihe ihmissuhteesta irti päästämisessä on hetkellinen tyhjyys, ennen kuin tilalle tulee jotain uutta.
–Silloin ihminen on samaan aikaan kahdessa paikassa, vielä osittain kiinni vanhassa ja samalla luopumisesta seuraavassa tyhjässä tilassa”, Thea Strandholm sanoo.
Tuntuu siltä, kuin tulevaisuus olisi riistetty pois, eikä tiedä, mihin on menossa ja kenen kanssa.
–Tämä saattaa katkeroittaa. Tyhjyyden sietäminen on hyvin vaativaa. Jatkuvuus rikkoutuu ja sen myötä myös turvallisuuden tunne.
Jotkut jäävät jumiin haastaviin tunteisiin. Strandholmin mukaan jumitus liittyy usein seikkoihin, joita emme ymmärrä, mutta joita yritämme silti kontrolloida. Etsimme selitystä tapahtumille, vaikka vastausta ei välttämättä ole olemassa.
Seurustelukumppani voi esimerkiksi kadota ja jättää ilman mitään selityksiä. Jos jätetyksi tulemista pähkäilee pitkään, ajatukset alkavat kiertää kehää. Niihin voi jäädä jumiin, eikä yritys kontrolloida tilannetta tuo siihen lisää ymmärrystä.
Eteenpäin pääsee kuitenkin myös tällaisessa tilanteessa, kun tiedostaa, mitä yrittää ratkaista. Millaisia pelkoja liittyy jumittavista ajatuksista irti päästämiseen? Millaisia tunteita liittyy siihen, että jää kiinni järkeilyyn?
Katkeruudesta ja suuttumuksesta kannattaa päästää irti. Silloin tulee tilaa surulle, ja suremisen jälkeen avautuu todennäköisesti uusia asioita.
Joskus toki on niin, että hankala parisuhde on viisasta jättää taakseen. Thea Strandholmin mukaan vaikeassa suhteessa ihminen ei voi olla oma itsensä.
–Toinen osapuoli saattaa kohdella kumppaniaan niin kuin tässä olisi jotain vikaa. Hän ei kunnioita kumppaninsa erillisyyttä, vaan haluaa koko ajan kontrolloida tätä. Hän rikkoo kumppaninsa rajoja ja on mustasukkainen.
–Tällaiseen suhteeseen jäämällä joutuisi kapeuttamaan omaa elämäänsä ja pienentämään itseään toisen hyväksi.
Selvä raja tulee vastaan silloin, jos parisuhteessa on pitkäaikaista ja toistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Sellaisesta suhteesta irrottautuminen on järkevää oman mielenterveyden kannalta.
Ongelmia kannattaa kuitenkin ratkoa esimerkiksi pariterapiassa, ennen kuin ryntää eroamaan.
Lasten itsenäistyminen on tyypillinen tilanne, jolloin pitää kyetä päästämään irti. Vanhemmat joutuvat määrittämään oman roolinsa uudelleen viimeistään silloin, kun nuorinkin lapsista muuttaa omilleen. Silloin kodin voi täyttää iso tyhjyys.
Thea Strandholmin mukaan kaipuu ja suru ovat silloin normaaleja tunteita, mutta vanhempien täytyy ymmärtää, että lapsi ei ole heidän jatkeensa. Lapsella on erillinen mieli, ja aikuistuessaan hän tekee omat päätöksensä.
Joskus vanhemmat takertuvat lapseen peittääkseen tyhjyyden tunnetta. Vanhempi esimerkiksi soittelee niin usein, että lapsi kokee sen häiritseväksi.
Johanna Ojala-Oksalan mukaan taustalla on erilaisia vaikuttimia. Lapsi kokee soittelemisen kontrollointina, vaikka vanhemman tarkoitus on vain vaihtaa kuulumisia.
–Tällaisessa tilanteessa lapsi voi kysyä vanhemmalta, miksi soittelet niin usein, onko se tarpeellista. Viestinnän on oltava suoraa ja rehellistä.
Näin vanhempi ymmärtää, että lapsi tarvitsee omaa tilaa, hyväksyy sen ja hellittää otteensa.
Huolista moni kaipaa vapautusta. Jos on herkkä huolestumaan, tuntuu siltä kuin kantaisi jatkuvasti taakkaa hartioillaan. Kenellekään ei ole hyväksi pyöritellä mielessään huolia aamusta iltaan.
Huolista voi päästää irti harjoittelemalla ja oppimalla pois ajatusmallista.
Thea Strandholmin mukaan siinä auttaa esimerkiksi kehomenetelmä.
Jos ihminen on kovin ylivireinen, hän voi rauhoitella kehoaan. Huolille voi myös antaa huolihetken, jolloin ajatukset saavat kiertää huolestuttavissa asioissa. Sen jälkeen ne asetetaan syrjään ja tehdään muuta.
Menetelmiä, joiden avulla voi opetella päästämän irti, on paljon. Esimerkiksi mindfulness tarjoaa rentoutus- ja läsnäoloharjoituksia. Apua saa myös omahoitooppaista ja Mielenterveystalo.fi-sivustolta.
Hyvä keino on kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Se suuntaa ajatukset hyvään jumittavien huolien sijasta.
Lue myös: Kiitollisuus tuo pitkää ikää
Aina oma apu ei riitä. Vaikeista solmuista irti päästämiseen voi tarvita psykoterapeutin apua. Terapiassa voi luotettavan terapeutin kanssa turvallisesti katsoa omia pelkojaan ja tunteitaan ja oppia ymmärtämään, mitä on niiden takana.
Johanna Ojala-Oksalan mukaan psykoterapia auttaa, kun ihminen haluaa päästä eroon asioista, jotka eivät tuo elämään mitään hyvää, vaan lisäävät kärsimystä.
–On yksilöllistä, millaisia kärsimyksiä ihmiset kantavat repussaan. Joskus kysyn terapiassa asiakkaalta, onko sinulle seurannut jotakin hyvää siitä, että kannat mukanasi vääryyden ja vihan kokemuksia päivästä toiseen.
–Jos asiakas vastaa kieltävästi, voi tilannetta keventää sanomalla, että siinäpä meni hyvä murehtiminen hukkaan.
Terapiassa raskaita kokemuksia ei unohdeta. Asia, josta päästetään irti, jää osaksi omaa elämäntarinaa, mutta se ei enää herätä voimakkaita tunteita. Huomio kiinnitetään siihen, mikä tässä hetkessä on hyvää.
Tämä luo turvallisuutta, tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Kun kipeät asiat pulpahtavat mieleen, niihin voi suhtautua neutraalisti: olen kokenut tämänkin, siitäkin selvisin.
Asiantuntijat: Thea Strandholm on psykologian lisensiaatti, psykoterapian erikoispsykologi ja työterveyspsykologi. Hän toimii helsinkiläisessä Psyykkisen hyvinvoinnin keskus Komppi Oy:ssä. Hän väittelee syksyllä 2020 tohtoriksi.
Johanna Ojala-Oksala on psykologian lisensiaatti, joka on erikoistunut työ- ja organisaatiopsykologiaan. Hän on lisäksi työterveyspsykologi, työnohjaaja ja musiikkipedagogi. Kouluttautumassa psykoterapeutiksi. Asuu Tampereella jatoimii Heltti Oy:ssä.
Julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2020.
