Etkö vieläkään tiedä, mikä sinusta tulee isona? Näin löydät oman kutsumuksesi – ja samalla oikean elämäntehtäväsi

Miksi teen tätä? Miksi olen täällä? Mikä on unelma-ammattini?

Jos olet miettinyt edes yhtä näistä kysymyksistä, olet pohtinut elämäntehtävääsi.

Meillä jokaisella on sellainen, ja kukin käsittää sen omalla tavallaan. Joillekin se on sisäistä tai henkistä laatua, omaan kehittymiseen liittyvää, toiset taas lähestyvät sitä käytännöllisemmin.

On myös niitä, joille kaikki vain tapahtuu sen kummemmin kyselemättä. Opiskellaan, mennään töihin, perustetaan perhe ja jäädään eläkkeelle.

Koskaan ei ole liian myöhäistä miettiä, mikä oma kutsumus on. Monesti pohdinta alkaa käännekohdassa, jossa ihminen havahtuu siihen, että elämästä puuttuu jotakin. Suorituskeskeisessä ajassamme elämäntehtävä nähdään useimmiten ammatin kautta: laaditaan urasuunnitelma ja edetään kohti päämäärää.

Mutta aihetta voi tarkastella useasta näkökulmasta ja laajasti.

– Kyse on pohjimmiltaan samasta kuin sielunsuunnitelmassa. Ihminen syntyy tänne toteuttamaan tehtävää, joka palvelee sekä muita että hänen omaa kasvuaan, intuitio- ja vahvuuskouluttaja Suvi Savolainen sanoo.

Tärkein kutsumuksesta kertova mittari on merkityksellisyyden tunne. On yksilöllistä, kuka tuntee merkitystä mistäkin.

– Alanvaihtajat usein tuntevat olevansa onnettomia, vaikka he olisivat saavuttaneet kaiken haluamansa, Savolainen selvittää.

Hän kertoo esimerkin hyväpalkkaisesta it-alan huippuosaajasta, joka työskenteli suuressa organisaatiossa. Ulkopuolisten mielestä mies menestyi hyvin, mutta hän itse tunsi olonsa tyhjäksi.

Mies ryhtyi opiskelemaan ensihoitajaksi ja toimii nyt ambulanssinkuljettajana. Palkasta on jäljellä kolmasosa ja tarjolla on raskasta vuorotyötä.

– Hänestä kuitenkin tuntuu, että juuri tätä hän on syntynyt tekemään. Se mitä työ on, ei olekaan olennaista, vaan se että kokee tekemisen tärkeänä.

Mistä tietää toteuttavansa elämäntehtäväänsä? Esimerkiksi siitä, kun aamulla herää lähteäkseen töihin ja olo on innostunut ja motivoitunut.

– Samalla kokee sisäistä rauhaa, koska tietää käyttävänsä aikaa itselle tärkeiden asioiden parissa, Savolainen lisää.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kutsumukseen liittyisi myös haasteita ja jopa vaikeuksia. Mukana kulkee kuitenkin tarkoituksenmukaisuuden tunne, joka kantaa päivästä toiseen.

– Välillä joutuu ylittämään rajojaan ja kohtaamaan pelkojaan. Kutsumuksen tunnistaa myös siitä, että se kehittää meitä moniulotteisemmin kuin osasimme odottaa.

Opimme muutakin kuin vain tehtävien suorittamista, sillä samalla sisäisyytemme rikastuu. Lisäksi kutsumuksen toteuttaminen kasvattaa itsetuntemusta ja vahvistaa itsetuntoa.

Kukapa meistä ei haluaisi löytää paikkaansa maailmassa. Vastaavasti itselle väärässä tehtävässä toimiminen syö voima- varoja ja tekee onnettomaksi.

Nämä merkit kertovat siitä, että ei ole oikeassa paikassa:

Työ tuntuu tervanjuonnilta tai yhdentekevältä. Ihminen pohtii töissä, mihin kaikkeen muuhun aikansa voisi käyttää. Hän voi myös kyseenalaistaa, onko tämä kaikki sen arvoista, että viettää päivät pitkät hommassa, jota ei koe merkitykselliseksi.

– Käytämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Jos ainoa motivaatio on saada laskut maksettua, se ei pidemmän päälle kanna, Savolainen tarkentaa.

Joillakin motivaatio syntyy mielen tasolla, toisilla se voi avautua henkisessä yhteydessä omaan itseen.

Työnohjaajana toimiva Jyrki Koivujuuri tietää, että sisäinen motivaatio on aivan olennainen työhyvinvoinnin kannalta. Se jopa suojaa työuupumiselta.

– Valitettavan usein työn imu on matkan varrella kadonnut jonnekin. Siitä saattaa seurata motivaation hiipuminen ja työtehon laskeminen.

Kansankielessä puhutaan leipätyöstä ja työhön leipiintymisestä, tekemisestä vailla intoa. Työnohjauksessa työn imua, eli iloa ja innostusta, voidaan hakea uudelleen.

Asiakkaan kanssa etsitään merkityksellisyyttä ja kartoitetaan hänen arvomaailmaansa. Lisäksi tarkastellaan mennyttä työhistoriaa, aikaa, jolloin työn imu on ollut voimavara. Pohditaan myös, miten työn merkityksellisyys saataisiin palautettua tähän päivään ja tulevaan.

– Tämä tapahtuu keskustelemalla. Asiakkaan täytyy itse haluta löytää se uudelleen. Työnohjaajalla ei valitettavasti ole ämpäriä, josta kaataa merkitystä sen kadottaneelle.

Omien arvojen pohtiminen liittyy olennaisesti kutsumuksen etsimiseen.

– Jotta arvot selkeytyisivät, pitää pysähtyä miettimään, mitä ne ovat. Vain tunnistamalla arvonsa voi toimia niiden mukaisesti ja välttää toimimasta niitä vastaan, Jyrki Koivujuuri sanoo.

On kysyttävä, mikä minulle on tärkeää. Tärkeät asiat vievät elämäntehtävän luo, ja kutsumusta täyttäessä omat arvot toteutuvat automaattisesti.

Mitä tapahtuu, jos ihminen elää ja työskentelee arvojensa vastaisesti?

Hän yksinkertaisesti uupuu, ja hänelle tulee paha mieli. Jos esimerkiksi työskentelee yrityksessä, jossa hankintaketjun jossakin vaiheessa käytetään lapsityövoimaa, se saattaa olla pahassa ristiriidassa oman arvomaailman kanssa.

– Mitä tietoisempi on ristiriidasta, sitä hankalammaksi työssäkäynti muuttuu, Koivujuuri sanoo.

Suvi Savolaisen mielestä arvoja on hyvä tarkastella myös tunnetasolla. Etenkin kutsumuksen kannalta on tärkeää, että tuntee sydämessään tekevänsä oikein.

– Pitäisi osata tunnustella itseään, mikä tuntuu olevan nykypäivänä monelle vaikeaa. Jos kuitenkin tekee arvovalintoja pelkästään järjellä, se ei ehkä loppupelissä kannakaan.

Omien vahvuuksien tunnistaminen auttaa kutsumuksen kirkastamisessa. Jokainen meistä syntyy tiettyjen luontaisten ominaisuuksien, taipumusten ja lahjojen kanssa.

– Niitä käyttämällä voi löytää sen tehtävän, jossa kuuluu olla, jossa viihtyy ja jossa voi toteuttaa itseään, Suvi Savolainen sanoo.

Meillä on lisäksi muita vahvuuksia kuin ne, jotka on tapana listata vaikkapa ansioluetteloon. Saatamme ajatella, että olemme ahkeria ja tunnollisia työssämme tai että meillä on hyvät vuorovaikutustaidot, vankka kielitaito ja stressinsietokyky.

– Usein jää kuitenkin kertomatta, millaisia olemme ihmisinä.

Esimerkiksi jollekin on luontaista, että muiden on hyvä olla hänen lähellään. Hän ei välttämättä itse tiedosta kyseistä ominaisuuttaan, vaan ajattelee, että kaikilla muillakin on sama taipumus. Kun hän sitten oivaltaa voimavaransa, hänen elämäntehtävänsäkin saattaa näyttäytyä uudessa valossa.

Elämäntehtävä toteutuu myös silloin, kun ihminen on rohkeasti oma itsensä. Kun uskaltaa kulkea omaa polkuaan välittämättä muiden odotuksista ja vaatimuksista ja täyttää paikkansa maailmassa.

Kutsumuksen etsiminen voikin toimia antoisana sisäisenä matkana, joka kasvattaa itsetuntemusta. Se saattaa viedä aikaa.

– Ensin on hyvä oppia tuntemaan itsensä, sitä kautta paljastuu oma tehtävä, Savolainen opastaa.

On olemassa sanonta: Rakasta kutsumustasi, siinä sielusi kuiskii sinulle.

Savolainen kertaa, että kutsumus ja elämäntehtävä ovat maallisia vastineita sielun- suunnitelmalle. Sielun ääntä voi hänen mukaansa oppia kuulemaan vahvistamalla omaa intuitiota.

– Intuitio on reitti selvittää, mihin sielunsuunnitelmamme veisi meidät, jos toteuttaisimme sitä.

Omaa intuitiota voi vahvistaa resonanssiharjoituksella.

– Resonanssi tarkoittaa vastetta tai värähtelyä. Resonanssi on intuition lähtökohta. Se on perustaso, jolla pääsee jo pitkälle.

Savolainen opastaa: Voit ajatella mielessäsi jotakin, joka takuuvarmasti merkitsee sinulle hyvää ja myönteistä. Voit pohtia esimerkiksi, onko rakkaus minulle hyväksi.

Tunnustele, mitä se herättää kehossa, vatsan alueella ja rintakehässä. Keskity tunteisiin, älä mielessä pyöriviin ajatuksiin.

Voit tuntea esimerkiksi hilpeyttä, innostusta tai rauhaa. Makustele tunteita ja tuntemuksia. Kun sitten arjen tilanteessa tunnet samoin, se on intuitiosi ääni.

Esimerkiksi jos ystäväsi kertoo jostakin tapahtumasta ja havaitset tuon saman tunteen, voit luottaa siihen, että kyseessä on sinun johdatuksesi.

– Positiivinen resonointi viestittää, että voisi olla hyvä ajatus osallistua tuohon tapahtumaan.

Englannin kielessä ilmiölle on osuva termi gut feeling eli vatsanpohjatunne, joka ei perustu järkeen eikä faktoihin.

Lähes kaikissa ammateissa ja työtehtävissä voi toteuttaa kutsumusta. Välttämättä se ei liity rahan ansaitsemiseen. Jollekin tärkeintä voi olla vapaaehtoistyö. Ja kun ihminen muuttuu, myös elämäntehtävä saattaa vaihtua.

– Sen voi löytää myös myöhemmällä iällä. Kohtaan usein ihmisiä, jotka vaihtavat työtä tai alaa jopa pitkän työuran jälkeen, Jyrki Koivujuuri sanoo.

Sitten on myös niitä, jotka tietävät jo lapsena, mitä haluavat tehdä. Näin kävi myös Koivujuuren koulukaverille.

– Keskikoulussa meidän piti tehdä esitelmä jostakin ammatista. Menimme kaverin kanssa mainostoimistoon kyselemään heidän työstään. Kaveri innostui alasta kertaheitolla ja on nyt työskennellyt mainosalalla 45 vuotta.

Koivujuuri muistuttaa, että kaikki työt ja kutsumukset ovat yhtä tärkeitä. Sydänkirurgi, lentokapteeni, lähihoitaja, nuohooja ja roskakuski ovat tasavertaisia työntekijöitä ja ihmisiä.

– Pidämme helposti yhtä elämäntehtävää toista arvokkaampana.

Koivujuuri nostaa esimerkiksi Dalai-laman, jonka elämäntehtävä on toimia Tiibetin hengellisenä johtajana ja vapauttajana. Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat nostaneet hänet jalustalle, vaikka Dalai-lama, Tenzin Gyatso, on itse toistamiseen sanonut olevansa vain tavallinen munkki.

Olipa elämäntehtävä millainen tahansa, sen toteuttaminen tuo syvää sisältöä elämään. Suvi Savolainen tiivistää sen arvon:

– Viimeistään kuolinvuoteella voi tuntea tehneensä oikeita asioita. Jää kaunis tunne eletystä ajasta ja siitä, että on ollut olennaisen äärellä. Voi tuntea täyttymystä lopun edessä.