Taide voi auttaa muutoksessa myös ihmistä, joka ei usko olevansa taiteellinen – miten taideterapia oikein toimii?

Aikojen alusta asti ihminen on tehnyt taidetta, maalannut, tanssinut, soittanut ja laulanut. Yhteisöissä olemme vaalineet rituaaleja ja leikkejä sekä kertoneet tarinoita sukupolvelta toiselle.

Vuosituhansien ajan taiteella on ollut suuri tehtävä niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin elämässä. Tiedämme esimerkiksi, että alkuperäiskansat ovat aina käyttäneet taidetta muutosvaiheissa.

– He ovat ymmärtäneet, että taiteet auttavat ihmistä siirtymissä. Ihminen on saateltu uuteen vaiheeseen nimenomaan taiteiden avulla, ja siihen on liittynyt kaikkien taiteenlajien käyttö, kertoo taideterapeutti ja kuvataiteilija Kirsi Lybeck.

Lybeck on pohtinut paljon taiteen merkitystä myös omassa ajassamme.

Hän näkee, että nykyaika on alituista siirtymistä vaiheesta toiseen, kun mikään ei ole pysyvää. Jatkuvien muutosten keskellä taidetta ei pitäisi ainakaan väheksyä.

– Taidetta tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kaikkialla pitäisi lisätä taiteellista työskentelyä, sillä taide on suurin opettajamme.

Kirsi Lybeck on tehnyt pitkän uran taideterapeuttina ja kouluttajana.

Taiteen voiman Lybeck on ymmärtänyt jo varhain oman kokemuksensa kautta. Hän kertoo olleensa niin sanottu kapinallinen nuori, jota pidettiin kovissa suitsissa.

– Minua esimerkiksi pidettiin kotiarestissa kaikkiaan kolme vuotta. Ainoa lohtuni oli taide ja tajusin, että jos minulla ei ole taidetta, minulla ei ole mitään.

– Taide ruokki minua vahvasti sisältäpäin. Tiesin, että minulla on jotain omaa, jota ei voi tuhota, vaikka minua kohdeltaisiin kuinka pahasti.

Lybeck kertoo, että hänellä on lapsesta saakka ollut vahvoja visuaalisia kokemuksia. Ne ovat syöpyneet iäksi hänen muistiinsa, ja hän on yrittänyt maalata niitä.

Yksi varhaisimpia muistoja on pieni saunan ikkuna, josta näkyi merelle. Huuruisen ikkunan pintaan oli muodostunut kuplia, joiden läpi sininen meri ja auringon säteet heijastuivat.

Näkymä vangitsi niin, että se elää yhä vuosikymmenien jälkeenkin mielessä.

– Näen jotain, ja yhtäkkiä se onkin huomattavasti suurempi asia kuin se, mitä näen.

Tällaiset kokemukset ovat yksi syy siihen, miksi Lybeck maalaa.

Vastaavanlaisiin kokemuksiin hän on törmännyt taideterapeuttina. Asiakkaan työhön saattaa yhtäkkiä ilmestyä jotain, mikä lumoaa ja vangitsee tekijänsä.

– Moni on kuvannut tapahtunutta, että tuntuu kuin jokin selittämätön laskeutuisi.

Lybeckin mukaan kyse on voimakkaasta kauneuden kokemuksesta, mutta se ei tarkoita muodollista kauneutta.

Jotkut käyttävät siitä jopa sanaa ”pyhä”.

– Tekijälle tulee tunne, että tässä hetkessä on jotain enemmän kuin vain hän, paperi ja maali.

Se on taianomainen, maaginen tapahtuma, sanoo Lybeck.

Nuorena Kirsi Lybeck haaveili taideopinnoista, mutta elämä vei ensin muualle.

Hän teki mallin töitä, sai kaksi lasta ja kävi kauppakorkeakoulun. Työskennellessään toiminnanjohtajana Ihmissuhde ry:ssä hän tutustui hahmotaideterapiaan. Siitä lähti hänen ammatillinen polkunsa kohti ekspressiivistä taideterapiaa.

– Minä pohdin, miksi taide ei voisi auttaa muita, kun se oli auttanut minuakin.

Lybeck opiskeli Sveitsissä ekspressiivistä taideterapiaa kaiken kaikkiaan viisi vuotta, ensin maisteriksi ja sitten kouluttajaksi. Hän perusti kollegojensa kanssa parikymmentä vuotta sitten Suomeen Inartes Instituutin, jossa annetaan alan koulutusta.

Taidelähtöisiä menetelmiä Lybeck on käyttänyt myös työnohjaajana ja työyhteisöjen kehittämisessä.

Haaveen taidekoulutuksesta hän toteutti täytettyään 60 vuotta. Silloin Lybeck lähti opiskelemaan kuvataidetta kolmivuotiseen Alfa-Art-taidekouluun.

Mikä taiteen tekemisessä auttaa meitä?

Lybeckin näkemyksen mukaan kyse on pohjimmiltaan oppimisprosessista.

– Taiteen tekeminen, johon ei liity tavoitteellinen opettaminen, on epävarmuuden maasto. Tuossa maastossa ihminen joutuu punnitsemaan vaihtoehtoja, tekemään valintoja ja sietämään epävarmuutta.

Taidetyöskentelyssä ihminen kohtaa sisäisen maailmansa, josta jotain sellaista tulee näkyväksi, mitä tekijä ei itsekään tiedä etukäteen.

Taideterapiassa voidaan maalata, kirjoittaa, liikkua, tehdä musiikkia ja käyttää draaman keinoja. Olennaista on heittäytyä taiteen maailmaan, jossa voi tapahtua mitä vain.

Aivan ensin koetetaan päästää irti järjen kontrollista ja päämäärästä.

Jos tehdään kuvaa, voidaan liikkeelle lähteä esimerkiksi silmät kiinni ja kahdella kädellä piirtäen.

Kuvaa voidaan jatkaa lämmittelyn jälkeen silmät auki maalaten. Tekijä asettuu ikään kuin kuvan palvelukseen ja kuuntelee sitä. Paperille syntyvän kuvan annetaan kertoa askel askeleelta, mitä se haluaa seuraavaksi.

Väri kaipaa vierelleen toista väriä, muoto kutsuu seuraavaa muotoa. Lopputulos on yllätys myös tekijälle itselleen.

Olennaista on itse luova prosessi ja se, mitä sen aikana tapahtuu. Terapeutti ja asiakas pohtivat yhdessä, millaisia esteitä maalaamisessa oli ja kuinka tekijä pääsi niistä yli. Taiteen tekeminen auttaa tarkastelemaan omaa ajattelua.

Jos esimerkiksi vähättelee omia maalauksiaan, voi pysähtyä pohtimaan, suhtautuuko yleensäkin omiin tekemisiinsä samalla tavalla. Usein taideterapian aikana ihminen oppiikin katsomaan kuviaan hyväksyvin ja lempein silmin.

– Taidetyöskentelystä syntyneet opit siirtyvät käytännön elämään, Lybeck sanoo.

Kun opimme esimerkiksi maalatessamme löytämään luovia ratkaisuja ja monipuolisia tapoja ratkaista eteen tulevia ongelmia, voimme viedä kokemuksen muuhunkin elämään.

– Opittu muuntuu elämäntavaksi, ja sen takia taideterapia on suuri muutosvoima.

Terapeuttinen taiteen tekeminen opettaa meitä käyttämään niitä resursseja, joita meillä jo on. Samalla kasvaa luottamus itseen ja omiin psyykkisiin voimavaroihin. Tulee tunne siitä, että minä pystyn ja minä selviän.

– Tällaista luottamusta ja vahvuutta me kaikki tarvitsemme muuttuvassa, epävarmassa maailmassa, ja siksi taiteella on tärkeä tehtävä.

Entä jos ei koe olevansa lainkaan taiteellinen? Monet sanovat, etteivät he ole luovia tai etteivät ole koskaan osanneet piirtää.

Nämä ovat uskomuksia, joita meille on syötetty lapsuudesta saakka. Moni on sisäistänyt jo kouluaikana, että on huono piirtämään tai ettei osaa laulaa.

Jo pienet lapset alkavat arvostella omia tekemisiään.

Lybeck on kohdannut monia lapsia, jotka piirtävät vain sarjakuvista tuttuja hahmoja. Taidokas jäljentäminen saa aikuiset helposti kehumaan lapsen taitoja, mutta silloin unohtuvat omaehtoiset kuvat.

– Kunpa vanhemmat ymmärtäisivät, että lapsen omat kuvat ovat paljon merkityksellisempiä kuin tutun sarjakuvahahmon tekeminen.

Kun lapsi tekee sisäisiä kuvia, ne voivat olla haparoivia eivätkä mallia jäljentäviä. Usein käy niin, ettei kuvia ymmärretä ja sanotaan, ettei tämä ole oikean näköinen. Se on Lybeckistä surullista.

Moni aikuinen saattaa kertoa, että hänen luovuuttaan on pienestä pitäen mitätöity ja vähätelty. Ikään kuin luovuus kuuluisi vain joillekin ihmisille.

– Näkyväksi tulo voi olla traumaattista, jos se kohtaa kovan, kritisoivan ja nöyryyttävän ilmapiirin.

– Jos sen sijaan pystyisimme suhtautumaan toisiimme ymmärtävämmin, kannustavammin ja hyväksyvämmin, maailma olisi kaiken kaikkiaan paljon parempi paikka.

Luovuus ei ole vain ulospäin suuntautuneiden ihmisten ominaisuus.

Harhaluulo on sekin, että taideterapian tarkoitus olisi opettaa ilmaisemaan tunteita ylettömästi. Näin ei ole, vaan luovuus toimii kahteen suuntaan.

Taidetyöskentely voi kyllä avata tunneilmaisua, jos ihmisellä on sellainen tarve.

Joku voi huomata maalaavansa toistuvasti kuvia, joissa on huutava tai oksentava hahmo. Tekijä saattaa oivaltaa niiden kautta, kuinka paljon on tukahduttanut tunteitaan.

Toinen taas saattaa kokea vapauttavaksi sisäisen kriitikkonsa maalaamisen näkyväksi. Silloin sitä voidaan puhutella ja siitä saattaa löytyä yllättäviä puolia.

– Jotkut ovat pitäneet kauan kaiken sisällään. Heitä ei ole ymmärretty eivätkä he ole voineet näyttää, miltä heistä oikeasti tuntuu ja mitä he ajattelevat. Heille avautuminen on tarpeen.

Luovan työskentelyn avulla voidaan kulkea myös toiseen suuntaan. Taiteen avulla voidaan rakentaa rajoja ja suojata itseä. Kaaokselle annetaan muotoa ja rakenteita.

– Jotkut eivät ole oppineet asettamaan rajoja tai jäsentämään sitä, mitä heissä tapahtuu. Myös näiden asioiden oppiminen edellyttää luovia tekoja, että nyt minä laitan rajan tähän ja rakennan suojan itselleni.

Taideterapiassa voidaan tehdä esimerkiksi kuva, johon tekijä maalaa itselleen rajat tai turvapaikan.

Kuvien ei tarvitse olla esittäviä, mutta kun abstraktit ajatukset saavat muodon ja värin, niitä on helpompi tarkastella. Sitä kautta voi myös miettiä, mitä ne itselle tarkoittavat.

Kuviin on mahdollisuus palata ja niitä voi myös muokata myöhemmin. Kuva elää ihmisen mielessä eri tavalla kuin pelkkä keskustelu.

Tulkitseeko terapeutti asiakkaan tekemää taideteosta?

Lybeck sanoo, että ekspressiivisessä taideterapiassa terapeutti ei tulkitse. Hän tutkii yhdessä asiakkaan kanssa kuvia ja antaa tähän asiantuntijana apua ja tukea.

Terapeutti tai kukaan muukaan ei näe töistä, mikä niiden tekijää ”vaivaa”. Kuvat eivät ole diagnoosin väline.

– Me tutkimme yhdessä ja asiakas oivaltaa itse. En minä voi elää toisen ihmisen elämää, enkä tiedä, mitä hänen sisällään tapahtuu.

Taustalla on ajatus, että jokainen ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija. Vain tekijä itse tietää, mitä syntynyt kuva hänelle merkitsee. Joskus merkitys voi aueta vasta päivien, viikkojen tai kuukausien päästä. Siksi sellainen kuva kannattaa laittaa näkyville, joka kiehtoo omaa mieltä, vaikka ei tietäisi miksi.

Kun kuvan näkee päivittäin vaikka vain ohimennen, saattaa se yllättäen avautua. Silloin tulee äkillinen oivalluksen tunne, että tuossahan etsimäni ratkaisu on ilmiselvänä.

– Ratkaisu on ollut jollakin tasolla tiedossa, mutta järki vain ei ole osannut etsiä sitä. Asiat vaativat aikaa kypsyä, ennen kuin ykskaks ratkaisun näkee kuvassa.

Taideterapiassa ei ole olemassa kiellettyjä kuvia tai ilmaisuja. Joskus tekijä saattaa itsekin pelästyä tekemiään kuvia. Lybeck kehottaa silti katsomaan niitä, vaikka ne olisivat voimakkaita.

Jos kuva ahdistaa, sen voi siirtää syrjään ja katsoa sitä toisella kerralla uudestaan. Vähitellen kuva alkaa tulla tutuksi, ja silloin sen voiman voi saada käyttöön hyvällä tavalla.

Taiteen jalostavasta vaikutuksesta Kirsi Lybeck puhuu myös. Hän nauraa sanan vanhanaikaisuudelle, mutta tarkoittaa juuri sitä: jalostavaa, kasvattavaa ja kehittävää vaikutusta.

– Taide kohottaa ihmistä arjen yläpuolelle ja vie häntä kohti henkisiä ja filosofisia kysymyksiä.

Taide auttaa sellaisten suurten kysymysten käsittelemisessä, kuin mikä on minun tehtäväni tässä maailmassa ja miksi minä ylipäätään olen täällä.

Lybeckin mielestä taiteesta voi löytää vastauksia jopa kysymykseen, mitä järkeä tässä kaikessa on.

Kyky nousta raadollisen arjen yläpuolelle ja katsoa asioita henkisestä ja eettisestä näkökulmasta on erityisen tärkeää ilmastokriisin aikakaudella.

– Me kamppailemme koko maailman säilymisen kanssa. Tarvitaan pitkälle kehittynyttä ajattelua ja tekoja, että tästä selvitään.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2020.