Voi hyvin

Koetamme tehdä hyvän vaikutuksen. Mikä ratkaisee, onnistummeko?

Koetamme tehdä hyvän vaikutuksen. Mikä ratkaisee, onnistummeko?
Haluamme vimmaisesti palautetta itsestämme. Tulkitsemme toisten ilmeitä ja eleitä, mutta harvoin rohkenemme kysyä suoraan. Miksi on tärkeää tietää, mitä muut meistä ajattelevat? Tavatessamme uusia ihmisiä toivomme, että meistä pidetään. Koetamme tehdä hyvän vaikutuksen. Mikä ratkaisee, onnistummeko?
Julkaistu: 7.12.2020

Muistatko, kuinka teini-iässä vietit iltapäivän peilin edessä miettien, mitä ihastuksesi tykkää uudesta hiustyylistäsi tai huomaako joku näppylän otsassasi? Aikuisena on helppo naureskella teini-ikäisen loputtomille pohdinnoille siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Mutta onko mikään muuttunut? Viimeiseksi illalla ja ensimmäisenä aamulla tarkistamme somesta kavereiden reaktiot päivityksiimme. Työpaikalla saamme profiilianalyysin, josta kuulemme kollegoiden mielipiteen meistä työntekijöinä tai esimiehinä. Kotona tutkailemme nettitestin parisuhdeanalyysia, joka kertoo, millaisena puolisona kumppanisi sinua pitää: harkitsevana sinisenä vai räiskyvänä punaisena tyyppinä.

– Haemme tänä päivänä lukuisin tavoin vastauksia kysymykseen, mitä toiset ihmiset minusta ajattelevat, psykologi Mikael Saarinen sanoo.

Saarinen on psykologi, kouluttaja ja psykoterapeutti, joka on työssään perehtynyt tunteisiin sekä yksilöiden ja yhteisöjen vuorovaikutukseen.

Muiden ajatukset kiehtovat

Muiden ajatukset kiehtovat, koska kiinnostus toisten reaktioihin on rakentunut meihin vuosituhansien aikana. Sosiaalisesti piittaamattomat yksilöt ovat karsiutuneet ihmislajin evoluutiossa, ja toisia taitavasti lukevat ovat selviytyneet. Ja edelleen ne pärjäävät, jotka huomaavat, kuinka muut heihin suhtautuvat, ja osaavat sopeutua ryhmään.

– Olemme pohjimmiltamme laumaeläimiä, joille lauman hyväksyntä, suoja ja huolenpito ovat elinehto. Sen vuoksi on tärkeää tietää, millaisena muut minut ja käytökseni näkevät, Saarinen sanoo.

Ongelmia ryhmässä, perhepiirissä ja työpaikalla seuraa, jos toisten ajatukset omasta käytöksestä eivät kiinnosta lainkaan tai ovat isossa ristiriidassa minäkuvan kanssa.

Esimerkiksi alaisten palautteen kuuntelemisesta hyötyisi jämäkkänä ja rehtinä itseään pitävä johtaja, jonka suorasukaisia sanoja työkaverit kuitenkin pelkäävät. Palautteesta olisi etua myös syrjään vetäytyvälle asiantuntijalle, joka itse väheksyy tietämystään, mutta jota muut arvostavat.

Solmut ihmissuhteissa voivat näkyä ulospäin räyhäämisenä ja riitelynä, sisäisesti ongelmat ilmenevät pahana olona ja ahdistuksena. Kummastikin reaktiotavasta seurauksena on henkistä pahoinvointia ja yksinäisyyttä.

– Tiedetään, että ryhmiin sopeutuvat ja niissä viihtyvät ihmiset voivat paremmin ja kärsivät vähemmän stressistä. Heillä on kriiseissä ja kuormittavissa tilanteissa takanaan muiden ihmisten tuki.

Kehonkieli kertoo

Toisten reaktioista ja ”tykkäyksistä” eivät ole kiinnostuneita vain ihmiset, vaan kaikki sosiaaliset laumaeläimet. Koirat, elefantit, hevoset ja apinat ovat taitavia lukemaan lauman jäsenten eleitä, ilmeitä ja ääntelyä.

– Myös meille ihmisille kehonkieli ja äänensävyt ovat luonteva reitti toisen ajatusten tulkitsemiseen. Tarkkailemme näitä merkkejä huomaamattamme jatkuvasti, Saarinen sanoo.

Kun toinen rypistää meille kulmiaan, on luontevaa ajatella, että hän on jostain syystä meille vihainen ja meidän on syytä olla varuillamme.

Toisin kuin muut sosiaaliset nisäkkäät, emme lue vain toisen ulospäin näkyvää käytöstä. Lisäksi mietimme, mitä toisen ihmisen mielessä liikkuu, mitä hän ajattelee tästä tilanteesta. Teemme tulkintoja.

Esimiehen tai kumppanin satunnaisen kulmien rypistyksen saatamme tulkita niin, että he vihjaavat ilmeellään meidän hoitamatta jääneisiin velvollisuuksiimme, eivät omiin huoliinsa. Tällaiset tilanteet aiheuttavat helposti katkoksia vuorovaikutukseen: oma tulkintamme toisen käytöksestä hallitsee tilannetta, ei toisen todellinen ajatus ja tunne.

Saarinen kohtaa ilmiön päivittäin työssään parisuhdeterapeuttina. Pariskunnat tulevat vastaanotolle keskimäärin kuusi vuotta sen jälkeen, kun kumppanin sanat ja teot ovat satuttaneet. Siinä välissä toisen ajatuksia on tulkittu omassa mielessä turhan pitkälle. Alkuperäiset ristiriidat ovat mutkistuneet.

– Vaikka usein toisin luulemme, olemme huonoja ajatustenlukijoita. Emme pysty kovinkaan osuvasti tietämään, mitä toinen ihminen meistä ajattelee vain tulkitsemalla häntä. Ainoa luotettava keino saada selvää toisen ajatuksista on kysyä: mitä sinä ajattelet minusta?

Vanhempien hyväksyntä

Tämän pienen, mutta tärkeän kysymyksen esittäminen on useimmille meistä vaikeaa, ellei mahdotonta. Siihen liittyy epämiellyttävä rajojen rikkomisen ja paljastumisen tunne. Mitä jos toinen ei hyväksykään minua? Omakuvaa on usein helpompi etsiskellä some-kanavista tai netin testeistä kuin kuulla lähimmäisen näkemys itsestämme.

Varhaislapsuudessa kehittynyt kiintymyssuhde vaikuttaa Saarisen mukaan siihen, miten luottavaisesti suhtaudumme toisen ajatuksiin meistä. Opimme ensimmäisissä tärkeissä ihmissuhteissamme, olemmeko turvassa ja hyväksyttyjä vanhempiemme silmissä vai onko suhde arvosteleva ja turvaton.

Kun kysymme mielipidettä itsestämme, lähdemme psykologiseen tanssiin. Alamme rakentaa meille tärkeän ihmisen kanssa kuvaa minusta ja hänestä yhdessä.

– Ei meitä kiinnosta kenen tahansa mielipide, vaan meille merkittävän ihmisen: esimiehen, opettajan, läheisen kollegan, ystävän tai rakastetun.

Myös tilanne ratkaisee. Kun olemme vanhassa tutussa roolissamme, emme yleensä ole niin kiinnostuneita palautteesta. Sen sijaan uteliaisuus herää uudessa, epävarmuutta herättävässä tilanteessa: työ- tai opiskelupaikassa aloittaessamme, ystävään tai seurustelukumppaniin tutustuessamme.

Toisen mielipide merkitsee

Merkittävän ihmisen mielipiteen tekee tärkeäksi häneen liittyvä tunne, kuten ihailu, kateus, rakkaus, luottamus, loukkaantuminen, viha, jännitys tai pelko. Saarisen mukaan tunteiden viestit kannattaa oppia huomaamaan, mutta samalla muistaa, että juuri ne johtavat omia arvioitamme herkästi harhaan.

– Tunne ohjaa meitä poimimaan vihjeitä, jotka vahvistavat sitä.

Jos olemme kuormittuneita, näemme yleensä toiset ihmiset kielteisempinä, tuomitsevimpina ja uhkaavampina kuin he ovat. Toisaalta, jos olemme hyvin toiveikkaita ja myönteisiä, sekin värittää arvioitamme.

Tunteet koukuttavat meitä reagoimaan toiseen ihmiseen niiden vaatimalla tavalla. Yksi saattaa pelätä aina olevansa muiden arvostelun ja pilkan kohteena ja suojautuu muuttumalla puhumattomaksi. Kun ei ilmaise mitään, välttää reaktiot.

Toinen voi ryhtyä kiukkuiseksi päällepäsmäriksi, jotta säilyttäisi valtansa tilanteessa eikä kukaan hyökkäisi kimppuun.

– Mielikuviimme toisesta vaikuttavat paljon aiemmat kokemuksemme. Esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaaminen voi syödä luottamuksen ja turvan kokemusta, Saarinen sanoo.

Kiusatun on vaikea uskoa, että kukaan ajattelisi hänestä mitään hyvää. Hän näkee herkästi uhkia ja suojautuu.

Tutut roolit

Jos emme pysähdy tarkistamaan toisen ajatuksia ja lausu omiamme ääneen, mielemme johdattaa meidät helposti menneisyydestä tuttuihin rooleihin. Silloin juutumme nykyhetken kannalta epäoleellisiin tunteisiin ja ajatuksiin.

– Olemme taipuvaisia suuntaamaan huomiota oman mielemme luomiin pelkoihin. Moni jännittäjä uskoo toisen näkevän, miten kädet tärisevät ja pelätty katastrofi tapahtuu. Ajatus ei kuitenkaan yleensä vastaa todellisuutta.

Kun omiin mielikuviin saa otteen vaikkapa psykoterapeuttisen keskustelun avulla, jännittäjän roolia ei tarvitse toistaa sokeasti. Voi harjoitella toimimaan joustavammin ja armollisemmin itseä kohtaan.

– Tunteiden värittämät, tuomitsevat ajatukset ovat lopulta meidän oman mielemme tuotteita. Toisen ajatukset ovat todennäköisesti jotain aivan muuta kuin kuvittelemme.

Palautteen vastaanottaminen

Kun pelko ja häpeä eivät hallitse mielikuvaa omasta itsestä, on helpompi ottaa vastaan toisen palautetta. Tarvitsemme Saarisen mukaan myös arvioivaa palautetta kehittyäksemme työelämässä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa.

– Palautteen vastaanottaminen on mahdollista vain silloin, kun meillä on turvallinen olo. Rakentavaa palautetta kannattaa kysyä luotettavalta ihmiseltä, kuten mentorilta, hyvältä kollegalta tai ystävältä.

Saarinen myös kannustaa kiinnittämään huomiota siihen, millaista palautetta vastaanottaa. Meitä ei hyödytä kuulla puolisolta, että olemme laiskoja ja saamattomia, vaan että hän toivoisi imurointivuoron hoitamista perjantaisin ja pyykinpesua torstaisin.

– Käytännön tekoihin keskittyvä palaute auttaa muuttumaan ja kehittymään eteenpäin, ei toisen ominaisuuksien arvostelu.

Ihmissuhteissa pärjäävät usein ne, jotka ovat aidosti kiinnostuneita toisen ihmisen ajatuksista ja tunteista. Toisen kuunteleminen on Saarisen mukaan tänä päivänä liian harvinainen hyve.

– Toisen ihmisen näkökulmaan on välillä hyvä tietoisesti heittäytyä ja pohtia myötätuntoisesti, mikä saa tämän ihmisen ajattelemaan ja toimimaan näin. Se tuottaa ihmissuhteissa usein parempia tuloksia kuin oman minäkuvan pohdiskelu.

Kun menemme työhaastatteluun, juhliin tai treffeille, mietimme, olemmeko riittävän huoliteltuja ja sanavalmiita. Se, mitä muut ajattelevat meistä, voi ratkaista paljon. Uusia tuttavuuksiamme ei kuitenkaan kiinnosta ensisijaisesti se, miten olemme pukeutuneet tai kuinka sujuvaa käytöksemme on. He arvioivat meidät salamannopeasti ja pintaa syvemmältä tunteiden avulla.

– Ensitapaamisessa huomiota kaipaisivatkin eniten omat tunteemme ja se, miten niitä välitämme toiselle, toteaa psykologi, kouluttaja Angela Ahola.

Ahola on tutkinut Tukholman yliopistossa ensivaikutelmien psykologiaa. Hän jatkaa, että etsimme toisesta ennen muuta merkkejä siitä, onko hän lämmin ja lähestyttävä henkilö.

– Lämpö ja kiltteys ovat tärkeimpiä ominaisuuksia, kun arvioimme uusia tuttavuuksia. Lämmin ihminen on kiinnostunut muista, kuuntelee, huolehtii ja välittää. Hän ei aiheuta käytöksellään turhia ristiriitoja, Ahola luonnehtii.

Voiko häneen luottaa?

Koetamme myös päästä selville siitä, onko ihminen pätevä eli voiko häneen luottaa.

– Pätevä ihminen osaa asiansa ja pitää sanansa. Hänen käyttäytymisensä on ennustettavissa hankalissakin tilanteissa.

Tilanne vaikuttaa siihen, painottuuko arvioissamme lämpö vai pätevyys.

– Jos etsimme seurustelukumppania, lämpö vie voiton pätevyydestä. Työpaikkahaastattelussa taas korostamme ihmisen pätevyyttä. Useimmiten arvioimme molempia.

Kun tapaamme jonkun ensimmäistä kertaa, reagoimme Aholan mukaan herkemmin kielteisiin kuin myönteisiin tunteisiin. Teemme päätelmiä toisesta vaistomaisesti ja pikaisesti. Ensivaikutelmalla on lisäksi taipumus vahvistua hyvin nopeasti: rehellisenä pidetty pysyy rehellisenä ja roisto roistona.

– Olemme alttiita uusia ihmisiä arvioidessamme tähän ajatteluvinoumaan, jota kutsutaan vahvistusharhaksi, Ahola kertoo.

Ensivaikutelmaa on vaikea muuttaa

Vahvistusharha aiheuttaa sen, että ensivaikutelmaa on vaikea muuttaa. Jos olemme saaneet henkilöstä myönteisen kuvan, haemme sitä tukevaa todistusaineistoa. Selitämme kaikki hankaluudet parhain päin. Jos vaikutelma on kielteinen, löydämme sille vahvistusta.

– Ikävä kyllä, itsestämme muodostuneen kielteisen vaikutelman muuttaminen on vaativampaa kuin myönteisen kuvan vahvistaminen. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. On osoitettava toiselle pienillä teoilla, että minuun voi luottaa ja osaan kantaa vastuuta, Ahola sanoo.

Välitämme lämpöä, kun muistamme huomioida toisen ja kiinnostumme hänestä aidosti. Tässä taidossa kuka tahansa voi tulla paremmaksi.

– Toisen ihmisen käytöksen peilaaminen luo yhteyden tunteen. Mukautamme huomaamattamme ilmeitä ja eleitä samankaltaisiksi uuden tuttavan kanssa. Haemme sanoilla yhteyttä toiseen käyttämällä samantyylisiä ilmaisuja.

Epävarmuus näkyy vähättelynä

Toisen huomioimista estää usein omiin tunteisiin keskittyminen. Esimerkiksi jännitys voi ilmetä puhetulvana, jossa kerromme tauotta omista asioistamme emmekä pysähdy kuuntelemaan toista. Epävarmuus näkyy myös omien saavutusten ja vahvuuksien turhana vähättelynä.

– Ongelman ratkaisemisessa auttaa usein jo sen tiedostaminen. Varmuutta uusiin tilanteisiin ja tapaamisiin tuovat myötätunto itseä kohtaan ja huomion suuntaaminen toiseen oman itsen sijasta, Ahola sanoo.

Angela Ahola

on psykologian tohtori, inspiraatioluennoitsija ja kirjailija, joka asuu Tukholmassa. Hänellä on 10- ja 12-vuotiaat tyttäret. Hän harrastaa liikuntaa, lukemista, tanssia, lasten kanssa elokuvissa käymistä ja kotoilua.

Mikael Saarinen

on Helsingin Punavuoressa asuva psykoterapeutti, psykologi ja kouluttaja. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa. Hän harrastaa elokuvia, kirjoja, sarjakuvia ja mökkeilyä läheisten kanssa.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2020.

Kommentoi »