Uskalla sallia itsellesi parasta! Mielen esteet vaikuttavat siihen, asetutko oman onnesi esteeksi
On usein helpompaa sallia hyvää toisille kuin itselle. Tutustumalla oman mielen esteisiin voi oivaltaa, että hyvää ei tarvitse erikseen ansaita. Sen voi vain ottaa vastaan – hyvällä omallatunnolla.
Voit kuunnella jutun tästä:
Onko sinulla tapana kieltää itseltäsi hyvä? Ajatteletko, että et ole ansainnut rikkautta ja rakkautta? Tunnetko syyllisyyttä siitä, jos laitat tarpeesi muiden tarpeiden edelle? Jos tunnistat itsesi näistä kysymyksistä, pysähdy. Mitä jos alkaisitkin sallia itsellesi hyvää, ehkä jopa kaikkein parasta.
”Millaista elämää silloin eläisit?” psykologi, coach Anu Tevanlinna kysyy.
Itsensä vähättelyä pidetään meidän suomalaisten helmasyntinä. Samaan aikaan se on myös jonkinlainen hyve. Tekee suorastaan syntisen hyvää olla mahdollisimman vaatimaton, etenkin itsensä suhteen.
Vaatimattomuus kaunistaa, opetetaan. Kyllähän minä pärjään vähemmälläkin, uskotellaan. Eihän sinun nyt olisi tarvinnut minua varten, muistutellaan.
On itsekästä toivoa itselle parasta. Ainakaan ääneen sitä ei saa sanoa. Mitä nuo muutkin ajattelevat minusta, jos laitan omat toiveeni etusijalle?
Tevanlinna toteaa, että ylisukupolvisuus näkyy meillä edelleen ajattelussa, jonka mukaan vaatimattomuus on tavoiteltavaa.
”Moni on kuitenkin tullut tietoiseksi tästä ja kokee tarvetta muuttaa ajatteluaan.”
Meille on usein helpompaa antaa muille hyvää kuin vastaanottaa sitä. Antaessamme tunnemme tehneemme oikein, mutta vastaanottaessamme meissä voi nousta jopa syyllisyys. Saatamme ajatella: olenko ihan oikeasti ansainnut tämän kaiken hyvän?
Taustalla piilee se, mitä ajattelemme pohjimmiltamme itsestämme. Arvostammeko itseämme tarpeeksi ja osaammeko nostaa tarpeemme ja toiveemme prioriteettilistalla riittävän korkealle vai emme?
Mitä aidommin arvostamme itseämme, sitä helpompi meidän on ottaa vastaan elämän tarjoamaa hyvää. Ja puolestaan mitä vähemmän pidämme itseämme arvossa, sitä vaikeampaa meidän on sallia hyvän virtaaminen elämäämme.
”Itsensä arvostamisessa on kyse omien tarpeiden ja toiveiden tunnistamisesta, ymmärtämisestä ja kunnioittamisesta”, Tevanlinna toteaa.
Vedä rajasi
Omien toiveiden ja tarpeiden kunnioittaminen on taito sinänsä. Monille on luontevampaa olla muita kuin itseään varten.
On hyödyllistä oppia ymmärtämään, että omat tarpeet ovat ainakin yhtä tärkeitä kuin muiden tarpeet. Tämän kautta osaa vetää terveitä rajoja, tehdä valintoja ja priorisoida.
”Niiden avulla voi löytää tasapainoa elämään”, Tevanlinna sanoo.
Terveiden rajojen vetäminen on kuitenkin monelle vaikeaa. Tevanlinnan mukaan tähän ei ole olemassa yhtä ainoaa selittävää tekijää.
Yksi syy on kuitenkin ihmisten kiireinen elämäntyyli. Monen elämä on aika täyttä. On sitä sun tätä, ja kaikki tulisi saada hoidettua. Mieluiten yksin.
”Usein kuvioon liittyy paljon muiden ihmisten odotuksia, toiveita ja tarpeita meitä kohtaan. Siinä unohdamme helposti itsemme.”
Jos emme pidä tietoisesti kiinni itsestämme, aika ja energia alkaa valua muualle. Siitä tulee vähitellen totuttu olemisen ja toimimisen tapa. Sitten ollaankin tilanteessa, jossa tulee eteen tenkkapoo: entä sitten minä?
”Hyvän salliminen ei myöskään tapahdu suorittamalla.”psykologi Anu Tevanlinna
Määrittääkö suoritus arvosi?
Salliminen on jo sanana vaikea monille. Olemme tottuneet ajattelemaan, että meidän on ansaittava asioita puurtamalla ankarasti niiden eteen. Salliminen saattaa kuulostaa liian helpolta, jopa kielletyltä.
Olemme usein armottomia itsellemme emmekä salli sitä, että hyvä voisi tulla meille helposti ja ihan vain siksi, että olemme sen arvoisia.
Tevanlinna puhuu sisäisestä vaativuudesta. Se piiskaa meitä tekemään aina enemmän ja olemaan aina parempia. Arvotamme ja arvostamme itseämme suoritusten kautta.
Vasta sitten, kun olemme saaneet suoritustemme ansiosta hyväksyntää ja arvostusta, voimme kenties olla sallivampia itseämme kohtaan.
”Tässä täydellisyyden tavoittelussa on kuitenkin ansansa. Kun oravanpyörä pyörii, ei ehkä koskaan tulekaan hetkeä, jolloin olisimme valmiita suomaan itsellemme hyvää”, Tevanlinna selventää.
Miten sallimattomuus, armottomuus ja itsensä vähättely sitten syntyvät? Omaksummeko ne lapsuuskodin kasvuympäristöstä ja vanhempiemme käyttäytymismalleista?
Tevanlinnan mukaan kasvatus kyllä vaikuttaa ajatteluumme ja käyttäytymiseemme, mutta se ei yksinään selitä taipumusta kieltää itseltä hyvä.
”Jos ihmisellä on ollut tietynlainen kasvuympäristö, se ei tarkoita automaattisesti, että hänestä tulee tietynlainen aikuinen”, hän sanoo.
Silti psykologia tunnistaa, että opitut ajattelu- ja toimintamallit, asenteet ja ideaalit alkavat kehittyä jo lapsuudessa. Tässä mukaan tulevat myös olosuhteet, ihmissuhteet ja kokemukset.
Lapsena saatu kannustus kantaa
Kasvuympäristöstämme omaksumme tapoja toimia. Niihin vaikuttaa se, millaisia asioita lapsuuskodissa on arvostettu tai millaista toimintaa siellä on vahvistettu. Milloin ja mistä syystä olemme saaneet hyvää palautetta? Onko sitä tullut vain silloin, kun olemme saaneet kokeesta hyvän numeron?
Vai onko kannustusta tullut myös siitä, että olemme joka tapauksessa yrittäneet, vaikkei välttämättä olisikaan tullut huippuarvosanaa? Tai onko meitä kuultu, jos olemme vaikka ilmaisseet, että on jano tai nälkä tai väsyttää? Vai onko meille vastattu, että ei saa valittaa?
”Tämä kaikki vaikuttaa siihen, miten toimimme myöhemmin aikuisena”, Tevanlinna toteaa.
Lisäksi toimintaan vaikuttaa aina ihmisen temperamentti, joka on persoonallisuuden biologinen ydin. Persoonallisuus rakentuu myös siitä, miten ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja olosuhteiden kanssa.
”Korostaisin, että ei-salliva, itseä väheksyvä ajattelumalli syntyy monien sisäisten ja ulkoisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.”
Rajoittavat uskomukset
Erilaiset uskomukset ovat osa ajattelu- ja toimintatapaamme. Ne voivat olla joko rajoittavia tai rakentavia eli eteenpäin vieviä. Uskomukset vaikuttavat siihen, sallimmeko itsellemme hyvää vai asetummeko oman onnemme esteeksi.
Tevanlinna korostaa, että rajoittavia uskomuksia on hyvin monenlaisia. Hän ei halua tarjota yksioikoista listaa ajatuksista, jotka estävät meitä antamasta itsellemme lupaa ottaa vastaan hyvää.
Parempi tapa on pyytää meitä itseämme pohtimaan, millaisia uskomuksia meillä kenties on sallimisen suhteen.
”Ei ole yhtä ainoaa ajatusta tai tunnetta, joka jarruttaa meitä. Ajatukset ja tunteet kietoutuvat aina myös yhteen, joten toiminnan este voikin löytyä ajatusten sijaan tunteista.”
Toki yksi yleinen uskomus on, että enhän minä nyt voi. Moni perheenäiti saattaa ajatella, että enhän minä nyt voi lähteä illalla jumppaan ja jättää puolisoani yksin lasten kanssa kotiin.
Tai enhän minä nyt voi käyttää tähän mekkoon näin paljon rahaa, kun lapselle pitää ostaa kurahaalarit.
Salliminen saattaa kuulostaa liian helpolta, jopa kielletyltä.
Terve itsekkyys on opeteltavissa
Toimintaa rajoittaviin ajatuksiin kytkeytyy usein pelko siitä, mitä muut ajattelevat meistä. Erityisen pelottava ajatus monelle on, että häntä pidettäisiin itsekkäänä.
Tevanlinna kannustaa kuitenkin kurkistamaan ajatuksen tuolle puolen. Hän puhuu terveestä itsekkyydestä ja muistuttaa siitä, miksi on hyvä laittaa happinaamari aina ensin omille kasvoille ja vasta sitten auttaa muita.
”Jos itse voi hyvin, on todennäköistä, että siitä seuraa hyvää myös muille”, Tevanlinna muistuttaa.
Tervettä itsekkyyttä ja ajatusten suuntaamista rakentavampaan suuntaan voi opetella. Jos huomaa, että on taipumus estää hyvän tulo omaan elämään, on syytä pysähtyä asian äärelle.
Ensimmäinen askel on asian tiedostaminen.
”Voi taputella itseä selkään ja onnitella siitä, että on tunnistanut asian. Sitä mitä ei tunnista, ei voi myöskään muuttaa.”
Psykologiassa puhutaan ajatusesteistä. Niitä kannattaa lähestyä pohtimalla, mihin oma ajatus johtaa. Jos ajattelee, että minulle riittää vähempikin, mitä se ohjaa tekemään tai jättämään tekemättä.
Onko se elämää, jota oikeasti haluaa elää? Halu muutokseen täytyy tulla aina ihmisestä itsestään. On hyvä kysyä itseltä, haluaako oikeasti tälle nykyiselle tavalle vaihtoehtoa.
Tevanlinna sanoo, että vaikka kaikki lähtee ajatuksista, joskus niitä on vaikea suoraan muuttaa. Siksi yksi hyvä tapa on näkökulman muutos.
”Voisiko katsoa ajatusta toisesta vinkkelistä ja haastaa itseään pohtimaan, miksi ei ansaitsisi parempaa tai miksi ei voisi sallia itselleen enemmän?”
Toinen tärkeä asia on ymmärtää, että vaikka ajatus tai uskomus on itselle totta, se ei ole sataprosenttinen heijastus reaalimaailmasta.
Tässä voi kysyä mielessään, onko tämä ajatus tai uskomus totta kenenkään muun mielestä. Jos vastaus on kielteinen, suurella todennäköisyydellä kyseessä on pelkkä uskomus.
”Toki sekin on hyvä ottaa huomioon, koska jokainen uskomus vaikuttaa joka tapauksessa toimintaamme”, Tevanlinna muistuttaa.
Meitä ihmisiä ohjaa kolme asiaa: ajatukset, tunteet ja toiminta. Ne ovat yhteydessä toisiinsa.
Tekee suorastaan syntisen hyvää olla mahdollisimman vaatimaton.
Toimi ennen kuin ehdit ajatella
Joskus mielenmuutosta tehokkaampi tapa lähteä tavoittelemaan itselle parempaa on tehdä se toiminnan kautta. Eli ryhtyä toimimaan vastoin sitä, mitä oma ajatus ehdottaa. Ajatukset ja tunteet seuraavat sitten perässä.
”Voi olla voimaannuttavaa huomata, että pystyykin toimimaan eri tavalla kuin oma mieli haluaa”, Tevanlinna sanoo.
Jos itsellä on esimerkiksi uskomus, että ei osaa laulaa eikä pysty siihen, kannattaa repäistä ja lähteä karaokebaariin. Tai jos on tottunut ajattelemaan, että on parantumaton sohvaperuna, voi nostaa pepun sohvalta ja lähteä ulos.
”Kun toimii rajoittavasta uskomuksesta huolimatta, voi tulla melkoinen voittajafiilis. Samalla tulee haastettua kapeaa, omaa toimintaa rajoittavaa minätarinaa. Kuva omasta pystyvyydestä laajenee.”
Joskus toimivat myös affirmaatiot eli voimalauseet. Jos on ajatellut, ettei ole tarpeeksi hyvä tai riittävän arvokas ansaitakseen hyvää, voi toistaa mielessään esimerkiksi lauseita:
Minä riitän. Minä olen arvokas. Minä sallin hyvän tulla luokseni.
”Tärkeintä voimalauseiden käytössä on se, että kokee itse ne hyödyllisiksi. Ne ovat parhaimmillaan muistutus itselle tärkeistä arvoista ja uusista toimintamalleista.”
Kaikkien kohdalla affirmaatiot eivät kuitenkaan toimi tai tue muutosta.
Osalle ne tuovat enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin jos tuntee pettymystä ja syyttää itseä siitä, ettei ole onnistunut saamaan muutosta aikaan niiden avulla.
Uskomukset vaikuttavat siihen, asetummeko oman onnemme esteeksi.
Tunteet laantuvat ajallaan
Muutos on aina prosessi. Kun sallii sen, että muuttaa ajatteluaan ja toimintaansa itselle mielekkäämpään suuntaan, pintaan voi nousta vaikeitakin tunteita. Mieli saattaa vastustaa muutosta ja nostattaa jopa syyllisyyttä.
Tevanlinna kehottaa suhtautumaan tunteisiin hyväksyvästi. On myös hyvä opetella sanoittamaan niitä ja päästämään irti taistelusta niitä vastaan. Jos on kelju olo, on hyvä pysähtyä ja opetella kuuntelemaan itseä. Ja hyväksyä, että ikävätkin tunteet kuuluvat ihmisyyteen.
”Tunteet eivät ole pysyviä, vaan ne tulevat ja menevät kuin aallot. Kun ne tunnistaa ja antaa niiden vain olla, ne yleensä laantuvat itsestään”, Tevanlinna muistuttaa
Kukaan meistä ei muutu yhdessä yössä. Muutos tarvitsee aina aikaa. Siksi on hyvä rauhassa opetella itsemyötätuntoa ja antaa tunteille ja prosessille tilaa ja aikaa.
Emme voi vain päättää järjellä, että nyt kun minulla on neljän viikon kesäloma, alan rakastaa itseäni ja annan kaiken parhaan tulla luokseni.
”Mutta silti voimme tehdä päätöksen, että tuota kohti haluan mennä.”
Hyvän salliminen ei myöskään tapahdu suorittamalla. Mieli ei taivu pakottamalla, vaan se vaatii muuttuakseen työstämistä, totuttelua ja suostuttelua.
Tämä ei tarkoita, etteikö muutosta tulisi viedä eteenpäin määrätietoisesti. Päinvastoin, muutos vaatii päättäväisyyttä ja sitoutumista.
”Ero on siinä, että tekee asiat lempeästi eli sallii itselleen armollisen asenteen. Ja muistaa, että puro kaivertaa uomansa kallioon hitaasti, mutta varmasti.”
Opettele itsesi arvostamista
1. Pohdi, mitä hyötyä muutoksesta on. Mitä siitä seuraa, jos et arvosta itseäsi? Millaiseen tilanteeseen se on sinut aiemmin johdattanut?
2. Mieti, mikä olisi lähtötilanteesi suhteen hyvä tavoite. Itsensä rakastaminen voi olla kaukainen ja liian iso tavoite. Voisiko tavoitteesi olla neutraali kaverisuhde itsesi kanssa?
3. Tarkastele kognitiivista kolmiota. Pohdi, mistä kohtaa kolmiota sinun kannattaisi aloittaa muutos. Huomaatko hankalia ajatuksia tai tunteita, jotka estävät muutosta?
4. Mieti, mitä tekisit omassa arjessasi toisin, jos arvostaisit itseäsi.
5. Mikä olisi ensimmäinen pieni teko, jota voisit alkaa harjoitella? Mitkä ovat seuraavat askeleesi kohti parempaa itsearvostusta?
Lähde: Anu Tevanlinna
Lue lisää kognitiivisesta kolmiosta, joka on hyödyllinen työkalu muutoksessa!
Anu Tevanlinna
on laillistettu psykologi, PsM, sertifioitu coach (RCC), mindfulness-ohjaaja CFM, yrittäjä ja tietokirjailija. Psykologin ja valmennustyönsä ohella hän luennoi, kouluttaa ja kirjoittaa erityisesti elämäntapamuutoksiin ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista.
Anu on julkaissut teokset Muutos mielessä – Kohti omannäköistä elämää (Atena 2022) ja Hyvinvointia mielelläsi – Arvoista suunta elämäntapamuutokseen (2020).
Anu asuu Helsingin Puu-Käpylässä miehensä ja tyttärensä kanssa. Hän harrastaa liikuntaa, joogaa, meditointia ja käsitöitä. Anun motto on: ”Hengitän. Olen. Elän.”
