Pelko aiheuttaa mitä kummallisimpia ongelmia korona-arjessa. Jo nyt on nähtävissä, että osa ihmisistä unohtaa tai haluaa unohtaa koko taudin ja palaa vähitellen normaalielämään. Kaupoissa unohdetaan turvavälit, käsidesi jää käyttämättä ja puutarhakaupoissa tungeksitaan vieri vieressä.
Uhka ei kuitenkaan ole vielä ohi, ja toiset ottavat varotoimet tosissaan. Uutisista olemme kuulleet, että ihmiset jättävät käymättä tarpeellisissakin lääkärintarkastuksissa ja hoidoissa tartuntavaaran vuoksi. Tätä eivät asiantuntijat kuitenkaan suosittele.
Tällä viikolla Rakkausklinikalla kysytään, mitä voi tehdä, jos parisuhteessa toinen on huolissaan terveysongelmastaan ja toinen ei halua päästää lääkäriin.
– On hyvä puhua pelosta ja muista tuntemuksista, vaikkei niitä aine itse oikein tunnistaisikaan, muistuttaa perheneuvoja Nina Kauppinen.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Mieheni vähättelee terveysongelmaani ja minua pelottaa – mitä teen?
Hei, minulla on terveysongelma, mutta mieheni suhtautuu hieman vihamielisesti siihen. Nyt korona-aikana lääkäriin meneminen tuntuu jotenkin ärsyttävän häntä. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan hänen tartunnan pelostaan, mutta hän ärtyy.
Tunnen olevani yksin, kun haluaisin mennä vatsakipuni vuoksi yksityislääkärikäynnille. Huolestuttaa se itseänikin. Alan ärsyyntyä ja pelätä tässä tilanteessa.
Perheneuvoja Nina Kauppinen vastaa:
Kiitos ajankohtaisesta kysymyksestäsi! Kurjaa, että koet jääväsi yksin huolesi kanssa terveydentilastasi. Kuulostaa siltä, että kotonanne on kaksi huolestunutta ihmistä, joiden on vaikea puhua toistensa kanssa. Kohtaavan keskustelun avulla todennäköisesti huomaisitte olevanne samassa veneessä vastakkainasettelun sijaan.
Kerrot, että alat itsekin ärsyyntyä ja pelätä miehesi ärtymyksen ja vihamielisyyden vuoksi. Ärsyyntyminen ja pelkääminen todennäköisesti pahentavat vatsakipuasi. Mitä kaikkea pelkäät, vakavaa sairautta tai että vatsakipusi on koronan oire? Pelkäätkö miehesi reaktioiden ja mahdollisen koronapelon pahenevan tai jotain muuta?
Mitä kaikkea miehesi vastustus lääkärikäyntiäsi kohtaan herättää sinussa? Tuntuuko sinusta, että hän ei välitä sinusta ja terveydestäsi? Vai yrittääkö hän mielestäsi suojella sinua ja itseään liikaa? Epäiletkö miehesi ajattelevan, että vatsakipusi voi olla psykosomaattista eli huolesta johtuvaa poikkeustilanteessa? Miltä se sinusta tuntuu, että hän tavallaan yrittää vaikuttaa sinun oikeuteesi päättää itse asioistasi?
Kerrot yrittäneesi puhua miehesi koronatartunnan pelosta, mikä saa hänet ärtymään. Ilmeisesti keskustelunne päättyy siihen. Miksiköhän hän ärtyy? Mitä muita tunteita asiaan liittyy? Ärtymyksen alta löytyy usein monia yllättäviäkin tunteita. Liittyykö ärtymys ylipäätään teidän tapaanne keskustella? Tunteiden tunnistaminen ei ole aina helppoa. Mitä ajattelet tästä teidän kohdallanne?
On ymmärrettävää pelätä koronan saamista terveydenhuollon toimipisteistä. Mediassa on kuitenkin vahvasti tuotu esiin, kuinka tärkeää on tutkia ja hoitaa myös muita sairauksia. Vaarallisempaa voi olla jättää menemättä hoitoon. Turvallisuutta lääkärikäyntiin lisää se, että hengitystieinfektiot hoidetaan erikseen muusta vastaanotosta ja että nyt ei ole ruuhkaa.
Olisiko mahdollista avata keskustelu vielä uudestaan aloittamalla vahvasti omasta tunteestasi? Voisit kertoa rauhallisesti vatsakivustasi ja siitä, että pelkäät mitä tapahtuu, jos et mene lääkäriin. Tärkeää on kertoa, että mietit itsekin lääkärireissun turvallisuutta. Voisit myös sanoa, että et halua tästä asiasta kitkaa teidän välillenne vaan tarvitset hänen tukeaan asiassa.
Jos keskustelusta huolimatta et voi hyvillä mieliin käydä lääkärissä, on hyvä muistaa oma vastuusi terveydestäsi. Vatsakipujen syy on hyvä tutkia! Lääkäriin meno on viimekädessä sinun päätöksesi, ei miehesi. Onnea keskusteluun!