Kauneus & Terveys

Merja: Syön 23 pilleriä päivässä


Merja oli tottunut tekemään töitä. Nyt hän opettelee elämään kroonisen kivun kanssa.
Kuvat Riina Peuhu

Merja Outavaara, 50, myyjä, työkyvyttömyyseläkkeellä, Virrat

”Olin ruotsinlaivalla ystävieni kanssa. Etsin hytissä hiustenkuivaajalle pistorasiaa. Kurkkasin lavuaarin alle, ja siinä samassa selässäni tapahtui jotain. Tuosta hetkestä alkoivat kipuni. Olin 44-vuotias.

Kipu iski niin lujaa, että vedet tulvivat silmiini. En saanut itseäni suoraksi. Hauskanpito tyssäsi siihen. Raahustin kyyryssä loppumatkan. Särky oli järjetön.

Kotona se jatkui. Päätin silti mennä työhöni ruokakaupan kassalle. Aavistin, että lääkäri määräisi minut sairauslomalle. Se ei olisi käynyt päinsä. Työ oli minulle ykkönen. Miten muut muka pärjäisivät ilman minua? Napsin särkylääkkeitä, istuin kassalla ja nostelin lihalaatikoita.

Ystäväni patistivat menemään lääkäriin. Miksen uskonut heitä? Nyt tajuan, että toimin todella typerästi.

Lue myös: Krooninen kipu

KIPU ÄITYI NIIN SIETÄMÄTTÖMÄKSI, että menin lopulta lääkäriin reilun vuoden päästä toukokuussa 2014. Lääkäri paineli selkää mutta ei tutkinut sen kummemmin. Sain särkylääkkeitä ja sairausloman, jota jatkettiin monta kertaa, koska kipu ei hellittänyt.

Vasta seuraavana syksynä pääsin magneettikuvaan ja röntgeniin. Selässäni oli kaksi välilevyn pullistumaa ja kaksi nikamansiirtymää. Jumppa kuulemma auttaisi.

Jumppasin ahkerasti fysioterapeutin ohjeilla vuoden. Olin edelleen niin kipeä, etten päässyt töihin. Pullistumat hävisivät, mutta nikamat eivät palautuneet.

En uskonut, että tilanne korjautuisi. Olin niin kyllästynyt ja loppu, että aloin vaatia järeämpiä toimia. Ortopedi väläytti nikamaleikkausta. Siinä olisi 50 prosentin riski saada kehoon tunnottomia alueita ja jopa halvaantua. Olin valmis ottamaan sen riskin.

EN HALVAANTUNUT, MUTTA alaselkäni jäi osin tunnottomaksi. Olin leikkauksen jälkeen järjettömän kipeä mutta toiveikas. Kohta kivut väistyisivät, ja voisin palata takaisin normielämään. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Pian huomasin, että käsitöiden tekeminen vaikeutui. Käteni olivat voimattomat, ja niskaa särki. Selvisi, että kaularangassani oli kulumaa.

Ilmeisesti sen vuoksi hermot olivat pinteessä ja oireilivat. Kuluma oli todennäköisesti seurausta yksipuolisesta vetoliikkeestä kassalla.

Kaularanka leikattiin ja siihen asennettiin luudutuskehikko. Niskakivut ja käsien ongelmat katosivat. Se tuntui mahtavalta. Pitkästä aikaa jokin onnistui. Edes osa oireista oli poissa! Mielessäni heräsi toivo, että palautuisin työkykyiseksi.

Sen sijaan sain potkut. Minut voitiin irtisanoa, kun olin ollut saman diagnoosin vuoksi sairauslomalla vuoden. Oma työnantajani odotti kaksi vuotta. Selkäni ei yksinkertaisesti kuntoutunut takaisin työhön.

Ymmärsin, mutta silti tuntui pahalta. Olin tottunut tekemään töitä. Yhtäkkiä ei ollut mitään. Masennuin.

OLEN UMPIKUJASSA. Tuntuu, että edessäni on tuhannen palan palapeli, jonka yksikään pala ei ole paikallaan. En saa otetta mistään. Pitäisi jumpata, mutta ei huvita. Allasjumppa auttaa kipuun hetkellisesti, mutta sen jälkeen kivut palaavat kahta kauheampina. Herkut maistuvat, kiloja kertyy ja nukun huonosti. Se pahentaa kipua.

Välillä tuntuu kuin joku tuikkaisi puukolla selkään, toisinaan kipu on tasaisempaa jomotusta. Askareet, kuten imurointi ja sukkien pukeminen, eivät tahdo onnistua.

Ennen olin pärjäävä ja positiivinen ihminen. Nyt tulevaisuus ahdistaa. Kroonikkoja vähätellään ja pompotellaan. Kipupoliklinikalla sanottiin, että kaikki kivet alkaa olla käännetty. Pelottaa ajatella, että pian hoitosuhde tuttuun lääkäriin päättyy.

Syön masennuskipulääkkeitä ja epilepsialääkkeitä. Ne vievät kivulta terän. Minulla on liuta muitakin lääkkeitä, koska kärsin Crohnin taudista, fibromyalgiasta ja nivelreumasta. Otan kymmentä eri lääkettä, 23 pilleriä joka päivä.

PÄÄSIN PSYKOTERAPIAAN. Kävelen vastaanotolle mallorcanrottakoirani Mimon kanssa. On helpompi puhua, kun Mimo on mukana.

Terapeutti on ihana. Hän uskoo minuun. Hän hokee, etten ole hullu eikä minun pidä hävetä, että olen kipeä.

Onneksi minulla on neljä aikuista lasta ja lastenlapsia. Tyttäreni asuu perheensä kanssa rivitalomme yläkerrassa, eivätkä muutkaan lapseni ole kaukana. Heistä on iloa ja apua. Lastenlapset käyvät usein. He tietävät, että mummu ei pysty nostamaan syliin, joten he kiipeävät itse.

Haaveilen, että saisin edes yhden kivuttoman päivän. Veisin lastenlapset sisäleikkipuistoon ja konttaisin heidän perässään kaikki putket läpi.

Aloitin hiljattain harrastuksen. Teen joka ilta timanttitöitä. Kun liimaan kiviä kankaalle, kipu unohtuu.”

Merjan vinkit kivusta selviämiseen

1. Älä hautaudu kotiin kipusi kanssa. Käy ihmisten ilmoilla, vaikka muut eivät ymmärtäisi vaivojasi.

2. Pyydä apua läheisiltäsi ja ammattilaisilta.

3. Hyväksy tilanne. Opi elämään kipusi kanssa.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 4/2019.

Julkaistu: 7.6.2019