Kauneus ja Terveys

Kärsitkö sinäkin masknesta? Asiantuntija neuvoo, miten hoidat maskin alla muhivaa ihoa oikein

Kärsitkö sinäkin masknesta? Asiantuntija neuvoo, miten hoidat maskin alla muhivaa ihoa oikein
Maskne tarkoittaa maskin tai hengityssuojaimen käytöstä johtuvia iho-ongelmia. Lue vinkit, miten voit hoitaa maski-ihoa sopivan lempeästi.
Julkaistu: 23.10.2020

Maskin tai hengityssuojaimen käyttö on tärkeää koronatilanteen vuoksi, mutta se voi aiheuttaa ikäviä iho-ongelmia. Maskin käyttö voi laukaista aknen tai pahentaa sitä. Lisäksi maskin käyttö voi lisätä ihon epäpuhtauksia. Maailmalla ongelmasta käytetään termiä maskne eli maskiakne.

Masknessa finnejä ja epäpuhtauksia tulee nimenomaan maskin alle jääville iho-alueille eli poskien alaosiin, suun ympärille ja leukaan. Erityisen paha ongelmasta voi tulla heille, jotka joutuvat käyttämään maskia tuntikausia esimerkiksi työnsä vuoksi.

– Kun maskia pidetään pitkiä aikoja, se aiheuttaa iholle mekaanista ärsytystä eli hankausta ja kitkaa. Lisäksi hengittäessä syntyvä kosteus jää iholle. Se on otollinen kasvualusta bakteereille, sairaanhoitaja ja kosmetologi Anne Tuovinen helsinkiläisestä Skinmed-hoitolasta sanoo.

Ihohuokoset saattavat tukkeutua, koska iholle kertyy kosteutta, hikeä ja likaa. Tukkeutuneet ihohuokoset voivat tulehtua ja kehittyä finneiksi.

Maski myös hajottaa ihon pinnalta luonnollisten rasvojen ja öljyjen kerrosta, joka suojaa ihoa bakteereilta ja ylläpitää kosteustasapainoa. Maskin alla muhiva iho voi kuivua karheaksi ja kutista.

Ehkäise masknea istuvalla maskilla

Yritä löytää hengityssuojain, joka istuu kasvoillesi tiukasti ja hengittää mahdollisimman hyvin myös puhuessa. Kun maski istuu hyvin, syntyy vähemmän kitkaa ja hankausta. Tämä voi lieventää tai jopa ehkäistä iho-ongelmia.

– Terve iho kestää paremmin kaikenlaista ärsytystä. Vaihda kertakäyttöinen maski mahdollisimman usein puhtaaseen ja kuivaan. Likainen maski, jossa on esimerkiksi meikin rippeitä, lisää epäpuhtauksien riskiä, Tuovinen muistuttaa.

Luonnonmateriaalit, kuten puuvilla ja silkki, ovat iholle hellempiä kuin synteettiset materiaalit polyesteri ja viskoosi. Kangasmaski ei kuitenkaan suojaa virukselta yhtä tehokkaasti kuin kertakäyttöinen kuitumaski.

Entä meikki: kannattaako meikkivoidetta edes laittaa, jos pukee sen päälle maskin?

– Meikkivoiteen käyttöä maskin alla kannattaa välttää. Jos haluaa tai joutuu sitä käyttämään, kannattaa valita ei-komedogeeninen meikki, joka ei tuki ihohuokosia. Myös mineraalimeikit ovat hyvä valinta maskin alle.

Vinkki: Vältä kasvomaskin koskettelua: koskettelun seurauksena lika ja bakteerit siirtyvät kasvojen iholle ja maskin suojauskyky heikkenee. Pue ja riisu hengityssuojain aina nauhoista. Heitä kertakäyttöinen maski heti roskiin. Jos käytät pestävää maskia, varaa mukaan muovipussi, johon voit riisua sen.

Puhdista, kuori ja kosteuta iho kevyesti

Pese kasvojen iho ainakin kahdesti päivässä. Jos mahdollista, puhdista kasvot juuri ennen maskin käyttöä ja heti sen poiston jälkeen. Tämä ei tietenkään ole aina mahdollista.

– Iho on hyvä puhdistaa vähintään aamuin ja illoin. Jos hikoilet tai joudut käyttämään samaa maskia monta tuntia, iho kannattaa puhdistaa myös kesken päivän. Ja aina puhdistuksen jälkeen on tärkeää kosteuttaa ihoa, Tuovinen sanoo.

Puhdista iho aina kasvoille tarkoitetulla puhdistusaineella, mieluiten öljyttömällä. Öljyt kun voivat pahentaa aknea tai muuta ihotulehdusta. Keskellä päivää riittää myös vesipesu. Iho saattaa ärtyä myös liiasta puhdistuksesta.

Epäpuhtauksiin tehoaa salisyylihappo. Puhdistustuote ei saa olla liian kuivattava muttei myöskään liian hellä. Sen pitää todella puhdistaa iho.

Kosteuta iho hyvin. Kosteusvoiteen käyttö on erityisen tärkeää, koska maskin käyttö kuivattaa ihoa. Valitse kevyt tuote.

– Keramidipohjaiset kosteusvoiteet ovat erinomainen valinta, koska ne muodostavat iholle suojaavan kerroksen. Suosi hajusteettomia, öljyttömiä ja kevyitä tuotteita. Raskas ja paksu voide voi tukkia ihoa entisestään, Tuovinen sanoo.

Aurinkosuojaksi kannattaa valita mineraalipohjainen versio, koska niissä on tulehdusta ehkäisevää sinkkiä. Ihoa voi rauhoittaa myös rikkiä sisältävillä tuotteilla, kuten naamiolla. Myös rikki ehkäisee ja hoitaa aknea.

Vinkki: Kokeile maskne-iholle kevyttä hyaluronihapposeerumia. Hyaluronihappo sitoo itseensä runsaasti kosteutta muttei tuki ihoa. Levitä seerumin perään kevyt kosteusvoide, joka lukitsee kosteuden ihoon.

Älä unohda kuorintaa. Se poistaa ihon pinnalta kuollutta solukkoa ja edistää kosteusvoiteen imeytymistä. Kuollut ihosolukko voi aiheuttaa epäpuhtauksien puhkeamista.

– AHA-kuorintalaput ehkäisevät myös tehokkaasti tukkeumia. Hedelmähappoja voi käyttää, jos iho kestää eikä ole rikki. Iholla ei siis saa olla haavaumia, Tuovinen sanoo.

Turvallisen hetken tullen riisu maski ja anna ihon hengittää. Myös pitkän maskipäivän jälkeen kannattaa antaa ihon levätä.

Toimi näin, jos maskiakne on jo puhjennut kukkaan

Jos akne on jo valloillaan, siirry lempeisiin tuotteisiin.

– Vältä tuotteita, jotka sisältävät voimakkaita ainesosia, kuten retinolia. Älä myöskään käytä hyvin puhdistavia naamiota tai liian tehokkaita kuorinta-aineita. Vaikka ajatus tehostetusta ihonhoidosta on hyvä, liian voimakkaat aineet saattavat pahentaa tilannetta.

Jos kärsit jo valmiiksi ruusufinnistä, suunympärysihottumasta tai atopiasta, pidä maskikaudellakin kiinni säännöllisestä ihonhoitorutiinistasi.

– Kun ihon suojamuuri ei ole kunnossa, iho reagoi herkästi kaikkeen. Maski kannattaa riisua aina, kun se on turvallista.

Vinkki: Vastusta kiusausta puristella finnejä. Puristelu voi lisätä epäpuhtauksia ja tulehduttaa ihon.

Kommentoi »