Voi hyvin

Ohjaaja Markku Pölönen vastaanotti unessa runoja: ”Tajusin, etteivät ne olleet minun keksimiäni”

Ohjaaja Markku Pölönen vastaanotti unessa runoja: ”Tajusin, etteivät ne olleet minun keksimiäni”
Elokuvaohjaaja Markku Pölönen koki menestyksen jälkeen täydellisen pohjakosketuksen. Ikiaikaiset metsäpolut ja läheisten tuki pitivät häntä kiinni elämässä. Ratkaiseva apu nousi mielen syvyyksistä.
Julkaistu 13.1.2023

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen tietää, miten voi päästä yhteyteen jumaluuden kanssa. Pilvettömänä elokuun yönä hän menee makaamaan lämpimään rantaveteen. Näköpiirissä on pelkkää tähtitaivasta.

”Kun katson sitä aikani, en pysty enää sanomaan, missä minä lopun ja mistä vesi alkaa. Silloin olen sulautunut jumaluuteen, se on maaginen tunne. Etsin tämän kokemuksen aina, kun pystyn.”

Jotkut pelkäävät avaruutta, jopa ahdistuvat siitä. Markku oppi jo pienenä katsomaan taivaalle pelotta.

”Sain jumalakäsitykseni äidiltäni. Hän vei meidät lapset illalla ikkunan ääreen ja näytti tähtitaivasta. Hän sanoi, että tuolla se Jumala on, ja se on hyvä ja se suojelee meidän taloamme.”

Myöhemmin Markulle tuli välirikko Jumalan kanssa. Hänen isänsä kuoli yllättäen nuorena, vain 57-vuotiaana. Markku ei voinut ymmärtää, miksi äiti sai osakseen tuollaisen surun, ja mitä pahaa isä oli tehnyt, kun hän menehtyi niin nuorena. Markku kirosi kohti yläkertaa.

Markku Pölönen on ylpeä siitä, ettei työssään ole yrittänyt matkia ketään. Hän on kulkenut omaa polkuaan ilman esikuvia, ja katsojat ovat aina tienneet, mitä odottaa.

Kun sähkövalo tuli tupaan

Jumalan tilalle tuli luonto. Markku muistaa, miten istui kerran kirjailija Veikko Huovisen kanssa järven rannalla.

”Veikko sanoi olevansa jonkin sortin ateisti. Kuitenkin, kun hän heleänä syyspäivänä kulkee kuivaa mäntykangasta mäeltä järvelle päin ja kuulee lintujen äänet, tulee tunne, että jotakin muutakin on. Ymmärsin häntä hyvin, sillä sama tunne tulee myös minulle usein luonnossa.”

Veikko Huovinen arvattavasti nyökyttelisi tällä kohtaa. Markku on ohjannut jo kaksi Huovisen kirjaan perustuvaa elokuvaa, Koirankynnen leikkaajan ja tammikuun alussa ensi-iltansa saaneen Hamsterit. Huovinen totesi ensimmäisen elokuvan yhteydessä heidän olevan jollakin tavoin hengenheimolaisia.

Markku Pölönen on hieman kateellinen 60 vuotta nuoremmalle itselleen. Tämä vietti niin hyvää ja turvallista elämää Pohjois-Karjalan Enossa, yhtenä pientilan neljästä lapsesta.

”Lapsuus oli hienoa aikaa, vaikka nykyisen mittapuun mukaan elimme köyhyysrajan alapuolella.”

Tila oli pieni, rintamamiestilan kokoinen. Maata oli 43 hehtaaria, peltoa 11 hehtaaria ja kolme sukupolvea saman katon alla.

Sähkövalo tuli tupaan Markun ollessa neljäntoista. Sähköttömyys ei haitannut, oli hyvä elää Petromax-lyhdyn valossakin. Perhe kuunteli iltaisin patteriradiosta kuunnelmia, Tarzanista alkaen. Äiti luki välillä ääneen kirjoja.

Yhdeksänvuotiaana Markku pääsi sisään ihmeelliseen maailmaan. Naapuriin ostettiin aggregaatilla toimiva televisio, jonka ohjelmia Pölösen perhekin meni katsomaan. Kun Markku näki Scott – Etelänavan valloittajan, hän sai ensimmäisen kosketuksen elokuvan voimaan.

Lapsuuskuvassa veljekset Markku ja Pauli ovat taas kerran olleet ongella ja tutkivat ahvensaalistaan ämpärissä.

Elokuva pelasti elämälle

Rippikouluiän lähestyessä Markku sanoi olleensa askeettinen kaveri. Muut jahtasivat tyttöjä, mutta hän paneutui henkisyyttä ja uskoa pohtiviin teoksiin, kuten Herman Hessen kirjoihin.

Rippikoululeirillä hän päätti ryhtyä papiksi. Hänellä oli niin voimakas tunne siitä, että on olemassa jotakin näkymätöntä. Hän laulaa hoilotti virsiä koko 25 kilometrin matkan, minkä mopolla ajoi leiriltä kotiin.

Rippileirin tunnot unohtuivat. Uimaharjun sahan ruokalassa esitettiin yleisölle elokuvia. Kaverit saivat huijattua tulevan pappismiehen katsomaan saksalaista ”musiikkielokuvaa”, joka paljastui vienoa erotiikkaa tihkuvaksi komediaksi.

”Noloa sanoa, mutta tuo leffa pelasti minut elämälle. Sen jälkeen tuli katsottua Tappajahaista alkaen kaikkea mahdollista.”

Markku pääsi opiskelijaksi Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 1979. Koulussa oli kuvaamataidon linja, missä opetettiin muun muassa animaation tekoa.

Markku teki hieman poikkeavan käsikirjoituksen lyhytelokuvaan Yön yli. Hän piirsi tekstin oheen storyboardin, eli tarinan kuvina.

”Elokuvasäätiön arvioijat pitivät toteutuksesta, ja sain rahoituksen ensimmäiseen elokuvaani.”

Raha poltti taskuissa

Siitä alkoi matka yhdeksi maan suosituimmaksi elokuvaohjaajaksi. Onnen maa, Kivenpyörittäjän kylä ja Kuningasjätkä olivat niin katsojien kuin kriitikoidenkin mieleen. Markku sai Jussi-palkintoja sekä ohjauksista että käsikirjoituksista.

”Kun aloin menestyä, piti saada taskut tyhjennettyä rahasta. Se oli silkkaa köyhän maalaispojan hölmöyttä.”

Rahankulutus ei kuitenkaan vaikuttanut Markun työmoraaliin. Ehkä pelastus oli se, ettei hän ole koskaan osannut ryypätä kunnolla.

”Vaikka yritin monen taiteilijan tapaan tulla alkoholistiksi, en kyennyt juomaan kahta päivää pitempään. Maatiaisgeenit panivat hanttiin.”

Yrityksensä nimissä Markku osti kartanon Lopelta, perhe muutti sinne asumaan. Italiasta hankittiin viinitila. Karjalan kunnailla -televisiosarjaa varten hän rakennutti oikean studiokylän Kontiolahdelle.

Pian sen jälkeen alkoi kuitenkin luisu alaspäin. Yleisradio lopetti sarjan tilaamisen kolmen kauden jälkeen.

”Ne olivat kauheita aikoja. Yrityksen piti saada kassavirtaa, joten kaksi elokuvaa lähti keskeneräisinä tuotantoon. Jos sössii yhden elokuvan, on viisi vuotta pientareella. Minä sössin kaksi. Velat jäivät maksamatta.”

”Kouhotuselämässä, jota ennen elin, hävisi kosketuspinta itseeni.”
Markku Pölönen

Unelmia ei ulosotto vie

Myrskyn silmä oli niin rankka, että tietyssä vaiheessa Markku ei pystynyt edes elättämään lapsiaan.

”Olin menettänyt sekä perheen että luottotiedot. Asuin varastossa, ja toimeentulotuen tukiosasta jäi elämiseen 300 euroa kuussa.”

Markku kiittelee ex-vaimoaan, joka tuki häntä, vaikka ero tulikin.

”Hänelläkään ei ollut helppoa, hän työskenteli tuottajana yhtiössämme. Itseäni auttoi pahimmassa vaiheessa täysin katteeton optimismi. Ulosotto ei voinut viedä sitä, mikä oli tärkeintä, eli unelmia pään sisältä.”

Markulla ei ollut itsetuhoisia ajatuksia. Hän arvelee sen johtuneen siitä, että lapsuus oli luonut elämään niin hyvän pohjan.

Pahimpina aikoina kaverit järjestivät hänelle Kolilta mökin, missä asua. Lääkäri määräsi rauhoittavia lääkkeitä, mutta Markku ei niistä välittänyt, ne tekivät kivun vain hieman tylpemmäksi.

”Aloin kaljan ja lääkkeiden sijaan kävellä metsäpolkuja. Koin luonnon parantavan voiman.”

Fyysinen väsymys paransi unen laatua.

Pahimmassa vaiheessa Markkua auttoi ajatus siitä, että suhde lapsiin oli edelleen säilynyt. Hän on jopa pohtinut, olisiko se samalla tavoin säilynyt, jos elämä olisi jatkunut nousukiidossa.

Uusi runo joka aamu

Toinen apu tuli jostakin alitajunnasta hyvin konkreettisesti.

”Rahat riittivät vain ruokaan ja puhelimeen. Autoakaan en voinut ajaa, koska ei ollut varaa bensaan. Se oli kurjinta aikaa.”

Sitten Markku sai työtehtävän Helsingissä, ja työnantaja maksoi hotellin ja junamatkan.

”Nukahdin junassa ja kun heräsin, päässäni oli runo: Kaislat kasvavat veneeni läpi, vasen polveni ei anna minun nukkua. Kuu roikkuu Shangyin kapakan yllä.”

Siitä seurasi pitkä runoputki. Seitsemänkymmentä aamua alkoi niin, että Markun herättyä hänen päässään oli heti uusi runo. Hän kirjoitti saman tien runot muistiin.

”Tajusin, etteivät runot olleet minun keksimiäni. Ahmin kiinalaista kulttuuria käsitteleviä kirjoja. Jossain vaiheessa nimesin ja määrittelin hämmästyttävän henkirunoilijani.”

Hän oli virkaheitto keisarillinen kirjuri Liu Ping, joka eli 1100-luvun Kiinassa.

”Meille oli yhteistä se, että hänkin oli vajonnut köyhyyteen. Hän oli joutunut keisarin epäsuosioon, minä Elokuvasäätiön ja Yleisradion.”

Psykiatri Reima Kampman julkaisi aikoinaan sivupersoonia käsittelevän kirjan Et ole yksin. Hän oletti, että sivupersoonat aktivoituvat kriisitilanteissa.

Markku Pölönen uskoo, että hänen aivoihinsa syntyneet runot liittyivät sivupersoonaan.

”Yhdessä ihmisessä voi olla jopa kahdeksan eri persoonaa. Jälkeenpäin olen pohtinut, että runoilla oli positiivinen vaikutus. Tunsin, että minulla on merkitystä, ja jaksoin lähteä taas uuteen päivään.”

Markku Pölönen on ylpeä siitä, ettei työssään ole yrittänyt matkia ketään. Hän on kulkenut omaa polkuaan ilman esikuvia, ja katsojat ovat aina tienneet, mitä odottaa.

Elämässä aineksia elokuvaan

Markku arvelee, että sivupersoonan runojen luonti oli mielenhäiriö. Hänellä oli väliaikaisessa asuinpaikassaan varastossakin vainoharhaisia ajatuksia, hän suunnitteli muun muassa salavuoteen. Se oli sänky, jonka saa muutamassa sekunnissa kokoon, jos joku tulee omilla avaimillaan sisään.

”Ja jossakin alitajunnassa pyöri ajatus, että minun elämästäni saisi aineksia vaikka leffaan.”

Markku muistaa nuoruudestaan tilanteen, kun tyttöystävä oli jättänyt hänet.

”Seisoin Mannerheimintiellä kaatosateessa. Katsoin hänen valaistua ikkunaansa, missä varjot liikkuivat. Sade pieksi kasvoja ja pettymyksen kyyneleet tulvivat. Samalla kuitenkin osa minusta tuntui ajattelevan: todella hyvää matskua johonkin!”

Markun poika Sakri opiskelee kirjallisuutta. Kreeta-tytär asuu Turussa. Kreeta, taitava piirtäjä, on samassa kiinnostavassa vaiheessa kuin isänsä tuossa iässä; ei vielä tietoa, mihin todella ryhtyisi.

”Joensuussa oli Hamsterit-elokuvaan liittyvä julkistustilaisuus. Totesin tilaisuudessa, että olen onnistunut elokuvaurallani kahdessa asiassa: olen säilynyt jokseenkin selväjärkisenä, ja molemmat lapseni ovat täällä mukana.”

Ohjaajan edellinen työ oli Oma Maa, joka valmistui vuonna 2018. Elokuvanteossa oli ollut yhdeksän vuoden tauko. Markku pohtii, etteivät elokuvataiteen perusteet ole juurikaan muuttuneet äänielokuvan keksimisen jälkeen.

”Vain tallennustekniikka on muuttunut, taiteellinen työ on pysynyt lainalaisuuksineen ja ilmaisultaan samana. Siksi tällainen metusalemikin pärjää työssään ihan hyvin.”

Toisaalta Markulla on tunne, että harmaapartainen ikämies voi nyt tehdä, mitä sattuu mieleen tulemaan.

”Sanoin työryhmälle, että minulla on päällä vanhempia vaatteitakin kuin mitä teillä monellakaan on ikää. Elokuvan ohjaaminen on aina ollut pitkälti maailmankatsomus-, ei ikäkysymys.”

”Tunsin, että minulla on merkitystä, jaksoin lähteä uuteen päivään.”
Markku Pölönen

Yksineläminen ei tarkoita yksinäisyyttä

Ohjaajalla on Joensuussa vuokrakaksio. Kesäisin hän asuu veljensä 45 vuotta sitten rakentamassa kuuden neliön mökissä.

Parisuhdehaaveet Markku on päättänyt ainakin tässä vaiheessa unohtaa.

”Olen ajatellut hankkia koiran. Kun olen kaksitoista vuotta elänyt yksin, voin sanoa, että yksinäisyys ja yksineläminen eivät ole synonyymeja. Niillä on samanlainen ero kuin uppoamisella ja sukeltamisella.”

Mies toteaa, että hänellä on tietty vapaus, ei tarvitse raportoida kenellekään tekemisiään.

”Toki olen joskus ajatellut, että kun katson ikkunasta kadun toiselle puolelle, jos joku vaikka vilkuttaisi iltaisin ikkunasta, se olisi mukavaa.”

Luottotiedot ovat jälleen kunnossa. Nyt jälkikäteen konkurssin merkitys tuntuu tarpeelliselta opetukselta.

”Suosittelen tällaista kovaa kokemusta, vaikka se heijastuikin myös ihmisiin, joiden ei olisi tarvinnut sitä kokea. Siinä kouhotuselämässä, mitä sitä ennen elin, hävisi kosketuspinta itseeni. Illalla ennen nukahtamista en ehtinyt pohtia yhtään, mikä tämä elämä on ja miten siihen sijoitun.”

Markku sanoo elämänsä motoksi: sitä saa, mitä sattuu tulemaan.

”Ja kun se niin on, ei voi toivoa kuin terveyttä ja rauhaa. Jos nuo kaksi perusasiaa ovat kunnossa, niin elämä maistuu. Minussa on edelleen valtavasti uteliaisuutta.”

Vuodet ovat opettaneet ohjaajalle varovaisuutta. Hän kuulee kiehtovia ehdotuksia eri projekteista, mutta sanoo usein itselleen: ”Älä lähde tuohon.”

Maailmankaikkeuden kokoinen hyytelö

Uteliaisuus ilmenee muun muassa vanhojen valokuvien katseluna.

”Saatan selata päivittäin satoja kuvia eri linkkien kautta. 1950-luvun mustavalkoisista kuvista saan suurta iloa”, Markku paljastaa.

Pikkumökissään Pielisen rannalla hän on yleensä aina onnellinen. Siellä voi oleilla kylmälläkin säällä, sillä hän on eristänyt mökin seinät ja kamiinassa voi polttaa puita.

Markku arvailee, että hänen rakastamansa polut saattavat olla jopa 300 vuotta vanhoja. Niitä on hyvä miehen tallailla ja samalla mietiskellä syntyjä syviäkin.

Hän on kirjoittanut näytelmän Aapo Heikkilästä. Heikkilä keksi itse tieteenalan ”ortotopologia”. Heikkilä oli sen ainoa ”dosentti”, ja Oulun yliopiston luentosali oli aina täynnä, kun dosentti luennoi alastaan.

Kun uskonnollisen lehden toimittaja taannoin tivasi Markulta uskontunnustusta, hän kertoi saman, mihin Heikkilä oli päätynyt:

”Jumala on maailmankaikkeuden kokoinen hyytelö. Ihmiset ovat sen hyytelön tihentymiä, kuin mansikat kiisselissä. Ei ole erillistä jumalaa, vaan me olemme kaikki osa tätä suurta jumaluutta.”

Markku Pölösen kolme tärkeää

Mielenrauha, rakkaus, luonto

”Mielenrauha on tärkein, koska ilman sitä ei voi nauttia kahdesta seuraavasta. Terveys oli aluksi tärkein, mutta putosi listalta, koska päädyin ajattelemaan, että mitä iloa siitäkään olisi, jos mielenrauha puuttuisi. Rakkaus kuuluu listalleni, koska elämässä on paljon mitä rakastaa, esimerkiksi luonto ja mielenrauha.”

Markku Pölönen

on 65-vuotias elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on ohjannut kymmenen pitkää elokuvaa, lyhytelokuvia ja televisiosarjan. 2010-luvulla ohjaaja oli vuosia taloudellisissa vaikeuksissa. Vuonna 2018 hän aloitti uuden nousun, kun ohjasi elokuvan Oma maa, joka oli sen vuoden toiseksi suosituin elokuva. Viimeisin elokuva, Veikko Huovisen kirjaan perustuva Hamsterit, sai ensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa.

Joensuussa asuva Pölönen elää yksin. Hänellä on kaksi lasta, Sakri, 25, ja Kreeta, 21.

Kommentoi »