Kauneus ja Terveys

Marja Salo: Ajattelin pitkään, etten ole riittävän hyvä

Marja Salo: Ajattelin pitkään, etten ole riittävän hyvä
Näyttelijä Marja Salo pääsi suoraan koulusta unelmiensa työpaikkaan. Ulkoisesti kaikki oli hyvin, mutta hän inhosi ja häpesi itseään vuosia. Mitä syömishäiriö ja itseinho opettivat?
Julkaistu: 16.10.2019

Pääni sisus on tällainen, näyttelijä Marja Salo avaa vetolaatikon pukuhuoneessaan Kansallisteatterissa. Laatikko pursuaa meikki­pusseja, pinnejä, pyyhkeitä, vitamiinipurkkeja ja muistiinpanoja. Se ei meinaa millään mennä kiinni.

Marja on sädehtivä ja energinen mutta myös huomattavan väsynyt. Hän tekee Kansallisteatterissa kuuden päivän työviikkoa: näyttelee Kolmessa sisaressa ja Koiramäen Suomen historia -lastennäytelmässä. Lisäksi on harjoituksia tulevia esityksiä varten. Hän myös piipahti juuri Espanjassa Tarhapäivä-elokuvan kuvauksissa.

Marja on joutunut ottamaan lapset töihin. Kun äiti harjoittelee, korvatulehdusta potevat Miles, 8, ja Mimi, 6, makaavat patjoilla katsomossa. Kiihkeä työrytmi ja lasten sairastelu vievät voimia. Vaikka pään sisällä on sekasotku ja välillä lyö tyhjää, Marja ei halua kutsua elämänvaihettaan ruuhkavuosiksi.

– Ruuhka on jotain hermostuttavaa, mikä ei tahdo mennä eteenpäin.

Termi unohduksen vuodet kuvaa Marjasta paremmin tätä aikaa. Vauhdissa unohtelee asioita. Vuodet vierivät niin nopeasti, että kohta ne ovat ohi.

– Pelkään, etten ehdi pysähtyä ja nauttia. Unohdan, miten ihanaa kaikki on.

Nuorena hän halusi kuumeisesti esiintymään. Teatterin ovet avautuivatkin varhain. Kapellimestari Jaakko Salon pojantytär, kahdeksanvuotias Marja, esitti koiraa Hyvin menee – naapurit nauraa -revyyssä.

Lapsitähden ura jatkui Uudessa Iloisessa Teatterissa kymmenen vuotta. Lisäksi hän näytteli tv-sarjoissa kuten Puhtaat valkeat lakanat ja Samaa sukua, eri maata.

Myöhemmin Teatterikorkeakoulussa opiskelukaverit naureskelivat Marjan musikaalimenneisyydelle.

– Uusi Iloinen Teatteri oli ollut minulle toinen koti. Kuittailu tuntui siltä kuin perhettäni olisi väheksytty. Viihdehän ei ole koskaan taiteen veroista. Marja purki tuskaa lopputyössäänkin. Sitten se hellitti.

– Tärkeintä on olla itse sinut menneisyytensä kanssa.

Se ei aina käy ihan helposti.

Syöminen aiheutti huonoa omaatuntoa

Yksi viaton kommentti laukaisi teini-ikäisessä Mar­jassa syömishäiriön, josta toipumiseen meni vuosia.

16-vuotias Marja oli ollut kielikurssilla Englannissa ja syönyt paljon rasvaista, uppopaistettua ruokaa. Kun hän palasi teatteriin, tärkeä aikuinen otti poskesta kiinni. Katsokaa, miten söpösti Marja on pyöristynyt!

– Hän ei tarkoittanut mitään pahaa. Ympärillä ollut teatteriporukka naurahti kommentille. Päätin, että en syö kuukauteen. Minulla on vahva tahto, joten elin seuraavat viikot vedellä, mehulla, salaatilla ja kurkulla.

Episodi vinoutti suhteen ruokaan pitkäksi aikaa.

– Aloin pelätä lihomista. En syönyt kokonaisia aterioita viiteen vuoteen. Minulla ei ollut ruokarytmiä. Samaan aikaan laskin kaloreita ja söin paljon karkkia.

Yhtenä päivänä Marja tilasi ravintolassa oman ruoan eikä vain närppinyt poikaystävänsä lautaselta. Hän tajusi, että oli parantunut. Marja lakkasi tuntemasta huonoa omaatuntoa syömisestä.

Vaikka suhde ruokaan normalisoitui, näyttelijä tarkkaili yhä itseään jatkuvasti.

– Itseinhoni oli valtavaa. Värjäsin hiuksia, otin aurinkoa ja halusin näyttää hyvältä sen sijaan, että olisin yrittänyt kehittää päätäni. Mutta ehkä se vaihe oli pakko käydä läpi.

Ulkonäkö on osa työtä

Ulkoisesti kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin. Kun opinnot loppuivat, Marja sai vakituisen työpaikan arvostetusta Kansallisteatterista.

Silti hän koki keskeneräisyyttä ja epäili itseään koko ajan. Häpesi.

– Halusin vastata täydellistä mielikuvaa itsestäni pitkälle aikuisuuteen. Miten hirveästi aikaa minulta menikään siihen, että yritin muuttua ihannekuvakseni.

Ensin häpeä hellitti töissä. Luotettavat ohjaajat ja työyhteisö tukivat Marjaa. Hän ymmärsi, ettei kaikkea tarvitse osata heti.

– Mitä paremmin opin sietämään epätäydellisyyttäni, sitä paremmin opin antamaan itselleni anteeksi ja pääsemään häpeästäni.

Kun Marja luopui täydellisyyden tavoittelusta, tapahtui muutakin hyvää.

– Kun luovuin häpeästä, olin paljon vapaampi.

Myös suhde muihin ihmisiin muuttui.

– Jos huomio on koko ajan itsessä, ei pysty antamaan itsestään mitään. Muut eivät saa minkäänlaista energiaa tai rakkautta. Olen kokenut, että kun katse siirtyy pois itsestä, muutkin näkevät sinut kirkkaammin.

Sittemmin Marja on tietoisesti valinnut ajattelutavan, että ulkonäkö on osa työtä. Se ei saa hallita elämää.

– Olen terve ihminen ammatissa, jota rakastan. Minulla on perhe. Asiani ovat sairaan hyvin. Kun saan itseni kiinni ajattelemasta ulkonäköasioita, olen hyvin pettynyt itseeni.

Muut määrittelivät ujoksi

Ensi vuonna hän täyttää neljäkymmentä. Marja huomaa sen kehostaan.

– Ensimmäistä kertaa on tullut konkreettiseksi se, että minä kuolen! Kropassa näkyy muutoksia, jotka kertovat, etten olekaan ikuinen.

Marjan ystävä on vakavasti sairas. He ovat jutelleet kuolemasta suoraan.

– Kuulostaa irvokkaalta, mutta tavallaan kadehdin ystäväni kokemusta. Kun tietää, että aikaa saattaa olla jäljellä tosi vähän, jokainen hetki on tärkeä ja iso.

Marja on kiitollinen terveydestään. Nelikymppisen kehon kanssa pärjää paremmin kuin nuorena.

– Tykkään vartalostani selkeästi enemmän kuin kaksikymppisenä. Silloin näin vikoja joka paikassa – niin kuin varmasti jokainen nuori nainen tässä ulkonäköpaineisessa yhteiskunnassamme.

Hänestä on hirveää, että jo kuusivuotiaat löytävät itsestään vikoja.

Marja kärsi lapsena siitä, että muut määrittelivät hänet ujoksi.

Hän yrittää toimia äitinä toisin. Marja haluaa opettaa lapsille, että maailma on kaunis ja innostava. Hän toivoo, että nämä näkevät itsensäkin kauniina.

– Haluan antaa lasteni olla sellaisia kuin ovat. Ihminen ei ole koskaan vain yhtä asiaa, esimerkiksi ainoastaan ujo.

Auttamisenhalu lähtee lapasesta

Marja muutti pois kotoa jo 15-vuotiaana. Hän ei tullut toimeen äitinsä kanssa.

Välit korjaantuivat murrosiän jälkeen jopa niin hyvin, että äiti asui Marjan perheen luona vuosia. Hän muutti pois vasta äskettäin.

– Nyt minulla onkin vähän tylsää. Oli ihanaa, kun sai jutella äidin kanssa iltamyöhään. Mies menee töidensä takia aikaisin nukkumaan. Nyt iltojeni ilona ovat vain kirjat.

Marja ylistää äitinsä auttamishalua. Kun perhe sai lähiviljelmäpellolta kymmenen kiloa kasviksia, äiti kokkasi niistä seitsemän ruokalajin aterian. Kerran Marja valitti, että heidän vessansa on ankea. Äiti tapetoi seinät Aku Ankan sivuilla.

– Äitini on ihminen, jolla toisten auttaminen lähtee lapasesta. Ei ole järkeä kokata seitsemää kattilallista ruokaa viidelle hengelle.

Perhe elää ekologisesti

Äidin muuton jälkeen Marja, mies Andy, lapset ja koira muuttivat itsekin. Uusi koti on 65-neliöinen kaksio metsän reunassa, lähellä lasten koulua.

Remontin takia asunnossa ei juuri nyt ole listoja, verhoja eikä riippuvalaisimia.

– Miksi meillä on niin rumaa, lapset kysyvät. En ole mikään sisustaja. Emme tarvitse enempää tilaa. Kestän hyvin keskeneräisyyttä ja kaaosta.

Perhe pyrkii elämään ekologisesti. He ostavat mahdollisimman vähän tavaraa ja mielellään käytettynä. Marja kävi autokoulun viime kesänä. He ostivat biokaasuauton lasten harrastuksia varten.

Suurin osa Marjan perheen kesäajan vihanneksista tulee vantaalaiselta pellolta, jossa he käyvät kitkemässä.

Perheellä on toinenkin yhteinen harrastus. He siivoavat roskia metsästä ja ojanpientareilta.

– Olen fanaattinen roskankerääjä. Välillä lapset kieltävät minua noukkimasta roskia kadulta, jos olemme menossa vaikkapa kauppaan.

Viime vuosina Marja on alkanut arvostaa myös työssään teatterissa sitä, ettei se lisää turhan tavaran kulutusta.

Nuoruuden ihastus

Marjan ja yhdysvaltalaisen Andyn rakkaustarina on ihmeellinen. Vähän alle kolmekymppisenä Marjalle tuli olo, että hän haluaisi perheen. Hän ajatteli Andya, jonka oli tavannut 11 vuotta aiemmin.

Marja ei ollut voinut unohtaa amerikkalaispoikaa, jonka oli tavannut 16-vuotiaana. He olivat viettäneet yhdessä pari päivää rullaluistelukilpailuissa Helsingissä.

Siksi hän otti selvää, missä Andy menee.

– Ettei sitten vanhempana tavata jossain vahingossa ja tajuta, että meidän olisi pitänyt olla yhdessä.

Andy löytyi Facebookista. Viestittelyn jälkeen Marja lähti New Yorkiin ”katsomaan teatteria”.

Oikeasti hän vain halusi nähdä Andyn. Ja kun he näkivät, molemmat tiesivät, että se on siinä.

Sen vain tiesi, vaikka Marja puhui tuolloin hidasta ja huonoa englantia.

Seuraavana vuonna Marjalla oli ämpäreitä piilossa ympäri Kansallisteatterin lavan takaosaa.

Hän sinnitteli kohtaus kerrallaan ja odotti, että pääsee hetkeksi pois parrasvaloista oksentamaan. Marjaa vaivasi paha raskauspahoinvointi.

Suurten tunteiden ammatti

Marja on näytellyt ja laulanut käytännössä koko ikänsä. Hän rakastaa teatteria edelleen. Silti muitakin uravaihtoehtoja on käynyt mielessä. Marja hankki jo kerran englanninkielisen kätilökoulutuksen pääsykoekirjat ja opiskeli ne.

– Nyt tiedän paljon ihmisen anatomiasta. Halusin ottaa selvää, kiinnostaako kätilöys minua todella.

Marja päätyi siihen, ettei työnvaihto kiehtonut häntä tarpeeksi. Hän ei mennyt pääsykokeisiin.

Kätilön työssä viehätti mahdollisuus auttaa. Sekin olisi ollut suurten tunteiden ammatti – ihan kuten teatteri.

– Olen tunneaddikti. Minulle on tärkeää tuntea isosti ja syvästi. Kaipaan isoja kierroksia koko ajan.

Kun esikoinen teki tuloaan, Andy muutti Helsinkiin. Perhe on suunnitellut, että he elävät jossain vaiheessa myös Andyn kotimaassa. Mutta ei vielä.

– Kahdeksassa vuodessa Andy on sopeutunut tänne ja saanut vakityöpaikan. Juuri nyt emme ole lähdössä.

Marja on oppinut mieheltään tapaa ottaa ilo irti.

– Amerikkalaisessa kulttuurissa ollaan kiitollisia joka hetkestä enemmän kuin meillä. Andy muistuttaa, että elämä menee hukkaan, jos ei nauti tässä ja nyt.

Eräs visio toistuu Marjan mielessä. Vielä hän ei tiedä, missä ja miten se toteutuu, mutta hän on varma, että tulevaisuudenkuvasta tulee vielä totta.

– Olen aina haaveillut omasta hevosesta. Lähden aikaisin aamulla ratsastamaan hevosellani ilman satulaa. Laukkaamme pitkin peltoja.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 6/2019.

1 kommentti