Omakotitalon pihassa Sipoossa kimmeltää lähde. Vesi on niin kirkasta, että siitä näkee oman peilikuvansa.
Kivillä ympäröity, halkaisijaltaan kolmemetrinen maahan kaivettu kuoppa on Maria Drockilan ympärivuotinen uimapaikka. Sieltä alkaa jokainen aamu.
Muutama vuosi sitten Porvoosta Sipooseen muuttanut Maria aprikoi, missä hän voisi pulahtaa. Hän oli jäänyt koukkuun avantouintiin. Kylmä kylpy hoiti niin kehon kuin mielen terveyttä.
Ratkaisu pulmaan oli lähempänä kuin Maria saattoi arvata. Kun pihalla alettiin kaivaa salaojia, sieltä löytyi yllätyksenä lähde.
”Se on ihme. Pidän pihaani paratiisina maan päällä.”
Ihmeitä tapahtuu Marian elämässä vuosi vuodelta enemmän. Pitkä oma psykoterapia ja sen jälkeiset terapeuttiopinnot ovat auttaneet Mariaa huomaamaan elämän pienet ja suuret ihmeet.
”Löysin läsnäolon taidon. Kun pystyy elämään hetkessä, näkee ihmeitä ympärillään.”
Kynttiläpaja poltti loppuun
Vuonna 2019 Maria kirjoitti Facebook-päivityksen, jossa hän kertoi lopettavansa kynttiläpajansa. Takana oli yli kaksikymmentä vuotta yritysjohtajan töitä Maria Drockila Oy:ssä. Parhaimmillaan Orimattilassa sijaitseva kynttiläpaja työllisti 167 henkilöä ja sen liikevaihto oli yli kaksi miljoonaa euroa. Päätöksen taustalla oli loppuun palaminen.
”Työssäni oli valtavasti hyvää: sain rekrytoida paljon ihmisiä ja osallistua suomalaisella käsityöllä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Minua vaivasi kuitenkin jatkuva riittämättömyyden tunne.”
Johtajan arki oli stressaavaa. Ikävintä oli, kun olisi pitänyt olla samaan aikaan monessa paikassa.
”Jos istuin kokouksessa, podin huonoa omaa tuntoa siitä, etten ollut vastaamassa sähköposteihin tai ollut työntekijöitteni luona. Elin jatkuvassa stressitilassa.”
Päätöksen kypsyttely urasuunnan vaihtamisesta kesti vuosia. Ensimmäiset työuupumuksen merkit Maria huomasi itsessään vuonna 2006. Keho ja mieli eivät enää palautuneet lepäämällä. Hän alkoi pohtia, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Merkityksellisyyden tunne puuttui.
”Jos yrityksen taloudellinen tilanne olisi ollut parempi, olisin luopunut siitä jo vuosia aiemmin. Vastuu työntekijöistäni painoi minua.”
Haava ja lahja käsi kädessä
Maria aloitti psykoterapian podettuaan vuoden ajan uupumisoireita. Ratkaisu oli ainoa mahdollinen. Hän tiesi, ettei jaksaisi enää yksin. Elettiin vuotta 2007.
”En tuntenut oloani masentuneeksi, työnarkomaaneilla on harvoin siihen aikaa. Olin umpikujassa itseni kanssa. En tiennyt, kuka olin ja mitä halusin elämältäni. Koin jatkuvaa kärsimystä ja syyllisyyttä, joille en löytänyt selitystä. Kärsimys tuntui kehossani psykosomaattisina oireina.”
Terapiassa Maria oivalsi, kuinka haava ja lahja voivat kulkea käsi kädessä. Mariaa oli lapsesta lähtien kiitetty ahkeruudesta. Se oli piirre, jota koko sukulinjassa arvostettiin.
”Ymmärsin, että pönkitin jatkuvalla ahkeruudella riittämättömyyden tunnettani. Etsin puurtamisella hyväksyntää ja rakkautta, oikeutusta olemassaololleni.”
Usean vuoden terapia käänsi Marian elämän suunnan. Hän alkoi hiljalleen tunnistaa omia tarpeitaan ja tehdä sen myötä aiempaa parempia valintoja. Ennen jatkuvasti seuralaisena kulkenut häpeä väistyi, ja tilalle tuli omanarvontunto.
”Oivalsin terapiassa, että ihmisellä on arvo jo pelkän olemassaolonsa takia. Ihmisarvo ei rakennu siitä, että pitäisi olla kaunis, ahkera tai palvella jatkuvasti muita. Jumala on luonut minut, ja olen siksi riittävä tällaisena.”
Mitä enemmän Maria alkoi luottaa itseensä, sitä herkemmin hän oppi kuulemaan intuitionsa ääntä. Matka jatkuu edelleen.
”Välillä ääni on hauras, ja toisinaan sekoitan sen omiin pelkoihini. Kuulen sen kuitenkin koko ajan selvemmin. Aina en kuitenkaan osaa tarttua viestiin heti, vaan tajuan vasta jälkikäteen, että intuitioni varoitti minua jostain.”
Intuitio pääsee oikeuksiinsa Marian kävelyharrastuksessa. Kahtena koronavuonna Maria käveli yhteensä kaksituhatta kilometriä. Hän liikkuu metsissä ilman karttaa ja kompassia.
”En ole koskaan eksynyt tai hätääntynyt metsässä. Intuitio on aina johdattanut minut lopulta tien lähelle tai olen löytänyt paikan, josta olen saanut juodakseni.”
Kävely on Marialle aktiivista meditaatiota.
”Kehon, aivojen ja mielen palapelit integroituvat ja jäsentyvät paikalleen kävelyn tasaisessa rytmissä. Parasta on, jos kävely-ympäristö on pehmeä ja vehreä.”
Ihmisten auttajaksi
Aloittaessaan oman terapiapolkunsa Maria ei olisi voinut kuvitella, että hänestä tulisi joku päivä ihmisten auttaja. Toisin kävi.
Maria kävi vuosia terapiassa Tommy Hellstenin nyt jo edesmenneellä vaimolla, terapeutti ja teologi Carita Hellstenillä. Caritan kannustamana Maria aloitti Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa -instituutin terapiaopinnot vuonna 2012.
Sen jälkeen hän on täydentänyt osaamistaan valmistumalla myös seksuaaliohjaajaksi, TRE-ohjaajaksi ja tunnetaideterapiaohjaajaksi. Hän halusi saada työkaluja ihmisen mahdollisimman kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen.
Vuonna 2016 Maria aloitti työskentelyn Ihminen tavattavissa -terapeuttina.
”Vaikka janoan oppia yhä lisää, toppuuttelen itseäni ja yritän muistaa, että tämä riittää. Huomaan, että suorittaja sisälläni nostaa helposti päätään.”
Maria ottaa asiakkaita vastaan työhuoneessaan kotinsa yhteydessä sekä Tommy Hellstenin instituutin tiloissa Helsingin Vallilassa. Lisäksi hän toimii instituutissa kouluttajana ja ohjaa ryhmiä yritysasiakkaiden luona.
Hän tuntee tekevänsä juuri sitä työtä, mihin hänet on tarkoitettu.
”Terapeutin rooliin laskeutuminen oli minulle uudenlainen kokemus. Yhtäkkiä riittikin se, että avaan sydämeni ja olen toiselle ihmiselle läsnä. Minun ei tarvitse enää säntäillä työssäni sinne tänne.”
Jokainen terapiaprosessi on erilainen. Jotain yhteistä niissä kuitenkin on. Usein Maria auttaa asiakasta tunnistamaan paremmin omat tarpeensa, samaa, mitä hän itse vuosia opetteli.
”Kun talo palaa, ihmisen tarve on pelastaa itsensä. Liekkien keskellä ei ehdi miettiä muuta. Sama pätee muissakin kriisitilanteissa. Kun ihminen saa elämästään parempaa otetta, on mahdollisuus pohtia myös muita tarpeita kuin selviytymistä.”
Maria toivoo, että hän voi auttaa asiakkaitaan löytämän kokemuksen elämän merkityksellisyydestä ja siitä, että minä riitän.
”Haluan toimia armon sanansaattajana.”
Turhautumisten kautta eteenpäin
Polku tasapainoon ei ole kulkenut suoraviivaisesti. Niin omaan terapiaprosessiin kuin alan opintoihinkin on liittynyt takapakkeja. On turhauttavaa, kun luulee jo voivansa paremmin, mutta putoaakin taas henkisesti näköalattomaan kaivoon.
”Yhdessä vaiheessa olin todella pettynyt siihen, että olin käyttänyt jo omakotitalon verran rahaa terapiaani ja päädyin toistamaan uudelleen samoja virheitä. Jälkikäteen ymmärsin, miksi näin kävi. Oppiakseen kiertämään kaivot ihminen tarvitsee toistoja aivan kuin kuntosaliharjoittelussa.”
Myös opinnoissaan Maria joutui haastamaan itsensä. Tenttikirjojen englanninkielisen ammattisanaston tahkoaminen oli hidasta.
Toisinaan Maria tunsi huonommuutta siitä, ettei hänellä ollut akateemista taustaa. Hän jaksoi pakertaa opinnot loppuun, koska työ ihmisten auttajana siinsi kirkkaana mielessä.
”Onnellinen elämä ei tarkoita aina helppoa elämää. Vaikka en ole pystynyt ratkaisemaan kaikkia ongelmiani, pystyn silti auttamaan muita.”
Osa kasvua ja kiertokulkua
Henkisyys on Marialle tärkeä voimavara. Lapsuuden ajatukset Jumalasta parrakkaana mieshahmona ovat muuttuneet.
”Näen jumaluutta luonnossa ja toisissa ihmisissä. Kuulun kirkkoon, mutten pidä itseäni uskonnollisena.”
Maria harrastaa ikoneiden maalaamista. Hänen makuuhuoneensa seinälle on ripustettu Kristuksen kuva.
”Kristus edustaa minulle rakkautta. Rakkautta ei koskaan ole liikaa.”
Maria uskoo, että on olemassa jokin meitä suurempi voima, joka kannattelee.
Hän ei kaipaa ympärilleen henkimaailmaa tai mieti sen mahdollista olemassaoloa. Maailma, jonka hän näkee silmillään, on jo täynnä ihmeitä.
Elämässä on Marian mielestä tarkoitus. Se liittyy yksilöön ja yksilön liittymiseen osaksi maailman suurempaa kokonaisuutta.
”Olemme osa kasvua ja kiertokulkua. Se on meidän merkityksemme. Luonnossa lajit kukoistavat häpeilemättä. Meidän ihmisten tulisi pyrkiä samaan.”
Kuolema on Marialle luonnollinen osa elämää. Hän käyttää taas vertausta kasveista.
”Kukat eivät pakene talvea, vaan ne pysähtyvät sen äärelle ja antautuvat. Samalla tavalla ihmisen tulisi olla läsnä jokaisessa hetkessä.”
Maria rakastaa luontoa ja vaalii sen kauneutta ympärillään. Tänä kesänä hän istutti kotipihallensa kukoistavan niityn, jossa öttiäiset viihtyvät.
”Koen tekeväni jotain arvokasta, kun vaalin kaikkein pienimpien elintilaa.”
Ylisukupolvinen isänkaipuu
Kaikista traumoistaan Maria ei ole pystynyt vapautumaan. Hänen nyt jo edesmennyt isänsä työskenteli merimiehenä, eikä ollut paljon läsnä tyttären elämässä. Maria oli 11-vuotias, kun vanhemmat erosivat. Isättömyyden taakka on toistunut sukupolvien ketjussa.
”Isäni sai minut nuorena, eikä hän kyennyt sellaiseen isyyden rooliin, mitä olisin tarvinnut. Kyvyttömyys rakentaa rakkaudellinen isän ja tyttären välinen vuorovaikutussuhde on periytynyt suvussamme niin monessa sukupolvessa kuin tiedän.”
Isänkaipuu on edelleen jäljellä.
”Tunne on hyväksyvä ja rakkaudellinen.”
Maria on kiinnostunut siitä, mitä ylisukupolviset traumat voivat aiheuttaa ihmisissä. Kun hän alkoi perehtyä asiaan, omaan mielenmaisemaan aukesi uusia näköaloja.
”Olen miettinyt monta kertaa, mistä tuskaa voi riittää sisälläni. Aloin ymmärtää, että kannan harteillani myös menneiden sukupolvien taakkoja.”
Maria uskoo, että hän on valinnut roolin purkaa aiempien sukupolvienkin kokemuksia. Sellaisia, joihin heillä ei ole itsellään ollut keinoja tai mahdollisuutta pureutua.
Oli aika, jolloin Maria oli vihainen vanhemmilleen siitä, miksi he eivät olleet tehneet omaa osuuttaan psyykkisestä työstä. Myöhemmin hänessä kasvoi lempeä ymmärrys vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan.
”Menneet sukupolvet ovat joutuneet kokemaan sodan ja selviämään uskomattomasta määrästä arjen töitä. Jos ihminen joutuu miettimään, miten hän ruokkisi seitsemän nälkäistä lastaan, hänellä ei ole voimavarojan traumojen käsittelyyn.”
Nyt aika on toinen.
”Jokaisella sukupolvella on oma työnsä. Terapiassa käyminen on meidän ikäluokkamme työ – ja mahdollisuus.”
Iloa ja satoa puutarhasta
Sipoolaiskotia ympäröivä puutarha tuottaa Marialle iloa ja satoa. Mullasta puskee mansikkaa, rakuunaa, korianteria, timjamia, minttua, kurkkua, perunaa ja salaattia. Rukolasta hän valmistaa pestoa talven varalle. Mehiläiset pörräävät hunajaa, ja pihamaalla tepsuttelevat kanat munivat.
Vihdoin hänellä on oma parsamaa, josta hän oli haaveillut kaksikymmentä vuotta.
”En ole koskaan aiemmin tarttunut toimeen, sillä parsan kasvatuksessa menee vuosia. Olen aina tuntenut itseni juurettomaksi ja ajatellut, että kohta taas muutan. Nyt olen tullut kotiin. Keväällä laitoin sata parsan taimea itämään.”
Pelkkää auvoa kotipuutarhurin elo ei ole. Viimeisen puolentoista vuoden aikana talossa on tehty remontteja.
”Toivon, että pääsisin kodin kunnostamisessa ylläpitovaiheeseen. Silloin minulla jäisi enemmän aikaa nauttimiselle, läsnäololle, maalaamiselle ja kirjoittamiselle.”
Marialla on hyvä olla juuri nyt. Sekä koti että työ tuntuvat mieluisilta ja merkityksellisiltä. Tulevaisuudessa edessä saattaa siintää kirjan kirjoitus tai mikä tahansa projekti, johon intuitio kutsuu.
”Haaveilen siitä, että voisin pitää omalla tilallani pientä naisten ryhmää, jonka vetämisessä voisin yhdistää eri osaamisalueitani.”
Terapiatyöskentelyn lisäksi naisten ryhmässä nautittaisiin luonnon läheisyydestä. Ja kenties virkistäydyttäisiin lähteessä.
Maria Drockila
on 44-vuotias Ihminen tavattavissa -terapeutti, seksuaaliohjaaja, TRE-ohjaaja, tunnetaideterapiaohjaaja ja psykodraamaohjaaja. Kotkasta kotoisin oleva Maria asuu Sipoossa tyttärensä kanssa. Maria tunnetaan muun muassa kynttiläpajastaan, jota hän piti vuodesta 1998 vuoteen 2020. Hänet valittiin Suomessa vuoden nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2006. Nykyään terapeuttina työskentelevä Maria harrastaa tarinateatteria, kävelemistä ja puutarhatöitä.
