Olemme eri tavoin herkkiä, ja jotkut loukkaantuvat helpommin kuin toiset. Itsetuntemusohjaaja ja pariterapeutti Eevi Vuoriston mukaan loukkausta ja sen herättämiä tunteita on yllättävän vaikea ottaa puheeksi. On melko tavallista yrittää vain painaa asia pois mielestään, jotta kukaan ei pitäisi liian herkkänä.
”Näin suojelemme itsessämme roolia, joka ei sano mitään, vaan hyväksyy ikävänkin tilanteen. Itselleen kannattaa kuitenkin olla rehellinen. Olisi hyvä uskaltaa tutkia sitä, mikä sai minut loukkaantumaan.”
Vaikeiden tunteiden tutkiminen vaatii erottelukykyä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Useimmiten loukkaannumme siksi, että toisen sanat tai käytös osuvat kipeään kohtaan, haavaan.
”Järkeily ei silloin hirveästi auta. Jos asia sattuu, se on todellinen. Itseään ei ainakaan pidä syyllistää siitä, että olisi liian herkkä”, Vuoristo sanoo.
Sen sijaan haava on hyvä tunnistaa.
”Haavat tulevat eteemme siksi, että voisimme eheytyä niistä.”
Joskus loukkaaminen kuitataan huumorilla
Jos ihminen on taipuvainen miellyttämään, hänen voi olla vaikea myöntää itselleenkään, että jokin asia on loukannut. Emme aina salli sitä itsellemme. Sitä voi olla myös vaikea tunnistaa, jos on vaikkapa lapsena tottunut kuulemaan kommentteja siitä, ettei saisi olla liian herkkä.
”Joissakin perheissä puhekulttuuri voi olla ronskimpaa, ja esimerkiksi toisen ulkonäöstä saatetaan sanoa ikävästi”, Vuoristo huomauttaa.
Yksi tapa suhtautua loukkaaviin kommentteihin on asian kuittaaminen huumorilla. Nauraminen ja vitsaileminen ovat monelle selviytymistapoja.
”Huumori voikin suojata tilanteessa sosiaalisesti. Sisäisesti voi kuitenkin tulla kiusaantunut olo ja tunnistamme, että asia loukkasi.”
Kaikkein tärkeintä Vuoriston mielestä on sallia itselleen kaikki tunteet. Ja jotta niitä voisi tutkia, ne pitää tunnistaa. Itsetuntemus auttaa tässäkin. Jo se on monelle iso askel, ettei puhu itseään pois loukkaantumisen tunteesta.
”Kun myöntää, että se sattui, voi alkaa miettiä, mikä tilanteessa laukaisi loukkaantumisen. Onko taustalla menneitä kipeitä kokemuksia, joihin sanat osuivat?”
Eevi Vuoristo näkee kaksi puolta tilanteissa, joissa toinen pahoittaa mielensä. On loukkaantumista, jossa tulkitaan toisen sanoja loukkaaviksi. Ja on tapauksia, joissa toinen oikeasti ylittää rajan.
Loukkaannumme usein pikemmin tulkinnastamme kuin itse asiasta. Jos asiaan liittyy haava, teemme helpommin vääriä tulkintoja toisten kommenteista.
”Jotkut ihmiset käyttävät voimakasta kieltä. Rajat ovat kuitenkin aina henkilökohtaiset, eli se, minkä verran koemme mukavaksi kuulla kommentteja esimerkiksi kehostamme.”
Niinpä oppikirjaa siitä, mistä saa loukkaantua, ei ole.
Puolituntemattomien kommentit on helpompi jättää omaan arvoonsa, mutta parisuhteessa sekä perheen ja ystävien kesken useimmat meistä kaipaavat aitoutta ja vastavuoroisuutta.
”Turvallisessa ihmissuhteessa on tilaa saada kertoa asiallisesti, jos on tullut loukatuksi. Voi esimerkiksi sanoa, että toivon, että perheessämme puhutaan toisista arvostavasti”, Vuoristo ehdottaa.
Jos esimerkiksi sukulainen kommentoi toisen kehoa ja aiheuttaa kiusaantuneen olon, voi miettiä, mitä minä tarvitsisin tässä tilanteessa. Tarvitsenko hyväksyntää tai toivonko, että minulta pyydetään anteeksi. Kuinka arvokas tämä ihmissuhde on minulle? Jos kyseessä on ihminen, joka tulee jatkossakin olemaan läsnä elämässä eikä näytä ymmärtävän loukkaavansa, asiasta on hyvä keskustella.
”Silloin voi pyytää, että voidaanko sopia, että minun ulkonäköäni tai kehoani ei kommentoida, koska aihe on minulle arka.”
Tärkeintä on antaa lempeällä tavalla itselleen lupa tuntea, että nyt sattui. Sen sijaan, että kieltäisi asian ja uskottelisi itselleen, että tuo ei olisi saanut sattua.
Milloin loukkaantuminen kannattaa ottaa puheeksi?
Sisäinen defenssimme toimii usein niin, että vakuuttelemme itsellemme, että toinen ei varmasti tarkoittanut pahaa, siksi en sano mitään.
”Usein kun emme sano mitään, kasvatamme panssaria ympärillemme. Menemme kauemmaksi itsestämme, eikä se tee hyvää pidemmän päälle”, sanoo Eevi Vuoristo.
Kun emme enää suostu piilottamaan sitä, mitä koemme, otamme askeleen kohti haavoittuvaisuutta. Tällöin olemme terveellä tavalla oman itsemme puolella. Toki joskus pääsee helpommalla, kun ei tuo asiaa esille, vaan suojaa itseään toisella tavalla. Se, kannattaako asia ottaa puheeksi, riippuu tilanteesta ja ihmissuhteen laadusta.
”Onko tämä ihminen minulle niin tärkeä, että haluan selvittää asian, vai onko viisaampaa vain antaa olla ja unohtaa? Voi myös miettiä, onko toisen tarkoitus ollut satuttaa, tuomita tai arvostella. Jos on, asian käsittely hänen kanssaan ei välttämättä ole kovin hedelmällistä.”
Jos kokee, että sydämeni paras on toisen tavoite, asiasta kannattaa puhua. Silloin ihmissuhde on arvokas.
Loukkaantumisen puheeksi ottaminen on monelle vaikeaa.
”Paradoksi on, että jos kerron, että loukkaannuin, toinen saattaa loukkaantua siitä”, naurahtaa Vuoristo.
Toinen voi myös puolustautua sanomalla, ettei tarkoittanut pahaa. Anteeksipyytäminen on kuitenkin tärkeämpää kuin puolustautuminen.
”Aina voi pahoitella sitä, mitä sanoi. Anteeksipyyntö vaatii nöyryyttä. Ja vielä enemmän nöyryyttä tarvitaan, jos haluaa aidosti ymmärtää, miksi toinen tuntee ja kokee tietyllä tavalla.”
Koska me kaikki olemme erilaisia persoonia, emme voi aina tietää, mitä toinen tuntee. Loukkaantumista ei voi siksi aina välttää. Olemme varmasti loukanneet joskus toista. Vuoriston mielestä suomalaiset ovat kuitenkin todella hyviä vaikenemaan tällaisista asioista.
”Nuoret ovat onneksi nykyään sensitiivisempiä, heillä on usein viitseliäisyyttä ja hienotunteisuutta asettua toisen asemaan.”
Mielensä pahoittaminen ei ole piirre, josta pitäisi oppia pois. Vuoriston mukaan ne ihmiset, jotka loukkaantuvat helposti, puhuvat itse yleensä toisille hienotunteisemmin. Se on lahja.
Myös työelämässä saatamme loukkaantua helposti. Jos työkaverin ikävä kommentti toistuu, voi miettiä valmiiksi lauseen, jolla siihen vastaa.
”Aina voi pysähtyä kommentin äärelle ja kysyä toiselta: ’Mitä sanoit, kertoisitko vähän tarkemmin mitä tarkoitit?’ Jo se voi saada toisen lopettamaan. On hyvä muistaa, että ihmisten kommentit kertovat enemmän heistä itsestään kuin mistään muusta.”
Joskus jäämme jumiin loukkaantumisen tunteeseen
Toisinaan emme pääse yli loukkaantumisen tunteesta, vaan jäämme siihen jumiin. Silloin voi miettiä, mikä tarve itsellä on herännyt: haluanko tulla kuulluksi, toivonko anteeksipyyntöä vai kaipaanko ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta?
Joskus joudumme kuitenkin hyväksymään sen, että emme saa toiselta ihmiseltä sitä, mitä tarvitsisimme.
Lamaantumisen ja jähmettymisen tunne loukatuksi tullessa kertoo, että taustalla on jokin traumaattinen kokemus. Koska emme voi tietää etukäteen, milloin meitä loukataan, saattaa toimintakyky mennä täysin tuolla hetkellä. Jälkiviisaus toimii silloin parhaiten.
”Rauhallinen asian käsittely jälkeenpäin on realistinen tapa selvitä eteenpäin. Voi miettiä, mitä tapahtui ja mitä toivon jatkossa tämän ihmisen suhteen.”
Loukkaantumisen kokemuksessa piilee myös viisautta. Miellyttämiseen taipuvaiselle ihmiselle loukkaantuminen voi näyttää omat rajat.
”Huumorilla suhtautuminen ei aina ole tervettä oman itsen puolella olemista. Ihminen saa olla hyvällä tavalla hankala ja ottaa puheeksi sen, mikä loukkaa ja mitä saa sanoa”, Vuoristo neuvoo.
Näin ihminen kertoo samalla muille, miten häntä saa kohdella.
Loukkaantumisen piilotettu viisaus onkin parhaimmillaan läheisyys. Se voi olla lisääntynyttä läheisyyttä suhteessa toiseen ihmiseen tai itseen.
Se voi vahvistaa myötätuntoa itseä kohtaan.
”Se, mitä tunnemme, ei ole koskaan väärin.”
Eevi Vuoristo
on tamperelainen itsetuntemusohjaaja ja pariterapeutti. Hän pitää suosittua Inhimillinen itsetuntemus -Instagram-tiliä, ja hänen kolmas kirjansa on Tunne itsesi parisuhteessa (Otava 2022).
