Kauneus ja Terveys

Jalkapalloilija Paula Myllyojan suuri unelma toteutui sairastumisesta huolimatta: ”Onneksi olen aina ollut pököpäinen”

Jalkapalloilija Paula Myllyojan suuri unelma toteutui sairastumisesta huolimatta: ”Onneksi olen aina ollut pököpäinen”
Jalkapalloilija Paula Myllyoja sairastui parikymppisenä leukemiaan. Kun hän oli jo toipumassa, uusi vastoinkäyminen vei hänet jälleen elämän ja kuoleman rajalle. Sairastumiset ovat opettaneet, mikä merkitys on sillä, että saa elää.

Vuosi sitten jalkapallomaalivahti Paula Myllyojan, 36, unelma toteutui. Hän muutti Etelä-Italiaan Bariin ja pääsi ammattilaispelaajaksi maan pääsarjaan. Ennen aloittamistaan hän kävi työhöntulotarkastuksessa.

– Terveystarkastuksessa ei ilmennyt mitään kummallista. Unohdin kokonaan mainita aiemmista sairauksistani.

Paulan aiemmat sairaudet eivät ole mikään pikku juttu. Helmikuussa hänen ällistyttävästä tarinastaan nousi Italiassa varsinainen mediamylly.

Vain kymmenen vuotta aiemmin lääkäri oli sanonut, ettei Paula enää koskaan pelaisi jalkapalloa. Niinpä Paula ehti jo suunnitella hautajaisensakin.

Mustelmia kielessä

Tammikuussa 2007 parikymppinen Paula istui aamubussissa matkalla töihin sijaisopettajaksi, kun oikea jalka alkoi nykiä, täristä ja sätkiä. Sama tapahtui oikealle kädelle. Sitten molemmat puutuivat ja tunto lähti.

– Soitin isälleni, etten pysty kävelemään. Ajattelin, että se menee ohi.

Paulalla oli tosin ollut jo pari viikkoa omituisia oireita. Isoja mustelmia ilmestyi kaikkialle, jopa kieleen. Hänellä oli pientä lämpöä ja päänsärkyä. 

Paulaa ei otettu vastaan Nokian terveyskeskuksessa. Yksityislääkäri otti oireet vakavasti ja laittoi lähetteen sairaalaan. Isä vei Paulan sinne suoraan vastaanotolta.

– Kesti pari tuntia, kunnes tajusin, että kyse on jostain vakavasta. Sain toisen kramppi- ja halvauskohtauksen.

Paulan pää kuvattiin ja häneltä otettiin verikokeita.Hän odotti lääkäriä yksin. Paula katsoi, kun lääkäri tuli ja alkoi puhua nauhuriin: ”22-vuotias urheilijanainen, muuten terve, todettu aivoverenvuoto ja leukemia”.

Pysyvä jälki minua suurempaan

Paulalla todettiin akuutti promyelooinen leukemia eli APL. Siihen sairastuu vain yksi miljoonasta.

Kun lääkäri puhui nauhurille, Paula mietti kuumeisesti, voiko hän selvitä.

– Päätin, että minähän selviän.

Lääkäri kertoi, että on tästä syövästä parannuttukin.

Paula soitti isälle. Hän pyysi vanhempiaan tulemaan heti sairaalaan.

– Ei sellaisia uutisia sanota puhelimessa.

Kun lääkäri alkoi kertoa sairaudesta tarkemmin, Paulaan iski kolmas kohtaus. Hän vaipui tajuttomaksi: keuhkot halvaantuivat eikä hän kyennyt hengittämään.

Paula siirrettiin teho-osastolle. Aivoverenvuodolle ei voitu tehdä mitään, koska syövän vuoksi veressä ei ollut hyytymistekijöitä. Selkäydinnesteestä 96 prosenttia oli syöpäsoluja. Piti vain odottaa.

Paula oli tehohoidossa vuorokauden. Aivoverenvuoto saatiin lopulta kuriin. Sytostaattihoidot aloitettiin saman tien täsmälääkkeellä.

– Kävi ilmi, että olen ensimmäinen ihminen Euroopassa, jolle täsmälääke ei sovi.

Lääke nosti paineet Paulan aivoissa, silmissä ja luuytimessä. Järjettömät päänsäryt saivat lääkärit luulemaan, että kyseessä olisi neuroleukemia. Myös juuri tukittu aivoverisuoni joutui kovan paineen alle.

Sitten selvisi, että Yhdysvalloissa eräälle teinipojalle oli tullut lääkkeestä samat oireet.

Lääkärit siirtyivät suunnitelmaan B. Lääkitystä jatkettiin, mutta paljon pienemmin annoksin.

– Olin ylpeä siitä, että minun jälkeeni lääkkeeseen lisättiin maininta siitä, että se voi aiheuttaa tällaisia oireita. Jätin pysyvän jäljen johonkin isompaan.

Paula aloitti jalkapallon viisivuotiaana isoveljensä joukkueessa Nokialla. –Halusin olla maalivahti. Olin liian kovakourainen puolustajaksi!

Afropallo ja sunnuntaisyöpä

Monella on mielikuva, että syöpää sairastava on kalpea ja riutunut. Paulan syöpäaika ei ollut sellaista.

– Pelikaverini vitsailivat, että leukemiani on sunnuntaisyöpä. Heille olin aina iloinen ja nauravainen Paula.

Tampereen yliopistollisen sairaalan 10A-osaston lääkärit kertovat yhä uusille nuorille potilailleen tarinaa nokialaisesta jalkapalloilijatytöstä, joka hyvinä jaksoina juoksi salaa rappusissa treenatakseen.

Hoitojen alussa oli epävarmaa, selviäisikö Paula. Hän mietti loppuelämäänsä ja suunnitteli hautajaisensa.

– Halusin, että minut muistetaan terveenä ja elinvoimaisena. Päätin, että jos menisin todella huonoon kuntoon, vain äiti saisi tulla katsomaan minua.

Paula oli eristettynä osastolla puoli vuotta. Sytostaatit tekivät olon heikoksi, ja välillä hän vain nukkui. Kortisoni vei unet kokonaan.

– Suhtauduin tilanteeseeni kuin loukkaantumiseen: kyllä tästä selvitään. Olen välttynyt peliurallani pahoilta loukkaantumisilta, mutta olen seurannut niitä läheltä.

Vihdoin juhannukseksi Paula pääsi kotiin avopuolisonsa luo. Sytostaatteja jatkettiin kotihoidossa kahden vuoden ajan. Hoitojen vuoksi oli tärkeää, että joku asui hänen kanssaan ja antoi tarvittaessa särkylääkettä.

– Elin hyvin samanlaisissa oloissa kuin nyt koronakeväänä: pesin käsiä ja välttelin julkisia paikkoja.

Kun hiukset lähtivät, Paula käytti pipoa. Sitten vaalean ohuen tukan tilalle alkoikin kasvaa ruskeaa afrokiharaa.

– Vuoden päästä tukka oli taas vaalea ja suora. En raaskinut leikata sitä kahteen vuoteen. Jossain vaiheessa oli kymmenen senttiä suoraa ja saman verran kiharaa.

Unohda jalkapallo

Ennen kuin Paulalla todettiin leukemia, hänellä oli ollut vaikeaa. Hän oli sairastunut 18-vuotiaana syömishäiriöön ja masennukseen. Jalkapallo tökki.

– Pahimpina hetkinä ajattelin, että lopetan hengittämisen. Olin tekemässä hiljaista itsemurhaa. Sitten kuitenkin tiesin vahvasti, etten halua kuolla.

Kun Paula sai kuulla leukemiastaan, hän ymmärsi lopullisesti, että haluaa elää ja saavuttaa vielä jotain.

Jalkapallon avulla jaksoin tsempata. Se on iso kutsumus. Kaipasin sitä eniten. Odotin koko sairaala-ajan, että pääsen kentälle.

Viimeisellä lääkärikäynnillä lääkäri ilmoitti, ettei Paula voisi urheilla enää koskaan. Hän lohdutti Paulaa sanomalla, että tämä voisi kyllä käydä kävelyillä.

– Itkin ja ajattelin, että totta kai pelaan jalkapalloa. Läheisiäni pelotti. He toppuuttelivat minua, Paula sanoo.

– On raadollista laittaa kaikki peliin, kun ura voi katketa syistä, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Paula alkoikin kävellä. Ensin yhden rappuvälin, sitten tolppavälin, pian tien yli kauppaan ja takaisin. Hän oli päättänyt palautua.

– Ehkä lääkäri ei tiennyt, että se olisi mahdollista. Ei hän tarkoittanut murskata elämääni. Hän ei vain ollut hoitanut urheilijaa, joka sairastaa syöpää.

Paula meni katsomaan joukkueensa harjoittelua heti, kun kykeni.

– Kun jaksoin hölkätä paikalle, pyysin lupaa osallistua alkulämmittelyyn ja pallotteluun. Olin niin täynnä intoa!

Pian Paula juoksi kaikkialle. Treenaaminen tuotti erityisen hyvää oloa, koska sairaalassa Paula ei ollut saanut mielihyvää mistään. Hän harjoitteli, vaikka vuosia tuntui siltä, ettei keho ottanut vastaan harjoittelua eikä palautunut kunnolla.

Puoli vuotta sairastumisensa jälkeen, alkusyksystä 2007, Paula palasi kentälle kakkosdivisioonan ottelussa.

– Perheelleni se oli suuri järkytys, koska pelasin täysillä ja syöksyin muiden jalkoihin.

Loppusyksystä Paula oli jo Ilveksen edustusjoukkueen vaihtopenkillä. Pelikaverit suhtautuivat paluuseen hyvin.

Kun silloinen avopuoliso sai pelaajasopimuksen Kuopiosta, Paula muutti mukana ja pääsi paikalliseen joukkueeseen syöpähoidoista huolimatta. Hän sai tulla treeneihin kipeänä ja olla tarvittaessa poissa.

Joukkue voitti pronssia. Se oli Paulan ensimmäinen mitali naisten SM-sarjassa.

Pelikausi Italiassa katkesi keväällä koronan vuoksi. – Peli kulki ja sain paljon vastuuta.

Haluatko kuolla vaimona?

Toinen kausi Kuopiossa alkoi keväällä 2009. Paulalla oli alilämpöä ja flunssainen olo. Pääsiäisenä hän oli perheen kanssa mökillä, kun kuume nousi ja yskä paheni.

– Kävelin ensiapuun ja istuskelin käytävällä lukemassa lehteä. Pian minut jo laitettiin eristyshuoneeseen. En saanut ottaa edes tavaroitani mukaan.

Paulalla oli keuhkokuume. Aloitettiin antibiootit.

– Luotin, että lepään ja vahvistun. Olo ei parantunut. Kuume ei laskenut eikä yskä hellittänyt.

Korkea kuume jatkui kolmatta viikkoa, ja Paula vain nukkui. Hänen avopuolisolleen kerrottiin, että kyseessä oli viruksen ja bakteerin yhdistelmä ja että melkein kaikki lääkeyhdistelmät oli jo kokeiltu. Jäljellä olisi enää yksi antibiootti.

– Olin houreissani. Avopuolisoni kysyi, haluanko sairaalapapin paikalle. Haluanko kuolla naimisissa?

Paula kivahti, ettei hän ollut mihinkään kuolemassa.

Kolmen päivän päästä kuume alkoi laskea. Viimeinen antibioottikuuri puri.

Taas kaikki alkoi alusta. Keuhkot piti kuntouttaa, koska ne olivat arpeutuneet. Se oli Paulalle kova paikka.

– Onneksi minulta jäi lopulta aika vähän pelejä väliin.

Yhä vähemmän venymistä ääritiloihin

Paulan jalkapalloura puoliammattilaisena jatkui. Hän siirtyi Kuopiosta Pietarsaareen, Tampereelle, Vantaalle ja Espooseen.

Hektisimpään aikaan hän kirjoitti graduaan, työskenteli luokanopettajana, valmensi kahta joukkuetta ja pelasi Mestarien liigassa. Ennen Italiaa hän pääsi Åland Unitediin ammattilaiseksi.

Vuonna 2012 hän sai terveen paperit ja järjesti isot ”tervejuhlat” kavereille ja sukulaisille.

Nyt hän tuntee, että on parantunut täysin.

– Enää en juuri mieti sairastumista. Vähän samaan tapaan unohdan olevani kasvissyöjä ja gluteeniton. Siksi unohdin kertoa syövästäni Italiassakin.

Kun on ollut kuolemaisillaan, on hienoa tuntea, että kroppa vain paranee vuosi vuodelta. Paula oli vähällä panna maalivahdin hanskat naulaan jo 21-vuotiaana, mutta ura jatkuu edelleen.

– Joukkueen vaihtamisesta on syttynyt aina uusi kipinä, jopa valtava liekki. Päämääräni on, että Helmarit eli Suomen naisten jalkapallomaajoukkue menee vuoden 2022 EM-kisoihin ja olen joukkueessa mukana. Ne olisivat minulle ensimmäiset arvokisat.

Vuoteen 2022 mennessä hän aikoo myös olla Italian paras maalivahti, ainakin kerran.

– Minulla on iso vimma: haluan muuttaa maailmaa. Halu nivoutuu sekä opettajan että valmentajan työhön, Paula sanoo.

– Haaveilen myös perheestä. Munasarjani kyllä toimivat, mutta on epävarmaa, voinko saada lapsen. Urani takia olen jättänyt asian selvittämättä toistaiseksi.

Sairaus jätti Paulaan jälkiä. Aivoverenvuodosta jäi taittovika, jota korjataan piilolinsseillä. Syövän jälkeen lihakset eivät palautuneet ennalleen, keho uupuu helpommin kuin ennen. Ja koska sytostaattihoidot voivat aiheuttaa syöpää, Paula on tarkka iho-oireiden ja gynekologian suhteen.

Vuosittainen syöpäkontrolli jännittää joka kerta.

Paula myöntää, että urheilu ei ole aina ollut kovin tervettä. Hän on joutunut virittämään itseään ääritiloihin. Sairaus on opettanut hyväksymään, ettei kaikkeen taivu.

– Joku pääsee pitkälle kehonsa takia. Minä en ole sellainen. Olen joutunut miettimään, miten voin peittää heikkouteni. Kehoni ei ole hoitojen jälkeen entisensä, mutta onneksi olen aina ollut voimakas ja pököpäinen.

Yksi miljoonasta

Tässä aggressiivisessa leukemiassa on hyvä ennuste.

  • Akuutti promyelosyyttileukemia (APL) on harvinainen verisyöpä, johon sairastuu Euroopassa arviolta yksi miljoonasta.
  • Se on akuutin myeloidisen leukemian (AML) aggressiivinen muoto.
  • Oireita ovat kuumeilu, huonovointisuus, huimaus, lievä yskä, rasitushengenahdistus, painonlasku ja ruokahalun puute.
  • Lisäksi voi olla mustelmia, nenä- ja ienverenvuotoa, verta virtsassa, petekioita eli punaisia hiussuonipurkaumia iholla sekä runsaat kuukautiset.
  • Suuri osa sairastuu keski-iässä.
  • Ennuste on hyvä: yli 90 prosenttia potilaista paranee hoidon jälkeen pysyvästi.
  • Leukemia on tavallisesti valkosoluista lähtöisin oleva verisyöpä, jossa luuytimen valkosolujen esiasteet muuttuvat syöpäsoluiksi eli blasteiksi.
  • Leukemiassa syöpäsoluja on luuytimessä ja veressä, mutta niitä voi kertyä myös muihin elimiin, kuten iholle, imusolmukkeisiin, pernaan, maksaan tai keuhkoihin.

Lähde: Duodecim/Terveyskirjasto

Paula Myllyoja

Ikä: 36

Ammatti: Jalkapalloilija Pink Barin joukkueessa (virkavapaalla luokanopettajan virasta Helsingissä ensi vuoteen asti)

Asuinpaikka: Bari, Italia

Harrastukset: Lukeminen, äänikirjat ja valokuvaaminen

Sairaus: Akuutti promyelooinen leukemia

Näistä saan tukea: Perhe ja ystävät

Haluatko sinäkin kertoa tarinasi? Ilmoittaudu sähköpostitse toimitukseen: kt@a-lehdet.fi. Laita viestin otsikoksi: Selviytyjä.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 10/2020.

Julkaistu: 2.9.2020
Kommentoi »