Onko otsanahkasi alinomaa rypyssä ja suu mutrussa? On aika käydä vakavuutta vastaan. Metti Vuosku on kirjailija, pedagogi ja hassuttelija. Hän uhmaa aikuisuuden kiroja ja leikkii päivittäin.
”Tänään olen ehtinyt leikkiä jo puolisoni, koirani, aikuisten siskojeni ja työkaverini kanssa”, hän kertoo.
Vuosku on kirjoittanut Aikuisten leikkikirjan, johon medianomi Anette Siili on ottanut kuvat.
Tällä hetkellä Vuoskun suosikkihupi on palkintogaalaleikki. Siinä jaetaan spontaanisti keksittyjä palkintoja ja kunniamainintoja kenelle tahansa. Kaveria ei voi koskaan kehua liikaa. Myös tuntemattoman ihmisen voi palkita, kruunata tai kukittaa.
Leikkiminen on Vuoskun mukaan paluu alkukantaisten ilojen virvoittavalle lähteelle. Ei haittaa, vaikka kastuu.
Miksi aikuisen kannattaa leikkiä?
”Ensisijaisesti siksi, että se on hauskaa! Lisäksi leikkimisellä on lujittava vaikutus ystävyyssuhteisiin. Se vahvistaa itsetuntemusta ja avaa mielikuvitukselle uusia ovia.”
Jos ei ole hupsutellut pitkään aikaan, mistä olisi hyvä aloittaa?
”Aluksi kannattaa vaikka yrittää piirtää mahdollisimman ruma olento. Siitä saattaa jalostua mitä tahansa. Näin Muumipeikko syntyi ja kehittyi! Leikkimään kannattaa heittäytyä aina itselle sopivalla tavalla. Joskus yksi sana riittää alkuun.”
Jos on oikein tosikko, mikä neuvoksi?
”Kansantautinakin tunnettu tosikkous hiipii meihin vähitellen, yleensä iän kangistamana. Leikki on hyvä lääke! Aloittaa voi vaikka käyttämällä turvallista sarkasmia suojakilpenä. Siitä edetään varovaisesti kohti oivalluksia.”
Mistä tunnistaa leikkivajeen?
”Kurtistuneesta naamasta ja tiuskahtelevasta puhetyylistä. Joskus leikkivaje ilmenee myös lakonisena katseena ja alaspäin vetäytyvinä suupielinä.”
Auttaako, jos asiat lyö leikiksi?
”Aika usein auttaa, mutta leikki kannattaa valita tarkkaan, sillä jotkut tilanteet vaativat vakavampaa leikkimieltä kuin toiset.”
Mistä löytää leikkikavereita?
”Heitä löytyy kaikkialta: kahviloista, internetistä, työpaikoilta ja kursseilta. Voit myös avata ikkunan, huutaa siitä ulos ja kutsua ihmisiä leikkimään.”
Kuinka usein on hyvä heittäytyä leikkiin?
”Niin usein kuin mahdollista! Leikkiminen ei vaadi sääntöjä eikä suunnitelmaa. Leikki voi syntyä kahvihuoneessa ja kestää vaikka vain minuutin verran.”
Saako elämä olla pelkkää leikin tekoa?
”Voi kun saisikin! Välillä on kuitenkin pakko käydä hammaslääkärissä, mutta ehkä siitäkin pystyy keksimään jonkun leikin.”
Sananlasku sanoo: Ei leikki leivässä pidä. Mitä ajattelet tästä?
”Leivän leipomisesta saa oikein hyvän leikin. Palkkatyön painavuuden sekaan voi ujuttaa leikkimielisyyttä, joten tavallaan leikki on lähempänä leipäämme kuin uskommekaan.”
Miksi on hyvä päästää välillä irti kontrollista?
”Emme todellisuudessa pysty kontrolloimaan juuri mitään. Voimme viilata aikatauluja, punnita ruoka-annoksia, asettaa kotiintuloaikoja ja päättää mennä joka ilta puoli kymmeneltä nukkumaan vaikka väkisin, mutta liian tiukat rajat aiheuttavat enemmän stressiä kuin luovat turvaa. Joskus on hyvä antaa naurulle mahdollisuus. Naurua ei voi pysäyttää, niin kuin ei elämääkään.”
Sujuvatko asiat paremmin, jos ne etenevät leikiten?
”Kyllä! Leikitty elämä on hyvä elämä.”
Lähteenä myös: Metti Vuosku ja Anette Siili: Aikuisten leikkikirja. Tuuma 2020.