Laura Tuomarila pääsi vihdoin eroon häpeästä, kun hän oppi elämään positiivisessa kierteessä: ”Häpeä piti minua otteessaan nuoresta asti”
Laura Tuomarila on kohdannut karikoita syömishäiriöstä avioeroon. Pitkä paranemisprosessi toi tasapainon ja avasi uuden urapolun. Nyt Laura auttaa työkseen muita vyöhyketerapeuttina.
Välimeri välkehti ikkunasta. Elettiin vuotta 2008. Laura Tuomarila asui toista vuotta Maltalla perheensä, silloisen aviopuolison laulaja ja näyttelijä Samuli Edelmannin ja pariskunnan kahden lapsen, kanssa.
”Maltalle muuttaminen oli hyvä päätös. Tuntui siltä, kuin elämässäni olisi alkanut uusi vaihe. Olimme normaali perhe, jota kukaan ei tunnistanut kadulla. Nautin siitä. Suomessa käydessä muistin aina, että Samuli on myös jotain muuta kuin lasteni isä”, Laura sanoo.
Tuolloin Laura ei kuitenkaan vielä tiennyt, kuinka mullistavia asioita välimerellinen elämä toisi tullessaan.
Syksyllä 2007 Laura haki Maltalla opiskelemaan ravitsemusta, tai näin hän kuvitteli. Ruksi väärässä kohtaa hakupapereita avasikin oven hierojan tutkintoon.
”Ensimmäinen tunteeni oli järkytys. Olin aina ollut kova kontrolloimaan, enkä pitänyt yllätyksistä. Myös vieraisiin ihmisvartaloihin koskeminen puistatti minua jo pelkkänä ajatuksena.”
Hetken mietittyään Laura päätti antaa yllättäville opinnoille mahdollisuuden. Opinahjossa hän tapasi ihmisiä, jotka opiskelivat vyöhyketerapiaa.
”He säteilivät hyvää oloa. Aloin kiinnostua siitä, miten ihmistä voisi auttaa kokonaisvaltaisesti.”
Valmistuttuaan vuoden kestäneistä hierojan opinnoista Laura alkoi kouluttautua vyöhyketerapeutiksi.
”Vyöhyketerapiasta löysin kutsumukseni ja keinon auttaa ihmisiä.”
Vyöhyketerapiaa ja varhaiskasvatusta
Nyt Lauran ikkunan takana ei välkehdi Välimeri, vaan vihertää espoolainen metsä. Myös lähihoitajaksi valmistunut Laura työskentelee päivisin päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajan sijaisena. Iltaisin hän ottaa asiakkaita vastaan vyöhyketerapeuttina.
Laura nauttii molemmista ammateistaan.
”Lapset elävät hetkessä ja opettavat sitä myös meille aikuisille. On etuoikeus saada ihmetellä maailmaa lasten näkökulmasta. Toisaalta parasta vastapainoa vilkkaalle varhaiskasvatusarjelle on tehdä työpäivän päätteeksi vyöhyketerapeuttinen hoito asiakkaalleni. Maadoitun siinä myös itse.”
Laura on auttanut ihmisiä, jotka kärsivät muun muassa unettomuudesta tai kiputiloista.
”Vyöhyketerapia lievittää stressiä, joka vaikuttaa monen sairauden taustalla. Vyöhyketerapia myös rentouttaa, parantaa vastustuskykyä ja puhdistaa elimistöä. On palkitsevaa voida tarjota apua sellaisillekin ihmisille, jotka eivät ole saaneet sitä länsimaisesta lääketieteestä.”
Ennen jokaista hoitoa Laura lukee hiljaa mielessään suojaavan mantran. Se auttaa häntä säilymään omassa voimassaan, kun hoidon aikana asiakkaan ja hoitajan välissä vaihtuu energioita.
Energian Laura aistii käsien kuumotuksena ja näkee väreinä.
”Käsieni kautta tunnen, missä kohtaa asiakkaalla on energiatukoksia, ja pystyn vapauttamaan niitä. Intuitio ohjaa työtäni.”
”Häpeä on pitänyt minua otteessaan niin nuoresta kuin muistan.”Laura Tuomarila
Häpeän tiukka ote
Tie parantajaksi ei ollut helppo. Ennen kuin Laura pystyi alkamaan auttaa toisia ihmisiä, hänen oli ensin autettava itseään. Kaksikymmentävuotiaana Laura sairastui syömishäiriöön, ensin anoreksiaan ja myöhemmin bulimiaan.
Päivät täyttyivät ruoan ajattelusta, kalorien laskemisesta, huimauksesta, palelemisesta ja päänsärystä. Kun Laura oli kiduttanut kehoaan tarpeeksi aliravitsemuksella, hän alkoi ahmia ja oksentaa.
”En uskaltanut kohdata itseäni ja pakenin syömishäiriön suojaan.”
Laura sairasti syömishäiriötä yli kymmenen vuotta. Välillä oli parempia jaksoja, kuten silloin, kun hän odotti esikoistaan Venlaa. Suvantovaiheiden jälkeen pakkomielteiset ajatukset ruuasta alkoivat taas.
Käänteentekevä hetki tapahtui, kun teini-ikäiseksi varttunut Venla sairastui syömishäiriöön.
”Silloin päätin, että minun on parannuttava. En voi siirtää ongelmiani sukupolvien ketjussa eteenpäin ja antaa tyttäreni käydä läpi samoja tuskia, kuin mitä minä olin kokenut.”
Paranemismatkallaan Laura sai apua muun muassa psykoterapiasta, lukemisesta, hiljentymisestä ja energiahoidoista. Kun Laura kuori mielensä kerroksia kuin sipulia, menneisyydestä nousi esiin monenlaisia tunteita, joita hän ei ollut osannut käsitellä. Voimakkain niistä oli häpeä.
”Häpeä on pitänyt minua otteessaan niin nuoresta kuin muistan. Olen ollut aina herkkä sille, mitä muut minusta ajattelevat.”
Varhaisimman häpeämuiston Laura sijoittaa aikaan, jolloin hän oli kaksivuotias. Hänellä oli lyhyt, hitaasti kasvava tukka. Laura epäili, että ihmiset luulevat häntä tukkamallin takia pojaksi.
”En ymmärrä, miten niin pienellä ihmisellä voi olla jo häpeän tunteita.”
Vaaka ei enää mittaa onnistumista
Häpeä seurasi Lauraa lapsuudesta aikuisuuteen. Aloittaessaan 19-vuotiaana teatterikoulun Englannissa Laura tunsi jatkuvasti olevansa muita huonompi.
”Aloin rajoittaa merkittävästi syömisiäni. Näin yritin kontrolloida sillä häpeän tunnettani.”
Nykyään Laura voi hyvin. Hän herää tyytyväisenä uuteen päivää, tekee merkityksellistä työtä, rakastaa käydä kulttuuririennoissa taidenäyttelyistä konsertteihin ja suhtautuu toiveikkaasti tulevaan. Vaaka ei ole enää mittari onnistumiselle.
”Suurin haasteeni on ollut oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Valmiiksi en tule koskaan, mutta olen ylpeä siitä, kuinka pitkälle olen päässyt.”
Elämän vaikeimmat paikat ovat olleet myös kaikkein opettavaisimpia. Yksi sellainen oli avioero Samulista 20 yhteisen vuoden jälkeen.
Puolison alkoholismi oli aiheuttanut suhteelle monenlaisia vaikeuksia. Kun yhteinen taival päättyi vuonna 2018, Lauran elämässä kääntyi uusi sivu.
”Avioeron jälkeen olen löytänyt itseni uudestaan. Olen saanut kuulostella sitä, kuka minä olen ja mistä asioista pidän. Se on ollut vapauttavaa.”
”Uskon siihen, että tietyt asiat jokaisen polulla on tarkoitettu tapahtuviksi.”Laura Tuomarila
Aarteina ystävät
Elämänmuutokseen on kuulunut koko tunteiden kirjo.
”On ollut tärkeä oivaltaa, että minä en ole yhtä kuin tunteeni. Mikään tunne, ei ilo eikä suru, ei kestä ikuisesti. Tunnen tunteeni, mutten jää niihin kiinni.”
Tärkein hyvinvoinnin lähde Lauralle on luonto. Hän tuulettaa mieltään monta kertaa viikossa lenkkeilemällä kotinsa lähellä sijaitsevassa Keskuspuistossa.
”Kun haluan liikkua, lähden metsään. Merenrantaan taas menen ajattelemaan.”
Myös lukeminen, jooga, meditointi ja säännöllinen hiljentyminen tuovat Lauralle hyvää oloa. Ystävät ovat hänen aarteitaan.
”Minulla on hyvin erilaisia ystäviä. Toisten kanssa keskustelemme syvällisiä tuntikausia, toisten kanssa nauramme vedet silmissä. Olen todella kiitollinen heistä.”
Häpeä, jota Laura tunsi ennen usein myös ystäväpiirissään, on kaikonnut.
”Oli aikoja, jolloin tunsin itseni arvottomaksi Samulin ’hienojen ja taiteellisten’ ystävien kanssa. Kyse ei ollut siitä, etteivät muut olisivat hyväksyneet minua, vaan huonosta itsetunnostani. Meillä on edelleen Samulin kanssa monia yhteisiä ystäviä, ja nykyään tunnen kelpaavani juuri sellaisena kuin olen. Nyt olen vapaa häpeästä.”
Hyvät suhteet läheisiin ihmisiin ovat Lauralle kaikki kaikessa.
”Olen onnellinen siitä, että minulla on läheiset välit lapsiini ja ex-puolisooni.”
Elämässä on vapautunut valtavasti energiaa, kun Lauran ei enää tarvitse miettiä pakonomaisesti ruokaa.
”Noudatan kasvisruokavaliota, koska se sopii keholleni parhaiten. Muuten syön kaikkea, mitä tarjotaan. Tuntuu oudolta ja ihanalta, että minulla on nykyään näin mutkaton suhde ruokaan.”
Ennalta näkemisen lahja
Henkisyys on Lauralle yksi arjen hyvinvoinnin pilareista. Henkiset asiat ovat hänelle tuttuja jo lapsuudesta.
”Äitini suvun puolella on ollut ennalta näkemisen lahja. Näkymättömän maailman aistiminen on ollut normaali juttu.”
Kun Laura oli parikymppisenä huonossa kunnossa syömishäiriön takia, hän havahtui yöllä ja näki ympärillään sinistä valoa. Hän soitti äidilleen peloissaan. Äiti rauhoitteli tytärtään ja kehotti tätä jatkamaan unia.
”Myöhemmin sain kuulla äidiltä, että hän oli pyytänyt minulle kaukoparannusta. Parantaja teki työtään juuri silloin, kun näin sinistä.”
Laura aistii energioita ja aavistaa myös itse etukäteen asioita. Se saattaa koskea tapahtumia tai tiettyjä kohtaamisia. Apuna Laura käyttää tarot-kortteja.
”Luen tarot-kortteja itselleni ja läheisilleni. Jos lapsillani on ollut elämässä haastavampi jakso, olen saattanut nähdä sen korteista etukäteen.”
Kysymys kohtalosta on Lauran mielestä kimurantti.
”Uskon siihen, että tietyt asiat jokaisen polulla on viitoitettu tapahtuviksi, mutta silti ihmisellä on vapaa tahto. Ehkä kohtaloa enemmän kyse on elämän tarjoamista mahdollisuuksista. Ihminen päättää, tarttuuko niihin vai ei.”
”Äitini suvun puolella on ollut ennalta näkemisen lahja.”Laura Tuomarila
Kuolema on uusi alku
Laura ei ole aina rohjennut tarttua mahdollisuuksiin. Laulua harrastanut seitsemäsluokkalainen treenasi ystävänsä kanssa valmiin esityksen koreografioineen televisiokanavan järjestämään kykyjenetsintäkilpailuun. Kun koe-esiintymiseen tuli kutsu, Laura jäi kotiin.
”En tiedä, mitä kaikkea olisin elämässäni tehnyt, jos en olisi antanut häpeän estää minua.
Laura on tyytyväinen siitä, että ura ei vienyt häntä laulajaksi, vaan vyöhyketerapeutiksi.
”Olen ollut aina pohjimmiltani ihmisten auttaja.”
Laura on loputtoman kiinnostunut siitä, mistä parantumisessa on oikeastaan kyse.
”Minä en paranna, vaan annan ihmiselle mahdollisuuden parantaa itse itseään. Paranemisvoima piilee meissä jokaisessa.”
Laura uskoo siihen, ettemme kerää polullamme oppeja ainoastaan tätä elämää varten – vaan myös tulevia elämiä.
”Mietin aina välillä, että kun nyt menee näin hyvin, kuinkahan kivaa minulla on ensi elämässä.”
Kuolema ei tarkoita Lauralle loppua, vaan uutta alkua.
”Energia ei katoa. Uskon, että synnymme uudelleen kohtaamaan ihmisiä, joiden kanssa meillä on jäänyt asioita kesken. Olin nuorena kiinnostunut buddhalaisuudesta, ja se inspiroi minua edelleen.”
Häpeän taa piiloutuvasta parikymppisestä on kuoriutunut itseensä luottava viisikymppinen. Laurasta tuntuu, että elämä on nyt nautinnollisempaa kuin koskaan aiemmin.
”Ennen elin negatiivisessa kierteessä. Väliin mahtui pieniä hyviä hetkiä, mutta perusvireeni oli ahdistus ja masennus. Nykyään tilanne on päinvastainen. Pienistä alakulon hetkistä pääsen nopeasti tasapainoon.”
Vaikeudet voimavaraksi
Kun murhe meinaa ottaa mielessä vallan, Laura pysähtyy miettimään niitä asioita, jotka ovat juuri nyt hyvin. Hän kirjoittaa niistä listan paperille.
Se auttaa pysäyttämään menneisyyden murehtimiseen ja tulevaisuuden pelkäämiseen eksyneen mielen.
”Keskityn huomaamaan hyvän. Se, mihin suuntaamme ajatuksemme, kasvaa.”
Monia eri ammatteja opiskellut Laura ei vielä tiedä, mikä hänestä isona tulee, ja se tuntuu hyvältä.
”Vaikka löytäisin itseni taas uudesta ammatista, haluan sen rinnalla jatkaa ihmisten hoitamista vyöhyketerapialla.”
Kun Laura katsoo taaksepäin, hän on kiitollinen kokemastaan, myös vaikeimmista hetkistä.
”Käänsin vaikeudet voimavarakseni.”
Synkimmistä ajoista selviäminen on tuonut Lauralle perspektiiviä ja empatian kykyä toisia ihmisiä kohtaan.
”Tuntuu siltä, että minun tuli kulkea juuri tällainen polku voidakseni kasvaa omaksi itsekseni ja pystyäkseni auttamaan muita.”
Laura Tuomarila
on vyöhyketerapeutti, hieroja ja varhaiskasvatuksen opettajan sijainen. Espoossa asuvalla Lauralla on edellisestä avioliitostaan laulaja ja näyttelijä Samuli Edelmannin kanssa kaksi lasta, vuonna 2000 syntynyt Venla ja vuonna 2004 syntynyt Ilmari. Laura harrastaa pitkiä kävelyitä metsässä, joogaa, lukemista, kulttuuririentoja ja musiikin kuuntelua.
