Kauneus & Terveys

Latu-uraäiti Riitta-Liisa Roponen on valmis nousemaan huipulle



Latu-uraäiti Riitta-Liisa Roponen on valmis nousemaan huipulle

Riitta-Liisa Roponen on halunnut pitää lapsen lähellään kilpailuissa ja maksanut siitä kymmeniä tuhansia euroja. Nyt lapsi on kasvanut ja äidin selkä leikattu.
Teksti Sanna-Leena Perunka
Kuvat Maiju Torvinen

Sietämätön kipu ei hellittänyt. Hiihtäjä Riitta-Liisa Roponen ei päässyt ylös sängystä omin voimin. Hän otti niin paljon lääkettä kuin mahdollista, mutta särky pakarassa jatkui hirveänä. Vessareissulla meinasi mennä taju. Riitta-Liisa puhalteli, ja aviomies Toni kannatteli häntä.

Oli tammikuu 2017, ja Riitta-Liisa oli kisoihin valmistavalla leirillä Ruhpoldingissa Saksassa. Lahden MM-kilpailuihin oli aikaa vajaa kuukausi.

Kuukautta aiemmin Riitta-Liisa oli hakenut syytä pakaraan säteilevään kipuun. Magneettikuvassa selässä havaittiin pieni välilevyn pullistuma. Hiihtäjä jatkoi harjoittelua, koska leikkaukselle ei nähty tarvetta.

Nyt edessä oli 1,5 tunnin ajo Murnaun tapaturmasairaalaan. Lääkäri sanoi heti, että pullistuma pitää leikata.

– Halusin, että minut operoidaan Suomessa. Lääkärit saivat minut ylipuhuttua. Matkustaminen olisi tuonut lisää riskejä.

Leikkaus Saksassa onnistui hyvin. Kirurgi kertoi, ettei näe estettä osallistua seuraaviin olympialaisiin.

– Pillahdin itkuun. Tajusin konkreettisesti, että minun piti haudata haaveeni Lahden MM-hiihdoista.

Terveys on tärkeintä, mutta pettymys oli järkyttävä. Vuosien haave koti kisoista kariutui.

– Tuntui pahalta katsoa televisiosta kilpailuja, joissa minun olisi kuulunut hiihtää.

Aviomies ja valmentaja Toni Roponen työskenteli Lahdessa televisiokanavan asiantuntijana ja valmentajana. Myös Riitta-Liisa päätti lähteä mukaan neljäksi päiväksi. Päätös oli oikea.

– Oli hienoa olla osa joukkuetta. Kannustin ja iloitsin ystävieni hyvästä menestyksestä. Tajusin entistä vahvemmin, kuinka etuoikeutettua elämää olen saanut elää. Kisoissa käynti auttoi yli pahimmasta pettymyksestä.

Riitta-Liisa pääsi myös juttelemaan Olympiakomitean urheilupsykologin Hanna-Leena Ronkaisen kanssa.

– Minulla on kotona kaksi rakasta ihmistä, jotka vievät ajatukset pois ikävistä asioista. Oli silti hyvä puhua jonkun ulkopuolisenkin kanssa.

Myös Roposten tytär Ida, 13, oli katsomassa kilpailuja.

– Lahdessa tyttäreni totesi yllättäen, että hänestäkin tulee hiihtäjä. Siihen asti Ida oli ollut sitä mieltä, että sitä hänestä ei ainakaan tule!

Erittäin lahjakas kestävyysurheilija. Sellainen Ritu on ollut jo vuosikymmeniä. Hänellä on korkea hapenottokyky ja loistava lihaskestävyys. Riitta-Liisan vapaan hiihtotavan tekniikka on maailman parhaita.

– Rakastan intohimoisesti harjoittelemista ja kilpailemista. Minua motivoi eniten itseni kehittäminen.

Riitta-Liisa harjoittelee 800 tuntia vuodessa. Kun kyse on urheilusta, tinkimätön nainen ei tee kompromisseja.

Hiihtäjä menee nukkumaan viimeistään kello 23 ja nukkuu vähintään yhdeksän tuntia. Hän herää kello 7, syö aamupalan ja lähtee päivän ensimmäiselle lenkille.

Lounaan jälkeen urheilija nukkuu päiväunet. Toinen treeni alkaa neljältä ja päättyy kuuden maissa. Päivällisen jälkeen aviomies hieroo Riitta-Liisan jalkalihakset.

Ruokavalio on terveellinen: kalaa ja kanaa, riisiä tai perunaa, salaattia, marjoja ja hedelmiä. Punaista lihaa Riitta-Liisa ei ole syönyt 20 vuoteen.

–Harjoittelukaudella lauantai on perheemme herkku­päivä. Silloin saatan syödä karkkia, pullaa ja sipsejä. Joskus juon myös muutaman siiderin.

Kun kilpailukausi lähestyy, Riitta-Liisa karsii ruokavaliosta kaiken ylimääräisen ja on herkkulakossa kisakauden loppuun asti. Paino putoaa silloin 2–3 kiloa.

– Se ei ole minulle vaikeaa. Tämä on elämäntapa, jota olen noudattanut koko aikuisikäni.

Äidin ja vaimon menestys on koko perheen yhteinen tavoite, eikä siinä ole säästelty vaivoja eikä euroja.

Tulevan aviomiehensä Riitta-Liisa, tuolloin vielä Lassila, tapasi vuonna 2001 B-maajoukkueen leirillä. Hän oli urheilija ja Toni valmentaja. Vuosien varrella ystävyys kypsyi rakkaudeksi.

– Minusta ei olisi koskaan tullut huippu-urheilijaa ilman Tonia. Hän opetti, kuinka kokonaisvaltaista se on. Puolisolta on vaadittu paljon ymmärrystä. Moni asia on jouduttu suunnittelemaan niin, että minun tavoitteeni onnistuisivat.

Aviomies on valmentanut vaimoaan vuodesta 2006.

– Meille sopii erinomaisesti, että mieheni on myös valmentajani. Hän näkee vireeni joka päivä ja pystyy reagoimaan heti, jos harjoituksia pitää muuttaa.

Vuosien varrella moni on kummastellut, miten he vetävät rajan työn ja parisuhteen välille.

– Meillä ei ole siihen tarvetta. Tämä on meidän elämäämme. Osaamme myös rentoutua, emmekä silloin ajattele hiihtoa yhtään.

Lapsen saamiselle ei oikein ole koskaan sopivaa aikaa, kun on huippu-urheilijanainen. Kun tytär syntyi vuonna 2004, Riitta- Liisa halusi uskoa, ettei se estä hänen uransa jatkoa.

– Raskaus sujui hyvin. Tein paljon voimaharjoittelua ja kävin hiihtämässä vielä kaksi päivää ennen Idan syntymää. Kiloja tuli lisää vain kymmenen.

Ida oli terve ja reipas pikkulapsi, joka sopeutui hyvin siihen, että hänestä huolehtivat muutkin kuin vanhemmat.

– Uskomattoman laajan tukiverkostomme ansiosta olen saanut keskittyä täysin rakastamaani työhön ja onnistunut yhdistämään sen äitiyteen.

Riitta-Liisan mies Toni työskenteli tuolloin Ampumahiihtoliiton päävalmentajana ja oli paljon poissa kotoa.

– Äitini Salme asui lähellä ja mahdollisti sen, että pystyin treenaamaan kahdesti päivässä. Myöhemmin myös mieheni vanhemmat ja etenkin Timo-ukki oli paljon apuna.

Kun tytär oli pieni, Riitta-Liisan äiti kulki mukana kaikilla leiri- ja kilpailumatkoilla ja hoiti lasta.

– Jos emme olisi saaneet järjestettyä asioita niin, olisin lopettanut urani.

Aviomies vaihtoi työpaikkaa myöhemmin, jotta pystyi olemaan läsnä perheen arjessa ja tukemaan vaimonsa hiihtouraa.

Riitta-Liisa teki kansainvälisen läpimurtonsa lapsen syntymän jälkeisenä talvena. Hän saavutti MM-kilpailuissa hopeaa pariviestissä yhdessä Pirjo Murasen kanssa. Henkilökohtaisella matkalla Ritu sijoittui kahdeksanneksi.

– Pirjon kanssa saavutetun MM-hopean jälkeen uskalsin ajatella, että minun on mahdollista tavoitella kärkisijoja lapsesta huolimatta.

Nykyään Ida on 13-vuotias, eikä enää kulje mukana kaikilla leireillä tai kilpailuissa. Kun tytär lähtee mukaan, Roposet ovat halunneet ottaa hänelle jonkun kaverin seuraksi.

– Olemme käyttäneet kymmeniä tuhansia euroja siihen, että olemme saaneet järjestettyä Idalle hoitajan tai seuraa ympäri maailmaa.

Olympialaisiin ei kuitenkaan saa akkreditointia eli kulkulupaa lapselle. Riitta-Liisa on kilpaillut kolmet olympialaiset ilman tytärtään.

Erossaolo on tuntunut etukäteen melkein mahdottomalta ajatukselta.

– Torinon olympialaisten aikaan Ida oli vasta kaksivuotias eikä ymmärtänyt, miksi äiti on poissa kotoa. Soitimme joka päivä puhelun, jonka lopussa itkimme molemmat. Tuolloin en osannut vielä käsitellä ikävää. Se vaikutti kilpailusuorituksiini.

Nykyään ikävä ei vaivaa enää niin pahasti.

– Silti kotoa lähteminen on minulle vaikeaa joka kerta.

Kovasta työstä huolimatta henkilökohtainen arvokisamitali on antanut odottaa itseään. Riitta-Liisa on jäänyt usein täpärästi palkintokorokkeelta ja tullut sijoille 5–8. Se ei ole sisukasta ”Ritua” lannistanut.

– Minulla ei ole pakkomiellettä henkilökohtaisesta mitalista, mutta totta kai tavoittelen menestystä.

Lähimpänä palkintokorokesijoitus oli vuonna 2009 Liberecin MM-hiihdoissa, joissa Riitta-Liisa jäi mitalista kaksi sekuntia.

Aina kyse ei ole taidoista tai kunnosta. Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 Riitta-Liisa sijoittui vapaan hiihtotavan 10 kilometrin matkalla kuudenneksi.

– Jäin 24 sekuntia kultamitalista ja 13 sekuntia pronssista. Tuo kilpailu on yksi parhaista hiihdoistani.

Väliaika-analyysi kertoi, että Riitta- Liisa oli kaikista nopein ylämäissä mutta hitain alamäissä. Sukset eivät siis luistaneet toivotulla tavalla.

– Ilman mitalia jääminen ei harmittanut heti maaliin tulon jälkeen, koska olin antanut itsestäni kaiken, mitä irti lähti. Kun näin myöhemmin tilastot, se otti rajusti päähän!

Suomen viestinaiset Virpi Kuitunen (nykyään Sarasvuo), Aino-Kaisa Saarinen, Pirjo Muranen ja Riitta-Liisa hiihtivät samoissa kilpailuissa viimeistä kertaa kokoonpanolla, jolla olivat aiemmin voittaneet kaksi kultaa. Vuonna 2010 tuli olympiapronssia.

– Se on tähänastisen hiihtourani ehdoton kohokohta.

Selkäleikkauksen jälkeen Ritu pääsi palaamaan suksille kuukauden kuluttua. Lääkäri antoi silloin luvan hiihtämiseen.

– Haukiputaalla oli varmasti kaikkien aikojen hiihtokevät ja lunta riitti huhtikuun loppuun asti. Hiihdin reilussa kuukaudessa noin 900 kilometriä meren jäällä.

Riitta-Liisa pääsi valmistautumaan hyvissä ajoin alkavaan kauteen. Hän tähtää nyt viidensiin olympialaisiinsa ja tavoittelee paikkaa Suomen viestinelikkoon.

– En ota siitä paineita. Tiedän, että jos olen kovassa kunnossa, lunastan paikan. Jos hiihtovauhtini ei tyydytä itseäni, en edes halua viestijoukkueeseen.

Yksi asia Riitta-Liisaa ärsyttää. Se, että häneltä kysytään jo, milloin hän aikoo lopettaa urheilu-uransa.

– Enkö tosiaan saa urheilla niin kauan kuin tunnen, että kehityn ja rakastan tätä työtä? Lopetan urani, kun minusta tuntuu oikeasti, että olen valmis siihen.

Uran lopettamisesta kysely on oikeastaan luonut 39-vuotiaalle hiihtäjälle pienen ikäkriisin. Ulkonäkökriisejä hän ei juuri pode.

– Ei ole ollut mitään vakavaa, mutta totta kai rypyt ja juonteet alkavat näkyä kasvoilla, kun ikää tulee lisää.

Kauniiksi laittautuminen on Riitta-Liisalle mieluisaa hommaa, mutta treenien vuoksi hän ei meikkaa tai laita hiuksiaan joka päivä.

– Minulla on ollut kestoripset monta vuotta. Ne helpottavat arkea eivätkä leviä pitkin poskia lumi- tai vesisateessa.

Riitta-Liisa on kokeillut myös hiusten­pidennyksiä.

– Pidennykset vaativat niin paljon hoitoa, että ne olivat epäkäytännölliset urheilijan arjessa.

Tyttärelleen hän tahtoo antaa terveen kuvan naiseudesta. Riitta-Liisa on sanonut Idalle, että­ ruokaa saa syödä normaalisti ja välillä voi herkutellakin.

– Olen halunnut opettaa, että jokainen vartalo on kaunis, eikä tarvitse olla tietyn kokoinen tai mallinen. Toivon, että Ida kokee, että riittää juuri sellaisena kuin on.

Arki pyörii hiihdon ympärillä, mutta rankan kilpailukauden jälkeen Roposet rentoutuvat ja matkustavat johonkin aurinkoiseen lomakohteeseen.

– Ida harrastaa uintia ja nyt myös hiihtoa. Tonin poika Tommi pelaa jalkapalloa. On mahtavaa, että olemme voineet tehdä nelistään treenimatkoja. Viimeksi teimme tällaisen reissun Pohjois-Italian Livignoon.

Kesällä he kutsuvat ystäviä kotiinsa Haukiputaalle meren rannalle. Silloin he saunovat, grillaavat ja kilpailevat leikkimielisen tosissaan.

Vaikka Riitta-Liisa on ollut paljon poissa kotoa jo vuosia, hän on pystynyt säilyttämään tärkeimmät ystävyyssuhteensa.

– Minulla on muutama erittäin läheinen ystävä, joihin olen tutustunut jo lapsena. He ymmärtävät ammattiani, vaikka eivät ole urheilijoita. On ihanaa, että voimme puhua aivan tavallisista asioista, kuten lapsista ja perhe-elämästä.

Tulevaisuuden haaveisiin kuuluu maisemanvaihto sitten, kun perhe-elämä rauhoittuu hiukan. Ehkä 10 vuoden päästä.

– Minun ja mieheni toive on asua joskus ulkomailla. Saatamme työskennellä joko Keski-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa. Toni toimisi valmentajana ja minä tekisin töitä liikunta- tai urheilualalla.

Mutta sitä ennen Ritu hiihtää vielä pitkään ja kovaa.

Haastattelu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 15/2017.

Julkaistu: 2.11.2018