Voi hyvin

"Lapsuuden muiston käsittely mullisti elämäni"

"Lapsuuden muiston käsittely mullisti elämäni"
Toimittaja Sanna Mämmi moitti itseään ja koki jatkuvasti epäonnistuvansa työssä ja ihmissuhteissa. Mindfulness-meditaatio toi lopulta eteen lapsuuden muiston, joka mullisti elämän.
Kuvat Petri Mulari

Mitä sitten, jos kukaan ei halua viettää perjantai-iltaa kanssani. Voinhan lähteä yksin baariin, Sanna Mämmi muistaa kymmenen vuotta sitten ajatelleensa. Viikonlopun hetkiä varten keittiössä oli aina viinipullo, josta Sanna kaatoi itselleen useamman lasillisen ruokaa laittaessaan. Alkoholi oli kuin ystävän halaus, joka piti hetken sylissä ja liuotti pois turhat murheet.

Baarissa mielestä hävisivät muutkin vastoinkäymiset, kuten kaksi kariutunutta parisuhdetta, joiden aiheuttamista suruista Sanna halusi päästä eroon.

Tärkeintä on pysyä toimeliaana. Niin yrittäjänä työskentelevä isä oli opettanut Sannalle jo lapsena. Viisihenkinen perhe muutti usein, sillä vanhemmat ostivat asuntoja ja remontoivat ne myyntivalmiiksi.

”Olen muuttanut elämässäni noin kolmekymmentä kertaa ja asunut kuusi vuotta Espanjassa. Lapsena ja nuorempana tuo vaikutti ystävyyssuhteisiin: aina, kun olin tutustumassa johonkin kaveriin, meillä pakattiin jo muuttolaatikoita.”

Toisaalta hänestä kasvoi vaihtelevan ympäristön ansiosta sopeutumiskykyinen aikuinen. Erojen repimää sydäntäänkin Sanna paikkasi puuhakkuudella. Baari-iltojen vastapainoksi hän veti itsensä äärimmilleen spinning-tunneilla ja luotsasi radio-ohjelmia, joilla oli parhaimmillaan neljäsataatuhatta kuulijaa.

Lomilla Sanna shoppaili ja matkusteli.

”Päässäni oli yhtä aikaa valtava kaaos ja toisaalta loputon tyhjiö, jota yritin täyttää suorittamalla. Halusin koko ajan jotain, mutta kun sain sen, mikään ei tuntunut miltään. Tunsin, kuinka ahdistus sisälläni vain kasvoi, Sanna kertoo.

Välillä Sanna sai kuulla muilta ihmisilt olevansa etäinen ja kylmä, itsekäskin. Harva aavisti, minkälaista painia hän kävi sisällään.

”Kerran radiovuosinani sain palautepostia eräältä kuulijalta, joka kysyi, olenko joskus kokenut väkivaltaa. Hän sattui työskentelemään kehoterapeuttina ja oli vain valokuviani katselemalla päätellyt, että kannan sisälläni salaisuutta. Kommentti pysäytti.”

Sanna sanoo etsineensä lapsesta saakka totuutta. Häntä ovat kiinnostaneet erilaiset elämänkatsomukset ja arvomaailmat.

”Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että toisten ihmisten elämä soljuu niin helposti, mutta minä en onnistu missään. Olen soimannut itseäni liiallisesta kiltteydestä ja päätellyt, että luottamukseni on sen vuoksi petetty niin monta kertaa”, Sanna sanoo.

Kun Sannalle avautui vuonna 2009 mahdollisuus kouluttautua life coach -oppaaksi, hän otti heti haasteen vastaan. Ehkä hän oppisi samalla hallitsemaan sisällään riehuvaa kaaosta. Koulutuksen aikana Sanna tutustui mielikuvaharjoitteluun ja alkoi lukea läsnäoloa käsittelevää kirjallisuutta. Sen myötä hän innostui mindfulness-meditaatiosta.

”Aluksi olin jäykkä kuin rautakanki, enkä meinannut saada millään mieltä rauhoittumaan. Päässäni oli niin hirveä meteli, etten kuullut omia ajatuksiani möykän alta.”

”Halusin koko ajan jotain, mutta kun sain sen, mikään ei tuntunut miltään."

”Ymmärsin, miksi en luota ihmisiin, enkä pysty sitoutumaan.”

Erään meditaation jälkeen Sannan mieleen alkoi palata muistikuvia. Ne veivät hänet kodin leikkipaikalle Keravalle, jossa viisivuotias tyttö leikki hiekkalaatikolla. Sanna seurasi mieleen vilistävää kuvavirtaa ulkopuolisena kuin elokuvaa.

”Muistan, kuinka äiti sanoi minulle, että hän lähtee ripustamaan pyykkiä. Hän vannotti minua pysymään leikkipaikalla ja sanoi, että omin päin en saisi lähteä mihinkään.”

Kun äiti oli lähtenyt, leikkipaikalla olevan palloseinän takaa kurkisti joukko poikia, joiden Sanna arvelee olleen noin kaksitoistavuotiaita. Pojat houkuttelivat Sannan luokseen.

”Palloseinän takana pojat kaatoivat minut maahan ja heittivät silmiini hiekkaa niin, etten nähnyt hetkeen mitään. Sitten he ottivat minua käsistä ja jaloista kiinni. Yksi pojista pomppi päälläni ja toiset sohivat puisella kepillä hameeni alle. Olin niin shokissa, etten osannut huutaa apua”, Sanna kertoo.

Kun kidutus oli ohi, Sanna juoksi kotiin äidin luokse ja kertoi isojen poikien kiusanneen. Sitä, mitä kaikkea pojat tekivät, Sanna ei kuitenkaan äidille kertonut.

”Äiti ajatteli, että se oli jotain lasten normaalia härnäämistä. Hän lohdutti, että enää ei olisi mitään hätää. En itsekään osannut ymmärtää tilanteen vakavuutta silloin.”

Lapsuuden trauma oli Sannalle lopulta ratkaiseva oivallus sisäisellä tutkimusmatkalla. Se selittää, minkä vuoksi hän on ollut vieraiden ihmisten seurassa aina varuillaan. Kokemuksen vuoksi hän on tuntenut ristiriitatilanteissa jopa fyysistä hengenahdistusta tai vaihtanut työpaikkaa ja asuntoa usein.

”Sain jo lapsena kuulla olevani ylivilkas, mutta iän myötä levottomuus vain paheni. Olin välillä kuin räjähtämäisilläni oleva pommi. En osannut pysähtyä.”

Traumaa Sanna on purkanut meditaation lisäksi myös terapiassa.

”Terapeuttini mukaan on täysin mahdollista, että tuo lapsuuden fyysinen sitominen näkyy nyt aikuisena myös henkisenä vapauden kaipuuna. En kestä, jos joku alkaa lokeroida tai määräillä.”

Tämä on vaikuttanut suoraan ihmissuhteisiin.

”Trauman takia en ole uskaltanut avata sydäntäni muiden seurassa, vaan olen tarkkaillut alituisesti ihmisiä ja miettinyt paniikinomaisesti, kuka heistä puukottaa minua selkään”, Sanna myöntää.

”Olen päätellyt, että liiallisen kiltteyteni vuoksi minut on petetty niin monesti.”

Lapsuuden kokemuksen käsittely on ollut järisyttävä tieto myös Sannan äidille, jolle tyttären kohtaama väkivalta on selvinnyt vasta viime vuosina.

”Äiti on syytellyt itseään, kun jätti minut pihalle yksin, vaikka eihän tämä hänen vikansa ollut. Tärkeintä on, että olen käsitellyt asian ja pystynyt jättämään sen vihdoin taakseni.”

Mindfulnessin avulla Sanna sanoo pääseensä kiinni muihinkin sisällä jäytäneisiin lukkoihin, kuten arvottomuuden tunteeseen.

”Vaikka toinen puoli minusta on aina tiennyt, ettei pahoinpitely ollut vikani, toinen puoli on pohtinut, miksi juuri minä valikoiduin uhriksi. Sen vuoksi olen sortunut syyllistämään ja moittimaan itseäni.”

Useamman mindfulness-harjoituksen jälkeen Sanna oppi keskittymään syvähengitykseen. Kireys lihaksissa alkoi hellittää. Kerta kerralta mieli tyyntyi nopeammin ja kerroksien alta alkoi paljastua yllättäviä ääniä.

”Luulin, että sieltä olisi tullut esiin rohkaisevia viestejä, mutta kuulinkin soimaavani ja syytteleväni itseäni. Tuntui absurdilta, että istuin siinä rauhassa silmät kiinni ja huusin samalla sisäisesti itselleni”, Sanna sanoo ja naurahtaa.

Armoton itsekritiikki oli tarpeellinen herätys. Sanna ymmärsi, että hänen olisi ryhdyttävä kohtelemaan itseään lempeämmin. Meditaatioharjoitusten edetessä julmat moitteet vähenivät.

”Huomasin, että myös aistini terävöityivät. Kun niskajumit hellittivät, aloin kuulla paremmin. Koko maailma oli yhtäkkiä täynnä tuoksuja ja värejä.”

”Enää minun ei tarvitse pitää yllä suojamuureja, vaan uskallan olla avoin.”

Kymmmenen vuoden takainen kaaos tuntuu Sannasta nyt kaukaiselta vaiheelta. Uusiksi ovat menneet elämäntavat, arvot ja ystävyyssuhteet, mutta ennen kaikkea suhtautuminen itseen.

”En ole koskaan aiemmin tuntenut tällaista rauhaa. Enää minun ei tarvitse pitää koko ajan yllä suojamuureja, vaan uskallan olla paljon avoimempi muiden seurassa. Parasta on, että koen olevani vihdoin turvassa.”

Itsensä kuuntelemisen myötä Sanna on oppinut poimimaan elämäänsä enemmän asioita, joista tulee hyvä olo. Hän ei enää treenaa verenmaku suussa, vaan käy joogassa ja juoksee pitkiä, rauhallisia lenkkejä.

”Osaan vetää nyt jaksamisen rajat ja tunnistan, milloin kehoni kaipaa lepoa. Se on ollut todella tärkeä oivallus myös työelämässä, joka imee meidät kuiviin, ellemme pidä varaamme”, hän pohtii.

Päivittäisen meditaatiohetken Sanna on todennut niin tehokkaaksi mielen tyhjentäjäksi, että hän ei tarvitse enää viiniä huolien karkoittamiseen. Alkoholista luopuminen on ollut ympäristölle vaikeampi pala kuin hänelle itselleen.

”Alussa huomasin, että olin muiden mielestä aina se hankala tyyppi, joka ei voinut edes yhtä lasillista ottaa ja pilasi siksi kaikkien illan. Juomattomuus herätti toisissa syyllisyyden.”

Kaikkea Sannakaan ei ole halunnut hyvästellä. Vapautta ja omaa tilaa hän sanoo yhä tarvitsevansa. Oivallus sai hänet ryhtymään freelanceriksi ja tekemään muutoksia myös parisuhteessaan.

”Asumme mieheni kanssa nyt eri asunnoissa, mutta olemme silti yhdessä ja onnellisia. Olen ylpeä siitä, että uskalsimme tehdä tämän ratkaisun.”

Sanna uskoo olevansa nykyään parempi ystävä ja kumppani.

”Osaan kuunnella toista ja olla enemmän läsnä.”

Eniten Sanna saa iloa nykyään muiden auttamisesta. Hän toivoo, että kirja Vapaudu huolista – Löydä elämänilo mindfulnessin avulla rohkaisee lukijoita tekemään tutkimusmatkan itseensä.

”Minua ainakin helpotti, kun huomasin, etten ole yksin pelkojeni kanssa. Elämä on jatkuvaa siksakkia ja oikean reitin etsimistä, sillä meidän jokaisen on löydettävä oma polkumme.

Sanna Mämmi

  • on 47-vuotias toimittaja ja viestintäalan freelancer. Hän asuu Helsingissä yksin, mutta on parisuhteessa.
  • Sanna on opiskellut Markkinointiinstituutissa ja Helsingin Evankelisen Opiston radiotyön linjalla. Hän on työskennellyt eri radiokanavilla.
  • Viime vuosina Sanna on erikoistunut life coach -valmennukseen, joogaan ja mindfulnessiin.
  • Kirjoittanut kirjan Vapaudu huolista – Löydä elämänilo mindfulnessin avulla (Wsoy)
”Osaan kuunnella toista ja olla enemmän läsnä.”

Julkaistu: 23.4.2020
Kommentoi »