Terve.fi

Lapsi haluaa kouluun kuusivuotiaana, miten menetellään?

Lapsi haluaa kouluun kuusivuotiaana, miten menetellään?
Onko kotona näppärä kuusivuotias, joka hinkuu kouluun vuotta aiemmin? Kyseessä on koko perheen päätös, jolla on suuri vaikutus lapsen koko koulupolun kulkuun. Asiantuntijaa tarvitaan avuksi.
Julkaistu: 26.10.2009

Koulukypsyystestit

Käytännössä koulukypsyystestien avulla voidaan selvittää sitä, kuinka hyvin lapsi todennäköisesti tulee suoriutumaan koulunsa alkutaipaleesta. Testit eivät kerro lapsen älykkyyttä eivätkä sitä, millaisin arvosanoin tämä lähtee aikanaan perusopetuksen piiristä. Testit antavat suuntaviivoja, ja keskittyvät joihinkin suuriin kysymyksiin.

Kuka ne tekee?

Kunnissa testaus on järjestetty eri tavoin. Esikoulun opettajat, neuvola tai tulevan koulun rehtori kertovat, missä ja miten kunnassanne testit tehdään. Yleensä testaaja on kasvatusneuvolan, kunnan tai koulun psykologi.

Mitä niillä mitataan?

Monet alkuopetuksessa työskentelevät opettajat painottavat käytännön työn näkökulmasta sosiaalisia valmiuksia. Kuinka hyvin lapsi pystyy toimimaan ryhmässä, miten hän ottaa muut huomioon ja kuinka helppo hänen on luoda uusia kontakteja.

Lapsen keskittymiskyky koetaan tärkeäksi kouluvalmiuden mittariksi. Ekaluokkalaisen pitää pystyä keskittymään karkeasti arvioiden neljäkymmentäviisi minuuttia kerrallaan noin neljä tuntia päivässä. Tätä taitoa voi hyvin harjoitella kotona, jossa vanhemmat voivat saada myös summittaisen käsityksen siitä, miten se lapselta luonnistuu.

Lapsen sanavarasto, puhe ja itsensä ilmaisu ovat tärkeitä. Samoin käytännön taidot, esimerkiksi oman pyllyn pyyhkiminen, pukeminen tai kengännauhojen solmiminen on hyvä olla lapsen hanskassa koulun alkaessa.

Kun testit on tehty

Tulokset käsitellään ryhmässä, jonka kokoonpano vaihtelee kunnittain. Vanhempien lisäksi läsnä voi olla tuleva luokanopettaja, testien tekijä, koulun rehtori tai koulukuraattori. Testien tulokset ovat suosituksia. Lopullisen päätöksen asiasta tekevät vanhemmat.

Miten vanhempien kannattaa huomioida tulokset?

Jos:

Testien perusteella lapsi näyttää olevan kypsä kouluun. Asiaa pitää vielä harkita puolelta ja toiselta. Lapsen luokkakaverit tulevat olemaan koko kouluajan häntä vuotta aiemmin syntyneitä ja hän on luultavasti luokkansa nuorin. Voiko siitä olla haittaa, ja jos on niin millaista? Vastaavasti mitä hyötyä lapselle tilanteesta on? Listatkaa plussat ja miinukset.

Jos:

Testien perusteella lapsi ei näyttäisi olevan vielä valmis aloittamaan koulua. Missä osa-alueissa hän tarvitsee harjoitusta? Voiko niihin panostaa kotona? Suosittelijat ovat ammattilaisia ja näkevät tilanteen vanhempia laajemmassa perspektiivissä. Kunnan ei tarvitse ottaa lasta kouluun vuotta aikaisemmin. Perusteena voi olla esimerkiksi ryhmäkoko.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

Kommentoi »