Laila Snellman yritti päästä tupakoinnista eroon laastareilla ja hypnoosilla mutta onnistui vasta, kun sisko kuoli viisikymppisenä: ”Havahduin, että elämä ei ole ikuista ja mitä tahansa voi sattua”

Kalan tai vasikan pää lautasella ei Laila Snellmania hätkäytä. Päinvastoin hän tilaa ehdottomasti vaikkapa aivoannoksen aina, kun sellainen on listalla. Niin tapahtuu tosin vain ulkomailla, sillä Suomessa tiettyjä ruhon osia on kiellettyä käyttää ravintona hullun lehmän taudin riskin vuoksi. Espanjalaisen mutta ranskalaistuneen äidin ja suomalaisen isän tyttärenä Laila oppi lapsena siihen, että kaikista eläimen osista voi valmistaa herkullista ruokaa.

– En ole vieläkään kovin kiinnostunut vain kanan fileistä! Ne ovat kuivin osa, mitä kanasta löytyy. Rakastan kanan luita ja rustoja. Myös kalanpäät ja turskan posket ovat herkkuani. Totuin lapsena syömään vaikka mitä. Se on mielestäni aitoa kulinarismia, Laila sanoo.

Äidin peruja on myös välimerellinen ruokavalio, joka on ollut Lailan hyvinvoinnin perusta läpi elämän. Hän syö paljon kasviksia ja kalaa sekä käyttää säästelemättä tuoreita yrttejä, valkosipulia ja oliiviöljyä. Ruokavalioon kuuluu kyllä myös jotain perisuomalaista, nimittäin ruisleipää.

Viime vuosina Laila on vähentänyt lihansyöntiä. On myös tärkeää, että ruoka on valmistettu itse.

– Syön pääosin tosi terveellisesti. Ruoka on silti minulle nautinto – sen verran hedonisti olen. Hyvä ruoka ja siihen sopiva viini tuovat elämäniloa.

On myös kausia, jolloin Laila syö liikaa makeisia. Hän arvelee, että tapa kehittyi, kun hän asui Yhdysvalloissa. Siellä syötiin ylimakeita jälki­ruokia.

– Minulla on sweet tooth, joka ei ole äidin peruja. Sokerinhimo on verrattavissa muihin addiktioihin. Välillä ryhdistäydyn ja voin olla pitkäänkin ilman.

Laila Snellman tunnetaan Suomen vanhimman malli­toimiston Paparazzin perustajana ja toimitusjohtajana. Hän oli 27-vuotias pienen pojan äiti, kun hän perusti yrityksensä Helsinkiin vuonna 1983. Myöhemmin lapsia syntyi kaksi lisää.

Laila on läheinen nyt jo aikuisten lastensa kanssa. Hänellä on yksi lapsenlapsi ja toinen tulossa.

Lapsuus- ja nuoruusvuotensa Laila asui diplomaatti-isänsä työn vuoksi pitkälti ulkomailla, kunnes palasi Suomeen käymään lukiota vuonna 1972. Ennen mallitoimiston perustamista Laila työskenteli itse mallina vuosien ajan.

– Malliaikoinani oli tavallista elää viikot kahvilla ja tupakalla. Viikonloppuisin oli sitten aikaa syödä. Silloin piti mahtua tiettyyn kokoon, mikä oli osa työtä.

Kuten niin moni aikakautensa nuori, Lailakin aloitti tupakoinnin teini-ikäisenä. Hän laskee polttaneensa yhteensä 36 vuotta, eikä lopettaminen todellakaan käynyt helposti.

– Vaikka 1970-luvun alussa jo tiedettiin tupakoinnin haitoista, se oli todella hyväksytty tapa. Kaikki nuoret naiset polttivat. Saatoimme olla ystäväni kanssa mehupaastolla mutta tupakoida koko ajan.

Vuosien varrella Laila yritti monesti lopettaa. Hän kokeili nikotiinipurukumia ja -laastareita ja kävi jopa hypnoosissa, tuloksetta. Lopulta suuresta surusta tuli käännekohta. Kun Laila oli 50-vuotias, hänen sisarensa kuoli vain 51-vuotiaana.

– Sisareni kuolema ei liittynyt tupakointiin, mutta se oli iso sokki. Havahduin, että elämä ei ole ikuista ja mitä tahansa voi sattua. Terveyden merkitys korostui, ja kauhuskenaarioni oli, että tupakka veisi sen minulta. Halusin pysyä elossa lasteni vuoksi.

Laila sai avun Champix-lääkkeestä, jonka vaikuttava aine on varenikliini. Se muistuttaa nikotiini­molekyyliä ja estää nikotiinin vaikutusta elimistössä. Tämä vähentää tupakanhimoa ja poistaa vieroitus­oireita. Laila söi lääkettä kaksi kuukautta ja onnistui lopettamaan tupakoinnin.

– Väitän, että tupakka on vahvin päihde, josta on hyvin vaikea päästä eroon. Ilman nikotiinia en pystynyt nukkumaan enkä keskittymään. Olin hermostunut ja hikoilin. Siksi en kyennyt lopettamaan ilman lääkitystä, vaikka yritin monta kertaa. Olen onnellinen, että olen nyt kuivilla.

Tupakoinnin lopettaminen helpotti huonoa omaatuntoa ja huolta terveydestä hetkeksi. Sitten Laila alkoi kuitenkin kärsiä oudoista oireista.

– Moottorini ikään kuin sammui. Lihoin ja masennuin. Ensin ajattelin, että se johtuu surusta. Lääkärikin määräsi minulle mielialalääkkeet.

Tilanne ei helpottanut. Samantyyppisisistä oireista aiemmin kärsinyt ystävä ehdotti Lailalle kilpi­rauhaskoetta, ja syy oireisiin selvisi. Lailalla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.

– Vajaatoiminnassa kohoava TSH-arvo oli minulla hälyttävän korkea. Toivon, että lääkärit ovat sittemmin viisastuneet ja sairaus huomataan helpommin.

Sopiva lääkitys löytyi melko pian, ja se on pitänyt sairauden kurissa. Laila uskoo, että sairauden laukaisi, ironista kyllä, hänen terveystekonsa.

– Tupakoinnin lopetus oli keholleni iso sokki.

Ulkoa kajastaa iltapäivän kaunis valo, jolle sisäpihan värikkäät vanhat kivitalot antavat arvoisensa kehykset. Lailan yrityksen toimisto sijaitsee korkealla Helsingin ydinkeskustassa. Aurinko on hänelle yksi arjen pienistä iloista, mutta valoisuudesta on hyötyä silloinkin, kun malleista otetaan polaroid-kuvia asiakkaita varten.

Laila on 66-vuotiaana yhä täysillä työelämässä, vaikka tekeekin vähemmän töitä kuin takavuosina. Nykyään hän arvostaa hitaita aamuja arkisin.

– En koskaan sovi kokouksia ennen kello kymmentä. Antaa nuorempien herätä! Aamut ovat omaa aikaani, jolloin haluan lukea rauhassa lehden ja juoda kahvia.

Eläkkeelle jääminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Laila ei usko, että keksisi eläkkeellä riittävästi tekemistä. Mutta on myös toinen, painavampi syy.

– En koe itseäni kovin vanhaksi. Jos jättäytyisin työelämästä, vanhenisin varmasti nopeammin. Jos mieli on vanha, se näkyy ja tuntuu myös fyysisesti. Tapaan työssäni paljon ihmisiä ja saan olla tekemisissä nuorten kanssa. Olen äärimmäisen utelias ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Myös se pitää mielen virkeänä ja minut kiinni ajassa.

Kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla toinen.

– Kenties haluan sitten rauhoittua. Kun lomailin vuosia sitten Zimbab­wessa, paikallinen noitatohtori sanoi minulle, että tulen elämään pitkään. Haluan uskoa siihen. Äitinikin eli 90-vuotiaaksi.

Aamuisin Lailalla on tapana tehdä myös ristisanatehtäviä. Hän ratkoo niitä päivittäin.

– Kun tulen aamulla keittiöön, ristikkolehti on jo mukanani. Kotikieleni oli ranska, ja ristikoiden avulla olen myös kohentanut suomen kielen taitoani. Ennen kaikkea teen ristisanoja siksi, että pää toimisi.

Laila pitää päänsä skarppina myös toisella tavalla: painamalla asioita tietoisesti muistiin. Ulkomaanmatkoilla hän esimerkiksi ostaa usein puhelimeensa prepaid-liittymän ja opettelee sen numeron.

– Kännyköiden tulon jälkeen ihmisten ei ole tarvinnut enää muistaa ulkoa numeroita, kuten ennen. Pakotan itseni muistamaan pitkiäkin numerosarjoja.

Nukkuminen oli vuosikausia Lailalle todellinen hyvää oloa tuova supervoima. Uni oli parasta lääkettä etenkin vaikeissa elämänvaiheissa.

– Kun minulla oli taloudellisia huolia tai pelkoja, menin nukkumaan. Unta tuli 8–9 tuntia yössä. Se oli vahvuuteni ja auttoi minua jaksamaan henkisesti.

Kaikki kuitenkin muuttui viisi­kymppisenä, eikä paluuta entiseen ole ollut.

– Minulla oli hienot unenlahjat, mutta menopaussi tuhosi ne. Viime vuosina minun on ollut erityisen vaikea nukahtaa kaamosaikaan marras-joulukuussa, kun on pimeää koko ajan.

Kun uni ei tule, Laila saattaa laittaa pyörimään jonkin David Attenborough’n luontodokumentin. Miehen ääni rauhoittaa. Aihe ei tosin saa olla liian mielenkiintoinen, koska sitten uni ei ainakaan tule.

– Olen kokeillut uniongelmiin kaikkea, muun muassa melatoniinia ja Pariisista tuomiani cbd- eli kannabidiolitippoja, mutta mikään ei auta.

Paitsi valo. Alkuvuodesta Laila ja hänen puolisonsa, arkkitehti Iiro Mikkola lomailivat kolme viikkoa Etelä-Afrikassa. Normaalioloissa heillä on tapana tehdä yksi kaukomatka vuodessa ja Euroopan-reissuja päälle. Matkustaminen ja uusiin kulttuureihin tutustuminen ovat tärkeä henkireikä.

– Nukahdin Etelä-Afrikassa jo iltayhdeksältä. Se on minulle luksusta.

Laila on käyttänyt hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireisiinsa jo 16 vuoden ajan. Se on auttanut kuumiin aaltoihin ja vienyt mielialapiikit, mutta ei ole tuonut helpotusta uniongelmiin.

– Yritin pienentää annosta ja lopettaa hormoneja, mutta niin kauan kuin olen työelämässä, en uskalla tehdä sitä. Hermoni kiristyvät ilman niitä. Oma äitini söi korvaushoitoa lähes 80-vuotiaaksi.

Ikääntymiseen Laila suhtautuu varsin mutkattomasti. Hänen on ollut suhteellisen helppo hyväksyä muutokset, mutta hän on myös nähnyt läheltä, miten vaikeaa se on joillekin hänen ystävilleen.

– Vanheneminen ei ole hauskaa, mutta olen sinut sen kanssa. Minusta on ihana tavata työssäni nuoria, mutta ei tulisi mieleenkään verrata itseäni heihin.

Nuorempana Lailan oli helppo pysyä hoikkana, mutta viime vuosina se ei ole ollut yhtä yksinkertaista. Hän rakastaa makeaa ja varsinkin kaikkea, missä on kookosta.

– Painon kanssa on aina taistelua. Kun lopetin tupakoinnin, minulle tuli jäätelöaddiktio. Saatoin syödä Ben & Jerry’s -purkillisen yhdeltä istumalta. Onneksi jäätelönhimo on sittemmin laantunut.

Painon tarkkailu ei tunnu enää niin tärkeältä kuin aiemmin. Sen sijaan Laila arvostaa vuosi vuodelta enemmän terveyttä. Hän kertoo, miten hänen äitinsä luotti Wallis Simpsonin ajatukseen, ettei nainen voi koskaan olla riittävän laiha.

– Se ajatus ei selvästi ulottunut minuun tarpeeksi! En halua lihoa mahdottomasti, mutta toisaalta liika laihuuskin vanhentaa. Terveys on huomattavasti tärkeämpää kuin rypyttömyys. Se auttaa pysymään positiivisena. Jos on jatkuvia kipuja, maailma synkistyy.

Yksi asia vuosien karttumisessa Lailaa kuitenkin harmittaa, joskin pilke silmäkulmassa.

– Naiset elävät pidempään, mutta ihomme veltostuu aiemmin kuin miesten. Se ei ole ihan oikein, ja olen siitä välillä heille kateellinen.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu Lailan elämässä hyvältä. Aina näin ei ole ollut. Sen sijaan hänellä on ollut paljon stressiä ja ahdistusta. 1990-luvun lama kuritti Lailan yritystä kovin ottein, ja avioerojen jälkeen hän pyöritti vuosia perhettään yksinhuoltajana.

Henkiset voimavarat olivat koetuksella, ja huoli painoi usein.

– Keräsin itselleni vastuuta jo nuorena. Tulin äidiksi 22-vuotiaana ja perustin yritykseni viisi vuotta myöhemmin. Etukäteen ei ymmärrä, mihin vanhempana oikeasti ryhtyy. Sen tajuaa vasta, kun lapsi on siinä. Se vastuu on elämän mittainen sokki.

Juuri vastuu lapsista ja yhteisöstä on toisaalta ollut Lailalle keskeinen voimavara. Niiden takia hän on ollut valmis luottamaan siihen, että selviää kaikesta.

– Perhe on tärkein asia elämässäni. Se on antanut merkityksen kaikelle, hän sanoo.

Vaikeina hetkinä Laila on hakenut rauhaa ja voimaa luonnosta. Hän rakastaa olla metsässä ja saa mielenrauhaa sienestämisestä. Myös meri on tärkeä. Kun sitä katsoo, mieli rauhoittuu aina.

Laila golfaa ja käy satunnaisesti kuntosalilla mutta ei ole himoliikkuja. Hyötyliikunta sopii hänelle paremmin. Hän rakastaa kävellä ja kertoo kävelevänsä päivittäin raput kotiinsa kerrostalon kuudenteen kerrokseen hengästymättä.

Kolme vuotta sitten Laila löysi taijin. Hitaista, pyöreistä ja pehmeistä liikesarjoista koostuvan lajin juuret ovat itämaisissa itsepuolustustaidoissa.

Taijin myötä temperamenttinen nainen on oppinut tekemään edes jotain hitaasti – ja nauttimaan siitä.

– Alkuun olin ärsyttävä oppilas, koska halusin, että etenemme liikkeiden oppimisessa nopeammin. Nyt olen oivaltanut taijin zen-tyyppisen hitauden ja tykännyt siitä, että liikesarjaa hiotaan vuodesta toiseen vähän eri vinkkelistä.

Taiji on myös hyväksi nivelille, tasapainolle ja notkeudelle. Lajin noin 30 minuutin liikesarja eli niin sanottu muoto sisältää peräti 367 liikettä.

– Se on hieno laji, joka rauhoittaa mieltä. Koska elämäni on ollut aina niin täynnä muutosta, kiirettä, avioeroja ja lapsia, ehkä tällainen harrastus tuo kaivattua vastapainoa.