Apu Terveys

Katri eli yli 20 vuotta läheisriippuvaisessa parisuhteessa: ”En ollut vahva, kun siedin puolisoni juomista, vaan olin sairastunut vahvuuteen”

Katri eli yli 20 vuotta läheisriippuvaisessa parisuhteessa: ”En ollut vahva, kun siedin puolisoni juomista, vaan olin sairastunut vahvuuteen”
Katri Lähde oivalsi läheisriippuvuutensa vasta, kun puoliso raitistui. Ei ollut helppoa alkaa huolehtia itsestään, kun oli vuosikausia huolehtinut toisen tarpeista.
Julkaistu: 21.1.2022

Kun Katri Lähde, 47, tapasi tulevan puolisonsa, tämä oli jo voimakkaasti päihderiippuvainen. Elämää ja maailmaa nähnyt mies kuitenkin hurmasi nuoren sairaanhoitajan, joka tahtoi nähdä toisesta vain hyvät puolet. Katri kuvitteli raitistavansa miehen ihan pelkällä olemassaolollaan.

Pariskunnan häitä juhlittiin vuonna 2000. Pian sen jälkeen edessä oli muutto Norjaan Katrin työn perässä. Siellä puolison juominen väheni hieman, mutta välillä hänellä oli pitkiä juomaputkia. Tämä aiheutti vaimossa mielipahaa ja ahdistusta sekä vaikutti eittämättä arkeen. Koko ajan oli valmistauduttava siihen, että juominen voisi alkaa minä hetkenä hyvänsä.

Toisaalta Katri koki itsensä vahvaksi ja tärkeäksi huolehtiessaan miehestään. Mies lupasi, ettei joisi enää. Katri halusi uskoa, vaikka puoliso oli tehnyt saman lupauksen monta kertaa ennenkin.

Vuonna 2004 pari palasi Suomeen. Silloin miehen juominen riistäytyi käsistä. Kaksi vuotta myöhemmin hän suostui menemään katkolle Katrin mieliksi. Mies halusi rauhoitella vaimoaan ja tehdä tämän tyytyväiseksi, koska Katri motkotti ja nalkutti. Ongelmaansa hän ei nähnyt, vaan kielsi sen.

Niin teki myös Katri omassa tilanteessaan. Läheiset tivasivat turhaan, tajusiko hän, missä mennään. Häntä myös kehotettiin jättämään puolisonsa.

– Minua pelotti jäädä yksin. Hain puolisostani turvaa, vaikken saanut sitä, Katri sanoo.

”Vaikeina aikoina meidät piti yhdessä riippuvuus.”
Katri Lähde

Pysähdys ensiavussa

Katkaisuhoidon jälkeen mies oli kahdeksan kuukautta juomatta. Hän ei kuitenkaan ollut hyväksynyt ajatusta täysraittiudesta.

– Siksi juominen jatkui. Se oli suuri pettymys, vaikka olin alitajuisesti varautunut siihen. En uskaltanut rentoutua ja luottaa raitistumiseen.

Tilanne jatkui vuosia samankaltaisena. Välillä mies oli kuukausia juomatta, ja sitten korkki taas aukesi.

Aluksi Katri jaksoi pitää yllä ystävyyssuhteitaan ja harrastaa. Pikkuhiljaa elämä alkoi kaventua. Kuormitusta ­lisäsi MS-­tauti, joka Katrilla todettiin vuonna 2009. Hän hoiti työnsä yliopistosairaalan päivystysvuodeosastolla hyvin, mutta ajan kuluessa hän ei tuntenut enää mielenkiintoa mitään muuta kohtaan.

– Mieltä kalvoi koko ajan huoli miehestä. Missä hän oli, loukkaisiko hän itsensä juovuspäissään tai sammuisiko hankeen?

Eräänä päivänä Katri sai kesken töittensä kuulla, että puoliso oli tuotu saman sairaalan ensiapuun. Tämä oli yrittänyt itsemurhaa.

– Se oli pysäyttävä hetki. Mies oli ­uhkaillut itsemurhalla ennenkin, mutta nyt hän oli ryhtynyt tekoihin. Myös juominen oli muuttunut itsetuhoiseksi. Millään muulla ei ollut hänelle merkitystä.

Katrin muistikuvat vaikeimmista ajoista ovat sumuisia. Päällimmäisenä mielessä olivat ahdistus ja pahan olon tunne. Kuolema nousi myös omiin ajatuksiin.

– Joskus ajattelin, että ajaisin rekan nokkaan. Minusta tuntui, että tarinamme tulisi päättymään jommankumman kuolemaan.

”Minusta tuntui, että tarinamme tulisi päättymään jommankumman kuolemaan.”
Katri Lähde

Taakka putosi vihdoin

Kesällä 2013 Katri selaili nettiä ja tutki päihderiippuvuuden hoitomuotoja. Minnesota-malli kuulosti kiinnostavalta. Voisiko se olla viimeinen vaihtoehto?

– Otin asian esiin miehen ryyppyputken loppupuolella, sopivassa krapulavaiheessa. Silloin hänen mielensä oli tarpeeksi nöyrä vastaanottamaan uusia ajatuksia.

Minnesota-hoito alkoi heinäkuussa. Jo ensimmäisen viikon aikana Katrin puolisolle valkeni, että alkoholismi on sairaus, jota voidaan hoitaa. Se oli merkittävä ­askel kohti raitistumista. Merkittävää oli myös, että läheisviikonloppuna puoliso kuunteli Katria. Tämä kertoi, miltä miehen juominen oli tuntunut.

– Ei ollut helppoa sanoa sitä ääneen, koska halusin edelleen säästää ja suojella miestä. Samalla koin taakan putoavan harteiltani. Se oli elämäni kummallisin mutta tärkein viikonloppu.

Viikonlopun aikana Katri kävi luen­nolla, joka kertoi läheisriippuvuudesta ja sen kytkeytymisestä päihderiippuvuuteen. Hän mietti, voisiko asia koskea ­häntä, mutta työnsi ajatuksen mielestään.

– Ohitin sen, koska koin miehen hyvinvoinnin ja toipumisen olevan tärkeintä. Minuun itseeni voitaisiin keskittyä myöhemmin. Ajatus on tyypillinen läheisriippuvaiselle, mutta sitä en tiennyt silloin.

Miska Mikkonen oli yksi Katrin terapeuteista, kun tämä kävi läheisriippuvuushoidossa vuonna 2014. Nykyään he ovat ystäviä ja työkavereita Fria-päihdeklinikalla.

Hukassa itsensä kanssa

Puoliso palasi hoidosta kotiin muuttuneena miehenä. Hän otti arjesta vastuuta ja keskusteli asioista. Elämä tuntui leppoisalta ja rauhalliselta. Yllättäen Katri huomasi, että hän itse ei voinut hyvin.

– Minun oli vaikea tottua uuteen tilanteeseen ja hyväksyä sitä. Osasin hallita kaaosta, en tavallista arkea. Kun ei tullut riitoja, aloin itse haastaa riitaa.

Lopulta Katri meni samaan hoitolaitokseen päihderiippuvaisten läheisten intensiivijaksolle. Sen ansiosta hän alkoi ymmärtää, mikä häntä vaivasi.

Ei ollut helppoa kääntää ajatuksiaan puolisosta omaan itseensä.

– Tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan, miltä minusta tuntui tai kuka olin. Elämäni oli kietoutunut niin voimakkaasti mieheni tarpeisiin, että olin kadottanut itseni. Oivalsin myös, että hoivaamiseni oli mahdollistanut puolison juomisen.

Katri sai työkaluja itsensä tuntemiseen, mutta kotiin palattuaan hän unohti hoitaa itseään. Hän ei ollut tottunut huolehtimaan omista tarpeistaan.

– Yhteiselämämme oli suhteellisen tasa­painoista, mutta olin edelleen hukassa ­itseni kanssa. Mikään ei tuottanut iloa, vaikka kaikki oli näennäisesti hyvin.

Katrilla diagnosoitiin vakava masennus. Hän kävi sen vuoksi pitkään terapiassa. Siellä hän tajusi, että lapsuuden kokemukset olivat myötävaikuttaneet läheisriippuvuuden syntyyn.

– Äidilläni oli vaikeuksia osoittaa rakkauttaan, ja minusta kasvoi arka ja ujo tyttö. Itsetuntoni ja omanarvontuntoni eivät ehkä kehittyneet sille tasolle kuin olisi pitänyt. Hain turvaa muista ja määritin omaa minääni muiden kautta. Olin ­ystävyyssuhteissakin ripustautuja. Kenties myös työ hoitoalalla ruokki ajatusta, että olen muita varten.

Katrin työhön sairaanhoitajana kuuluu päihdekuntoutujien fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, kuten verenpaineen mittaus.

Tukevasti jaloillaan

Nyt Katri tietää, millainen ihminen hän on, ja seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Hän voi sallia itselleen myös kielteiset tunteet eikä enää pelkää yksin jäämistä.

– Oloni on seesteinen ja haluan suoda itselleni hyviä asioita. Minusta on tullut terveesti itsekäs. Kantava ajatus ei ole enää se, mitä muut ajattelevat minusta. Olen itse vastuussa omasta turvallisuudestani ja onnellisuudestani. En voi sälyttää niitä muiden niskoille.

Katrin avioliitto päättyi yhteisellä päätöksellä eroon tämän vuoden kesäkuussa.

– Vaikeina aikoina meidät piti yhdessä molemminpuolinen riippuvuus – ei suuri rakkaus. Arvostamme ja kunnioitamme toisiamme. Voimme tavata, jos haluamme.

Miehen raittius on kestänyt, ja hän työskentelee nykyään päihdeterapeut­tina. Katri toimii osa-aikaisena sairaanhoita­jana Fria-päihdeklinikalla Veikkolassa. Hän jäi MS-taudin vuoksi eläkkeelle työstään yliopistosairaalassa vuonna 2015.

– Eläkkeelle jääminen nelikymppisenä oli kova paikka, koska minulla oli vahva sairaanhoitajan identiteetti. Se oli ainut, mitä minulla oli vaikeina vuosina. Onneksi löysin uuden, nykytilanteeseeni soveltuvan työn. Saan työskennellä itseäni auttaneiden ihmisten kanssa.

Uusi työ tuottaa iloa etenkin siksi, että Katri voi tukea päihderiippuvaisten läheisiä omien kokemustensa kautta.

– Nyt kun oma kuuppa on kunnossa, näin kuuluukin tehdä. Vaikka minulla matka oli pitkä, läheisriippuvuudesta voi kasvaa eroon.

3 kommenttia