Terve.fi

Kun verenpaine on vain nimellisesti isoloitu



Kun verenpaine on vain nimellisesti isoloitu

Nivelten jäykistyminen on selvä ikääntymisen merkki. Jäykistyneet valtimot ovat yhtä ongelmallisia.
Teksti Harvard Medical School

Isoloituun systoliseen hypertensioon on kiinnitettävä huomiota

Ne ovat pääsyyllisiä verenpaineen vähittäiseen kohoamiseen iän mukana. Kohonnutta verenpainetta ei voi tuntea, mutta se voi pysäyttää ihmisen yhtä varmasti kuin jäykät niveletkin, toisinaan pysyvämminkin.

Verenpainelukema käsittää kaksi mittausarvoa. Suurempi lukema on systolinen verenpaine eli ns. yläpaine. Se kuvastaa verenpainettavaltimoissa sydänlihaksen supistuessa ja pumpatessa veriannoksen valtimopuustoon. Pienempi lukema on diastolinen verenpaine eli ns. alapaine. Se kuvastaa verenpainetta veriryöppyjen välillä sydänlihaksen rentoutuessa.

Veren kuljettaminen kilometrien pituisessa valtimojärjestelmässä vaatii melkoista painetta. Liian korkea paine on kuitenkin pahasta. Se vahingoittaa valtimoiden sisäpinnan soluja. Se tekee valtimoista myöskin haavoittuvampia mikroskooppisille muutoksille, jotka johtavat valtimonkovettumaan. Korkea verenpaine luo siis otolliset olosuhteet sydämeen ja verenkiertoon liittyville katastrofeille, kuten sydäninfarktille ja aivohalvaukselle.

Monet kuvittelevat systolisen ja diastolisen verenpaineen kohoavan rinnakkain, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Itse asiassa 60 vuoden ikään mennessä useimmat verenpainepotilaat kärsivät tilasta ,jota kutsutaan isoloiduksi systoliseksi hypertensioksi. Tällöin systolinen verenpaine on yli 140 mmHg, mutta diastolinen verenpainenormaali (alle 90 mmHg).

Jotkut asiantuntijat eivät pidä isoloitu systolinen hypertensio -nimityksestä. Heitä huolestuttaa se, että sana ”isoloitu” saattaa viitata siihen, että tämä tila ei olisi kovin vakava, vaikka se sitä on. Jokainen 20 elohopeamillimetrin systolisen verenpaineen nousu (ja jokainen 10 elohopeamillimetrin diastolisen verenpaineen nousu) kaksinkertaistaa aivohalvauksen riskin. Tämä vaara on havaittavissa myös niillä, joiden verenpaine on tyydyttävä (katso ”Verenpaineenhoidon pikaopas”). British Medical Journal -lehden verkkoversiossa julkaistussa artikkelissa esitetäänkin, että sydäninfarkti, aivohalvaus ja sydämeen ja verenkiertoelimistöön liittyvä kuolema on kaksi kertaa todennäköisempi naisilla, joiden verenpaine on tyydyttävä (systolinenverenpaine 130 – 139 mmHg ja/tai diastolinen verenpaine 85 – 89 mmHg) kuin naisilla, joiden verenpaine on normaali.

Monet sairaudet voivat johtaa kohonneeseen systoliseen verenpaineeseentai edistää sen kehittymistä. Tällaisia ovat mm. anemia, kilpirauhasentai lisämunuaisten liikatoiminta, viallinen aorttaläppä, munuaissairausja jopa obstruktiivinen uniapnea. Useimmiten tila kuitenkin johtuuisojen valtimoiden vähittäisestä jäykistymisestä, mikä voi johtuamonesta eri syystä. Tärkein niistä on kolesterolia sisältävien kerrostumien kertyminen plakeiksi valtimoiden seinämiin, mikä on osa valtimoiden ahtautumisprosessia, joka tunnetaan ateroskleroosina. Myös tupakointi, liikunnan vähäisyys ja kohonnut verenpaine edistävät ateroskleroosia.

Verenpaineen hoidon pikaopas

Luokka

Systolinen verenpaine

Diastolinen verepaine

Toimenpide

Ihanteellinen

alle 120

alle 80

Pitäytyminen entisissä terveissä elämäntavoissa

Tyydyttävä

120 – 139

80 – 89

Terveempienelintapojen omaksuminen. Lääkitys ei ole tarpeen, ellei diabetesta taimunuaissairautta ole todettu. Näissä tapauksissa lääkehoito aloitetaanjo verenpaineen ollessa yli 130/80.

Lievästi kohonnut

140 – 139

90 – 99

Terveempien elintapojen omaksuminen ja verenpainelääkitys.

Kohtalaisesti kohonnut

yli 160

yli 100

Terveempien elintapojen omaksuminen ja lääkehoito vähintään kahdella veren- painelääkkeellä.

Hoitotavoite: alle 130/80, jos on todettu diabetes tai munuaistauti, muuten 140/90

Kohonneen verenpaineen hoito

Jos yläpaine on yli 140 ja alapaine alle 90, potilaalla on isoloitusystolinen hypertensio. Lääkärin pitäisi tällöin määrätä verikokeitaanemian ja muiden isoloitua systolista hypertensiota aiheuttaviensairauksien poissulkemiseksi. Hänen pitäisi myös arvioida potilaansydänsairauksien riskitekijät (paino, veren kolesteroli jne.) jatutkia, onko potilaalla havaittavissa merkkejä kohonneen verenpaineenaiheuttamista silmä- ja munuaisvaurioista.

Tämän jälkeen on aika aloittaa taistelu verenpainetta vastaan. Se eikuitenkaan ole suoraviivainen prosessi. Tästä kielii jo se tosiasia,että verenpainepotilaista vain noin kolmanneksen verenpaine onylipäänsä saatu hallintaan.

Hoito on parasta aloittaa elintavoista. Tupakointi, ylipaino,liiallinen suolan ja alkoholin kulutus sekä liikunnan puute edistävätverenpaineen kohoamista. Näiden elintapojen korvaaminenterveellisemmillä vaihtoehdoilla voi saada verenpaineen alenemaan.Ruokavalio, johon kuuluu runsaasti hedelmiä, vihanneksia, vähärasvaistalihaa ja kalaa sekä kokojyväviljaa, voi myös auttaa alentamaanverenpainetta.

Verenpainepotilaan ei kannata kovin nopeasti hylätä elintapamuutoksiasiirtyäkseen suoraan verenpainetta alentavaan lääkehoitoon. Lääkehoitotehoaa omalta osaltaan verenpaineeseen, mutta myönteisetelintapamuutokset heijastuvat koko kehoon. Ne eivät siis tervehdytävain sydäntä ja valtimoita, vaan ovat hyväksi myös keuhkoille,lihaksistolle, luustolle, aivoille ja koko keholle.

Jos elintapamuutokset eivät yksin riitä saamaan verenpainettahallintaan, ihanteellinen verenpainelääkitys riippuu systolisenverenpaineen lähtötasosta. Jos se on 140 – 159 mmHg (lievästi kohonnutverenpaine), lääkitys suositellaan aloitettavaksi tiatsididiureetilla(nesteenpoistolääke), kuten klooritiatsidilla, klooritalidonilla taihydroklooritiatsidilla.

Tilanne voi muuttua, jos potilaalla on muitakin sairauksia. Jospotilaalla on ilmennyt sydäninfarkti tai hän on vaarassa saadasydäninfarktin tai jos hänellä on sydämen vajaatoimintaa, diabetes taimunuaissairaus, lääkäri saattaa aloittaa hoidon ACE:n estäjällä taikalsiumkanavan salpaajalla diureetin kanssa tai ilman. Beetasalpaajiaon kauan pidetty erinomaisina verenpainelääkkeinä, mutta viimeaikaisettutkimustulokset viittaavat siihen, että niitä ei pitäisi käyttääkohonneen verenpaineen aloitushoitona eikä edes toisena lääkkeenä.

Jos systolinen verenpaine on yli 160 mmHg (kohtalaisesti kohonnutverenpaine), lääkärin ei kannata odotella elintapamuutostenvaikutuksia, vaan verenpainelääkitys kannattaa viipymättä aloittaa. Onmuistettava, että lääkehoidon on tarkoitus toimia yhdessäelintapamuutosten kanssa eikä se voi korvata niitä.

Potilaan ei pidä ihmetellä, vaikka lääkäri määräisikin kahta, jopakolmea eri verenpainelääkettä. Verenpainetta vastaan hyökkääminen erisuunnista on tehokkaampaa kuin hyökkäys vain yhdestä suunnasta. Pieniannos kolmea lääkettä aiheuttaa sitä paitsi usein vähemmänhaittavaikutuksia kuin iso annos yhtä lääkettä.

Potilas voi reagoida tiettyyn verenpainelääkkeeseen eri tavalla kuinvaikkapa hänen puolisonsa tai hyvä ystävänsä. Yrityksen ja erehdyksenmenetelmällä on mahdollista löytää jokaiselle parhaiten tehoava lääketai lääkeyhdistelmä, mutta lääkityksen löytäminen on työlästä. Jotkutlääkärit saattavat sitä paitsi sortua ns. kliiniseen hitauteen, jokatarkoittaa kykenemättömyyttä tehostaa hoitoa tarvittaessa. Toiset eivätpuolestaan pidä isoloitua systolista hypertensiota edes vakavanaongelmana.

Miksi huolehtia?

Isoloidun systolisen hypertension – tai minkä tahansa tyyppisenkohonneen verenpaineen – hoito on hyvää lääketiedettä. Kolmessa isossatutkimuksessa, joihin osallistui yhteensä lähes 12 000 miestä janaista, verrattiin lumehoitoa verenpainelääkkeisiin. Osallistujistauseimmat olivat yli 65-vuotiaita. Analyysin perusteella näytti siltä,että verenpainelääkkeet:

- alensivat kokonaiskuolleisuutta 17 %.

- vähensivät sydäninfarkteja ja sydänperäisiä äkkikuolemia 25 %.

- vähensivät aivohalvauksia 30 %.

Eikä kaikki ollut vielä tässä. Yhdessä kaikkein isoimmista isoloituasystolista hypertensiota käsittelevistä tutkimuksista hoitoryhmäänkuuluneet raportoivat päivittäisen toimintakykynsä rajoituksistavähemmän kuin lumeryhmään kuuluneet. Samassa tutkimuksessa osoitettiin,että hoito pienentää dementian ja sydämen vajaatoiminnan riskiä(dementiariski on osaltaan yhteydessä jäykkiin, kolesteroliplakkienahtauttamiin valtimoihin), jotka ovat kaksi merkittävintä ikääntyneidentoimintakykyä heikentävää tekijää.

Kaikkiin kysymyksiin isoloidusta systolisesta hypertensiosta ei olevielä saatu vastauksia. Ensinnäkin, pitäisikö sitä hoitaa yli80-vuotiailla? Vain harvoissa tutkimuksissa on selvitetty tätäkysymystä. Meneillään olevassa Hypertension in the Very Elderly-tutkimuksessa näihin kysymyksiin saataneen vastauksia.

Toiseksi, mitä hyötyä lääkehoidosta on niille, joiden systolinenverenpaine on 140 – 159 mmHg? Tätäkin on selvitetty vain muutamassatutkimuksessa. Lääkehoidon hyötyjä tässä ryhmässä on arvioitu vainhavaintotutkimuksissa, mutta ei suorissa vertailututkimuksissa.Elintapamuutosten tuomat hyödyt tunnetaan kuitenkin jo hyvin.

Miten pitkälle pitäisi mennä? Yhdysvalloissa on kohonneen verenpaineenhoidon osalta asetettu kaksi kansallista tavoitetta: Diabetesta taimunuaistautia sairastavien tavoiteverenpaine on alle 130/80 mmHg jamuiden 140/90 mmHg. Yhtenä huolenaiheena on se, että aggressiivinensystolisen verenpaineen alentaminen voi samalla alentaa liiaksidiastolista verenpainetta. Tämä voi olla ongelma, koska veri virtaasepelvaltimoihin sydänlihaksen rentoutuessa lyöntien välillä. Josdiastolinen verenpaine laskee liian matalaksi, verivirtauskolesteroliplakkien ahtauttamien sepelvaltimoiden läpi saattaaheikentyä merkittävästi.

Näistä kiistanalaisista seikoista huolimatta tutkimus selvästi tukeeverenpaineen hallintaa ja pyrkimystä siihen. Tämä pätee myös isoloituunsystoliseen hypertensioon, joka saatuaan elimistössä jalansijaaheikentää terveyttä monin tavoin.

Lopuksi, tämä tarkoittaa myös sitä, että jokaisen kannattaisi ollaselvillä omasta verenpaineestaan, etenkin niiden, joilla on todettukohonnut verenpaine. Kannattaa myös hankkia kotikäyttöön oma luotettavaverenpainemittari (joka maksaa noin 50 – 100 euroa). Tarvittaessakotimittarin voi kalibroida terveyskeskuksessa.

Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Julkaistu: 15.10.2008