Kauneus & Terveys

Kun läheinen sairastuu

Tärkeän ihmisen sairaus on vaikea paikka. Näillä ohjeilla osaat kohdata hänet oikein.
Kuvat iStock

1. Kuuntele ja tunnustele

Yleensä paras tapa reagoida­ on pahoitella ja kysyä, miten toinen voi. Sanoja ei aina tarvita: viisainta on kuunnella ja tunnustella, miltä toisesta tuntuu.

Ei kannata kertoa muiden läheisten sairauksista ja heidän toipumis­ennusteistaan. Sairastuneesta voi tuntua, ettet ole kiinnostunut hänen voinnistaan. Myöhemmin kannustavien tarinoiden kertominen voi tuntua lohdulliselta. 

Jos tiedät tuttavasi sairastuneen, eikä hän kerro siitä­ itse,­ ota asia puheeksi vain, jos olette todella­ läheisiä. Läheiselle ihmiselle voi sanoa, että jos hän haluaa puhua asiasta, olet käytettävissä. Sairastunut voi itse päättää, jatkaako hän keskustelua.

2. Harkitse sanojasi

Sairastuneelle on tärkeintä, että olet läsnä ja välität. Voit vaikka sanoa, että pysyt rinnalla. Aidon empatian aistii katseesta ja eleistä.

Vältä vähätteleviä kliseitä, kuten kyllä se siitä, eihän tuohon kuole tai meillä kaikilla on ongelmamme. Ei kannata sanoa, että tiedän, miltä sinusta­ tuntuu. Parempi vaihtoehto on: voin vain kuvitella, miltä sinusta tuntuu.

3. Varo hätääntymistä

Läheisen sairaus saattaa herättää voimakkaita tunteita: pelkoa, hätää ja surua. Joskus sairastunut voi kuormittua, jos läheiset purkavat tunteitaan häneen. Kun olet mahdollisimman tyyni,­ sairastuneelle tulee olo, että hän voi tukeutua sinuun. Voit myös noudattaa sairastuneen esimerkkiä: jos hän alkaa itkeä, on luonnollista tehdä samoin. Jos hän puhuu sairaudestaan asiallisesti, tunteet kannattaa pitää kurissa.

4. Tarjoa apua

Välittämistä voi osoittaa konkreettisin ­teoin. Voit vaikka tarjoutua kuskaamaan läheistä lääkäriin tai auttaa häntä arjessa. Sairastuneelta työkaverilta voi kysyä kahden kesken, tarvitseeko hän töissään apua. Vastuu töiden uudelleen järjestelyistä on esimiehellä.

5. Ymmärrä tunnekuohuja

Sairastuneen tunteet saattavat vaihdella toiveikkuudesta­ masennukseen ja jopa vihaan. Joskus paha­ olo heijastuu lähipiiriin. Muista, etteivät tunteen­purkaukset ole henkilökohtaisia.

Kenenkään ei silti tarvitse olla toisen pahan olon kanava.­ Voit yrittää rauhoittaa sairastunutta tai sanoa asiallisesti,­ että purkaukset tuntuvat pahalta. Jos tämä­ ei auta, ota häneen väliaikaisesti etäisyyttä. Voit myös ehdottaa ammattiavun hakemista.

6. Pidä huolta itsestäsi

Jos sairaus pitkittyy, läheisten jaksaminen on koe­tuksella.­ Muista, että tuestasi on hyötyä vain, jos et ole uuvuksissa.­ Pahimmillaan saatat tuntea jopa katkeruutta tai inhoa.

Jaa vastuuta lähipiirissä: pyydä vaikka, että joku muu kävisi vaihteeksi kaupassa sairastuneen puolesta tai veisi hänet lääkäriin.

Älä syyllistä itseäsi, jos auttaminen uuvuttaa. Jokaisella on oikeus elämäänsä. On vaaran merkki, jos et selviä arjesta normaalisti. Tällöin on syytä mennä juttelemaan lääkärille.

7. Hyväksy muutos

Vakava sairaus muuttaa ihmistä. Joskus henkisesti, joskus fyysisesti, joskus sekä että. Läheisten voi olla vaikea hyväksyä sairastuneen uutta identiteettiä. Jos veli sairastuu skitsofreniaan,­ voi tuntua mahdottomalta kestää sitä,­ että­ entinen veli on ehkä lopullisesti poissa.

Muista, että sairastunut ei valitse sairauttaan, mutta sinä­ voit valita, miten suhtaudut. Voit miettiä pahinta­ vaihtoehtoa: ­mitä jos menettäisit ­läheisesi kokonaan?

Tilanteen hyväksymisessä voi auttaa keskustelu­ läheisten kanssa. Jos tämä ei riitä, hae ammattiapua. Ammattilainen osaa neuvoa ahdistuksen purkamisessa. Potilas­järjestöistä saat vertais­tukea ja tietoa, joka auttaa hahmottamaan sairautta­ paremmin.

8. Ole tahdikas

Sairastunut saattaa tuntea, ettei ole enää viehättävä, mikä voi heijastua seksielämään. Kumppanin kannattaa miettiä, missä tilanteessa ja millä tavalla asia kannattaa ottaa puheeksi. Voi esimerkiksi sanoa, että läheisyys tuntuu erilaiselta, mutta annetaan ajan kulua.

Ulkonäön kommentointi tuntuu herkästi loukkaavalta.­ Jos ystävän kasvot ovat turvonneet, voit kehua vaikka kaunista huivia.

On yksilöllistä, toivooko sairastunut erilaista kohtelua kuin ennen. Toiset ärsyyntyvät turhasta paapomisesta,­ toiset­ kaipaavat sympatiaa. Sairastuneen toive selviää vain kysymällä.

9. Käytä huumoria varovasti

Ole tarkkana huumorin suhteen. Vain läheisimmistä ihmisistä tietää, miten he suhtautuvat vitsailuun. Parhaimmillaan huumori­ auttaa kaikkia tulemaan toimeen vaikean asian kanssa.

Julkaistu: 7.5.2015
Kommentoi »