Kirja
Kirsi Kunnaksen kirjoittama runoklassikko Tiitiäisen satupuu on ensimmäinen kirja, jonka muistan, ja se on kulkenut mukana koko elämäni ajan. Suosikkirunoni on Tunteellinen siili. Mummi lausui sitä joka kerta, kun tapasimme. On tärkeää lukea lapselle, koska se vaikuttaa niin moneen asiaan. Se kehittää mielikuvitusta ja liittyy siihen, millä tavoin näkee maailman. Aloin lukea kirjoja tyttärelleni silloin, kun hän oli vauva.
Guru
Minun on mahdotonta valita vain yhtä tärkeää vaikuttajaa elämässäni. Kaikki rakkaat ihmiset ympärilläni ovat minun gurujani. Saan heistä voimaa. Minulle on siunaantunut rakkaita ystäviä ja läheisiä sekä iso perhe, ja he kaikki tuovat minulle omia viisauksiaan, neuvojaan, huumoria ja turvaa. Tyttäreni on guruistani suurin. On klisee, että lapsi opettaa vanhempiaan, mutta minuun se pätee. Opin elämästä ja itsestäni hänen kauttaan.
Voimaruoka
Minulla on ollut menneisyydessä kompleksinen suhde ruokaan, ja siksi en noudata mitään tiettyä ruokavaliota. Viime aikoina olen käynyt usein helsinkiläisessä Silvopleessa lounaalla. Sieltä saa hyvää, vaihtelevaa ja ravitsevaa kasvisruokaa. Suurinta herkkuani on tattaripuuro cashew- ja mansikka-banaanikastikkeella.
Voimalause
’Kaikki järjestyy’ on lause, jonka kanssa minulla oli ongelmallinen suhde nuorempana. Olen välillä synkkyyteen taipuvainen, ja jos vanhemmat tai ystävät sanoivat niin, en uskonut sitä. Voi olla, että siihen menee aikaa, mutta nyt luotan, että elämä kantaa. Erään ystävän sanomana se tuntuu erityisen voimaannuttavalta. Viime kriisin aikana melkein pyysin häntä nauhoittamaan sen minulle aina uudelleen kuunneltavaksi!
Treeni
Vesi on minulle elementeistä tärkein. Harrastan vapaauintia ja vesijuoksen hallissa ja käyn avannossa. Vedessä olo on terapeuttista ja maadoittavaa. Heti kun menen veteen, stressi kaikkoaa. Huokaisen vain, hengitän ja vaivun meditatiiviseen painottomuuden tilaan. Veden voima liittyy lapsuuteeni. Kesämökkimme merenrannalla on sielunmaisemani.
Kreeta Salminen
Näyttelijä Kreeta Salminen, 37, asuu tyttärensä, 6, kanssa Helsingissä. Kreeta nähdään paraikaa Ylen rikosdraamassa Karppi. Tänä vuonna Kreeta on esiintynyt Espoon Kaupunginteatterin teoksessa Armageddon ja näytellyt pääosan MTV3:n rikosdraamassa Kansan vihollinen.