Joka kolmas on tuntenut itsensä yksinäiseksi korona-ajan rajoitusten aikana. Se käy ilmi Terve.fi-sivuston kyselystä, johon vastasi noin 500 ihmistä. Yksinäisyys vaikuttaisi siis lisääntyneen: normaalioloissa yksinäisyyttä tuntee silloin tällöin joka viides ja pitkäaikaisesti joka kymmenes suomalainen.
"Tuntuu painavalta, kun en voi jakaa todellisia tuntemuksia muiden ihmisten kanssa. Ei voi valittaa vaivojaan tai ahdistustaan vähille kontakteille, pitää yrittää jaksaa." Aino, 60
"Se tunne, kun muilla on joku vierellään mutta itsellä ei. Kaipaa tukea ja läheisyyttä, vaikka itseä ei niinkään tilanne pelota." Susse, 35
"Kosketuksen puute on pahinta. Jo 25 päivää ilman kosketusta." Anna, 40
Periaatteessa korona-ajan yksinäisyys ei eroa ihan tavallisesta yksinäisyydestä, sanoo yksinäisyystutkija, kasvatuspsykologian professori Niina Junttila.
– Yksinäisyys on perusilmiönä aina samanlainen biologinen reaktio siihen tilanteeseen, että jotain puuttuu. Nyt korostuvat eri puolet riippuen siitä, onko ihminen ollut aiemmin yksinäinen vai onko tämä yllättävää.
Junttila on toiveikas sen suhteen, että korona-ajasta voi koitua jotain hyvääkin:
–Tässä tilanteessa positiivista on se, että ihmiset, jotka eivät ole ikinä yksinäisyyttä kokeneet ja ovat sitä ehkä vähätelleet, saavat siihen nyt tuntumaa. Se voi herättää myötätuntoa. Kunpa sitten kun taas palataan normaaliin, muistettaisiin se, että jotkut edelleen kokevat yksinäisyyttä ja asioita voisi tehdä toisin.
”Pahinta on kuunnella parisuhteessa olevien ruikutusta”
Poikkeustilanteessa itsensä tuntevat tosiaan usein yksinäiseksi hekin, jotka normiaikoina ovat sosiaalisia ja seurallisia. Monen hyvinvointi rakentuu läheisten ihmissuhteiden varaan.
"Minulla ei ole perhettä tai sukulaisia. Olen todella sosiaalinen, mutta nyt läheisimmätkin ystävät ovat kääntyneet perheidensä puoleen. Eristystilanne alleviivaa kunkin tärkeimmät ihmissuhteet, ja itse jään sisäpiiristä pois. Tuntuu kuin istuisin ulkona pakkasessa jouluaattona katsomassa ikkunoista sisään, kun perheet istuvat yhteisen aterian ääreen ja pitävät toisistaan huolta. Vaikka minusta välitetään, en ole kenenkään lähimmäisin. Olen kateellinen ystävilleni, jotka viettävät koti-iltoja perheen tai kämppisten kanssa, leipovat ja pelaavat lautapelejä. Kaipaan seuraa niin että halkean." Carina, 30
"Pahinta on kuunnella parisuhteessa olevien ruikutusta, kuinka ei jaksa olla puolison kanssa koronakaranteenissa. Kyynel. Yksinäisenä saisin ihan rauhassa kuolla koronaan, eikä ketään kiinnostaisi paskan vertaa." M, 43
"Olen aika introvertti. Yleensä en jaksa isoja määriä sosiaalisia tilanteita työpäivän jälkeen, mutta nyt tuntuu yksinäiseltä. Olen eronnut. Lapseni on jo iso eikä oikeastaan tarvitse minua enää. Tuntuu että olen tosi yksin. Puhuminen on eri asia kuin toisten ihmisten kohtaaminen. Kukaan ei kosketa. Ei voi käydä treffeillä. Kohtaamiset sosiaalisen median ja puhelimen välityksellä jäävät kaukaisiksi." Johanna, 49
”Kukaan ei juttele”
Niina Junttila muistuttaa, että ihmisen terveyteen vaikuttavat virusten lisäksi myös tunteet. Yksinäisyyden ja ostrakismin eli näkymättömyyden kokemuksen on todettu muun muassa nostavan stressihormoni kortisolin tasoa ja laskevan mielihyvähormoni oksitosiinin ja onnellisuushormoniksi kutsutun serotoniinin tasoa. Kortisolin lisääntyminen voi aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja, ja stressin aiheuttama unettomuus heikentää fyysistä terveyttä.
– Yksinäisyys on iso riski sekä mielenterveydelle että fyysiselle terveydelle. Se vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös talouteen, Junttila sanoo.
"Pahinta on ahdistus. Omasta ja läheisten (useampi riskiryhmäläinen, itsekin olen) selviämisestä ja koko maailman tilanteesta ja tulevaisuudesta. Epätietoisuus myös siitä, kauanko tämä vielä kestää." Kaisa, 50
"Ihmisten suhtautuminen ja kirjoittelu sosiaalisessa mediassa tuntuu ahdistavalta. Olen käynyt kävelemässä enimmäkseen metsässä ja kaksi kertaa ruokakaupassa. Kukaan ei juttele ja kohtelu on kuin minä olisin se tartuttaja." Erwin, 72
"Kun ei voi suunnitella mitään tulevia tapahtumia, tapaamisia tai muutoksia. Tässä tilanteessa ei voi edes ajatella, että tämä yksinäisyys loppuisi, koska mitään ei voi nyt muuttaa omassa elämässään." (nimetön)
"Tuntuu raskaalta, kun ei voi koskea toista, vaikka tässä tilanteessa kaipaisi tavallista enemmän halauksia ja fyysistä läheisyyttä. Aikuiset lapset ja oma äiti ovat kaukana. Työt sujuvat etänä, mutta ihmisiä on iso ikävä. Hallinnan tunteen menetys rasittaa, nyt ollaan kyydissä vain." (nimetön)
”Tuntuu kuin olisin ruttotautinen”
Ihmisen kolme psykologista perustarvetta ovat yhteenkuuluvuus, autonomia eli kyky toimia itsenäisesti) ja kyvykkyyden tunne eli tunne siitä, että omalla tekemisellä on merkitystä. Yksinäiseltä ne jäävät täyttymättä, mistä seuraa usein taistele tai pakene -reaktio.
– Taistelu voi näkyä ystävällisyytenä, yhteydenottoina, puhelinsoittoina, siis tavallaan positiivisena taisteluna eroon tilanteesta, Niina Junttila sanoo.
Jos ihminen tuntee, ettei kukaan kuuntele, hän voi myös esimerkiksi alkaa haastamaan riitaa ja toivoa edes jotain reaktiota. Silloin kyseessä on negatiivinen taistele-reaktio. Pakene-reaktio taas saa ihmisen vetäytymään ja suojelemaan itseään. Jos ei edes yritä tulla huomatuksi, muiden välinpitämättömyys ei satuta niin paljon.
"Raskainta ovat yksinäiset päivät ja illat, ja että ei voi puhua kenenkään kanssa kasvotusten." Satu, 53
"Joku harva laittaa tekstarin. Kukaan ei muutenkaan nykyisin soittele. Tuntuu kuin olisi ruttotautinen. Kukaan ei uskalla lähteä kävelyllekään." Kohta höpsö, 68
Toisaalta jollekulle tämä eristäytymisen tila voi olla jopa huojentava.
– Jos on kokenut yksinäisyyttä pitkään ja sosiaaliset tilanteetkin vähän pelottavat, voi olla helpottavaakin, jos ei tarvitse edes yrittää, sanoo Junttila.
Lue myös: Uskaltaudu etätilaisuuksiin, vaikka jännittäisi – "Nyt tarvittaisiin sopivaa hölmöilyäkin"
Lainaukset Terve.fi-sivuston kyselystä.
