Apu Terveys

Olet sitkeämpi kuin uskotkaan – mistä ammentaa voimaa, kun tulevaisuus pelottaa?

Olet sitkeämpi kuin uskotkaan – mistä ammentaa voimaa, kun tulevaisuus pelottaa?
Korona toi mukanaan turvattomuutta, sairauden pelkoa ja taloushuolia. Mistä saa voimaa kovina aikoina? Perimä antaa toisilla tukea, mutta sitkeyttä voi myös opetella.
Julkaistu: 20.8.2020

Ihminen on sitkeä olento. Kun koettelemukset suistavat arjen radaltaan, ihminen useimmiten toimii, taistelee ja toipuu. Tätä kutsutaan resilienssiksi eli psyykkiseksi kestävyydeksi. Se on kyky taipua, muttei taittua.

Tove Janssonin kirjassa Taikatalvi Niiskuneiti löytää kevään ensimmäisen krookuksen ja haluaa laittaa lasin sen suojaksi. Muumipeikko on eri mieltä: antaa sen ponnistella, niin siitä kasvaa vahvempi.

Sama pätee myös ihmistaimiin. Liiallinen suojelu ei auta lasta kasvamaan, löytämään ratkaisuja ja kantamaan vastuuta. Toinen ääripää on kasvuympäristö, jossa lapsi joutuu selviämään omillaan, vailla aikuisen turvaa haavoittavissa oloissa.

– Silti kolmannes vaikeissa olosuhteissa kasvaneista lapsista pärjää hyvin elämässä. Resilienssin tutkimus sai alkunsa, kun tutkijat kiinnostuivat kovia kokeneiden lasten selviytymiskyvystä, kertoo traumapsykologian Suomeen tuonut psyko­logi ja psykoterapeutti Soili Poijula.

Psyykkistä kestävyyttä on tutkittu paljon, ja tulokset ovat lohdullisia. Reilusti yli puolet muun muassa sydänkohtauksen saaneista, kroonisesta kivusta kärsivistä ja sotapalveluksessa olleista on toipunut ja psyykkisesti voimissaan.

Tuskin kukaan selviää elämässään ilman koettelemuksia. Mistä sitten johtuu, että jotkut selviävät vaikeuksista toisia paremmin, myös poikkeusoloissa?

Selviytymiskykyä voi opetella

Mikä kannattelee ihmistä katkeruuden yli silloin, kun edessä on yllättävä, itsestä johtumaton yhteiskunnallinen käänne? Toisilla perimä tukee selviytymistä, mutta toiset opettelevat kovemman kautta.

Aivojen kuvantamismenetelmät ja stressihormonitutkimukset ovat tuoneet esiin, että selviytyjillä aivojen palkitsemisjärjestelmä, stressin sietokyky ja palautuminen toimivat paremmin.

Myös persoonallisuuden piirteet ja erilaiset tulkinnat vaikeuksien luonteesta vaikuttavat.

Jos itsetunto on hyvä, ei hevin sorru tarpeettomaan itseruoskintaan. Sitkeät sissit jaksavat ponnistella eteenpäin.

Geeniperimää ja kasvuolosuhteita ei voi valita, mutta selviytymiskykyään voi kehittää missä iässä tahansa. Tarvitaan tavoitteellisuutta, jotta jaksaa opetella epämukavuusalueella olevia asioita.

Stressinsietokykyä voi kehittää meditaation ja tietoisen läsnäolon harjoituksilla, joiden on todettu tuottavan vasteen aivojen toimintaan. Joillakin toimivat myös jooga, hengellisyys tai rauhoittuminen luonnossa.

Israelissa on kehitetty selviytymistaitoharjoituksia lapsille ja aikuisille. Koska turvattomuuden tunne on arkea, joustokykyä on ollut pakko kehittää, jotta elämä olisi mahdollista poikkeustilassa.

Itsetuntemus antaa tietoa itselle sopivista työkaluista ahdistuksen hetkinä. Musiikki, liikunta, halonhakkuu tai käsillä tekeminen voivat tuoda taukohetkiä vaikeisiin aikoihin.

”Toivo, vaikka et aina jaksaisi uskoa parempiin päiviin”, neuvoi eräs lääkäri äitiä, jonka lapsella oli krooninen sairaus. ­Sanat jäivät äidin mieleen ja siivittivät arjessa jaksamista.

Voimaa yhteisöstä ja tarinoista?

Kyvyssä toipua ei ole kysymys vain yksilön ominaisuuksista ja taidoista. Siihen tarvitaan läheisten lisäksi koko yhteisö: työtoverit, ystävät, koulu ja hyvinvointi­yhteiskunnan palvelut.

Koronaan liittyvä huoli terveydestä ja taloudesta on yhteinen. Yhteiskunta on kuitenkin avoimempi kuin 1990-luvun lamassa, jolloin yrittäjän epäonnistuminen lankesi omille harteille ja työttömyys oli henkilökohtainen häpeä.

Korona koskettaa haavoittumattomuuden illuusiota.

– Pandemia saa kysymään olemassaolon perusteita ja nostaa kuolemanpelkoa. Kirkko antaa vastauksia vain uskoon tukeutuville, mutta filosofiasta – Schopenhauerin tai Nietzschen teksteistä – voi löytää rauhaa vaikeitten kysymysten käsittelyyn, Soili Poijula sanoo.

Onnellisuutta tutkineen psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan ihminen on aina tarvinnut suuria kertomuksia tai uskonnon tuomaan turvaa henkiseksi tueksi.

Kertomusten sisältö on vaihdellut kristinuskosta merkkihenkilöiden elämän­tarinoihin ja kulttuurisiin kertomuksiin.

Ojasen mukaan korona-ajassa ei ole noussut voimaa antavia selviytymistarinoita. Monet ovat väsyneitä jatkuvaan tiedottamiseen. Lohtua haetaan pikemminkin omista vahvuuksista, läheisistä ja suvun tarinoista.

Koronasta selvinnyt muusikko Johanna Koivu: "Sairaus nosti traumat pintaan"

Sotalapsi alkoi kukoistaa

Emeritusprofessori Markku Ojanen arvelee, että ihmisessä lienee evoluution myötä kehittynyt biologinen ominaisuus nostaa positiiviset asiat päällimmäiseksi, elleivät olosuhteet ole täysin kestämättömät tai ihminen ole masentunut.

Hänen mukaansa vaikeuksiin johtavista poluista tiedetään kuitenkin enemmän kuin siitä, mikä lopulta auttaa selviytymään. Se on ainutkertainen ihme.

Markku Ojanen on elävä esimerkki itsekin. Sotaorvosta, sairastelevasta ja koulukiusatusta pojasta kasvoi menestynyt onnellisuustutkija ja perheenisä.

Hän viittaa saksalaistutkimukseen, jonka mukaan ihminen vahvistuu koettelemuksista. Ehtoja on kaksi: vaikeuksia ei saisi olla liian monta, eivätkä ne saisi seurata toisiaan liian tiheään tahtiin. Katkeruus ja uhriutuminen ovat ymmärrettäviä, jos ihminen menettää liian paljon.

Psyykkinen kestävyys ei vahvistu, jos pääsee elämässään liian helpolla.

Ojanen on tutkinut kaltaistensa sota­orpojen psyykkistä selviytymistä. Monella oli paljon riskitekijöitä, kuten koulukiusaamista, muuttoja ja köyhyyttä, mutta suurimmasta osasta kasvoi silti selviytyjiä ja kukoistajia.

Tärkeää on kyky luottaa ja pyytää apua

Soili Poijulan mukaan vaikeat vastoinkäymiset olisi hyvä käsitellä tuoreeltaan. Samalla ehkäistään psyykkisten ja fyysisten sairauksien kehittymistä. Tärkeintä on, että olisi edes yksi henkilö, jolle jakaa taakkaa. Aina parempi, jos olisi verkosto.

Olennaista on kyky luottaa ja pyytää apua muilta. Tämä kyky ei kehity, jos lapsella ei ole turvallisia kiintymyssuhteita. Omillaan pärjäämisen vaade näkyy monen ikäihmisen vaikeudessa ottaa vastaan apua. Sodista ja jälleenrakennuksesta selvittiin sisulla, hammasta purren.

Päämäärätietoisuus, peräänantamattomuus ja tulevaisuususko ovat suo, kuokka ja Jussi suomalaisten yhteisessä alitajunnassa. Niitä tarvitaan, että selvitään hengissä ja pysytään leivässä. Ylpeytemme sisu on kova ase, jollei se saa rinnalleen myötätuntoa itseä ja muita kohtaan.

Yksin pärjäämisen malli voi kehittyä myös perheissä, joissa lapsista on pidetty huolta, mutta he ovat jääneet vaikeuksissa vaille psyykkistä tukea.

Raskaan menetyksen tai trauman kokenut ihminen on aluksi kaaoksessa. Hänessä itsessään on kuitenkin vastaus, miten pimeydestä pääsee pois.

Auttajan rooli on aina väliaikainen. Kenenkään ei tulisi joutua kulkemaan eteenpäin täysin yksin.

– Olen saanut todistaa ihmeitä. Koen olevani etuoikeutettu saadessani nähdä, kuinka ihmiset löytävät terapiassa askel askeleelta tiensä pimeydestä valoon, ja paha olo helpottuu, Poijula sanoo.

Vaikeudet paljastavat kätketyt voimavarat. Kun myrsky on ohi, ihmiset tuntevat itsensä haavoittuvammiksi mutta vahvemmiksi.

Rohkeus ja empatia muita ihmisiä kohtaan ovat kasvaneet. Myös kiitollisuus ja halu auttaa muita nousevat koetellusta maaperästä.

Tuntuuko, ettet pääse vastoinkäymisestä yli? Ajan lisäksi nämä neljä vinkkiä auttavat

Vanhan taakat tulevat uudestaan

Miten ikääntyvät selviävät vastoinkäymisistä? Asiaa on tutkittu niukasti. Ikä tuo rajoituksia fyysiseen terveyteen ja voimavaroihin. Toisaalta ikä on tuonut kokemuksia voitetuista vaikeuksista.

Ruuhkavuosina ihmistä suojaa arjen kiihkeä tempo, työn ja perheen velvoitteet. Tämä todettiin, kun tutkittiin keski-ikäisiä, Israelissa asuvia perheenäitejä, jotka olivat selvinneet keskitysleiriltä ja eläneet tasapainossa. Eläke-iässä heidän oli vaikeampi ylläpitää psyykkistä kestävyyttä.

– Elämässä näyttää toistuvan kaava: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Paras tapa on kohdata asiat. Kaikki eivät kuitenkaan tähän pysty, Soili Poijula sanoo.

Hänen mukaansa ikääntyvillä asiat ovat usein kristallisoituneina mielessä, ja he hyötyisivät lyhyistä terapioista. Kela kuitenkin myöntää psykoterapiatukea vain alle 65-vuotiaille.

Soili Poijula ja Markku Ojanen arvostavat suomalaista yhteiskuntaa vastuunkantajana ja hyvinvoinnin turvaajana myös poikkeusoloissa.

Ojanen uskoo, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa myös pandemian jälkeen. Arvovalinnat saattavat joutua uuteen puntariin.

Toivon voi heittää mahdollisuuteen, että pandemian herättämä auttamishalu jäisi vaaran väistymisen jälkeenkin.

Kaikkina aikoina tarvitaan vanhoja ­hyveitä: ystävällisyyttä, lajitovereiden kunnioitusta, kiitollisuutta ja anteeksi­antoa.

Marjatta, 72: ”Uskon, että vaikeuksilla on jokin tarkoitus elämässämme”

"Äitini kuoli umpisuolentulehduksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen, kun olin 1,5-vuotias. Elettiin vuotta 1949, ja äitini oli vain 41-vuotias.Minulle ei jäänyt mitään muistijälkiä äidistäni. Sain 6-vuotiaana äitipuolen. Meidän lasten kannalta se ei ollut onnellinen ratkaisu.

Parikymppisenä rakastuin, menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Meillä oli mieheni rakentama omakotitalo pääkaupunkiseudulla, autot ja kesämökki. Mieheni työhön kuuluivat kosteat illanistujaiset. Hän alkoholisoitui. Viisas sisätautilääkäri ohjasi hänet AA-kerhoon. Tämä pysäytti juomisen.

Perheen kannalta raittius tuli kuitenkin liian myöhään: olimme eronneet pitkästä liitosta, ja hän oli juonut lähes koko omaisuutemme.

Mieheni oli vienyt kaiken huomioni perheessämme. Myöhemmin tajusin, että voimani eivät silloin riittäneet lasten tukemiseen. He olivat eron aikaan murrosikäisiä.

Ostin eron jälkeen oman asunnon. Tein välillä kahta työtä. Olen jatkanut työssäkäyntiä myös eläkkeellä. Eläkkeeni on pieni, eikä sillä makseta ylimääräisiä menoja.

Tein suunnitelman ja sen rinnalle aina varasuunnitelman, sillä olin tottunut epäonnistumisiin.

Poikani avioliitto alkoi rakoilla alkoholin vuoksi. Hänen puolisonsa muutti lasten kanssa kotikaupunkiinsa, yli 500 kilometrin päähän pohjoiseen. Myin asuntoni ja ostin uuden heidän läheltään. Muuttoni jälkeen selvisi, että jouduin poikani pelivelkojen maksumieheksi, sillä olin taannut hänen lainansa. Tarvitsin jälleen lisätöitä.

Raha-asiat olivat kuitenkin toissijaisia oman lapsen kärsimyksen ja täydellisen toivottomuuden rinnalla. Vaati valtavia ponnistuksia kannatella hänen itsetuntoaan. Onneksi poikani pääsi eroon riippuvuuksistaan.

Olen oppinut, että elämän ongelmat tulee paloitella pieniin osiin ja luoda lukujärjestys niiden hoidolle. Tämä tekniikka tasapainotti minua vaikeina aikoina. Tein tekoja enkä lyyhistynyt murheen alle.

Jos varasuunnitelma pettää, minulla on tyyneysrukous: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Uskon, että voimat nousevat, kun niitä tarvitaan. Sain jo kotikasvatuksessa vahvan luottamuksen Jumalaan. Epätoivon hetkiltä en ole tietenkään voinut välttyä. Ajattelin aina, että yritän niin paljon kuin suinkin jaksan.

Ilo, nauru ja usko tulevaan ovat olleet minulla verissä. Olen käsitellyt menneet ja käärinyt eri ajanjaksot paketteihin. Olen toiminut silloisella tietämykselläni ja voimillani, enkä syytä itseäni. Olen oppinut tunnistamaan katkeruuden ja torjumaan sen, sillä se syö kaiken hyvän.

Vaikeina aikoina on ollut tarpeen kaivaa kiitollisuus pienenpienistä asioista. Hyvä olo voi olla pienestä kiinni, jos asian oikein oivaltaa.

Minulle uni on paras lääke. Epätoivoisen illan jälkeen heräsin aamulla paremmalla mielellä, kun aivot olivat puhdistuneet levon aikana. Onneksi olen myös ollut terve.

Stressinpoistossa minua ovat auttaneet siveltimet, värit, puhdas arkki ja kangas. Maalaan pieniä tauluja ja kuuntelen paljon musiikkia. Se on sielun voidetta.

Uskon, että vaikeuksilla on jokin tarkoitus elämässämme. Ne kouluttavat meitä.

Haaveilua ei saa koskaan jättää eikä toivoa tulevasta. Kun lapsenlapseni ovat isoja, haaveilen muutosta synnyinseudulle, juurilleni.

Marjatan nimi on muutettu.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 5/2020.

Kommentoi »