Päänsärky iski yllättäen rankan työpäivän jälkeen lokakuussa 2016, kun Jorma Kuirin, 55, koirat alkoivat tapella pihalla. Miehen piti heittää ämpärillinen vettä niiden päälle. Samanaikaisesti pään oikealla puolella tuntui voimakasta kipua, joka kuitenkin lievittyi tulehduskipulääkkeellä.

Seuraavana aamuna Jorma meni töihin. Hän työskenteli hissiasentajana ja teki päivystysluontoista matkatyötä ympäri Suomen. Työ oli varsin stressaavaa: pisin päivystysputki kesti 13 viikkoa. Tällöin Jorma oli yötä päivää lähtövalmiina.

Nyt hän ajeli Ranualle. Päätä särki yhä hieman, mutta se ei haitannut työn­tekoa. Seuraavana päivänä Jormalla oli keikka Rovaniemen teatteritalolla. Särky voimistui, kun hän hääräsi kumarassa putkilukon kimpussa, joten päivän päätteeksi hän meni työterveyslääkäriin.

Lääkäri mittasi verenpaineen. Yläpaine huiteli 170 elohopeamillimetrin kieppeillä. Alapaineen lukemaa Jorma ei muista, mutta myös se oli todella korkea. Lää­käri soitti ambulanssin viemään miehen lisä­tutkimuksiin Lapin keskussairaalaan.

Kun Jormaa pyydettiin pukemaan sairaalavaatteet päälle, siitä ei tullut mitään. Vasen käsi ja jalka eivät liikkuneet. Aivokuvassa näkyi pieni vuoto.

Hänet kiidätettiin jatkohoitoon monen sadan kilometrin päähän Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

– Kyllä se vähän säikäytti. En tiennyt, että verenpaineeni on korkea ja siitä ­voisi seurata tällaista, Jorma muistelee.

Moottorikelkkailu on Jorman suuri intohimo. Nyt sille on enemmän aikaa, kun työelämä on takana. – Olen onnekas, ­koska kuntouduin niin hyvin, hän kiittelee.

Taustalla työstressi

Vuoto tyrehtyi onneksi itsestään, eikä aivoihin tarvinnut kajota. Jorma siirrettiin takaisin Lapin keskussairaalaan. Lääkäri totesi, että luvassa olisi ajokielto.

– Tokaisin, että sitten minä jään eläkkeelle. Pystyin puhumaan, mutta vasen puoleni oli täysin halvaantunut. Ei edes varvas heilahtanut.

Alusta asti oli selvää, että aivoverenvuodon syy oli korkea verenpaine. Lääkitys alkoi saman tien, ja paine saatiin heti ”leikattua alas”.

– Paineen nousu johtui työstressistä, josta olin kärsinyt koko työurani eli 30 vuotta. Minulla oli myös aivoverenkiertohäiriöön liittyviä perintötekijöitä, sillä isäni sisko oli kuollut siihen nuorena.

Kuntoutuksessa Jorma opetteli uudestaan kävelemään. Se vei kaksi kuukautta, mutta periksi antaminen ei käynyt mielessä. Vaihtoehto olisi ollut pyörätuoli.

– Kuntoutusajasta jäi hyvät muistot. Hoitajat olivat tuttuja, koska olin huoltanut talossa hissiä. Minulla oli myös hyvä kämppäkaveri, joka kannusti, vaikka oli itse huonommassa jamassa. Myös läheiset juoksivat katsomassa. En ollut yksinäinen, mutta halusin kotiin.

Jouluaatonaattona toive toteutui. Jorma huomasi iloksensa pärjäävänsä kotona hyvin. Eläkkeelle jääminen ei harmittanut: työvuosia oli takana jo riittävästi.

– Harrastukset täyttivät työn jättämän tyhjiön. Tosin ensimmäisenä talvena pelkäsin, etten ikinä enää pääse moottorikelkan kyytiin. Vuoden kuluttua sain ajokorttini takaisin ja seuraavana talvena harjoittelin jo kelkkailua. Viime talvena ajoin parhaana päivänä 200 kilometriä.

Jorma Kuiri haluaa varoittaa, että kohonnut verenpaine ei ole leikin asia. – Vaimoni on pitänyt huolen, että kaikki läheisemme tietävät nykyisin oman verenpaineensa, hän kertoo.

Eräänlainen lottovoitto

Kuntoutus jatkuu edelleen fysioterapiana. Toimintaterapia päättyi viime kesänä, koska Kelan lääkärin mukaan Jorma ei enää tarvinnut sitä.

– En ole ihan samaa mieltä. Käsi on yhä heikossa hapessa, mutta toimii kyllä hyvänä apukätenä. Jalkakaan ei ole ihan normaali, vaikkei se menoa hidasta.

Elintapojaan Jorman ei tarvinnut korjata, koska ne ovat aina olleet kunnossa. Tosin ennen mies ei ehtinyt kuntosalille, mutta nyt hän treenaa lähes joka aamu.

– Neurologin mukaan minulla kävi ­hyvä tuuri, koska olin tehnyt fyysistä työtä. Se piti minut kovassa kunnossa, mistä oli suuri hyöty toipuessa.

Verenpainettaan Jorma mittailee jatkuvasti. Se on pysynyt normaaleissa lukemissa, eikä lääkitystä ole ollut tarvetta nostaa. Sivuvaikutuksia ei ole tullut.

– Kuntoutuksessa meitä kävi tapaamassa saman kokenut vertaistukihenkilö. Ajattelin, että tuo voisi olla minunkin juttuni. Olen positiivinen ihminen ja haluan auttaa muita. Kävin kurssit kolmisen vuotta sitten ja olen käynyt tapaamassa vasta sairastuneita.

Jorman mielenlaadusta kertoo, että hän näkee sairastumisensa lottovoittona. Jos se ei olisi pysäyttänyt häntä, hän raataisi edelleen töissä.

– Olisin varmaan kuollut työn ääreen, tuupertunut hissikuiluun ja tipahtanut sata metriä alaspäin. Nyt elämänlaatuni on paljon parempi. Pystyn harrastamaan, minulla on kohtalainen eläke ja katto pään päällä ja saan joka päivä syödä. Mitä muuta voisi olla?