Kauneus & Terveys

Kirjailija Laura Honkasalo: "Enää ei tarvitse pelätä, että pissa tulee housuun"


Kirjailija Laura Honkasalo, 47, kärsi virtsankarkailusta 10 vuotta. Hän joutui vaivansa takia nöyryyttäviin tilanteisiin, eikä voinut lopulta mennä ulos ilman paksua inkontinenssisuojaa.
Kuvat Pia Inberg

Laura Honkasalo, 47, kirjailija:

"Aurinkoisena kevätpäivänä lähdemme lapseni kanssa jahtaamaan Pokémoneja. Kuljemme ristiin rastiin ulkoilureittejä. Välillä lapsi pyrähtää juoksuun ja minä perässä.

Kun olemme kierrelleet kaksi tuntia, menemme ulkoilmakahvilaan levähtämään. Kun istuudun, tajuan, että iso inkontinenssisuoja on täyttynyt liikkuessani. Neste puristuu siitä kuin vesi pesusienestä.

Tilanne on uskomattoman nöyryyttävä. Onneksi minulla on päällä neuletakki. Kiedon sen nopeasti vyötärölle.

Kotona minun on pakko mennä suihkuun. Vaatteet lentävät pesukoneeseen. Tapaus aiheuttaa edelleen, kahden vuoden jälkeen, voimakkaan häpeän tunteen.

Virtsankarkailu alkoi synnytysten jälkeen

Virtsankarkailu alkoi sen jälkeen, kun olin saanut kaksi lastani. Molemmat olivat suurikokoisia vauvoja, ensimmäisen kanssa lapsivettäkin oli enemmän kuin tavallisesti. Lantionpohjaan kohdistuva paine oli siis melkoinen.

Lantionpohjan lihasten jumppaa suositeltiin minulle kuitenkin vasta synnytyksen jälkeen. Se ihmetyttää nyt. Myöhemmin lihaskuntotestissä kävi ilmi, että myös selkälihaksissani oli liian vähän voimaa.

Raskaus on iso rasitus keholle. Olisi kannattanut olla paremmassa kunnossa jo etukäteen. Kuopuksen synnyttäminen oli vaikeaa ja kesti puolitoista vuorokautta.

Vauva oli kolmikuinen, kun kannoin häntä rintarepussa metsäretkellä. Yhtäkkiä tunsin housuissani nestettä. Säikähdin, että minulla oli vuotoa. Tuntui, että nesteen tulo jatkui ja jatkui. Kotona näin, että se olikin virtsaa. En voinut käsittää, miten minusta voi tuosta vain valua virtsaa ilman, että olin edes tuntenut vessahätää.

Housujen kastelu tuntui mielettömän häpeälliseltä, vaikka se oli tapahtunut keskellä metsää. Vauva oli kai painanut alavatsaa yhdessä rintarepun vyön kanssa.

Sain jumppaohjeita

Karkailu pysyi lievänä muutamia vuosia, enkä tarvinnut kuin ohuen inkontinenssisuojan. Kävin silti asiaan erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolla yksityisellä lääkäriasemalla.

Hän mittasi lantionpohjan lihasteni voiman emättimen kautta biofeedback-laitteella. Silloin lihakseni olivat vielä kohtuullisessa kunnossa.

Fysioterapeutti määräsi minulle kotona tehtäviä harjoituksia. Yritin muistaa liikkeet, mutta se oli vaikeaa. Lantionpohjanjumppa olisi vienyt vain vartin päivittäin, mutta pikkulapsiarjen keskellä se unohtui.

Löysin avuksi Aquaflex-harjoituskuulat. Ne laitetaan harjoituksen ajaksi emättimeen, jolloin lantionpohjan lihakset joutuvat tekemään töitä. Pakkauksessa on kaksi erikokoista säiliötä, joihin lisätään painoa sen mukaan, kun lihakset kehittyvät.

Minulle ei tullut edes mieleen, että voisin saada apua vaivaan julkisesta terveydenhuollosta. Karkailu jatkui. Sitä tapahtui, kun juoksin ja hypin jumpassa. Yskiminen ja aivastaminen aiheuttivat lirahduksen. Kun harrastin liikuntaa, jouduin usein varustautumaan isoimmalla inkontinenssisuojalla.

Kuntonyrkkeily oli minulle henkireikä pikkulapsiarjen keskellä, mutta virtsankarkailu nolotti. Pelkäsin, ettei inkontinenssisuoja riitä alkujumpan kohdalla. Kun piti hyppiä hyppynarulla, valehtelin, että minulla on polvivaivoja. En uskaltanut käyttää nättejä piukkoja treenivaatteita, vaan kaivoin kaapista 1990-luvun löysät jumppahousut.

Virtsankarkailu oli joinakin päivinä runsaampaa kuin toisina. Yhtenä päivänä juoksulenkki sujui vähin lirahduksin, seuraavana päivänä isompi suoja oli likomärkä.

Opin, että se voi johtua kuukautiskierron hormonivaikutuksesta tai vaikkapa huonosti nukutusta yöstä.

Kirjailija Laura Honkasalo on aina ollut liikkuvainen ja energinen. Virtsankarkailu hävetti. Oli pakko käyttää inkontinenssisuojia ja kantaa mukana varavaatteita.

Viini vaikeutti pidättämistä

Huomasin, että myös viinin litkiminen vaikutti karkailuun. Alkoholi jouduttaa virtsaneritystä – se estää vasopressiinin vapautumisen. Vasopressiini on aivojen hypotalamuksessa syntyvä hormoni. Se varastoituu aivolisäkkeeseen, missä se kontrolloi munuaisista virtsaan erittyvän veden määrää. Koska alkoholi estää hormonin erittymistä, tarve virtsata kasvaa.

Minusta tuntui, että viini sai lisäksi lantionpohjan lihakset veltostumaan entisestään. Jos join useamman lasillisen, tunsin, ettei pidätyskykyä ollut enää ollenkaan. Luin netistä, että koska alkoholi rentouttaa lihaksia, se voi saada virtsarakon lihakset rentoutumaan liikaakin.

Osuin sattumalta kiinnostavaan keskusteluketjuun. Naiset, joilla ei ollut ongelmia muuten, kertoivat miten baari-illan jälkeen saavillinen virtsaa oli karannut vaikkapa bussissa.

Yhdysvalloissa asiantuntijat suosittelevat, että inkontinenssista kärsivät joisivat vain lasillisen viiniä kerralla. Myös vedenjuontimuoti vaikuttaa. Jos vettä juo parikin litraa päivässä, ei ole ihme, että virtsaa karkailee.

Fysioterapeuttini mukaan puolitoista litraa nestettä vuorokaudessa on maksimi. Siihen kuuluvat myös tee, kahvi ja muut juomat. Kahvi ja tee voivat myös toimia diureetteina ja lisätä virtsantuotantoa.

Koetin vähentää juomani nesteen määrää. Hassua kyllä, kun veden litkimiseen tottuu työn ohessa, siitä on vaikea oppia pois!

Soimasin itseäni vaivasta

Murehdin, että virtsankarkailu oli ainakin osittain omaa syytäni. Enhän ollut koskaan kiinnittänyt pahemmin huomiota lihaskorsettiin, josta jo terveydenhoitajamummoni puhui. En ollut myöskään jumpannut tarpeeksi lantionpohjan lihaksiani.

En ollut itsesyytöksieni kanssa yksin. Tutkimusten mukaan iso osa naisista potee tunnontuskia sen takia, ettei muista tehdä lantionpohjanharjoituksia.

Tosiasiassa perintötekijätkin voivat altistaa virtsankarkailulle. Joissakin tapauksissa jumppaaminen ei edes auta. Näin on esimerkiksi silloin, jos karkailu johtuu hermotoiminnan häiriöstä. Myös ikääntyminen ja hormonitoiminnan muutokset vaikuttavat.

Viimeinen pito meni

Muutama vuosi sitten sairastuin keuhkokuumeeseen. Yskä oli niin kova, että se aiheutti melkein kouristuksia. Sairauden jälkeen tuntui, että lantionpohjasta oli kadonnut viimeinenkin pito. Virtsankarkailuni paheni selvästi. En enää kehdannut käydä ryhmäliikuntatunneilla. Mitä jos suoja tulisi heti täyteen?

En uskaltanut mennä uimahalliin, koska pelkäsin, että pissa valuisi pukuhuoneessa reittä pitkin. Kuvioon tuli uusia ongelmia. Kun kävin vessassa, kaikki virtsa ei poistunutkaan kerralla. Kun nousin pöntöltä, sitä hulahti yhtäkkiä vaatteille tai reidelle. Kehoni ei enää kertonut, oliko rakko tyhjentynyt.

Jos ihoa vasten on jatkuvasti virtsaa sisältävä inkontinenssisuoja, limakalvot voivat ärtyä. Koska teen töitä omissa oloissani kotona tai työhuoneella, olin yleensä ilman suojaa, jotta iho sai hengittää.

Pidin työhuoneellakin varavaatteita, vaikka istuessa vahinkoja ei yleensä tapahtunut. Sen sijaan aina, kun lähdin ulos, laitoin paksun inkontinenssisuojan.

Virtsankarkailu on vaiettu aihe. Masennuksesta voi jo puhua, housuun pissaamisesta ei.

Muoviroskan tuottaminen harmitti, sillä olen pitkään käyttänyt kuukautisten aikana kuukuppia. Karkailu oli ajatuksissa päivittäin ja se vaikutti tekemisiini. Myös kuva omasta seksuaalisuudesta alkoi ahdistaa. Kuka nyt haluaisi pissapöksyn kanssa vuoteeseen! Parisuhteessa elämisestä olisi varmasti tullut lisäpaineita.

Karkailu aiheutti niin kamalia tilanteita, että kestän hädin tuskin ajatella niitä. Kerran kun palasin viininhuuruisista juhlista, en tajunnut, että inkontinenssisuoja oli täynnä. Taksin nahkaistuimelle jäi märkä läntti.

Kuvittelen edelleen, miten seuraava asiakas huudahtaa: hei, joku on kussut sun taksiin! Vaikka tuskin läntti edes erottui hämärässä.

Virtsankarkailuhuuomoria ei ole

Olen aina suhtautunut ruumiillisuuteen mutkattomasti. Silti virtsankarkailu aiheutti suunnatonta häpeää. Se on vaiettu aihe. Masennuksesta voi jo puhua, housuun pissaamisesta ei. On olemassa pieruhuumoria, muttei virtsankarkailuhuumoria.

Toki ihmiset vitsailevat pissanhajuisista mummoista ja nauravat inkontinenssisuojille. Facebook-päivityksissä paheksutaan, kun kotiin tulee suojanäyte: ”En kai mä nyt niin vanha vielä ole!”

Housuun pissaaminen on jostain syystä ihmisten mielestä sekä vastenmielistä että hihityttävää. Alkoholisti on todella pohjalla silloin, kun laskee alleen. Jo viisivuotiaan mielestä on kamalaa ja häpeällistä, jos pissa lirahtaa housuun.

Onneksi saatoin puhua tilanteestani hyvän ystäväni ja varsinkin äitini kanssa. Äitini oli nähnyt, miten vuosikymmeniä virtsankarkailusta kärsinyt sukulaisnainen oli viimeisinä vuosinaan masentunut.

Osasyy siihen oli nöyryyttävältä ja elämää rajoittavalta tuntunut vaiva. Äitini kannusti minua hoitamaan oman vaivani kuntoon, jottei se alkaisi ahdistaa ja masentaa oikeasti.

Minulle tärkein syy mennä hoitoon ei ollut karkailun aiheuttama häpeä vaan se, että halusin harrastaa liikuntaa rauhassa. Halusin kuntonyrkkeilyyn, uimahalliin ja juoksemaan metsätielle.

Kun liikunta jäi kävelyä lukuun ottamatta pois elämästäni, jaksoin arkea huonommin. Luovan työn tekeminen ilman kuntoilua alkoi tuntua uuvuttavalta. Kävely on kivaa, mutta vaihtelu tekee urheilusta paljon hauskempaa.

Lopulta menin yksityiselle gynekologille. Hän teki heti lähetteen Naistenklinikalle.

Leikkaus oli helppo

Kutsu tutkimuksiin tuli nopeasti, ja pääsin hyvän fysioterapeutin hoitoon. Hän antoi jumppaohjeita ja mittasi käynneillä puristusvoimaa biofeedback-laitteella. Oli hauska katsella tietokoneen näytöltä, miten kovaa pystyin puristamaan.

Kehitystä tapahtui, muttei tarpeeksi. Noin puolen vuoden kuluttua fysioterapeutti passitti minut lääkärille. Hän päätti, että pääsen leikkaukseen. En suhtautunut ajatukseen operaatiosta kevyesti, mutta se tuntui oikealta ratkaisulta. Pääsisin taas liikkumaan ja hoitamaan kuntoani.

Leikkaus tehtiin Naistenklinikalla paikallispuudutuksessa viime tammikuussa. Kirurgi teki viillon häpyluun päälle ja toisen emättimeen. Virtsaputki tuettiin tukinauhalla. Nauha kiristettiin sopivalle kireydelle siten, että minun piti yskiä. Lopuksi haavat suljettiin sulavilla ompeleilla.

Naistenklinikan henkilökunta oli ihanaa ja lämmintä. Minulle sanottiin, että pääsen kotiin, kun saan pissattua. Irvokasta kyllä, ensimmäisellä yrityksellä en saanut tiristettyä pisaraakaan. Sain kipulääkettä ja lääkekonjakin. Sen jälkeen vessakäynti onnistui. Pääsin kotiin äitini hoiviin neljän aikaan iltapäivällä.

Ei enää halkoa housuissa

Toipuminen sujui nopeasti. Kipuja minulla oli vain pari päivää. Tukinauha ei tunnu miltään. Ensin en meinannut uskoa, että voin todellakin lähteä ulkomaailmaan ilman vaippaa housuissa. Olin kärsinyt vaivasta yli kymmenen vuotta. Olo ilman halkoa pöksyissä oli todella vapaa.

Nyt voin yskiä, aivastella, liukastella, hyppiä ja juosta huoletta. Mikä helpotus! Olen aina ollut liikkuvainen ja energinen. Leikkauksen jälkeen tuntui, että olen taas oma itseni. Voin juosta bussiin ilman, että virtsa valuu. Minun ei enää tarvitse miettiä, mitä puen päälleni, jottei inkontinenssisuoja näy. Virtsaaminen ei ole enää asia, jota on ajateltava pitkin päivää.

Aion silti jumpata lantionpohjan lihakset napakammiksi. Vaiva voi nimittäin palata, kun ikää kertyy. Tosin tutkimusten mukaan 90 prosenttia leikatuista naisista on kuivia vielä vuosikymmenen päästä.

Mummo oli oikeassa, lihaskorsetista kannattaa pitää hyvää huolta. Toivon, että olisin mennyt lääkäriin paljon aikaisemmin sen sijaan, että kärsin kiusallisesta vaivasta vuosia. Tuntuu, että itsetuntonikin on kohentunut, kun housut pysyvät kuivina.

Rakastan luonnossa juoksemista. Nyt voin vain pukea juoksukengät jalkaan ja suunnata metsään."

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 6/2018.

Julkaistu: 30.10.2019