Apu Terveys

Raili sai avun kilpirauhasen vajaatoimintaan vuosia myöhässä: ”Olen lähes viisikymppisenä paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä”

Raili sai avun kilpirauhasen vajaatoimintaan vuosia myöhässä: ”Olen lähes viisikymppisenä paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä”
Raili Bergqvist, 49, joutui nuorena aikuisena masennuksen takia sairauseläkkeelle. Lopulta oireiden aiheuttajaksi paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta. Vasta nyt, parikymmentä vuotta oireiden alettua, hän on saanut elämänsä takaisin.
Julkaistu 12.5.2020

Raili Bergqvist, 49, sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa:

Nuorella Raili Bergqvistillä oli valoisa tulevaisuus. Lahjakas tyttö oli valmistunut ylioppilaaksi laudaturin papereilla, ja lukion jälkeen hän pääsi opiskelemaan musiikkia.

Sitten alkoivat vastoinkäymiset. Masennus alkoi hiipiä mieleen. Kädet ja kasvot alkoivat puutua. Kävellessä saattoi iskeä niin voimakas väsymyskohtaus, että oli pakko istua alas. Hiuksia lähti tupoittain. Raili kävi tutkimuksissa, mutta oireiden syytä ei löydetty.

Raili valmistui ja lähti jatkamaan opintojaan ulkomaiseen musiikkikorkeakouluun. Ympäristönvaihdos teki hyvää, ja vointi koheni hetkellisesti. Pian väsymys kävi kuitenkin ylivoimaiseksi. Raili alkoi nukkua kellon ympäri.

– En meinannut ehtiä lainkaan opiskella nukkumiselta. Lääkärit eivät edelleenkään löytäneet minusta mitään vikaa. Liikanukkumiseen sain valohoitoa, Raili kertoo.

Masennuslääke vei huonoon kuntoon

Raili valmistui ja sai töitä Suomesta soitonopettajana ja keikkamuusikkona. Hän ehti olla töissä kahdeksan kuukautta, kunnes kunto ei enää kestänyt.

– Tuon kahdeksan kuukauden aikana työterveyslääkäri kirjoitti minulle masennuslääkkeen, joka sai minut todella huonoon kuntoon. Lääke vaihdettiin toiseen, mutta vointini huononi entisestään.

Lopulta masennus vei Railin sairauseläkkeelle yli kymmeneksi vuodeksi. Tuona aikana oireilu vain lisääntyi. Aiemmin alkaneet mahakivut pahenivat asteittain. Koska muuta selitystä ei keksitty, diagnoosina oli ärtyvä paksusuoli.

Raili meni yksityiselle gastroenterologille, joka totesi iho- ja suolikeliakian. Mahakivut ja myös astma paranivat ruokavaliohoidon ansiosta.

Raskaus romahdutti kilpirauhasarvot

Raili meni naimisiin, muutti maalle ja tuli raskaaksi. Kun Raili oli viidennellä kuulla raskaana, kilpirauhasarvot huononivat niin paljon, että hän sai lopulta tyroksiinilääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Raililla on Hashimoton tyreoidiitti eli krooninen autoimmuunitulehdus ja siitä seurannut kilpirauhasen vajaatoiminta. Tyroksiinin ansiosta krooniseksi luokiteltu masennus parani, mutta muita vaivoja tuli kuitenkin lisää.

– Seuraavat neljä vuotta söin tyroksiinia, ja ne olivat elämäni helvetillisimmät. Joka paikkaa särki ja vihloi, aivosumu oli hurja, ja nukuin huonosti. Pahinta oli, että koko kroppani kramppasi. Diagnoosina oli tuolloin krooninen väsymysoireyhtymä.

Kerran vuodessa Raili kävi terveyskeskuksessa valittamassa väsymystään, ja häneltä otettiin kilpirauhasarvot.

– Tulokset sain kirjeenä. Lääkäri oli kirjoittanut keltaiselle post-it-lapulle 'arvot viitteissä, pidetään lääkitys'.

Raili kokee olevansa nyt lähes viisikymppisenä paremmassa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa kuin parikymppisenä.

Lääke vaihtui, kaikki muuttui

Sitten Raili sai tietää, että on muitakin kilpirauhaslääkkeitä kuin tyroksiini. Hän meni jälleen yksityislääkärille. Ensin tyroksiinilääkitystä nostettiin ja laskettiin, mutta huonovointisuus jatkui. Kaikki mahdollinen tutkittiin. Lopulta tyroksiini päätettiin vaihtaa eläinperäiseen lääkkeeseen.

– Vaikutukset olivat heti aika ihmeelliset. Lihaskrampit loppuivat, pääni kirkastui, väsymys lähti, ja vihlomiset loppuivat. Kaksikymmentä vuotta kestänyt jalkasärkykin parani.

– Nuoruudessani olin saanut Asperger-diagnoosin, jota en enää nykyään saisi mitenkään. Olin nuorena niin kokonaisvaltaisen uupunut, etten juuri jaksanut katsoa ketään silmiin. Itkettää, kun muistelen sitä. Nykyään olen ihan eri ihminen.

Uutta elämää on nyt kestänyt kymmenen vuotta. Raili on palannut sairauseläkkeeltä työelämään ja opiskelemaan. Mikä parasta, sairauden käheyttämä lauluääni on taas entisellään. Raili opiskelee nyt nuoruutensa haaveammattiin kanttoriksi ja kokee saaneensa elämänsä takaisin.

– Minulla on hirveä elämännälkä. Olen jäänyt paitsi niin paljosta, että nautin joka ikisestä hetkestä.

Raili haluaa myös neuvoa muita sairauden kanssa kamppailevia.

– Ikinä ei saa luovuttaa. Liity potilasjärjestöihin ja hae apua. Liian moni lääkäri pitää väsymystä normaalina sairauden oireena. Hyvin hoidettuun kilpirauhasen vajaatoimintaan ei kuulu väsymystä.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 8/2019.

4 kommenttia