Voi hyvin

Kilpapurjehtija Ari Huusela tunsi valtameren keskellä eristyneisyyttä: ”Yksin ollessa aistit herkistyvät – mieli rekisteröi voimakkaasti nälän, väsymyksen tai kivun”

Kilpapurjehtija Ari Huusela tunsi valtameren keskellä eristyneisyyttä: ”Yksin ollessa aistit herkistyvät – mieli rekisteröi voimakkaasti nälän, väsymyksen tai kivun”
Lentäjä ja purjehtija Ari Huusela alkoi jahdata unelmiaan jo pikkupoikana. Hän ei luovuttanut, vaikka edessä oli usein vastoinkäymisten muuri. Tärkeimmät oivalluksensa Ari on kokenut yksin valtameren sylissä.
Julkaistu: 1.4.2022

Taivas on tulessa. Se loimottaa oranssina ja keltaisena kuin nuotion liekki, ja heijastuu aaltoilevana väripintana mereen. On vaikea sanoa, mihin meri päättyy ja mistä taivaanranta alkaa. Veneen vierellä hyppivät delfiinit kirittävät yksinpurjehtija Ari Huuselan matkaa Atlantilla.

Kotiin on monen kuukauden ja kymmenientuhansien kilometrien matka. Keho huutaa unta, mutta Ari haluaa ahmia luonnon mykistävää teatterinäytöstä jokaisella solullaan. Hän tietää, että hetki on ainutlaatuinen, eikä toistu enää koskaan täysin samanlaisena.

Kaukana toisella aikavyöhykkeellä suomalaiset odottavat yksinpurjehtijan kuulumisia. Ari nappaa kuvan ja julkaisee sen Facebook-sivullaan.

Olet onnekas, kun saat olla siellä, joku kirjoittaa.

Ari on samaa mieltä. Hän on ensimmäinen pohjoismaalainen osallistuja maailman haastavimmassa purjehduskilpailussa, Vendée Globessa. Jo mukanaolo on pieni ihme.

Ari uskoo, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa unelmansa.

Vendée Globe -kilpailussa Ari purjehti yksin neljä kuukautta. – Maaliin tullessa jännitin ihmisten kohtaamista, mutta se tuntuikin hyvältä.

Haaveet toteutuvat, kun niiden eteen ponnistelee

Väite voi tuntua naiivilta ja epärealistiselta, mutta 59-vuotias purjehtija seisoo sanojensa takana. Vähävaraisessa helsinkiläisperheessä varttuneelta Arilta kahden suuren unelman toteuttaminen vei yhteensä 55 vuotta.

Nelikymppisyyden kynnyksellä Ari sai lentokapteenin pätevyyden, vaikka sen piti olla hänen taustallaan liki mahdotonta. Viime vuoden maaliskuussa hän purjehti maaliin Vendée Globe -kilpailussa.

Mutta mikä saa ihmisen jahtaamaan jotain niin, että hän on valmis käyttämään siihen valtaosan elämästään?

– Minulla on ollut lapsesta saakka vahvasti sellainen tunne, että kun ponnistelen oikein kovasti ja etenen tavoitteitani kohti askel kerrallaan, haaveeni toteutuu, Ari Huusela sanoo ja jatkaa:

– Välillä kaikki on tuntunut kaukaiselta ja vaikealta, mutta koskaan en ole lakannut uskomasta unelmaani. Se on antanut voimaa ja kannatellut minua, Ari Huusela sanoo ja katsoo ikkunasta.

Rahan puute on tuonut esteitä

Tuuli keinuttaa laitureita, rantakaislikko puskee itsepintaisesti jään läpi. Itähelsinkiläinen venesatama näyttää yksinäiseltä. Täältä on pitkä matka Atlantin auringonnousuihin, mutta maisema on Arille silti rakas ja tuttu.

Lapsuusvuotensa 1960-luvulla Ari vietti Helsingin Puotilassa ja myöhemmin Laajasalossa. Viisihenkinen perhe asui vuokralla, isä työskenteli autonkuljettajana ja äiti hoiti lapsia kotona. Rahaa ei ollut paljon, mutta se ei kekseliästä Aria hidastanut.

Pikkupoikana hän innostui tenniksestä, joka oli yleensä varakkaampien lasten harrastus. Lehdenjakajana tienistejä kertyi sen verran, että nuori pelaaja sai ostettua mailan ja pallot. Pelaamaan Ari ja hänen kaverinsa pääsivät kyttäämällä ilmaisia vuoroja tennishallissa.

Raha, tai oikeastaan sen puute, on liittynyt Arin tekemisiin elämässä monta kertaa myöhemminkin. Se on tuonut tielle esteitä ja epäreilulta tuntuvia mutkia, mutta kehittänyt myös neuvottelutaitoja.

– Kun ihmiset lukivat lehdistä, että lentokapteeni purjehti maailman ympäri, moni varmasti ajatteli, että minulla on vauras perhetausta ja nimekäs suku tukenani. Tällaista oikotietä minulla ei ole ollut, mutta en ole myöskään sitä kaivannut, Ari sanoo.

”Tavoitteisiin pääseminen oli minulle välillä melkein pakkomielle.”
Ari Huusela

Oppikoulun jälkeen hän olisi halunnut lukioon, sillä se oli oleellinen välipysäkki matkalla nuoruuden unelma-ammattiin, lentäjäksi. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos.

Vanhemmat erosivat ja Ari jäi asumaan sisaruksineen äidin luokse. Perheen taloudellinen tilanne oli hankala, joten äidin mielestä oli viisaampaa, että Ari suuntaisi lukion sijaan pian työelämään.

– Muistan, että ensin se latisti mielialaa ja olin äidille vihainenkin, mutta aika pian sisuunnuin ja päätin, että yritän sitten toteuttaa haaveeni jotain toista kautta.

Ari tietää, että läheisille hänen päättäväisyytensä ei ole ollut aina helppo pala.

– Tavoitteisiin pääseminen oli minulle välillä melkein pakkomielle. En vain halunnut antaa periksi.

– Merellä ollessa aistit ovat herkkänä. Koin koko kirjon tunteita yksinäisyydestä ikävään ja pelkoihin.

Ihmiset ovat minun uskontoni

Ilmailualalle Ari selvitti tiensä lentokoneasentajan ja lentomekaanikon koulutuksen avulla. Pitkä tie ammattilentäjäksi kulki pienlentokoneiden, yksityistuntien ja lopulta Ilmailuhallituksen myöntämän ansiolentäjän lupakirjan kautta.

Finnairin liikennelentäjänä Ari on ollut jo 25 vuotta.

Vaikka Ari tunnistaa luonteessaan päättäväisyyden, hän ei usko, että unelmien saavuttaminen on pelkästään vimmaisen tekemisen ansiosta. Vielä vähemmän se tuntuu kohtalon johdatukselta.

Korkeampien voimien sijasta omaa polkua ovat olleet muovaamassa muut ihmiset.

– Ihmiset ovat olleet minun uskontoni. Kohdalleni on osunut tärkeissä paikoissa ja hetkissä aina joku, joka on kannustanut minua ja uskonut unelmiini. Se tuntuu valtavalta ihmeeltä: Miten voin olla niin etuoikeutettu? Miksi juuri minä ansaitsen nämä ihmiset ympärilleni?

”Miksi juuri minä ansaitsen nämä ihmiset ympärilleni?”
Ari Huusela

Ihmisten merkitys korostuu myös yksinpurjehduksessa, josta on Arin mielestä yhä monella väärä mielikuva.

Vaikka varsinaisessa kilpailussa veneeseen nousee vain yksi purjehtija, taustalla saman päämäärän eteen tekee työtä valtava tiimi. Usein vielä vapaaehtoisena ja palkatta.

Arilla on ollut elämässä omat esikuvansa. Kun hän aloitti vuonna 1986 kilpapurjehduksen, Hjallis Harkimo ja Pentti Salmi purjehtivat ensimmäisinä suomalaisina yksin maapallon ympäri. Se sytytti Arissa toivonkipinän, joka kasvoi neljän Atlantin ylityksen jälkeen vielä isommaksi roihuksi.

Matka maailman ympäri

Neljän vuoden välein järjestettävä Vendée Globe starttaa aina Ranskasta, Les Sables-d’Olonnen satamakaupungista. Kilpailijoiden tehtävänä on purjehtia 45 000 kilometrin mittainen reitti yksin ilman pysähdyksiä ja ulkopuolista huoltoa.

Kilpailu päättyy maapallon kiertämisen jälkeen samaan kaupunkiin.

Hurjaa koitosta varten Ari valmistautui tiiminsä kanssa 3,5 vuotta keräten sponsoreita ja huoltaen 60-jalkaista Imoca Stark -venettä kilpailukuntoon. Rahoitus ja välineet kokivat vielä viime hetkillä niin suuria takapakkeja, että Ari oli ensimmäistä kertaa elämässään vähällä luovuttaa.

– Räpiköin todella syvissä vesissä ja koin olevani täydellisessä umpikujassa. Muistan, että raskainta minulle oli tuolloinkin hyväksyä vastoinkäymisiä. Toisaalta tiesin myös, että jos antaisin periksi, se vaivaisi minua loppuelämän.

Tueksi saapui jälleen kerran taustatiimi: kymmenet vapaaehtoiset sekä oma perhe: puoliso Niina Riihelä ja Arin aikuiset lapset.

Yhteisen loppurutistuksen kautta palaset loksahtivat kohdalleen.

– Minua liikuttaa yhä se, että ihmiset uskoivat minuun silloinkin, kun meinasin itse jättää leikin kesken. Koen olevani ikuisessa kiitollisuudenvelassa siitä, että niin moni halusi auttaa minua unelmani toteuttamisessa, Ari sanoo.

Ihmisten merkitykseen hän havahtui myös Vendée Globen aikana, jolloin hän vietti merellä yksin yhtäjaksoisesti liki 117 päivää.

– Kateuden sijaan olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat iloinneet onnistumisistani. Se kannustaa toimimaan itse samoin, Ari Huusela sanoo.

Yksin ollessa aistit herkistyvät

Pysäyttävin oli hetki, jolloin Ari saavutti Tyynenmeren legendaarisen Nemon pisteen, josta on rantaan liki 2 700 kilometriä. Lähimmät ihmiset Nemon pisteen kohdalla ovat taivaalla, kansainvälisen avaruusasema ISS:n miehistössä.

Vaikka veneessä oli hyvät satelliittiyhteydet maihin, eristäytyneisyyden tunnetta Ari ei ole kokenut koskaan aiemmin yhtä vahvana.

– Keskellä valtamerta ymmärsin kouriintuntuvasti, kuinka pieni murunen planeetalla lopulta olen. Elämä jatkaa kulkuaan, vaikka minua ei olisi.

Yksin ollessa aistit herkistyivät: mieli rekisteröi voimakkaasti nälän, väsymyksen tai kivun. Normaaliarjen häiriötekijät, kuten kiire ja meteli olivat poissa.

Viimeisen vuoden aikana Ari on tuntenut poikkeuksellista rauhaa.

Oli aikaa keskittyä vain oman kehon tuntemuksiin.

– Se on myös ainutlaatuinen mahdollisuus olla itsensä kanssa, lupa kääntyä sisäänpäin. Kun totuin yksinoloon veneessä, siitä tuli eräänlainen turvasatama. Huomasin tämän matkan loppuvaiheessa, jolloin aloin miettiä maaliin tulemista ja ihmisten kohtaamista. Jännitin, millaisia reaktioita se minussa herättäisi.

Haastavinta oli nukkuminen. Vaikka veneessä on automaattiohjaus, kipparin on tarkistettava suuntaa säännöllisesti. Ari nukkui neljän kuukauden aikana enimmäkseen 15–45 minuutin pätkiä. Kerran vuorokaudessa oli saatava 1,5 tunnin unet.

– Onneksi opin itsesuggestion avulla nukahtamaan nopeasti. Suljin vain silmät ja ajattelin lempimaisemaani, rauhoittavaa järveä ja rantasaunaa.

Pohjantähti viitoittaa tien kotiin

Öisin matkaa valaisi usein häkellyttävän kirkas tähtitaivas. Kun Ari saavutti Atlantilla päiväntasaajan, taivaalla näkyi yhtä aikaa Etelän ristin tähtikuvio ja Pohjantähti. Niiden avulla purjelaivamiehistöt ovat suunnistaneet satoja vuosia.

– Se muistutti, kuinka ikiaikaisen näyn äärellä olin. Vaikka maailma on muuttunut, merimiehet ovat katsoneet samaa maisemaa ennenkin. Pohjantähti oli merkki siitä, että koti lähestyy. Sen näkeminen kosketti.

Öisin Arin matkaa valaisi usein häkellyttävän kirkas tähtitaivas.

Yksinpurjehdukset ovat opettaneet Aria kunnioittamaan merta entistä enemmän. Sääolosuhteet voivat muuttua hetkessä samettisen pehmeistä aalloista rajuun myrskyyn ja kerrostalon kokoisiin aaltoihin.

Kun veneen keula hakkaa myrskyssä aaltoihin yhä uudelleen, mielessä käväisee väkisinkin pelko: entä jos vene ei kestäkään?

– Pelko on normaali tunne, mutta sille ei saa antaa valtaa. Minua lohdutti vaikeissa tilanteissa tieto siitä, että olin harjoitellut hätätilanteita varten. Vaikka veneitä on kilpailussa vuosien varrella tuhoutunut, kilpailussa on kuollut 32 vuoden aikana vain kaksi ihmistä.

Vaarantunne on ahdistava ja pelottava

Turvallisuuden tunnetta lisäsi myös hätäohjeiden lista, jonka Ari oli liimannut veneen kulkuaukon kohdalle. Pelastautumispakkauksen ja -lautan ansiosta hän olisi pystynyt odottamaan avun saapumista viikonkin ajan.

Vaikka työ lentäjänä on koulinut Aria kriisitilanteita varten ja opettanut mielenhallintaa, hän ei suhtaudu riskeihin ylimielisesti.

– En ole ikinä nauttinut vaaran tunteesta. Pikemminkin minua ahdistaa ja pelottaa se. Ymmärsin jo lentomekaanikkona, että ihmisten turvallisuus on kiinni minun huolellisuudestani. Olen tehnyt elämässä aina kaikkeni minimoidakseni riskit.

Äkillisen kuoleman mahdollisuutta Ari on miettinyt elämässä ainoastaan yhdestä kulmasta.

– Haluan pyrkiä ihmisten kanssa aina sopuun niin, ettei mitään keskeneräisiä tai negatiivisia asioita jäisi sydämeen vaivaamaan. Uskon, että elämä on aina sattumanvaraista: voin jäädä auton alle vaikka katua ylittäessäni. Siihen ei tarvita valtamerta tai yksinpurjehdusta.

Vendée Globen 33 purjehtijasta kahdeksan keskeytti. Ari Huusela tuli maaliin viimeisenä, onnellinen hymy ja liikutuksen kyyneleet kasvoillaan. Les Sables-d’Olonnen satamassa odotti hurraava yleisö ja Niina-vaimo, jota Ari ei ollut nähnyt kuukausiin. Keho hapuili kuivalla maalla tasapainoa keinutuksen jälkeen. Tunne oli epätodellinen: tässäkö tämä oli!

Kilpailussa suomalainen sai lempinimen: super happy sailor, superiloinen purjehtija.

– On minullakin päiviä, jolloin en ole tyytyväinen ja kaikki on huonosti, mutta useimmiten jaksan uskoa itseeni ja koen olevani onnellinen. Positiivinen perusvire on ollut varmasti aina osa minua.

Vendée Globe -kilpailussa Ari purjehti yksin neljä kuukautta. – Maaliin tullessa jännitin ihmisten kohtaamista, mutta se tuntuikin hyvältä.

Tärkeimmät haaveet on nyt saavutettu

Viimeisen vuoden ajan Ari on tuntenut sisällään poikkeuksellista rauhaa. Hänellä ei ole enää tarve jahdata uusia unelmia, sillä niistä tärkeimmät on saavutettu. Tyhjyyden sijasta mielen on vallannut pohjaton kiitollisuus kaikesta koetusta.

Ari on käynyt puhumassa yritystapahtumissa ja kertonut tarinansa Reijo Ruokasen kirjoittamaan elämäkertaan Tahdolla maailman ympäri. Hän sanoo nauttivansa yhä lentäjän työstään Finnairilla, mutta myös kiireettömistä hetkistä kotona. Arki tuntuu epätodellisen helpolta.

– Kun on elänyt neljä kuukautta muutaman neliön kokoisessa, jatkuvasti heiluvassa veneessä kontaten, arvostaa yksinkertaisia asioita. Kuten sitä, että vessasta löytyy valokatkaisija tai pääsee suihkuun, Ari sanoo.

Vapaapäivinä hän käy usein aamu-uinnilla ja tapaa ystäviään. Lomilla hänet löytää Lapista hiihtämästä tai vaeltamasta.

– Purjehtiessa haaveilin usein, että kun pääsen takaisin kotiin, pakkaan termoskannullisen kahvia mukaan ja lähden metsään. Sain iloa mielikuvasta, jossa istun kannonnokassa kuuntelemassa luontoa, Ari sanoo.

Vene on nyt myyty uudelle seikkailijalle. Siitä luopuminen oli Arille helpotus.

– Olen ymmärtänyt, etten tarvitse onnellisuuteeni enää mitään muuta. Kaikki oleellinen on tässä.

Ari Huusela, 59

on Finnairin lentokapteeni, joka on harrastanut kilpapurjehdusta vuodesta 1986. Yksinpurjehdus- kilpailuihin hän on osallistunut vuodesta 1999 lähtien. Ura huipentui ensimmäisenä pohjoismaalaisena käytyyn Vendée Globe -maailmanympäripurjehdukseen vuosina 2020-21.

Helsingissä asuvan Huuselan perheeseen kuuluvat puoliso Niina Riihelä ja kaksi aikuista lasta.

Arin kolme tärkeää

Ihmiset

– Uskon, että jokainen ihminen maailmassa on pohjimmiltaan hyvä. Olen saanut todistaa ihmisten tukea ja kannustusta niin monta kertaa, ettei se voi olla sattumaa. Yritän antaa takaisin edes osan siitä avusta ja tuesta, jonka olen muilta saanut.

Unelmat

– Tiedän kokemuksesta, että villeimmätkin unelmat voivat toteutua, jos niihin uskoo ja on valmis tekemään haaveiden eteen pitkäjänteistä työtä. Toivon, ettei kenenkään unelmia lytättäisi tai vähäteltäisi, vaikka ne kuulostaisivat kuinka hulluilta.

Luonto

Luonto on ollut minulle suurin elämysten antaja. Se on opettanut nöyryyttä ja kunnioitusta, mutta tuonut myös turvaa. Sen rinnalla muistan aina, kuinka pieni lopulta olen. En kyllästy koskaan katselemaan upeaa auringonlaskua tai nauttimaan metsän rauhasta.

Kommentoi »