Kokenut matkaaja Pirkko sai keuhkoveritulpan pitkän lennon jälkeen: ”Sairaanhoitajat pelkäsivät, että kuolen”

Nouse­minen ­ ensimmäi­sestä kerroksesta kolmanteen sai Pirkko Schildtin yllättäen hengästymään. Toisessa pohkeessa tuntui selkeää kipua. Pirkko oli palannut pari päivää aiemmin kotiin Havaijilta, jossa hän oli matkaillut miehensä kanssa.

– Kokeneena matkailijana osasin yhdistää oireet veritulppaan. Olin selvillä siitä, että pitkät lennot lisäävät sen vaaraa, Pirkko, 64, sanoo.

Hän soitti terveyskeskukseen ja sai ­lähetteen D-dimeeri-verikokeeseen, jolla selvitetään suonensisäisiä hyytymiä. Hän kävi testissä iltapäivällä ja luki illalla ­tulokset verkon Omakanta-palvelusta. Veriarvo ylitti reippaasti raja-arvon.

Pirkko ei jäänyt odottamaan lääkärin yhteydenottoa, vaan soitti päivystys­numeroon, josta neuvottiin menemään sairaalaan. Siellä tehtiin joitakin perustutkimuksia. Kyse oli mitä ilmeisimmin veritulpasta. Pirkolle tuikattiin vatsa­nahkaan veren­ohennuspiikki. Hän sai lähteä yöksi kotiin, mutta aamulla piti ­palata jatkotutkimuksiin.

Tutkimukset alkoivat jalan ultraamisella. Siinä ­näkyi viiden sentin mittainen laskimo­tukos. Keuhkokuvaus paljasti, ­että myös molemmissa keuhkoissa oli ­tukoksia. Pirkko passitettiin osastolle.

– Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt ajatella mitään. Huolestuin vasta, kun ihooni lätkäistiin sydänmonitori­anturit.

Sydänkäyrää piti seurata, koska oli mahdollista, että keuhkoveritulppa saattaisi edetä sydämeen.

– Silloin tajusin, että tilanne oli vakava. Sairaanhoitajat oikeasti pelkäsivät, että voisin kuolla, Pirkko muistelee syksyn 2017 dramaattisia tapahtumia.

Seuraava päivä toi hyviä uutisia. Sydämen ultraäänitutkimus osoitti, ettei keuhkovaltimoissa ollut painetta. Tauti olikin pelättyä lievempi. Pirkko saisi ­palata kotiin, mutta mukaan oli otettava napapiikkejä eli pistoshoitona annettavaa hepariinia. Sitä piti käyttää, kunnes tab­lettimuotoinen verenohennus Marevan-­lääkkeellä saatiin alkuun.

– Lähdin mielelläni kotiin. Olihan minulla nyt lääkitys jo päällä.

Oikeaa annostusta haettiin jonkin aikaa. Aluksi Pirkko kävi joka toinen päivä verikokeissa, mikä tuntui vähän rasittavalta. Tärkeintä oli kuitenkin, että vointi parani. Hengenahdistus katosi ­nopeasti. Jalka kipuili pitempään, muttei varsinaisesti haitannut tekemisiä.

Alkujärkytyksestä selvittyään Pirkko sulatteli tapahtunutta.

– Olen koulutukseltani diplomi-insi­nööri, ja tarkastelin minulle tehtyjä tutkimuksia ja mittauksia mielenkiintoisena teknisenä juttuna. Lääkäri oli selittänyt, millä mekanismilla tauti toimi. Se riitti minulle, ja järkeistin koko asian. Toki sairastuminen oli pysäyttävä kokemus, mutten pelännyt.

Oli selvää, että tulppa johtui pitkästä lentoputkesta. Jo ensimmäinen etappi, lento Havaijilta Seattleen kesti kuusi tuntia. Sitä seurasi yö lentokenttähotellissa.

Aamulla matka jatkui. Lento Seattlesta Lontooseen kesti melkein kymmenen tuntia ja Lontoosta Helsinkiin vajaat kolme tuntia. Kaikkiaan matkalla oltiin melkein kaksi vuorokautta.

Pirkko oli kuvitellut, että matkan pät­kiminen olisi tulppariskin kannalta hyvä asia, mutta saikin nyt kuulla, ettei se ­auta, ellei välillä liiku.

– Yöllä on hotellivuoteessa maatessa yhtä liikkumaton kuin istuessa lento­koneessa. Sillä ei siis voiteta mitään.

Tällä kertaa tukisukistakaan ei ollut apua. Ne ovat yleensä aina Pirkolla jalassa reissatessa, näilläkin lennoilla.

– Tosin sain ne ihan muista syistä. Toisesta jalastani on aiemmin leikattu melanooma, minkä vuoksi imunestekierto häiriintyi pitkäksi aikaa. Minulle teetettiin stay up -mittaiset tukisukat. Käytän niitä tai polvimittaisia sukkia lentäessä.

Eläkkeellä oleva Pirkko pitää miehensä kanssa Meriharakka-matkablogia. Hän on käynyt 143 maassa. Ennen koronapandemiaa hän matkusti jonnekin päin maailmaa keskimäärin kuukauden välein.

Veritulppa ei vienyt matkustushaluja. Jo kuukauden päästä Pirkko lähti innoissaan Saudi-Arabiaan.

– Kun tulppa ilmaantui, olin hyvin huolissani siitä, etten pääsisi tälle reissulle. Kyseessä oli ainutkertainen matka maahan, johon on vaikea päästä, ja viisumit oli jo haettu. Onneksi lentokielto kesti vain kuukauden. Marevan-lääkitys oli vielä päällä, joten tunsin oloni turvalliseksi.

Nyt Pirkko käyttää yli kuuden ­tunnin lennoilla ennalta ehkäisevästi napapiik­kejä. Niitä pitää ottaa 12 tunnin välein.

– Joskus olen piikittänyt lääkkeen lento­koneen tai -aseman vessassa. Heittäessäni käytetyn ruiskun roskikseen olen miettinyt, mitähän siivooja mahtaa siitä ajatella. Ihan ensimmäisenä ei välttämättä tule mieleen, että kyse on veritulpan estohoidosta.

Pirkko sai myös ohjeeksi juoda lennolla paljon vettä ja jaloitella säännöllisesti.

– Runsas juominen pakottaa siihen, koska vessaan on mentävä parin tunnin välein, myös kesken unien.

Koronaan liittyvä veritulppariski ei ole häntä pelottanut. Hän kuitenkin pudotti koronavuonna painoaan, koska tiesi yli­painon altistavan vakavalle taudille.

– Tässäkin motivaatioksi riitti insinöörilähtöisesti selkeä lääketieteellinen syy.

Nyt Pirkko on saanut molemmat ­koronarokotteet, ja kunhan maailma taas aukeaa, hän lähtee heti matkaan. Hän ei kuitenkaan halua mennä minnekään, missä nähtävyydet ja ravintolat ovat kiinni.

– Maabongarina lähtisin mieluiten ­uusiin maihin. Jos pandemiaa ei olisi, niin matkustaisin ehkä Balille, sieltä Itä-­Timoriin ja ehkä Filippiineillekin. Tai Sri Lankaan. Nämä Aasian kohteet ovat käymättä.