Pitkän, tietokoneen ääressä vietetyn työpäivän jälkeen silmät saattavat tuntua sumuisilta, vetisiltä ja kutisevilta. Tunne on tuttu varmasti myös monille, jotka tekevät tarkkuutta vaativia käsitöitä tai ajavat pitkiä matkoja autolla. Silmien vuotaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että vetistelyn syy voikin olla silmien kuivuudessa. Ongelma on yleinen ja moni kärsii silmien kuivuudesta etenkin talvella, kun ilmankosteus on matala ja koneellinen ilmastointi sekä lämpöpatterit kuivattavat sisäilmaa entisestään.
Vietämme paljon aikaa erilaisten näyttöpäätteiden ääressä myös vapaa-ajalla. Ruudun tuijottamisen lisäksi erityisesti autolla ajaminen rasittaa silmiä paitsi ilmastoinnin myös vähentyvän silmien räpyttelyn vuoksi: ajaessa katseemme keskittyy tiukasti tiehen ja liikenteeseen, jolloin silmät eivät räpyttele niin tiheästi kuin normaalisti. Vetistelyn ohella muita silmien kuivumisen oireita ovat voivat olla kutina, roskan tunne silmässä, ärsytys, valonarkuus ja näöntarkkuuden vaihtelut.
Silmän pinnan ja sarveiskalvon hyvinvoinnista huolehtivat kyynelrauhaset sekä Meibomin rauhaset. Kyynelrauhaset tuottavat nimensä mukaisesti kyynelnestettä. Kyynelnesteen tehtävä on tuoda sarveiskalvolle muun muassa happea, ravinteita, entsyymejä ja antioksidantteja. Meibomin rauhaset tuottavat puolestaan liposomeja eli pieniä rasva-aineita kyynelkalvon uloimmalle pinnalle, jotka estävät kyynelnesteen haihtumista ja ylläpitävät näin silmän pinnan luonnollista kosteutta. Kuivien silmien taustalla onkin usein juuri liian vähäinen liposomien tuotanto, jolloin kyynelneste haihtuu tai jopa valuu pois silmästä. Kyynelrauhaset yrittävät paikata tilannetta tuottamalla ylenmäärin kyynelnestettä.
Sulje silmäsi ja suihkauta
Tearsagain on kuiville, ärtyneille ja vuotaville silmille tarkoitettu liposomisuihke. Se hoitaa ja vähentää kosteuden haihtumista silmistä. Tuotteen sisältämät liposomit tasapainottavat silmän lipidikerrosta ja palauttavat sen kyvyn säilyttää silmän luonnollinen kosteus. Suihkeen liposomit kosteuttavat myös silmäluomia ja tekevät piilolinssien käytöstä miellyttävämpää.
Kätevän suihkepullon ansiosta tuotetta on helppo annostella: nestettä suihkautetaan 1-2 kertaa suoraan suljetuille silmäluomille. Silmien avauduttua ja muutaman räpäytyksen jälkeen liposomit levittyvät koko kyynelkalvolle. Silmäsuihke tuo välitöntä helpotusta. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 3-4 kertaa päivässä tai tarpeen mukaan. Tearsagain sopii käytettäväksi silmämeikin ja piilolinssien kanssa, joten sitä on helppo lisätä pitkin päivää niin töissä kuin matkoilla – nopea apu on saatavilla aina, kun silmät tuntuvat kuivuvan.
TearsAgain ja TearsAgain Sensitive ovat lääkinnällisiä laitteita CE 0482.
Valmistaja Optima Medical Swiss AG.
Saatavilla apteekeista, hyvin varustelluista optikkoliikkeistä sekä Askelterapia.fi-verkkokaupasta.
