Apu Terveys

Kalle Löövi näki töissään epätoivoa ja kaaosta: "Pahimpienkaan katastrofien keskellä en itkenyt surusta"

Kalle Löövi näki töissään epätoivoa ja kaaosta: "Pahimpienkaan katastrofien keskellä en itkenyt surusta"
Kansainvälisen avustustyön johtaja Kalle Löövi jäi pitkän uran jälkeen eläkkeelle SPR:stä. Tuore eläkeläinen sanoo, että valittaminen ei kannata. Kokemus asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Julkaistu: 28.1.2021
Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi jäi lokakuun alussa eläkkeelle. Kun hän saapuu syys­aamuna SPR:n toimitaloon Helsingin Tehtaankadulla, entinen työkaveri kysyy, miltä elämä nyt maistuu.
– Se maistuu hyvältä, mutta ikääntymistä en ole yhtään miettinyt, hän vastaa.
Kalle Löövin pitkä työura alkoi vuonna 1975 Suomen Punaisen Ristin Valkeakosken paikallisosastossa. Vaikka hän ei enää työskentele SPR:ssä­ virallisesti, työ jatkuu edelleen joiltain osin.
– Kehittelen nyt SPR:n avustustyöntekijöiden tietokantaa. Ja onhan minulla puhujakeikkoja. Aikaa on nyt toki enemmän, kun ei ole tiukkoja kelloon sidottuja aikatauluja, hän sanoo.
Työorientoituneesta asenteesta paljastaa jotain se, että Löövi havahtui eläkehakemuksen tekoon vasta eläkkeelle jäämisensä jälkeen.
Hän kertoo naapurissaan asuneesta Annikista. Tämä oli nuoremmille malliesimerkki siitä, miten ikäännytään arvokkaasti ja ikää korostamatta, elämänkokemusta hyödyntäen.
– Annikki kuoli kaksi kuukautta vajaa satavuotiaana, mutta en koskaan ajatellut hänen ikäänsä. Tunnen myös monia yli 90-vuotiaita, joiden ikää ei mieti, Kalle Löövi sanoo.

Kalle Löövin neljä oivallusta ikääntymisestä

1. Turhaa hötkyilyä kannattaa välttää

"Ei ole ikä- vaan kokemuskysymys, miten asiat osaa laittaa tärkeysjärjestykseen. Kokemuksista oppiminen muuttaa suhtautumista asioihin iän myötä.
Aina kannattaa välttää turhaa hötkyilyä. Kun olin opiskeluaikoinani kapakassa töissä, tuli ravintola-­alan lakko. Soitin ylipitkistä aukioloista keskellä yötä Alkon paikallisjohtajalle. Tämä kysyi, olenko todella sitä mieltä, ettei asiaa olisi voitu hoitaa vasta seuraavana aamuna.
Kun hötkyilyä välttävän perusasenteen oppii nuorena, se seuraa läpi elämän. Varsinkin kiireessä hötkyily on turhaa.
Kun apua lähtee maailmalle nopeasti, pitää osata optimoida muun muassa pakkaaminen. Olen aina ollut siinä hyvä, eikä taito ole iän myötä ruostunut. Näen asiat kolmiulotteisesti, ja siksi osaan pakata hemmetin hyvin. Tämä on tosin johtanut monta kertaa siihen, että liian täyteen pakatut kameralaukut ovat hajonneet!
Olen myös oppinut, että meitä ihmisiä on monenlaisia. Ei pidä turhaan provosoitua erilaisista mielipiteistä. Yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Monet päätöksentekijät maailmalla ovat olleet tyytyväisiä nähdessään, etten ole ihan lapsonen.”

2. Kauneus liikuttaa yhä enemmän

"Mursin nilkkani viime vuonna, ja murtuma muistuttaa yhä itsestään. Ei kannattaisi pyörtyä oviaukossa ja teloa nilkkaansa kaatuessa. Nilkkavamma on nyt liikunnan esteenä, mutta en ajattele olevani fyysisesti huonossa kunnossa.
Monilta työmatkoiltani maailmalla olen saanut bakteereita ja viruksia ja potenut niistä seuranneita tulehduksia. Olen lääkäreille varmaan siinä mielessä mielenkiintoinen tapaus, että minulla on ollut kolme kertaa aivokalvontulehdus. Niistäkin on selvitty.
Valittaminen ei kannata. Olen oppinut työssäni ­pitämään henkisestä hyvinvoinnistani huolta. Se on kaikissa ikävaiheissa tärkeää.
En ole koskaan pahimpienkaan katastrofien keskellä itkenyt surusta. ­Sen sijaan liikutun yhä enemmän kauneudesta. Vaimoni on taitoluistelutuomari, ja hänen työtehtäviensä ansiosta olen liikuttunut upeista suorituksista jäällä.
Saman liikutuksen tunteen koen nykyään mistä tahansa ammattilaisten tekemästä työstä – olipa se taulu tai taitavan pullanpaistajan työn tulos.”

3. On tärkeää malttaa kuunnella muita

"Suvaitsevaisuuteni on Kauhavalla syntyneen äidin perintöä, ja sitä ei ole ikä muuttanut. Se on tärkeää pääomaa. Isäni oli tiukka, mutta äiti avarakatseinen ja suvaitsevainen. Äiti piti kotimme ovet avoinna kaikille ja antoi keskellä päivää meille tulleen romaninaisen nukkua isän puolella hetekaa.
Naapurustossamme asui sukupuolivähemmistöön kuuluvia sekä poliittisesti äärilaidoilla olevia kommunisteja ja kokoomuslaisia. Ymmärsin vasta aikuisena, miksi he puhuivat kotiviinin ääressä niin kiihkeästi. Silti kaikki saivat sanoa ääneen mielipiteensä.
Olin poliittisesti aktiivinen vasemmistonuori. Sisareni olivat eri mieltä, ja siskoni Pirkko-Liisa Ollila oli myöhemmin kokoomuksen varapuheenjohtaja. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta kuuntelimme aina toisiamme. Se on tärkeä taito.
Työssäni Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kouluttajana oli tärkeää malttaa kuunnella ihmisiä, jotka tulivat aivan erilaisista elinympäristöistä kuin minä.
Kävin jo 10-vuotiaana pikkusiskoni kanssa äidin apuna siivoamassa toimistoa. Olimme varmasti lapsityövoimaa, mutta opin arvostamaan työntekoa.”

4. Tätien kokemus toimii kaikkialla

"Nykyään maailmallakaan ei osoiteta vanhemmille ihmisille niin paljon kunnioitusta kuin ehkä takavuosina. Ehkä kuitenkin heidän työtään arvostetaan. Jos sadan metrin juoksu ei enää irtoa, ei sen tarvitsekaan irrota.
Pelastustehtävissä on tärkeää saada nuoret ihmiset auttamaan. Kun he ovat operatiivisessa työssä, vanhemmat ihmiset ovat niitä, joiden tuki ja apu on tarpeen lastenhoidossa ja arjen pyörittämisessä.
Olen nähnyt monta kertaa eri puolilla maapalloa, miten tätiarmeijassa on voimaa. Tädit tulevat pai­kalle kuin sumupilvi, mutta siinä sumussa on kirk­kautta.
Tätien kokemus toimii kaikkialla maailmassa. ­Lapsuudessani Valkeakoskella naapurusto kasvatti meitä lapsia. Jos joku sai tukkapöllyä, sitä saivat muutkin. En ihannoi fyysistä kurittamista, mutta kannatan yhä sellaista lapsuuteni ja nuoruuteni ­yhteisöllisyyttä. Ehkä pitäisi luoda naapurintäti-­sovellus!”

Kalle Löövi

Ikä: 68 vuotta.
Ammatti: SPR:n kansainvälisen avun johtaja, jäi eläkkeelle lokakuussa 2020.
Perhe: puoliso Tarja, jonka kanssa kaksi lasta, kolme lasta edellisestä avioliitosta sekä viisi lastenlasta.
Harrastukset: Punainen Risti, luonnon valokuvaus ja videokuvaus.
Kommentoi »