Lääkäri Juha Hänninen: "Ihminen kaipaa rehellistä puhetta kuolemasta"

Syyskesän aamu on sumuinen ja samalla leppeä. Valo ulkona on harmaata, mutta puutarha on vielä täydessä vihreydessään. Päärynäpuu on täynnä kypsiä hedelmiä.

– Makeita ovat, sanoo lääkäri Juha Hänninen kotipihallaan Vantaalla.

Juha Hänninen on tehnyt työtä kuolevien ihmisten saattohoidon hyväksi yli 25 vuotta. Moni tuntee hänen nimensä työstä, jota hän teki Helsingissä sijaitsevan Terhokodin ylilääkärinä ja johtajana. Hän oli työurallaan apuna tuhansien ihmisten elämän lopun hoidossa ja pyrkii yhä edistämään saattohoidon kehittymistä.

– Jäin vuoden 2019 alussa eläkkeelle, mutta kirjoitan yhä artikkeleja ja kirjoja. Niiden aihepiiri koskee saattohoitoa ja kivunlievitystä. Tuorein kirjoitukseni Lääkärin puhe kuolevalle julkaistiin vastikään Duodecim-lehdessä, ja tein juuri uuden kirjasopimuksen.

Irja Askola haastattelussaan: Vanhuus ei ole mikään museo. Lue Irjan haastattelu.

Eläkkeelle jääminen on ollut ilmeisen hyvä ratkaisu. Juha Hännisen puoliso, sairaanhoitaja Päivi Hänninen jäi samaan aikaan sapattivapaalle Terhokodista pitkän uran jälkeen.

Tunsin vuonna 2017, että työ ei enää innostunut. Mittani tuli täyteen, ja johtajaylilääkärin vakanssi alkoi tuntua taakalta. Siinä asemassa pitää olla läsnä 120-prosenttisesti.

Kun on vapaa työelämän sidonnaisuuksista mutta perustoimeentulo taattu, on mahdollisuus lähteä ja tulla miten haluaa. Kesään mahtui ravustusta Nokian­ vuokramökin järvellä – saalis kaikkiaan 120 rapua! Viimeisinä hellepäivinä Hänniset lähtivät uintiretkelle Liuskasaareen. Korissa oli eväät ja viiniä.

– Sanoin Päiville taannoin, että tunnen kasvaneeni henkisesti. Ihminen rauhoittuu ja kypsyy, vaikka fyysinen vireys vähenee ikääntymisen myötä. Äitini sanoi aikoinaan, noin 40-vuotiaana, että ojan yli hyppääminen vaikeutui.

Juha Hänninen istuu kodikkaassa keittiössään kahvikuppi edessään ja miettii, miten elämä näyttää erilaiselta 65 ikävuoden näkökulmasta kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten.

– Kun vanhenee, omista jälkeläisistä tulee väistämättä tärkeimpiä kontakteja. Siksi täällä eletään, että ollaan yhdessä ja toistemme kanssa tekemisissä.

Juha ja Päivi Hännistä kuunnellessa ja katsellessa on vahva tunne siitä, että avioparilla on hyvä elämä yhdessä. Juha Hänninen on kuitenkin pohtinut paljon myös ikääntymisen ongelmia.

Hyvä ikääntyminen edellyttää hyvää toimintakykyä. Jos sitä ei ole, niin ainakin sopeutumiskykyä. Näin työssäni Terhokodin potilaista, miten tärkeää on tarttua hetkeen ja miten ihminen kaipaa rehellistä puhetta kuolemasta. Kuoleman ajatteleminen antaa perspektiiviä elämään.

Kukaan, ei edes lääkäri, voi voittaa toisen ihmisen kuolemanpelkoa, mutta oloa ja kipuja voidaan helpottaa. Olen kiertänyt vuodesta 1993 lähtien puhumassa kivun lievittämisestä, joka on monisyinen juttu. Varsinkin syöpään kuolevan kivut ovat ihan eri asia kuin jokin muu krooninen kipu.

Henkinen vireys on joka ikävaiheessa tärkeää. Itse pelkään enemmän Alzheimerin tautia kuin syöpää. Henkinen vireyteni pysyy yllä kirjoittamalla, ja olen mukana eduskunnan asettamassa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä. Olemme nyt miettineet siellä vuoden verran elämän loppuvaihetta ja eutanasian edellytyksiä. Kirjoitin taannoin ruotsalaiseen Dagens Medicin -lehteen neljä artikkelia kuolinavusta, jonka pitäisi olla osa saattohoitoa.

Meidät tämänikäiset nähdään kulueränä. On tietenkin tärkeää, miten eläkkeet ja hoivaelämä rahoitetaan. Aikuiset lapseni miettivät jo nyt, saavatko he ollenkaan eläkkeitä. Ikääntyviä pitäisi arvostaa, mutta heidän kohtelussaan näkyy valitettavasti samaa kuin vammaisten kohtelussa. Heitä pilkataan. Elämä on työkeskeistä. Meillä on joka tapauksessa miljoona eläkeläistä. Se on iso joukko, joka pitäisi ottaa päätöksenteossa huomioon.

On sinänsä hyvä ilmiö, että valta siirtyy nuoremmille, kuten viime eduskuntavaaleissa tapahtui, mutta nuoremmat eivät saisi jättää huomioimatta vanhempia. Me olemme aktiivisempia kuin muutama vuosikymmen sitten eläneet eläkeläiset ja annamme vielä panoksemme yhteiskuntaan.

Lisätietoa muistista: Milloin on syytä huolestua muististaan?

Olin syyskuussa muka kiireinen, kun minulla oli viisi työpäivää. Niin ajattelu eläkkeellä muuttuu. Työyhteisön ja oman merkityksellisyyden tunteen menettäminen on tietysti iso asia. Toisaalta puhutaan paljon työuran pidentämisestä, ja kokemushan on arvokasta pääomaa.

On tärkeää, että ikääntyvä saa hyvää hoivaa. 91-vuotias isäni asuu yhä kotonaan ja on selvinnyt toistaiseksi virtuaalihoivalla. Kotihoito ottaa häneen kaksi kertaa viikossa yhteyttä netin kautta tabletilla ja muistuttaa lääkkeistä ja verenpaineen mittaamisesta.

Isällä ei ole ateriapalvelua. Sen sijaan hän tekee yhä itse ruokaa ja syö myös valmisruokia. Virtuaalihoiva ei kuitenkaan korvaa ihmiskontakteja, ja käyn hänen luonaan pari kertaa viikossa.

Olen työssäni ja tietenkin isän vuoksi miettinyt paljon sitä, miten monet hoivayritykset ovat kasvaneet liian nopeasti. Kasvuhuumassa on unohtunut sisällön kehittäminen. Ongelma on yleinen, ja se näkyy myös julkisen puolen vanhustenhuollossa. Olen nyt mukana kehittämässä Esperin toimintaa ja nimenomaan saattohoidon sisältöä. En olisi lähtenyt kehittämisprojektiin mukaan, ellei firma olisi tosissaan muuttamassa toimintafilosofiaansa.

Projektin vuoksi olen päässyt tapaamaan Esperin keskeisiä henkilöitä, kuten uutta toimitusjohtajaa. Hän on viemässä toimintaa hyvään suuntaan.”

En erityisesti hoitanut kuntoani viime kesänä, mutta olemme käyneet monena keväänä Lapissa hiihtämässä. Sitä ennen kuntosalikausi ja lihastreeni ovat aina tarpeen. Pelasin sulkapalloa aikoinaan aktiivisesti ja olen nyt syksyllä alkanut pelata sitä jälleen.

Lihakset eivät kasva enää tässä iässä eikä paino putoa samalla tavalla kuin nuorempana. Liikkuminen on kuitenkin erittäin tärkeää mielenvirkeyden kannalta. Otimme pyörät esille kesän alussa, mutta tuossa pihassa ne ovat seisseet. Sen sijaan ajan yhä prätkällä.

Ikääntyminen on koko elämän kokoinen asia. Ei pidä ajatella ”sitkuelämää” eikä jumittaa ajatukseen, että kuolen ehkä pian.

Saamme Päivin kanssa voimakkaita elämyksiä kulttuurista. Kun saa itsensä kotoa liikkeelle johonkin kulttuuritapahtumaan, tulee takaisin hurmioituneessa tilassa.

Arjessa on iso muutos, ettei aamulla tarvitse lähteä mihinkään. Yllättävän iso muutos oli eläkkeelle siirtyessä myös se, että sähköpostien tulva loppui.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 9/2019.