Kauneus & Terveys

"Join melkein itseni hengiltä"

"Join melkein itseni hengiltä"
Kun laulaja Sana eli Sanna Rönnberg, 29, joi ensimmäiset kännit teini-­iässä, muisti meni heti. Pian alkoholi oli tärkeämpi kuin poikaystävä.

Siideripullo kädessäni istuin parvekkeella ja katselin puisto­maisemaa. Olin pahasti velkaantunut, työ ja ihmissuhteet olivat menneet, eikä minulla ollut rahaa maksaa vuokraa. Mitä helvettiä olin tehnyt elämälleni?

Sillä hetkellä tajusin, että minulla on alkoholiongelma. Se oli ensimmäinen kerta, kun myönsin asian. Oli heinäkuun loppu 2015.

Vartuin alkoholistiperheessä. Isäni lopetti juomisen, kun olin seitsemän. Vannoin aina, etten ikinä rupeaisi itse juomaan. Teini-iässä olin se, joka piti humalaisista kavereista huolta ja ajatteli, kuinka typerää alkoholin käyttö on.

15-vuotiaana ihastuin palavasti muutamaa vuotta vanhempaan poikaan. En kehdannut kertoa, etten ole koskaan juonut. Päätin ottaa hänen kanssaan. Ensimmäisistä känneistäni muistan vain sen, että oksentelin auton ikkunasta moottoritielle. Jää oli murrettu.

JUOMINEN LÄHTI KÄSISTÄ puolessa vuodessa. Käytin alkoholia käytännössä päivittäin. Oli helppo saada joku aikuinen hakemaan juotavaa ostarilta tai Alkosta. Nyt tuntuu järkyttävältä, kuinka vastuutonta tuntemattomien ihmisten toiminta on ollut. Koulunkäynti jäi koko ajan vähemmälle, ja lintsasin jatkuvasti.

Ei minusta tuntunut, että minulla on ongelma. En halunnut apua, vaikka join itseni monesti huonoon ­kuntoon.

Juominen tuntui siistiltä, ja sain cooleja, minua vanhempia kavereita. Monet heistä käyttivät myös huumeita.

En koskenut koskaan vahvoihin huumeisiin, mutta silloinen poikaystäväni käytti niitä. Eräänä iltana hän sai huumepäissään hepulin, viilsi kaveriaan ja yritti puukottaa äitiään. Olin paikalla. Molemmat selvisivät, mutta tilanne on jäänyt mieleeni pysyvästi.

Ennen Sanna ajatteli itsestään kielteisesti. Nyt hän tietää, että on sisukas ja periksiantamaton.

HUMALASSA OLIN KUOLEMATON, suorastaan tyhmänrohkea. Kerran, kun olin juomassa tutulla kokoontumispaikalla, sain päähäni, että voisin polttaa metallisen pullonavaajan kuvan käteeni. Teimme nuotion, ja kaverini avulla iskimme avaajan olkavarteeni.

Olin niin humalassa, ettei minuun sattunut, mutta kun heräsin aamulla, kipu oli järkyttävä. Näin vain kädessäni roikkuvaa nahkaa. Olen tatuoinut käteen jääneen arven päälle musiikki­aiheisen kuvan ja kummityttöni syntymäajan.

Kun tulin täysi-ikäiseksi, juominen vain paheni. Nuo ajat ovat minulle yhtä suurta mustaa aukkoa. Myös monet hyvät muistot ovat pyyhkiytyneet mielestäni täysin.

Aloin seurustella. Join niin paljon, että poika­ystäväni alkoi epäillä, että minulla on alkoholiongelma. En välittänyt hänen huolestaan vaan asetin alkoholin hänen edelleen.

Lopulta mies jätti minut. Olen hieman katkera itselleni siitä, etten tajunnut ongelmaa tuolloin. Olisin säästynyt paljolta.

Parikymppisenä lopetin juomisen hetkeksi. Silloin huomasin, että uudessa poikaystävässäni oli alkoholistin piirteitä. Näin hänen käytöksessään yhtäläisyyksiä itseeni, mutta en silti tunnistanut omaa sairastumistani. Kannustin poikaystävääni lopettamaan juomisen. Syksyllä 2010 lopetin itsekin tukeakseni häntä.

Tuntui hyvältä olla juomatta. Aloin syödä terveellisemmin ja laihduin. Kolmen kuukauden jälkeen ajattelin, että minulla ei selvästikään ole alkoholiongelmaa – pystyinhän olemaan ilman. Lähdin tyttöjen kanssa baariin, ja aloin taas juoda. Poikaystäväni oli ilman alkoholia suhteemme loppuun saakka.

MINULLE TULI MUNUAISTULEHDUS vuonna 2011. Se pitkittyi, ja jouduin sairauslomalle kahdeksi vuodeksi. Lääkitykseni oli niin vahva, että juominen oli pakko lopettaa.

Kun se jäi, aloin taas pudottaa painoani. Sillä oli huonot seuraukset. Vuoteen 2013 mennessä laihdutuskuuri oli lipsahtanut syömishäiriöksi. Olin palannut työelämään ja lopettanut lääkkeet. En halunnut syödä ollenkaan, joten vaimensin nälkää alkoholilla.

Kaksi seuraavaa vuotta menivät lujaa. Hoidin työni, mutta odotin aina sitä, että pääsen töistä ja voin avata siiderin.

Ukki oli minulle erityisen rakas. Hän kuoli keväällä 2015 vain puoli vuotta mummin jälkeen. Tuntui pahalta, etten voinut olla lopussa isovanhempieni apuna. He asuivat Espoossa ja minä Oulussa.

Otin ukin kuoleman raskaasti, mutta en käsitellyt surua. Yritin vain pysyä vahvana perheeni vuoksi. Kaikki tämä sai minut juomaan itseni lähestulkoon hengiltä. Join joka päivä aamusta lähtien, kunnes sammuin. En voi ymmärtää, kuinka pystyin siihen.

RAHOITIN JUOMISTANI tuhansien eurojen pikavippiveloilla. Lopulta olin vähällä menettää luottotiedot ja asuntoni. Jouduin pyytämään isältäni apua velkojen hoitamiseen.

Join koko hautajaisten jälkeisen kesän, kunnes koitti tuo heinäkuinen ilta. Myönsin vihdoin itselleni, että minulla on alkoholiongelma. Sinä päivänä lopetin juomisen kuin seinään.

Kun alkoholi jäi, minun oli pakko löytää muuta tekemistä: pyöräilin, lenkkeilin, juoksin ja tein töitä karaokejuontajana.

Aluksi janoni tuntui olevan sammumaton, kun näin, että siideriä kaadetaan tuoppiin. Mieli­teosta huolimatta en ratkennut.

En koskaan hakenut apua. Luonteeni on ikävä kyllä sellainen, että on oltava vahva ja pärjättävä yksin. Etsin oululaisten päihdepalveluiden numeroita pahaa hetkeä varten, mutta tuota hetkeä ei koskaan tullut. Ajattelin, että jos en ota edes yhtä, selviän.

Pahin tilanne oli kesällä 2016, kun paras ystäväni kuoli. Jos joskus ratkean, se hetki on nyt, ajattelin. Olisiko kaverini ylpeä, jos nyt joisin? Mitä hyötyisin siitä? Poistuisiko ahdistukseni? Osasin järkeillä asian parhain päin.

Alkoholilla ei paranneta ongelmia. Se vain lisää ahdistusta. Fiksumpaa on mennä kuntosalille tai vain huutaa lujaa. Se helpottaa.

Sanna asuu Oulussa miehensä ja neljän kissansa kanssa.

MIKSI MINÄ ALKOHOLISOIDUIN? Epäilen, että taustalla ovat riippuvuuksille altistava ADHD, perintötekijät ja yksinkertaisesti huono tuuri.

Laulan ja räppään nimellä Sana. Urani alussa join keikoilla jännitykseen. Nyt pyydän keikkapaikkojeni takahuoneeseen alkoholitonta siideriä. Se korvaa alkoholin myös illan­istujaisissa.

Viime kesänä keikkailin Qstok-festivaalilla. Moni artisti oli humalassa keikkansa jälkeen. Itse paistoin nuotiolla makkaraa ja join mehua.

On paljon siistimpää olla selvinpäin, vaikka muiden juominen ei haittaakaan minua. Avomiehenikään ei juuri käytä alkoholia. Hän ei ole koskaan tykännyt juoda.

OLEN OLLUT ABSOLUTISTI neljä vuotta. Koko arvomaailmani on muuttunut. Ennen minulla oli kielteinen kuva itsestäni. Kun join, minulla ei ollut luovuutta enkä saanut tehtyä musiikkia. Ajattelin, etten pysty, osaa enkä voi.

Nyt asenteeni on erilainen: sen mitä en osaa, voin opetella. Pääni suorastaan pursuaa ­ideoita, enkä voisi kuvitellakaan räppääväni, jos olisin juonut. Kieli turtuu niin nopeasti.

Vaikeinta päihteettömyydessä on ollut yksinäisyys. Silloin kun join, minulla oli suuri kaveripiiri. Kun lopetin, minulla ei ollut juuri ketään. Vain nykyinen mieheni ja tosiystävät ovat jääneet. Uusia ystäviä on vaikea löytää.

Kaikesta huolimatta olen mieluummin yksinäinen, terve, onnellinen ja hyvinvoiva, kuin koukussa alkoholiin.

Sannan neuvot

  1. Myönnä tilanne. Et voi parantua, ennen kuin ymmärrät, että jotakin asiaa pitäisi parantaa.
  2. Uskoudu. Puhu ongelmastasi. Nuorella läheinen voi olla opettaja, terveydenhoitaja tai joku muu luotettu, aikuisella ystävä tai tukihenkilö.
  3. Ole ehdoton. Älä ota yhtäkään annosta alko­holia. Pidättäytyminen vaatii itsekuria. Jos et usko pystyväsi siihen yksin, etsi tukihenkilö.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 8-9/2019.

Julkaistu: 25.10.2019
Kommentoi »