Olen koukussa. Näin Johanna Nurmimaa ajatteli keväällä vuonna 2014.
Hän oli jättänyt taakseen kymmenen vuoden uran Salatut elämät -televisiosarjan Paulana. Vuosien varrella hiljaa hiipinyt väsymys oli paisunut työuupumukseksi.
Koko elämänsä univaikeuksista kärsinyt Johanna ei nukkunut lopulta juuri lainkaan. Hän yritti ensin lievittää unettomuuttaan nukahtamislääkkeillä ja seuraavaksi vähentää riippuvuutta nukahtamislääkkeisiin alkoholilla. Pahan kierre johti paniikkihäiriön puhkeamiseen.
Johanna oli huono nukkuja jo lapsena. Hän pelkäsi pimeää ja kuunteli kodin ääniä. Kun uni ei tullut, Johanna valitsi tapetista yhden kohdan ja tuijotti sitä siihen asti, kunnes silmät väsyivät.
Kiltti ja tunnollinen tyttö murehti maailmaa. Kahdeksanvuotiaana Johanna hiipi illalla äitinsä sängyn viereen ja kysyi tältä, mikseivät he koskaan jutelleet henkisistä asioista.
– Äitini oli ihmeissään ja kehotti minua menemään takaisin omaan sänkyyni. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan elämäntuskaani.
Johanna varttui taiteilijaperheen nuorimmaisena Helsingin Töölössä. Perheeseen kuuluivat Suomen kansallisoopperan ja -baletin puvustajana ja lavastajana työskennellyt isä, balettitanssijaäiti ja Johannaa kaksi vuotta vanhempi veli.
– Vietin lapsuuteni pitkälti kansallisoopperan katsomossa ja kulisseissa. Ympärilläni oli kauneutta, tanssia, musiikkia, silkkivaatteita ja loputtomia nappilaatikkoja.
Taiteilijapiireissä oltiin avarakatseisia. Tunteita sai näyttää. Perheen juhlissa kuplivat ilo ja kuohuviini ja lapset olivat aina mukana menossa.
Vaikka vanhemmat suhtautuivat tyttäreensä rakastavasti, Johanna tunsi silti olevansa perheen outo lintu.
– Olin erityisherkkä lapsi. Aistin voimakkaasti energiat ja ilmapiirin ympärilläni. Vaistosin edesmenneiden sukulaisteni läsnäolon. Kun puhuin tästä vanhemmilleni, he kuittasivat asian mielikuvitukseksi.
Estradille veri veti Johannaakin. Lukion jälkeen hän aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa. Johanna elätti itsensä näyttelemällä ja laulamalla muun muassa Suomen kansallisteatterissa ja Savonlinnan oopperajuhlilla.
Johanna sai roolin Salatut elämät -televisiosarjan Paula Sievisenä vuonna 2004.
Samoihin aikoihin hän eli pikkulapsiarkea. Joona syntyi vuonna 2001 ja Juuli kaksi vuotta myöhemmin. Äidiksi tuleminen 39-vuotiaana oli Johannan toiveiden täyttymys seitsemän keskenmenon jälkeen.
Johanna yritti suoriutua täydellisesti niin äitinä, aviopuolisona kuin näyttelijänäkin. Lentäjänä työskentelevä puoliso Jari oli paljon poissa kotoa.
– Uupumukseni juuret ovat noissa ajoissa. Tempo Salattujen elämien kuvauksissa oli hektinen. Sama meno jatkui työpäivän jälkeen kotona. Aloin turvautua nukahtamislääkkeisiin, jotta selvisin aamulla töihin.
Uupumisen myöntäminen oli Johannalle kova paikka.
Oli kamalaa tajuta, että olen riippuvainen sekä nukahtamislääkkeistä että alkoholista. Häpeän ja syyllisyyden tunteet olivat musertavia.
Pahimmalta Johannasta tuntui ajatus siitä, mitä hän oli aiheuttanut lapsilleen.
– On selvää, että lääkeriippuvainen äiti luo häiriöitä perhesuhteissa. Varmasti aiheutin lapsissani turvattomuuden tunteita, etenkin nuoremmalle, tyttärelleni.
Lue myös: Puutarha hoitaa kaikkia aisteja. "Pienikin vihreä keidas on riittävä kiitollisuuden harjoittamiseen"
Ongelmien myöntäminen oli avain toipumiseen. Johanna halusi voida paremmin. Hän jäi pois töistä, lepäsi, tutkiskeli itseään ja hakeutui luontoon. Johanna samoili metsässä ja teki erilaisia hengitys- ja mielikuvaharjoituksia.
– En käynyt terapiassa. Työni julkisuuden takia minulla oli korkea kynnys hakea ammattiapua.
Johanna kuvailee elämänsä synkintä ajanjaksoa sielun pimeäksi yöksi. Siitä tuli lopulta myös hänen elämänsä tärkeintä aikaa – ja sysäys henkiselle polulle.
Johanna alkoi tutkiskella itsessään sitä herkkää puolta, joka oli ollut hänessä jo pikkutyttönä. Hän pohti elämän mysteeriä ja tarkoitusta, kaikkea sellaista, mitä ei kiireisessä arjessa ollut ehtinyt ajatella.
– Uupuminen oli käännekohta henkisellä polullani. Vasta pakollisen pysähtymisen jälkeen pääsin tutustumaan siihen, kuka oikeasti olen.
Kun sielun pimeä yö oli kääntynyt aamun sarastukseksi, Johanna tunsi palavaa halua opiskella ja kehittää itseään. Hän aloitti kahden vuoden voimavarakouluttajan opinnot.
– Koulutuksen aikana jouduin käymään koko elämäni läpi ja kasaamaan sen pala palalta uudelleen. Se oli terapeuttista ja haastavaa.
Voimavarakouluttajan opintojen jälkeen Johanna luki itsensä kokemusasiantuntijaksi, saattohoidon tukihenkilöksi ja viimeisimpänä työnohjaajaksi.
Kun aloin toipua, minulla heräsi voimakas halu auttaa muita. Toisille ei voi olla tukena, jollei ole käynyt ensin omia mielen möykkyjään läpi.
Nyt, kuuden vuoden itsetutkiskelun ja opintojen jälkeen, Johanna tuntee olevansa ammatillisesti juuri siellä, missä hänen kuuluukin olla. Hän tituleeraa itseään mieluiten henkiseksi valmentajaksi.
– Kutsumukseni on auttaa ihmisiä löytämään omat voimavaransa ja rohkaista heitä henkiseen kasvuun. Nyt näen, miten kaikki aiemmin tekemäni, myös näytteleminen ja musiikki, on valmentanut minut nykyiseen ammattiini.
Henkisyys tarkoittaa Johannalle tiedostamista, sisäistä kasvua ja läsnä olemisen taitoa. Henkisyys on myös tavallista elämää. Johanna haluaa puhua arjen henkisyyden puolesta.
– Henkisin ihminen ei ole se, joka on käynyt kalleimmat kurssit tai nähnyt enkelin. Henkisyys tarkoittaa omaan itseensä tutustumista ja sisäisen työn tekemistä.
Johanna on luotsannut useamman vuoden henkisen kasvun kehitysryhmiä Porvoon kansalaisopistossa. Ryhmissä kokoontuvat eri-ikäiset ja -taustaiset ihmiset, joita yhdistää halu kasvaa. Johanna uskoo, että kursseille on kysyntää jatkossakin.
– Uskon, että parhaimmillaan koronapandemia sysää ihmiset pohtimaan arvojaan ja elämänsä suuntaa. Kun ihmiset jäävät kotiin, he joutuvat kohtaamaan itsensä ja läheisensä uudella tavalla. Ymmärrämme konkreettisemmin, että turvallisuus ei tarkoita pelkästään uraa tai mammonaa.
Johanna aistii herkästi henkimaailman läsnäolon. Parhaiten hän saa yhteyden rajan taa rauhoittumalla luonnossa.
– Saan henkimaailmalta päivittäin rakkautta, neuvoja ja ohjausta.
Erityisen paljon Johanna on tekemisissä edesmenneen isänsä kanssa.
– Tunnistan isäni tuoksusta ja energiasta. Välillä kuulen, kuinka hän puhuu minulle. En koskaan kutsu henkiä, vaan he tulevat luokseni, jos heillä on asiaa.
Johanna on käynyt muutamien meedioiden luona ja osallistunut henkisen kasvun seminaariin, jossa opeteltiin ottamaan yhteyttä henkiin. Meedion avulla selvisi, että Johannalla on miespuolinen henkiopas.
– Kun henkiopas on läsnä, aistin sikarin tuoksun.
Johanna on hämmentynyt ja kiitollinen avusta ja neuvoista, joita hän on henkioppailtaan saanut.
– Henkimaailmassa on monia, jotka haluavat toimia meidän maanpäällisten ihmisten kautta. He vain odottavat, että me otamme heidän apunsa vastaan.
Henkimaailman kanssa työskennellessään Johanna luottaa intuitioonsa.
– Minun ei tarvitse kysellä, kuka on linjoilla. Tunnen selvästi, kun henki edustaa rakkautta ja valoa.
Johannalla on kokemusta myös toisenlaisista vierailijoista.
– Olen kohdannut poltergeistin. Eräässä vuokrakodissamme lentelivät tavarat hyllyiltä. Koiramme haukkui jatkuvasti. Haistoin mädän ja lian.
Johanna saattoi meediolta saamiensa oppien mukaan räyhäävän hengen valoon ja puhdisti kodin. Sen jälkeen on ollut rauhallista.
– Ei henkimaailmaa tarvitse pelätä. Ihmiset vahingoittavat toisiaan, eivät henget. Riittää, että tekee negatiiviselle energialle jämäkästi selväksi, että se ei ole tervetullutta.
Intuitio on se väline, jota Johanna käyttää kaikissa valinnoissaan, myös työelämässä.
– En ole varma, puhuuko minussa Jumala vai oma sydämeni ääni, mutta saan aina selkeät vastaukset, kun vain maltan pysähtyä kuuntelemaan.
Lue myös: Kohtaa pelkosi rohkeasti
Henkiselle polulle lähteminen on muuttanut Johannan elämän suunnan. Pelon, riippuvuuden ja ahdistuksen tilalle tuli mielenrauha.
– Kuulostaa ehkä hullulta, mutta olen löytänyt täydellisen mielenrauhan. Totta kai kipuilen, pelkään ja saan silloin tällöin raivokohtauksia, olenhan ihminen. Tiedän kuitenkin, että kaiken takana on rakkaus ja sopusointu. Pelättävää ei ole. Henkisten harjoitusten avulla saan itseni nostettua nopeasti pelon vallasta rauhalliseen mielentilaan.
Henkisyyden herääminen on muuttanut myös Johannan suhtautumisen kuolemaan. Hän uskoo, että kuolemaa ei ole. On vain eri tasoja ja ulottuvuuksia, joissa sielut voivat seikkailla ja tavata toisiaan.
– Koko maailmankaikkeuden rakenne on niin monimutkainen, että meidän aivokapasiteettimme ei riitä sitä selittämään. Mysteeri on osa elämää.
Johanna haluaa kulkea pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maanpinnalla. Hän pitää siunauksena sitä, että hänellä on aviomiehenä ihminen, joka ei usko henkimaailman asioihin.
– Yhtä tärkeää kuin olla tiedostava ja henkinen, on elää konkreettista arkea tässä ja nyt. Jari on minulle tästä kullanarvoinen muistutus.
Pariskunnan välillä vallitsee erilaisista maailmankatsomuksista huolimatta syvä kunnioitus.
– Minulle henkimaailma on totta, mutta minun ei tarvitse todistella sitä toisille. Kun ruvetaan paasaamaan omaa totuutta muille, mennään metsään. Ihmiset heräävät henkisyyteen omassa tahdissaan, jos niin on tarkoitettu.
Johanna katsoo kiitollisena taaksepäin niitä kuutta vuotta, jotka tekivät henkisyydestä hänelle elämäntavan ja sysäsivät hänet muutokseen. Johanna on kiitollinen myös niistä hetkistä, jolloin hänellä oli kaikkein vaikeinta.
– Tarvitsin pimeän ajanjaksoni, jotta henkisyys pääsi heräämään minussa entistä vahvemmin. Nyt saan auttaa muita.
Luonto
– Luonto antaa minulle voimaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Luonnosta nauttiminen ei maksa mitään, ja se on kaikkien ulottuvilla.
Musiikki
– Musiikki luo kosketuksen tunteisiin ja hoitaa meitä solutasolla asti. Teen työkseni energiahoitoja äänen avulla ja järjestän hoitavia konsertteja.
Sydänyhteys
– Pyrin tekemään valintoja järjen ohella myös sydämelläni, jossa puhuu intuition ääni. Sydäntä kuuntelemalla lisään omaa hyvinvointiani ja teen hyviä valintoja.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2020.
