Salpautuva hengitys, otsalle kohoava kylmä hiki ja sormet, jotka eivät tottele viulunkielillä. Esiintyminen jännitti Johanna Koivua nuorempana niin paljon, että pahimmillaan hän lamaantui yleisön edessä.
Nykyään Johanna valmentaa muita pääsemään eroon jännityksestä ja löytämään oman sisäisen voimansa. Matka oman mielen hallintaan vaati itseensä syvällisesti tutustumista.
Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla kasvanut Johanna eli lapsuutensa maalaistyttönä. Perheen kanssa käytiin marjastamassa metsässä ja kavereiden luo poljettiin pitkin hiekkatietä.
Johanna oli tunnollinen koululainen, joka piti itse huolta läksyjen tekemisestä. Seitsemänvuotiaana Johanna aloitti viulunsoiton. Hän ei kuitenkaan koskaan haaveillut, että siitä tulisi ammatti, vaan se oli harrastus muiden joukossa.
Kahden maan välillä
Lukion jälkeen Johannalla oli palo nähdä maailmaa. Etelä-Pohjanmaan lakeudet alkoivat tuntua liian pieniltä, ja Johanna muutti au pairiksi Ranskaan. Sen jälkeen hän muutti Helsingin ja Hampurin kautta Lontooseen, jossa hän opiskeli itselleen näyttelijän ammatin ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi.
Lontoossa riitti näyttelijän töitä, joista oma agentti etsi Johannalle sopivia. Uramahdollisuuksia oli tarjolla myös Suomessa musiikin parissa.
”Kuljin kahden maan välillä, ja minun oli lopulta tehtävä valinta.”
Johanna päätti katsoa muusikkokortin, kun nuoruusaikojen tutut houkuttelivat häntä mukaan. Vuosituhannen vaihteessa Johanna liittyi viulistiksi Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeeseen.
Kun Teuvalta ponnahtanut yhtye nousi maan tunnetuimpien bändien joukkoon, Johannan elämässä alkoi vauhdikas vaihe, jonka tahdin määräsi työ.
Nykyään Johanna työskentelee esiintymisvalmentajana omassa Karisma Coaching -valmennuskonseptissaan. Hänen elämänsä on muuttunut monin tavoin, kun epäsäännöllinen keikkaelämä jäi taakse.
Kuin salapoliisi
Kiertueiden aikataulut eivät hallitse enää kalenteria, ja töistä ehtii useimmiten yöksi kotiin. Myös työnkuva on tyystin toisenlainen kuin suositun yhtyeen viulistina.
”Autan ihmisiä pääsemään eroon esiintymisjännityksestä ja löytämään täyden potentiaalinsa.”
Johanna käyttää työssään kaikkia oppimiaan taitojaan NLP-menetelmästä tanssi- terapiaan ja kehollisista harjoitteista improvisaatioon. Lontoon teatteriopintojen jälkeen hän on kouluttautunut muun muassa tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaajaksi ja ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.
Lontoon teatterikoulussa opiskelijoille sanottiin, että älkää ajatelko itseänne liian kapeasti, opetelkaa näyttelemään muutakin kuin Shakespearea.
”Taisin käsittää asian vielä laajemmin”, Johanna sanoo ja naurahtaa.
Johannaa motivoi työssään se, että hän voi käyttää valmentajana kaikkea tähän asti oppimaansa.
”Olen kuin salapoliisi, joka miettii, miten voisin auttaa juuri tätä ihmistä parhaiten.”
Miten jännitys selätetään
Matka toisten valmentajaksi vaati omien kipukohtien työstämistä. Esiintymisjännitys oli Johannalle tuttua lapsuudesta. Yhdeksänvuotiaalle Johannalle tuli koulun soittokilpailussa blackout. Silmät näkivät nuotit, mutta sormet eivät liikkuneet pianon koskettimilla.
Keho lakkasi tottelemasta aivojen käskyjä. Johanna ei pystynyt kontrolloimaan itseään.
”Häpesin mokaani vuosia. En osannut lapsena navigoida itseäni tunteesta ulos, vaan pelkäsin, että sama toistuu.”
Esiintymisjännitys ilmeni Johannan arjessa erityisesti silloin, kun hän soitti yleisön edessä pianoa tai viulua. Se salpasi hengityksen ja sai kylmän hien nousemaan pintaan.
Kädet tärisivät niin, että jousi liukui viulunkielillä kuin alla olisi ollut perunapelto. Pakokauhu valtasi mielen. Johannan olisi tehnyt mieli livistää paikalta kesken kaiken.
”Jännitysoireeni olivat niin ilmeisiä, että ne eivät jääneet kenellekään epäselviksi. Siitä seurasi negatiivinen kierre. Tiesin, että jännitykseni näkyy katsomoon. Tunsin siitä häpeää, mikä taas lisäsi jännitystäni.”
Johanna ei kuitenkaan jäänyt jännityksensä vangiksi, vaan hakeutui opiskelemaan näyttelijäksi. Teatterikoulun opinnoista hän sai monia työkaluja yleisön edessä olemiseen ja oman mielen hallintaan.
Vähän yli parikymppisenä Johanna sai esiintymisjännityksensä hallintaan niin, ettei se haitannut enää elämää.
”Teatterikoulun opintojen kautta löysin yhteyden omaan voimaani. Tajusin, että se on käytössäni myös lavalla ihmisten edessä.”
Nykyään Johanna ei enää jännitä esiintymisiä, vaan saa korkeintaan joskus perhosia vatsanpohjaan.
”Koska tiedän, että hallitsen jännitykseni, pystyin jopa nauttimaan sen kutkuttavasta tunteesta.”
Vuosien varrella Johanna on kokenut erilaisia menetelmiä tanssiterapiasta psykoterapiaan ja NLP-menetelmään. Kaikki, mitä Johanna on opiskellut, on johtanut samaan oivallukseen: keholla ja mielellä on vahva yhteys.
Alas ylikierroksilta
Yksi Johannan suurimmista haasteista esiintymisjännityksen ohella on ollut hänen herkkä hermostonsa, joka välillä ylivirittyy stressitason noustessa liikaa.
”Tunnistan sen rauhattomuutena kehossani. Tuntuu siltä kuin minulla olisi jatkuva kiire, vaikken olisi menossa minnekään. Minun on vaikea rentoutua ja olla aloillani.”
Ylivirittyneessä tilassa Johanna koittaa tehdä montaa asiaa samaan aikaan. Jos hän katselee kotisohvalla elokuvaa, sormet hakeutuvat selaamaan puhelinta ja mielessä pyörivät tulevat tai menneet asiat.
”Suorituskeskeisenä ihmisenä seikkailen paljon mielessäni, mikä taas johtaa helposti stressiin.”
Johanna on opetellut pääsemään eroon ylikierroksilla olosta samoilla harjoituksilla, joita hän käyttää asiakkaittensa kanssa. Tärkein niistä Johannalle on ollut vagushermon eli kiertäjähermon aktivointi.
Yksinkertaisimmillaan vagushermoa voi aktivoida uloshengityksen pidentämisellä tai vaikkapa perinteisellä laatikkohengitysharjoituksella, jossa hengitetään sisään, pidätetään hengitystä ja päästetään ilmat ulos.
Syvään hengittäminen viestittää stressinhallinnassa tärkeässä roolissa olevalle vagushermolle, että olen turvassa.
Univaje vei kehon hälytystilaan
Pysähtyminen on ollut tie onnellisuuteen.
”Ennen tavoittelin jatkuvasti seuraavaa suoritusta ja saavutusta. Vaikka olen edelleen monesta innostuva ihminen, osaan olla tyytyväinen nykyhetkeen ja ajatella, että tämä riittää ja minä riitän.”
Meditoinnin mestariksi Johanna ei tunnustaudu edelleenkään. Hänen on vaikeaa tyhjentää mieli tietoisesti.
”Tyhjennän mieleni parhaiten kehollisten harjoitteiden tai mielikuvaharjoitusten avulla. Ne sopivat minulle paremmin kuin virikkeetön meditointi.”
Kiivaimpina keikkailuvuosinaan Johannan jaksaminen oli koetuksella. Hän nautti soittamisesta, mutta epäsäännöllinen keikkaelämä kuormitti kehoa. Johanna kärsi lähes jatkuvasta univajeesta.
Aluksi uniongelmat seurasivat vain keikkojen jälkeisiä öitä.
”Lopulta ajatukseni pyörivät päivittäin sen ympärillä, milloin pääsen nukkumaan, koska pitää herätä ja miten jaksan seuraavan päivän. Nukahtaminen vaatii kontrollista luopumista, mikä taas kävi stressaantuneena yhä vaikeammaksi.”
Viikonlopun keikkareissujen jälkeiset alkuviikon päivät olivat tahmeita. Univaje sai kehon hälytystilaan ja lavalla koetun euforian jälkeen oli vaikea palata hiljaiseen kotiin pesemään arkisesti pyykkiä.
Johanna on kokenut, miltä tuntuu, kun ei enää jaksa.
Terveys vai ura?
Johanna hakeutui etsimään uniongelmiinsa apua parhailta ammattilaisilta, joista yksi sanoi suoraan, että on valittava joko terveys tai ura. Jatkuvalla keikkatyöllä huonosti nukkumisen kierrettä ei saisi poikki.
”Hän oli oikeassa. Tärkein hyvinvointitekoni unen suhteen oli vaihtaa alaa, vaikken heti sitä tehnytkään, ja alkaa elää enemmän omilla ehdoillani.”
Johanna on saanut apua uneen myös ymmärryksestä, että uni luodaan päivällä: verensokerit tasaisena pitävällä ruokarytmillä, kehon väsyttämisellä liikunnan avulla, iltojen rauhoittamisella ja oleskelemalla päivisin luonnonvalossa sekä välttämällä iltaisin sinivaloa.
Uniongelmat opettivat Johannan arvostamaan unta. Nykyään hän nukkuu pääsääntöisesti hyvin, joskin välillä kahdessa pätkässä.
Hän saattaa herätä aamuyöllä ja olla valveilla pari tuntia ennen kuin jatkaa uniaan. Johanna pyrkii tekemään unettomista hetkistä mahdollisimman miellyttäviä.
”Saatan nousta tyhjentämään tiskikoneen tai kirjoittaa luovassa tilassa ajatuksiani ylös. Saan rohkeimmat ideani näinä öisinä hetkinä.”
Valmentajana Johanna tietää, ettei hän ole yksin uniongelmien kanssa. Hän toivoo, että ihmisille sallittaisiin heille luontainen leporytmi.
”Moni iltavirkku kokee painetta siitä, että pitäisi olla superjohtajan lailla aamuviideltä salilla. Tutkimukset osoittavat, että oman luontaisen rytmin vastaisesti eläminen voi olla terveydelle haitallista. Tärkeintä olisi löytää itselleen sopiva tasapaino työn ja levon välillä.”
Arvot kirkastuivat
Suurkaupungissa vietettyjen vuosien jälkeen paluu Etelä-Pohjanmaalle laukaisi Johannassa identiteettikriisin. Hän palasi muusikon uran vuoksi pysyvästi Englannista Suomeen vuonna 2001.
Suomi ei ollutkaan enää sama kuin Johannan lähtiessä ylioppilaana maailmalle. Ihmiset ja paikat olivat muuttuneet.
Aluksi Johanna muutti asumaan vanhempiensa luo lapsuudenmaisemiin. Englantiin jäivät tuttu arki, työ ja ystävät.
”Jouduin syvällisesti pohtimaan, kuka minä olen, jos en ole näyttelijä Lontoossa. Ymmärsin, miten tärkeä osa työ on identiteettiäni.”
Identiteettipohdinnat kirkastivat Johannan arvoja. Niistä yhdeksi tärkeimmistä nousi vapaus. Johanna nauttii siitä, ettei hänen tarvitse lukita itseään tiettyyn lokeroon, vaan hän saa tehdä elämässään monia asioita.
Vapaus on myös sitä, että nykyään kalenteri on omassa hallinnassa. Johanna kuulostelee herkällä korvalla jaksamistaan.
”Pyrin tekemään työni mahdollisuuksien mukaan silloin, kun olen vireimmilläni. Saatan esimerkiksi illalla innostua editoimaan nauhoittamaani podcast-ohjelmaa. Olen tyytyväinen siitä, että minun ei tarvitse sopeutua kahdeksasta neljään -rytmiin tai yötyöhön, vaan saan päättää itse aikatauluni.”
Johanna uskoo korkeampaan voimaan. Se tuo merkitystä arkeen.
”Elämähän on toisinaan todella absurdia, epäloogista ja epäoikeudenmukaista. Luottamus siihen, että on olemassa jotain muutakin kuin näkemämme fyysinen maailma, antaa minulle lohtua. Vaikka en juuri nyt ymmärrä, miksi tietyt asiat tapahtuvat, voin luottaa siihen, että tapahtumat ovat osa isompaa kuvaa.”
Luottamus suurempaan voimaan
Pikkutytöstä lähtien Johannassa on ollut luottamus johonkin suurempaan voimaan, joka ei kaipaa sen tarkempaa määrittelyä.
Parikymppisenä hän eli vaiheen, jolloin hän oli kiinnostunut uushenkisyydestä. Kokeilujen ja uteliaan tutustumisen jälkeen hän on palannut maailmankatsomuksensa kanssa takaisin juurilleen.
”Uskon siihen, että maanpäällisen taipaleemme jälkeen elämä jatkuu.”
Johannan mielestä elämä tuntuisi näköalattomalta ja lohduttomalta ilman uskoa sen jatkumisesta kuoleman jälkeen. Ajatus siitä, että lakkaisimme vain olemasta, ei sovi Johannan maailmankuvaan.
Luottamus suurempaan voimaan antaa perspektiiviä.
”Kun möyrin omissa pienissä ongelmissani, havahdun välillä miettimään suurempaa kuvaa. Ymmärrän, että jollain arkisella pulmallani ei ole maailmankaikkeudessa oikeastaan minkäänlaista merkitystä. Parhaiten tunnen oman pienuuteni menemällä luontoon satoja vuosia vanhojen puiden juurelle.”
Ruokavalio elämäntapana
Luottamuksen, riittävien yöunien ja hetkessä olemisen lisäksi Johannan hyvinvoinnin reseptiin kuuluu olennaisena osana terveellinen ruokavalio.
”Ruoka on minulle tärkeä asia. Se, mitä syömme, vie meitä joko kohti hyvää oloa tai sairautta.”
Johanna syö ketogeenisesti eli ruokavalioon kuuluu vain vähän hiilihydraatteja. Hän välttelee prosessoituja ruokia ja keskittyy syömään ravinnerikkaasti, mielellään lähiruokaa ja luomua. Ketoruokavaliolla Johanna on ollut yli kaksi vuotta. Hän voi paremmin kuin aikoihin: verensokeri pysyy tasaisena ja mieli virkeänä.
Kyseessä on Johannalle elämäntapa, ei dieetti. Jos hän joskus haluaa ravintola-annoksen perunamuussilla tai jälkiruoan, hän syö sellaisen.
”Dieetit ovat usein täynnä kieltoja ja tiukkoja sääntöjä. Ihminen ei jaksa sellaista pitkään. En suhtaudu mustavalkoisesti ruokavaliooni, vaan huolehdin siitä, että perusta on kunnossa. Silloin voi välillä myös herkutella vapaammin.”
Hän vertaa ruokaa talon rakentamiseen. Hyviä tiiliä valitsemalla syntyy vahva talo, jossa on mukava asua.
”Ruokavalionkin perustana ovat hyvät yöunet. Kun on nukkunut kunnolla, jaksaa tehdä keittiössä terveyttä tukevia valintoja.”
Kun kohtalo puuttuu peliin
Entä, jos olisin valinnut toisin? Tätä kysymystä Johanna on pyöritellyt toisinaan mielessään. Hän leikittelee ajatuksella, mitä olisi seurannut, jos hän olisi tehnyt erilaisia päätöksiä. Joskus pieneltä tuntuvat valinnat ovat käännekohtia.
Jos Johanna olisi toteuttanut yhden urahaaveistaan ja jäänyt au pair -vuoden jälkeen Ranskaan opiskelemaan psykologiaa, hän saattaisi olla nyt psykoterapeutti Pariisissa. Jos hän olisi jäänyt asumaan Englantiin, hän voisi olla näyttelijä Lontoossa.
”Tai voisin asua omakotitalossa Etelä-Pohjanmaalla ja tehdä opettajan töitä.”
Kyse on Johannan mukaan ennen kaikkea valinnoista ja siitä, ottaako elämän tarjoamia mahdollisuuksia vastaan, avaako tilaisuudelle oven.
Toisaalta kohtalokin saattaa puuttua peliin. Johannalla on kokemusta siitä, että joskus häntä on suojeltu.
”Aivan kuin jokin voima olisi tempaissut minut pois tilanteesta, jossa minulle olisi voinut käydä huonosti. Ehkä tätä voisi kutsua johdatukseksi.”
Kohtaloon, elämään ja esiintymisjännitykseen pätevät Johannan mielestä samat lainalaisuudet.
”Emme voi koskaan hallita täysin tilanteita. On vain uskallettava päästää irti ja luottaa.”
Johanna Koivu
on 49-vuotias esiintymisvalmentaja, viulisti ja näyttelijä. Hän on suorittanut Lontoossa teatteritaiteen maisterintutkinnon. Teuvalta Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Johanna soitti vuosina 1999–2016 Elonkerjuu-yhtyeessä viulistina. Nykyään hän toimii esiintymisvalmentajana Karisma Coaching -valmennuskonseptissaan ja käsikirjoittaa sekä tuottaa omaa KoivuTV-hyvinvointimediaa. Johanna asuu Helsingissä. Hän harrastaa pilatesta, gua sha -kasvohierontaa ja tanssia.
Kuvauspaikka: Talin kartano
