Koulukiusaaminen vaikutti kyberturvajohtaja Jarno Limnéllin turvallisuudentunteeseen lapsuudessa: ”Jokainen voi luoda turvaa”

Alakoululainen espoolaispoika pukee eteisen naulakolla ulkovaatteet, mutta pelko kiristää jo kurkussa ja vatsassa. Hän astuu ovesta ulos ja kävelee pihan poikki noutamaan polkupyöräänsä.

Hän yrittää toimia nopeasti, mutta nurkan takana odottava poikajoukko ehtii ensin, kaataa hänet maahan ja aloittaa potkimisen.

Professori ja kyberturvajohtaja Jarno Limnéll istuu Espoossa Aalto-yliopiston neuvotteluhuoneessa ja muistelee omaa kouluaikaista kokemustaan. Hän sanoo, että kiusaajat kielsivät häntä kertomasta asiasta, häntä peloteltiin ja uhkailtiin.

Hän ei uskaltanut puhua aikuisille peloistaan, vaikka kiusaaminen jatkui. Kiusaajat eivät jääneet koskaan kiinni, vaan tilanne helpottui vasta kun Jarno vaihtoi koulua.

Oli onni, että Jarno harrasti urheilua ja hänellä oli koulun ulkopuolisia kavereita. Harrastusporukoissa ei tarvinnut pelätä, siellä hän oli hyväksytty ja turvassa.

Kokemus jätti kuitenkin jälkensä, ja turvattomuus, pelot ja uhkat ovat kiinnostaneet Jarnoa koko aikuisiän. Hän on tutkinut ja pohtinut aihetta ensin sotilasuralla, sittemmin yliopistossa.

”Turvallisuus on aina henkilökohtainen tunne, ja se on jokaisella erilainen. Olonsa voi kokea turvalliseksi, kun tunnistaa ja tiedostaa mahdolliset uhkat ja on riittävässä määrin varautunut”, Jarno Limnéll sanoo.

”Täysin uhaton tila on mahdoton, joten turvallisuus on myös resilienssiä eli epävarmuuden sietämistä.”

Jarnon mielestä iso osa suomalaisten turvallisuutta on hyvän koulutustason ansiota.

”Jo J. V. Snellman sanoi, että sivistys on pienen kansakunnan turva. Tavallaan on totta, että tieto lisää tuskaa, mutta yhtä totta on, että tietämättömyys synnyttää epävarmuutta ja pelkoa.”

Elämme demokratiassa ja meillä on riippumaton tiedonvälitys sekä mahdollisuus opiskella. Lähdekriittisyys ja median lukutaito ovat oleellisia kansalaistaitoja. Pitää osata erottaa oikea ja väärä informaatio sekä tunnistaa tietoinen manipulaatio ja vaikuttaminen.

”Kriisiaikoina on tärkeää olla kriittinen sekä erityisesti varoa, että ei jaa väärää tietoa eteenpäin. Etulinja kulkee meillä jokaisella korvien välissä.”

Kun Jarno aloitti kadettikouluun vajaat 30 vuotta sitten, Suomen turvallisuustilanne oli aivan toinen kuin tänä päivänä. Maailma muuttui 24. helmikuuta 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Nyt puolustusvoimien johto joutuu miettimään konkreettista väkivallan uhkaa myös Suomessa.

”Väistämättä tämä on hämmentävää ja pelottavaa. Onhan Euroopassa sota, ja häikäilemätön hyökkääjä on myös Suomen naapurimaa.”

Pitääkö meidän pelätä sotaa? Näin Jarnon kahdeksanvuotias poika kysyi isältään joitakin viikkoja sitten, ja sama kysymys on käynyt monen aikuisenkin mielessä.

Meistä jokaista huolestuttaa, kuinka oma elämä ja arki muuttuu, miten Venäjän aloittama sota vaikuttaa minuun tai läheisiini, voisiko Venäjä hyökätä myös Suomeen ja kuinka voimme taata oman perheemme turvallisuuden.

Kolmen lapsen isä Jarno on jutellut sodasta useastikin teini-ikäisen poikansa kanssa, mutta vaikeinta oli selittää asia hänen nuoremmalle pojalleen. Pienen koululaisen kysymys pysäytti hänet.

”Otin hänet syliini, ja yritin olla rauhallinen sekä rehellinen. Vakuutin, että juuri nyt, tässä hetkessä ei ole mitään pelättävää. Kukaan ei ole hyökännyt Suomeen, ja jos joskus tulevaisuudessa hyökkäisi, niin meillä on tehokas maanpuolustus ja viisaat päättäjät. Me olemme valmistautuneet hyvin ja me pärjäämme kyllä. Olemme turvassa.”

Jarno uskoo, että turvallisuus ja turvattomuus ovat molemmat tarttuvia. Jos aikuinen pelkää, lapsi vaistoaa sen heti, ja päinvastoin.

Rehellinen pitää olla, sillä mahdollisimman objektiivinen ja kaunistelematon tieto luo turvallisuutta. Hyssyttely, pelottelu ja panikointi synnyttävät turvattomuutta ja lisäävät hämmennystä.

Arvot taskussa, niin Jarnolla on ollut ihan kirjaimellisesti. Vuosien ajan hän säilytti taskussaan pientä erityistä paperilappusta.

”Siihen oli kirjattuna minulle tärkeitä periaatteita ja arvoja, asioita, joita kohti halusin pyrkiä. En halua paljastaa, mitä niissä tarkalleen luki, mutta kuvitellusti ne olisivat voineet olla vaikka sellaisia asioita kuin että millainen isä haluan olla tai ohjeita, kuten: kohtele toisia ihmisiä ystävällisesti, pidä sydän mukana, muista, että on muutakin kuin fakta…”

Laput vaihtuivat ajoittain uudeksi, mutta koskaan Jarno ei näyttänyt paperiaan kenellekään, ei edes vaimolleen. Niin sanottu arvopaperi oli erittäin henkilökohtainen.

Jarno uskoo toiston voimaan. Kun asioita toistaa itselleen, ne ovat enemmän totta ja ne sisäistää paremmin.

Nykyään hän ei enää kirjaa arvojaan taskulapuille, mutta monet samat asiat ovat yhä kirkkaina mielessä.

”Toki ajattelen joissakin asioissa hieman eri tavoin, ja toivottavasti olen jopa viisastunut. Ehkä kaksi kolmannes arvoistani on pysynyt vuosikausia samana, yksi kolmannes on muokkautunut iän ja kokemuksen myötä.”

Isoin läksy ja oppimisen paikka ovat olleet tunteet – sillä alueella Jarno sanoo oppineensa eniten.

”Olen hyvin tyypillinen suomalainen mies, ja minun on aina ollut vaikea sanoittaa tunteitani. Kun joku asia alkoi mennä tunteisiin, vaihdoin puheenaihetta tai pakenin tilanteesta.”

Sittemmin hän on opetellut tunnistamaan tunteensa ja puhumaan niistä, ja se on auttanut häntä sekä työssä että yksityiselämässä.

Hän arvelee olevansa entistä kokonaisempi. Eri roolit ovat ikään kuin yhdistyneet, hän on perheenisä, ystävä, työtoveri, yrittäjä, tutkija, opettaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja – kaikki samassa paketissa tietoineen, kokemuksineen ja tunteineen.

”Nykyään minulla on useita läheisiä ihmisiä, joiden puoleen voin kääntyä vaikeinakin aikoina ja ikävienkin tunteiden kanssa. Se on suuri helpotus.”

Jarnon pikkusisko, Maaret Kallio, on terapeutti, ja häntä Jarno kiittää paljosta.

”Maaretilta olen oppinut, että tunteiden näyttäminen ja niistä puhuminen on itse asiassa vahvuutta. Hän osaa tuoda ymmärrettävästi esille myös itselle hankalat tunteet.”

Maaret ja Jarno ovat tulleet yhdessä myös julkisuuteen ja puhuneet Menikö tunteisiin -radio-ohjelmassa myös kipeistä aiheista, kuten pelosta ja kateudesta.

”Olen huomannut, että esimerkiksi pelosta puhuminen yleisellä tasolla on huomattavasti helpompaa kuin kertoa, mikä itseä pelottaa tai on pelottanut. Nykyisin jo kestän sen, että asiat menevät tunteisiin. Ne saavatkin mennä.”

Jarnon elämänlaatu parani, kun hän aikoinaan, pitkään epäröityään, rohkaistui menemään terapiaan. Se auttoi häntä paljon, monessakin asiassa.

”Olipahan viisas ratkaisu. Terapia on tehnyt minusta avoimemman ja tasapainoisemman ihmisen niin työssä kuin vapaa-ajallanikin. Olen rohkeampi kuin ennen.”

Paitsi että Jarno on opetellut puhumaan tunteistaan, hän on myös yrittänyt olla muille ihmisille aidosti läsnä – pysähtymään ja unohtamaan suorittamisen edes hetkeksi. Kun oppii kuuntelemaan itseään, oppii myös hyvää empatiaa ja toisten huomioimista.

”On eri asia vain kuulla, mitä toinen sanoo, kuin kuunnella häntä aidosti. Kuuntelemiseen liittyy aina läsnäolo. On parempi olla toisen ihmisen seurana vaikka viisi minuuttia keskittyneesti läsnä kuin olla olevinaan yhdessä tunnin verran.”

Turvallinen aineisto, jota ei voi hakkeroida, sellainen on pöydällä Jarnon edessä. Kyseessä on musta, vahakantinen A4-kokoinen vihko, jossa on tallessa kaikki Jarnon tärkeät asiat, työt ja yksityiset tekemiset. Elämä etenee vihkossa aukeama per päivä.

”Olen aina ollut järjestelmällinen. Suunnittelen päivän ja viikon etukäteen, enkä yleensä stressaa. Teen paljon töitä, mutta varaan itselleni myös vapaata. Suunnitelmat voivat muuttua, mutta muutoksia on helpompi sietää järjestelmässä kuin kaaoksessa.”

Turvallisuusasiat, sotauutisten seuraaminen ja niiden vaikutusten kommentointi ovat Jarnolle jokapäiväistä työtä, ja uutta tietoa tulee koko ajan. Hetkittäin hän on tuntenut huonoa omaatuntoa jopa siitä, että on malttanut sotauutisen keskellä paneutua hetken vaikka televiosarjaan.

Sekin ajatus on ollut tärkeä tiedostaa, ja välillä on pakko kerätä voimia. Jarno on opetellut irtautumaan työasioista ja suojelemaan itseään järjestelmällisesti rankalta uutisvirralta. Hän on varannut itselleen säännöllisiä uutisvapaita aikoja. Esimerkiksi kun hän lähtee tunnin juoksulenkille kotipaikkansa Espoon rannoille, puhelin jää kotiin.

”Ja illalla panen kännykän lentokonetilaan. Minua ei saa silloin kiinni, enkä vilkuile uutisia tai viestejä, vaikka heräisin yöllä.”

Hän tunnustaa olevansa etuoikeutettu, kun voi toimia näin ja mennä nukkumaan puhtaiden lakanoiden väliin omassa turvallisessa kodissaan.

”Olen kiitollinen siitä, että asun Suomessa.”

Jarno arvelee, että turvallisuuttamme lisää sivistyksen lisäksi myös se, että olemme hyvin käytännöllisiä, olemme tottuneet tarttumaan toimeen.

”Hyvä valmistautuminen on iso osa turvallisuutta. Olen puhunut paljon kyberuhkasta, joka voi vaikuttaa pankkitoimintaan tai virastoihin tai kauppojen toimintaan. Siihen liittyy paitsi varovaisuus somessa myös esimerkiksi kotivara ruokien, veden ja käteisen rahan suhteen.”

Jarno on pannut tyytyväisenä merkille, että ihmiset ovat ottaneet ohjeet tosissaan ja kiinnostuneet toimimaan oikein.

Turvallisuutta lisää myös ihmisten auttamisen halu ja tieto siitä, että voi olla hyödyksi. Kun voi tehdä jotain niiden hyväksi, joilla menee huonommin kuin itsellä, oma olo paranee ja tuntee itsensä tarpeelliseksi.

”On ollut hienoa nähdä, kuinka yhteisöllisyys on lisääntynyt.”

Sana toivo on Jarnolle yhä tärkeämpi. Turvallisuuteen liittyy se, että aina on toivoa, sitä ei saa koskaan menettää.

”Kun kuulen sanan toivo, näen mielessäni pikkusiskoni Maaretin kasvot. Hän ilmentää minulle uskoa tulevaisuuteen. Kun katson häntä, ajattelen, että edessä on valoa ja positiivisuutta myös kaikkein synkimpinä hetkinä. Olisi vaikea kuvitella, että ihminen pystyisi elämään, ellei hänellä olisi toivoa.”

Tärkeää Jarnon mielestä on myös se, että ihminen ei jää pelon keskellä yksin.

Aalto-yliopiston ikkunasta avautuu maisema Espoon Laajalahdelle. Kevätaurinko valaisee avaraa maisemaa, ja koronan sekä sodan varjostama pitkä talvi vaihtuu kesään.

”Lisääntyvä valo antaa toivoa. En ole yltiöpäinen optimisti, mutta yritän ajatella järkevästi. Tilanne Suomessa on muuttunut pysyvästi, ja sodan pelon kanssa tulemme elämään pitkään. On tärkeää toimia oikein, ei pidä hätäillä, mutta ei viivytelläkään. Elämä jatkuu, ja aina on toivoa.”

Jarno lohduttaa muuttuneesta turvallisuustilanteesta huolestuneita aikuisia hieman samoin kuin pientä poikaansakin:

”Varmasti me pärjäämme, koska opimme koko ajan valmistautumaan yhä paremmin. Hyvä valmistautuminen on turva ja vakuutus. Olemme selviytyneet tähän asti ja tulemme aina selviämään.”