
Jäädä vai lähteä - miten tehdä päätös erosta?
Pitäisikö lähteä vai jäisinkö sittenkin? Kysymys, johon ihmiset eivät itse löydä useinkaan oikeaa vastausta. Stay or Leave -kirjan kirjoittanut parisuhdepsykologi Beverley Stone on sitä mieltä, että ihmiset menettävät liikaa aikaa elämästään arpoessaan, pitäisikö kumppanista erota.
Independent Womanin haastattelussa Stone kertoo, että tähän aikaan vuodesta erojen määrä lisääntyy aina rajusti. Suurin osa eroa miettivistä ei kuitenkaan uskalla tehdä lopullista ratkaisua.
- Monet lykkäävät eroa joulun ajan lasten vuoksi. Mutta monesti lykkäys voi kestää siihen asti kunnes lapset menevät yliopistoon tai työ loppuu.
Tulisiko siis uudenvuodenlupauksena lopettaa haitallinen parisuhde vaikkapa sen perinteisen tupakoinnin ja liiallisen syömisen lisäksi? Stonen mukaan kyllä.
- Jos odotat ”oikeaa aikaa” erota, voit päätyä tilanteeseen, jossa toivot eron tapahtuneen jo 20 vuotta sitten, psykologi varoittaa.
- Kyllä, ero on surullinen tapahtuma, mutta elämän jumiutuminen ja lähtemisen ja jäämisen vatvominen on vielä surullisempaa, Stone korostaa.
Kirjailijan mukaan ihmiset suurentelevat pelkojaan eivätkä uskalla lähteä. He pelkäävät rahallista menetystä tai sen mahdollista vaikutusta läheisiin ja lapsiin ja sen sijaan että nostaisivat kytkintä, he ahdistuvat ja polkevat paikallaan huonossa parisuhteessa.
- Loppujen lopuksi sinun täytyy olla hieman itsekäs ja tehdä, mikä itsellesi on parhaaksi, Stone muistuttaa.
Alkuperäinen: Independent