Kauneus & Terveys

Ilta Fuchs: Itsetunto on hyvän oloni perusta

Laulaja-lauluntekijä Ilta Fuchs, 22, on säästynyt ulkonäköpaineilta ja kokee meikkaamisen osana artistipersoonaansa.
Kuvat Elina Simonen

Meikkaaminen on minulle tapa valmistautua esiintymiseen myös henkisesti. Arkiminä aloittaa, ja lopulta artistiminä on valmis lavalle. Kun olin 18-vuotiaana kiertueella Cheekin kanssa, opettelin tekemään lavameikin itse katsomalla YouTube-videoita. Nyt olen jo aika hyvä. Pidän erityisesti huulipunista.

Saan voimaa ihmisistä ja kohtaamisista. Pyrin nukkumaan joka yö vähintään kahdeksan tuntia. Se on tärkeää sekä jaksamisen että äänen palautumisen kannalta. Teen säännöllisesti crossfit-tyyppistä treeniä. Lisäksi kävelen ja juoksen koirani kanssa. Liikun paikasta toiseen polkupyörällä kesät talvet.

Lue myös juttu, jossa Ilta on mallina: 3 upeaa huulimeikkiä

Hyvinvointini perusta on hyvä itsetunto. Jos se olisi kaikilla kohdillaan, pahoinvointia ja kiusaamista olisi varmasti vähemmän. Olen saanut kotoa tosi hyvän mallin siitä, miten kohdella itseään. Äitini ei ikinä arvostellut itseään eikä osoittanut, että niin kuuluisi tehdä. Siksi olen säästynyt ulkonäköpaineilta aika hyvin.

Otan enemmän paineita siitä, olenko tarpeeksi hyvä artisti. Toisaalta tiedän, että olen arvokas ja rakastettu juuri tällaisena.

Identiteettini ei riipu menestyksestä.

Levyni ilmestyy ensi vuonna. Olen tehnyt kappaleet itse ja laulan suomeksi. Biisit kuvastavat elämänvaihettani ja sen herättämiä tunteita. Olen aikuisena vielä keskeneräinen, ja se saa kuulua. Laulan esimerkiksi rakkaudesta – ja siitä, kun sydän särkyy ensimmäisen kerran.

Ilta julkaisi uutta musiikkia lokakuun lopussa. Katso Iltan keikat ja joulukonsertit: warnermusiclive.fi

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 14/2019.

Julkaistu: 19.12.2019
Kommentoi »