Voi hyvin

Ihmeellistä on elää



Ihmeellistä on elää

Autokolari muutti Pia Härkösen elämän kertaheitolla. Yrittäjän tiukka kontrolli ja perfektionismi vaihtuivat suvaitsevaisuuteen ja syvään iloon arjesta.
Teksti Tuulevi Aschan

On tavallinen talvipäivä­ alkuvuodesta 2010. Pakkasaurinko paistaa heleästi, kun juvalaisen Rapion Myllyn yrittäjä Pia Härkönennousee kotipihalla punaiseen farmariautoonsa. Tytär Hannaistahtaa viereen ja napsauttaa turvavyön kiinni, ja naiset lähtevät liikkeelle.

Vain parinsadan metrin päässä koti­pihasta auto alkaa heittelehtiä jäisellä tienpinnalla holtittomasti ja syöksyy metsään, suoraan päin puuta.

Ensimmäisenä paikalle ehättää aviomies Lasse, joka soittaa apua. Pahoinvoiva Pia kävelee ambulanssiin itse, mutta myöhemmin selviää, että kaularangan ykkösnikama on murtunut pahasti ja pitänyt selkäydin­nesteen paikallaan vain vaivoin. Yksi hoitavista lääkäreistä arvelee röntgenkuvat saatuaan katsovansa kuolleen ihmisen kuvia.

Hengenlähtö on ollut parin millin päässä. Tytär selviää pintanaarmuilla.

Pitkät toipilaskuukaudet

Ensiavun jälkeen alkavat pitkät ja piinalliset hoidot. On odotettava niskanikaman luutumista.

Syöminen on vaivalloista, sillä Pian suu aukeaa vain murusen mentävän aukon verran. Vaikka keiton imeminen onnistuu pillillä, nieleminen on miltei mahdotonta.

Kotiin Pia pääsee jo seuraavana päivänä.  Kontrolleja on kuitenkin tiuhaan, alussa muutaman päivän välein.

Pia elää kolme kuukautta yötä päivää jäykän ja ahdistavan muovisen suojakaulurin kanssa. Sitä ei saa irrottaa, vaikka kauluri painaa ja turvottaa. Niskaan ja kaulalle nousee vesikelloja.

Luutuminen ei etene odotusten mukaisesti, joten lääkärit ehdottavat Pialle leikkausta. Puolitoista vuotta onnettomuuden jälkeen Pian niska operoidaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Operaatiota edeltävänä iltana neuro­kirurgi Antti Ronkainen tulee tapaamaan Piaa. Hänen sanoistaan huokuu aito välittäminen, ja kohtaaminen pyyhkäisee pois Pian huolet leikkauksen etenemisestä ja lopputuloksesta.

Pia ei osaa selittää, mistä luottamus syntyy. Sellaista hän ei ole kokenut ennen. Pia huomaa päästävänsä irti koko elämää ­aiem­min hallinneesta kontrollista. Hän päättää ottaa vastaan sen, mitä tulee. 

Pia menee leikkaukseen tyynenä ja hyvin nukkuneena. Hänen kallonpohjastaan ruuvataan niskanikamiin tukiraudat ja kolme ensimmäistä nikamaa jäykistetään. Leikkaus sujuu hyvin.

Työstä luopumisen suru

Kolme vuotta onnettomuuden jälkeen ­Pian elämä on mennyt uusiksi monin tavoin. Pia on pyörittänyt 200-vuotiasta Rapion Myllyä Juvalla miehineen vuodesta 1997. Nyt hän ei enää jaksa fyysistä ja henkistä rasitusta.

Ennen onnettomuutta Pia piti määrä­tietoisesti kaikki langat käsissään eikä osannut luottaa muihin. Aviomies Lasse vastasi myllärin hommista, Pia yrityksen paperi- ja henkilöstöasioista, miljööstä ja myllyn palveluista. Tekemistä riitti.

Onnettomuuden jälkeen Pia on joutunut hellittämään ja pyytämään apua. Aluksi hän tarvitsi apua jopa hiustenpesussa, pukeutumisessa, sängystä nousemisessa ja vessaan menossa.

Erityisesti työkyvyn menetys on ollut­ tiukka paikka ja tuupannut työteliään yrittäjän luottamuskouluun. Pia on saanut huomata, että arki sujuu ilman hänen ylenpalttista holhoamistaankin. Rapion myllytuoreet lettujauhot ja rieskaryynitarpeet päätyvät kaupan hyllyille, vaikkei Pia enää uhraa niihin kaikkea aikaansa ja tarmoaan.

Onnettomuudesta seurannut toimettomuus ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Se on pistänyt ahkeran ja aikaansaavan ihmisen lujille.

– Psykiatrin kanssa puhuessa tajusin, että rakkaasta työstä luopuminen todella vaatii suruajan, Pia sanoo.

Sisimmissään Pia kuitenkin tietää tämän vaiheen luotsaavan hänet aikanaan johonkin uuteen, jota hän nimittää kutsumukseksi. Vaikka aavistuksia siitä onkin, sen sisältö on vielä arvoitus.

Pia haluaisi ammatilliseen kuntoutukseen ja työskentelemään ihmisten kanssa – siitäkin huolimatta, että hän saisi vamman takia eläkepäätöksen.

– Haluan täyttää sen tehtävän, jota varten täällä olen, hän sanoo.

Näkymätön maailma on totta

Loukkaantuessaan hengenvaarallisesti Pia avautui asioille, joita ei aikaisemmin pitänyt mahdollisina.

– Minulle avautui onnettomuuden myötä uusi maailma, rikas henkinen elämä.

Pia puhuu luontevasti siitä, mitä on kokenut ja mihin uskoo. Näkymätön maailma on hänelle totta, ja tunne enkeleistä pörröttämässä hiuksia vilahtelee tuon tuostakin. Pia on löytänyt sellaista, mitä ei tiennyt olevankaan.

– Luulen, että täysin tämän ymmärtää vain samantapaista kokenut ihminen. Itse en olisi aikaisemmin ymmärtänyt.

Hieman onnettomuuden jälkeen Pia totesi ensimmäisen kerran ääneen elämän olevan ihanaa. Hänen huomionsa ei enää suuntaudu onnettomuudesta seuranneisiin vaivoihin, vaan siihen, kuinka ihmeellistä on olla olemassa ja hengittää.

Pomon muuri murtui

Kivuista huolimatta elämä on muuttunut kevyeksi. Jännittyneestä perfektionistista on sukeutunut rankassa opissa rennompi ihminen, ja kontrollin tilalle on tullut syvää iloa arjesta.

– Nyt nautin myös tapaamistani ihmisistä täysin siemauksin. Se on erilaista kuin ennen, Pia sanoo.

Myös vanhat tutut ovat huomanneet Pian äänensävyn ja käytöksen pehmentyneen. Entiset työntekijät hämmästelevät muutosta. Pomon ympäriltä on murtunut muuri, jonka läpi oli vaikea päästä. Pia sanoo olevansa myös aikaisempaa suvaitsevampi.

– Ennen arvostelin toisten tekemisiä hyvinkin kärkkäästi. Nykyään minulla ei ole tarvetta vertailla muiden osaamista ja tutkintoja.

Kiitollisuuden voima

Mitä kiitollisempi Pia on elämästä ollut ja mitä vuolaammin hän on tunnettaan ilmaissut ääneen, sitä sutjakkaammin asiat ovat sujuneet. Hänen hyvä olonsa huokuu ulospäin. Valoisuus on tehnyt vaikutuksen lääkäreihin, hoitajiin ja fysioterapeutteihin, jotka pyytävät häntä usein kertomaan uudesta elämästään. Siitä puhumiseen Pia ei väsy.

Luottamus kaiken tapahtuvan, vaikeankin, tarkoituksenmukaisuuteen kannattelee. Vaikkei kiitollisuus syntyneitä vammoja poistakaan, se helpottaa elämää ja kutsuu puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita. Elämässä lisääntyy se, mihin huomio kiinnittyy.

Pian henkisen kasvun halu on herkeämätöntä, ja siinä auttavat kirjat. Rhonda ByrnenSalaisuudenjälkeen Pia on lukenut kymmeniä teoksia. Kuudestakymmenestä omasta kirjasta rakkain on Eckhart TollenLäsnäolon voima. Lukuintoa ihmettelevät niin aviomies kuin lapsetkin. Nainen, joka ei aiemmin malttanut lukea edes aikakauslehtien juttuja loppuun, uppoutuu nyt kirjaan toisensa perään.

Kiihkeinä suorittamisen vuosina moni asia jäi näkemättä ja kokematta, koska aikaa pysähtymiseen ei muka ollut. Ego murehti ja teki levottomaksi. Onnettomuuden jälkeen Pia on tavoittanut sen, mihin erilaisissa mielenhallinnan ja rentoutumisen menetelmissä kiihkeästi pyritään: läsnäolon. Rankat tapahtumat mursivat egon kuoren, joka aikaisemmin esti olemasta rehellisesti tässä hetkessä.

Nyt Piaa ilahduttavat yksinkertaiset asiat:­ rauhallinen hetki kotona, vihreää teetä tutusta Halla-mukista ja sauvakävelylenkit tutuissa maisemissa. On ihmeellistä astella omin jaloin ja ajaa autoa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Rattiin Pia rohkenee tarttua jälleen, vaikka ajoikin kolariautoa.

– Mikä vapaus! 

Julkaistu: 12.8.2013