Voi hyvin

Idätä elinvoimaa! Idätys on helppo tapa kasvattaa tuoretta superruokaa kotona

Idätä elinvoimaa! Idätys on helppo tapa kasvattaa tuoretta superruokaa kotona
Itujen kasvattaminen eli idättäminen onnistuu helposti kotona, ja idut ovat pullollaan tärkeitä ravintoaineita. Joko olet maistanut mungpavun, alfalfan ja sarviapilan ituja?
31.10.2023

Syksyn satokausi on täynnä tuoreita makuja ja terveydelle tärkeitä ravintoaineita. Kun satokausi alkaa lähestyä loppuaan, tuoreelle ruoalle ei kuitenkaan tarvitse sanoa hyvästejä. On aika kaivaa idätysvälineet esiin.

Idätettäessä papuihin, siemeniin ja linsseihin kasvaa pienet idut. Samalla käynnistyy prosesseja, joiden seurauksena proteiinin ja monien vitamiinien määrä kohoaa ja ravintoaineet muuttuvat ihmisen elimistölle helpommin sulavaan muotoon. Esimerkiksi C-vitamiinin määrä usein moninkertaistuu idättämällä.

Puutarha- ja idätysharrastaja Mervi Pusztai innostui idätyksestä täytettyään viisikymmentä reilut kymmenen vuotta sitten. Kun viljelykausi loppui syksyllä, Pusztai huomasi, että hän kaipasi kaupasta ostetun ruoan rinnalle myös itse kasvatettua tuoretta ja vihreää ruokaa.

”Kaipasin raikkaita makuja. Lisäksi tiedostin, että kehoni ikääntyessä minun pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota terveelliseen syömiseen.”

Idut sopivat jopa suklaamousseen

Vuosien mittaan Pusztai on kokeillut idättää kymmeniä eri papuja ja siemeniä. Useimmiten hän käyttää miedonmakuisia mungpapuja ja sinimailasen eli alfalfan siemeniä, sillä ne ovat helppoja idätettäviä ja sopivat hyvin monien erilaisten ruokien kanssa.

”Myös kaikki perheenjäseneni pitävät niistä.”

Kun Pusztai kaipaa voimakkaamman makuisia ituja, hän idättää esimerkiksi rucolan, basilikan tai parsakaalin siemeniä. Parsakaalin idut hän suosittelee huuhtelemaan erityisen huolellisesti, sillä se auttaa vähentämään itujen voimakasta kaalin tuoksua. Herkkänenäisiä tuoksu voi jopa häiritä.

”Parsakaalia kannattaa kuitenkin idättää, sillä sen idut ovat raikkaanmakuisia.”

Useimmiten Pusztai laittaa ituja salaatteihin, paistoksiin, keittoihin ja vokkiruokiin. Poikkeuksena ovat kuitenkin tattarin idut. Niistä Pusztai on tehnyt herkullista suklaamoussen tapaista jälkiruokaa.

”Itujen kanssa kannattaa olla ennakkoluuloton ja kokeilla niitä rohkeasti erilaisiin ruokiin.”

”Ole ennakkoluuloton ja kokeile ituja rohkeasti erilaisiin ruokiin.”
Idätysharrastaja Mervi Pusztai

1. Hanki tarvikkeet

Idättäminen ei vaadi suuria investointeja. Välineiksi tarvitset vain isohkon kannellisen lasipurkin, harsokangasta, kumilenkin ja siivilän. Jos kaipaat vielä hieman helpompaa tapaa, voit ostaa kaupasta nimenomaan idättämistä varten suunnitellun idätysastian. Siinä voit samaan aikaan idättää eri kasvien siemeniä monessa kerroksessa.

Mitä tahansa siemeniä idättämiseen ei kannata käyttää. Turvallisinta on valita hyvänlaatuisia luomusiemeniä. Tarvittaessa varmista vielä myyjältä, että ne sopivat idätykseen.

Viljelyyn tarkoitettuja siemeniä ei saa käyttää, sillä ne saattavat sisältää peittaus- eli torjunta-aineita. Myöskään linnuille tarkoitetut siemenet eivät sovi idätykseen.

2. Kokeile ja ihastu

Lähes kaikkia syötävien kasvien siemeniä sekä monia papuja ja linssejä voi idättää. Jos olet aloittelija, lähde liikkeelle esimerkiksi mungpavuista tai sinimailasista. Niiden kanssa onnistuu lähes aina.

Kun olet saanut jo hieman kokemusta, kokeile myös muita siemeniä, papuja ja linssejä. Esimerkiksi auringonkukan, sarviapilan ja tillin idut ovat herkullisia.

3. Huolehdi hygieniasta

Idätyksessä hyvä hygienia on kaiken a ja o. Pese kädet ja astiat huolellisesti ennen kuin ryhdyt töihin. Jos kädet ja astiat eivät ole puhtaat, siemeniin voi alkaa syntyä bakteerikasvustoa ja homeita. Ne tunnistaa muun muassa pahasta hajusta ja sameasta ulkonäöstä.

4. Liota kunnolla

Kaupasta ostettaessa siemenet ovat ”nukkuvassa” tilassa. Jotta ne heräävät ja alkavat itää, ne kaipaavat liotusta. Siihen voi hyvin käyttää tavallista hanavettä. Jos haluat nopeuttaa siemenien heräämistä, anna kylmän veden lämmetä hetki huoneenlämmössä ennen kuin panet siemenet siihen. Jätä siemenet huoneenlämpöön.

Suurin osa siemenistä tarvitsee noin kahdeksan tunnin liotuksen. Jos siemenet ovat hyvin kovia ja suuria, ne voivat kuitenkin tarvita pitemmän liotusajan, joskus jopa kaksitoista tuntia.

5. Siirrä idätysastiaan

Liotuksen jälkeen pane siemenet siivilään tai reiälliseen idätysastiaan ja huuhtele ne huolellisesti kädenlämpöisellä vedellä. Älä kiirehdi, sillä huuhtelu on tärkeä työvaihe. Lopuksi huuhtele siemenet nopeasti vielä kylmällä vedellä.

Jos käytät lasipurkkia, pane sen päälle harsokangas ja kumilenkki. Aseta purkki ylösalaisin tiskikaappiin, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Jos käytät idätysastiaa, lado eri tasot päällekkäin ja pane kansi päälle.

6. Huuhtele

Huuhtele siemenet kolme kertaa päivässä, aamulla, iltapäivällä ja illalla. Samalla voit kerätä idätyksen aikana siemenien ympäriltä lähteneitä kuoria pois.

Huuhtelun jälkeen anna siemenien jatkaa itämistä kaikessa rauhassa.

7. Nauti tai säilytä

Suurinta osaa iduista on hyvä idättää 3–5 päivää. Niitä voi syödä jo aikaisemminkin, mutta silloin niihin ei ole vielä ehtinyt kehittyä runsaasti ravintoaineita. Kolmantena päivänä idut ovat yleensä jo mukavan pitkiä ja ravintoaineet ovat parhaimmillaan. Silloin idut myös näyttävät terveiltä ja kiiltäviltä sekä tuoksuvat raikkailta.

Ituja ei kannata idättää liian pitkään. Kun ne ovat valmiita, ne kannattaa huuhdella, panna kannelliseen lasiastiaan ja siirtää jääkappiin. Siellä ne säilyvät hyvinä muutamia päiviä.

Seuraa itujen ulkonäköä ja tuoksua. Kun ne alkavat näyttää sameilta ja tuoksua pahalta, heitä ne pois.

Ituja on helppo lisätä esimerkiksi erilaisiin salaatteihin ja vokkiruokiin.

Kiehauta tarvittaessa

Idättäessä kannattaa huomioida, että itujen idättämisolosuhteet, 22–30 asteen lämpötila ja kosteus, suosivat mikrobien kasvua. Raakojen itujen syömiseen liittyy siten tietty sairastumisriski. Jos idut kiehautetaan ruoanlaiton yhteydessä, haitalliset bakteerit kuolevat.

Ruokaviraston sivuilla kerrotaan, että iduissa esiintyy normaalisti korkeita kolimuotoisten bakteerien määriä. Suurin osa kolimuotoisista bakteereista on ihmiselle vaarattomia, mutta niiden joukossa voi esiintyä myös tautia aiheuttavia bakteereita, kuten salmonellaa ja EHEC:ta.

Vinkit: puutarha- ja idätysharrastaja Mervi Pusztai, joka työskentelee Hyötykasviyhdistyksen Alku & Juuri -kaupassa.

Lähteenä myös: Martat.fi ja Ruokavirasto.fi.

Kommentoi »