Moni joutui viettämään vastoin tahtoaan paljon aikaa yksin koronaepidemian aikana. Yksinolo ei ollut itse valittua eikä sen kestoa voinut säädellä. Se tuntui kurjalta.

Toisaalta moni huomasi pandemian aikana, ettei ollut aikoihin pysähtynyt ja ollut itsekseen, eikä se ollut kaikille tuskallinen kokemus vaan jotain uutta ja jännittävää.

Yhtäkkiä olikin aikaa lukea kokonainen kirja, kuunnella musiikkia ja liikkua luonnossa. Saattoi rauhassa katsella ympärilleen, oli aikaa nähdä tähtitaivas, talitiainen ja horisontti. Kerrankin oli tilaa joutilaisuudella ja omien ajatuksien kuulostelulle.

Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Me olemme niin erilaisia. Myös elämäntilanne ja sijaintimme elämänkaarella vaihtelevat. Yksi on vanha, toinen nuori. Moni asuu yksin, toisilla on perhe tai parisuhde.

Yksinäinen voi olla yksin tai seurassa

Yksinäisyyden kokemus ei riipu siitä, onko ihminen yksin vai seurassa. Vastentahtoinen yksinäisyys on eri asia kuin vapaaehtoinen yksinolo. Jälkimmäisestä on kyse silloin, kun ihminen haluaa vetäytyä syrjään arjen kiireistä, suorittamisesta ja sosiaalisista vaatimuksista sekä ottaa etäisyyttä ja nähdä selvemmin.

Psykoterapeutti Antti Ervastin mielestä kaikilla ihmisillä on yksilöllinen yksinolon tarpeensa, mutta yhtä kaikki jokainen meistä tarvitsee itsekseen olemista. Jotkut enemmän, toiset vähemmän.

Osa ihmisistä palautuu rasituksesta parhaiten viettämällä aikaa muiden seurassa, osa taas yksin.

”Myönteinen yksinolo on edellytys sille, että tiedämme, mitä meille oikeasti kuuluu, miten kuormittuneita, stressaantuneita, inspiroituneita tai alakuloisia olemme. Jos emme pysähdy itsemme äärelle ja ota omaa aikaa, vaan suoritamme koko ajan, emme havaitse, missä menemme”, Ervasti sanoo.

Ihanne on tehdä koko ajan kaikkea kaikkien kanssa

Omassa kulttuurissamme pidetään usein ihanteena nopeatempoista suorittamista, vauhdikasta menoa ja korostetaan sosiaalisia suhteita. Tavoitteena on tehdä koko ajan kaikkea kaikkien kanssa.

”Harvoin kuulee puhuttavan, miten tärkeää on osata olla yksin niin, ettei koe itseään yksinäiseksi. Se on monelle eri syistä todella vaikeaa. Harva kasvaa siihen lapsuudenkodissaan”, Ervasti sanoo.

Ervastin mukaan itsekseen oleminen on paljastavaa. Yksin ollessa pintaan nousee ajatuksia ja tunteita, joita ei välittämättä ole aikaisemmin kohdannut. On ihmisiä, jotka ovat juosseet elämänsä läpi pysähtymättä koskaan.

”Joillekin kyse on suojautumisesta. He pitävät itsensä jatkuvasti kiireisinä niin, etteivät joudu kohtaamaan kipeitä asioita sisällään. Toisille jatkuva juokseminen on vain totuttu tapa, koska heillä ei ole muunlaista mallia eivätkä he ole koskaan kuulleet, että on okei pysähtyä itsensä äärelle.”

Antti Ervasti rohkaisee opettelemaan yksinoloa ja ottamaan hetkiä itselleen.

”Jokainen voi pysähtyä päivittäin ja kysyä, miten päivä meni, mitä on kokenut tänään, millaisia haastavia hetkiä tai kiitollisuuden aiheita päivään on tunnetasolla sisältynyt.”

Ervasti huomauttaa kuitenkin, että on tärkeää olla menemättä liikaa tunteiden mukana vaan kohdata ne hätääntymättä ja ahdistumatta. Tunteet kertovat meille paljon itsestämme ja elämästämme, jos osaamme asettua niiden äärelle.

Yksinolo lisää itsetuntemusta, vapauttaa olemaan oma itsensä ja elämään niin kuin todella haluaa.

”Se on tavoitettava olotila. Silloin ihminen on riittävän sinut itsensä kanssa, ja hänellä on riittävän vankka minäkuva ja selkeät omat arvot. Silloin on pienempi riski, että ihminen lähtee mukaan sellaiseen, mikä ei ole omannäköistä. Ei ole tarve miellyttää muita.”

Yksin olemista voi opetella. Kenenkään ei tarvitse vetäytyä neljäksikymmeneksi päiväksi erämaahan, kuten Jeesus teki, tai vuokrata viikoksi mökkiä Lapista. Kyse voi olla kirjan lukemisesta, äänikirjan kuuntelemisesta, metsässä kävelemisestä, kuntosaliharjoittelusta tai lenkkeilystä.

”Saamme energiaa hyvästä yksinolosta ja jaksamme sen jälkeen olla enemmän läsnä ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa, kun annamme aikaa myös itsellemme”, Ervasti sanoo.

Samoilla linjoilla on yksinäisyyttä tutkinut norjalainen filosofi Lars Svendsen teoksessaan Yksinäisyyden filosofia.

Hän kirjoittaa hyvästä ja huonosta yksinäisyydestä. Ihmiset hakeutuvat hyvään yksinäisyyteen vapaaehtoisesti, koska se tuo mukanaan jotain arvokasta.

Svendsenin mukaan meidän täytyy oppia elämään yksinäisyyden kanssa, sillä yksinäisyys kuuluu ihmiselämään. Sen takia on tärkeää oppia sietämään sitä ja jopa kääntämään huono, ahdistava yksinäisyys hyväksi.

On olemassa hyvää ja huonoa yksinäisyyttä

Hyvässä yksinäisyydessä on kyse määrittelemättömästä avoimuudesta kokemuksille, ajatuksille ja tunteille.

Huonoon yksinäisyyteen sisältyy väistämättä kipua tai epämukavuutta. Hyvään yksinäisyyteen ei välttämättä liity mitään tunnetta, ja jos liittyy, se on useimmiten myönteinen tai neutraali.

Huonossa yksinäisyydessä ihminen on yksin itsensä kanssa, kun taas hyvässä yksinäisyydessä ihminen on yhdessä itsensä kanssa. Siinä on suuri ero.

Svendsen kirjoittaa, että yksinäisyys voi hälvetä sillä, että opit lepäämään itsessäsi siten, ettet ole aivan niin riippuvainen muilta saamastasi vahvistuksesta.

Monet filosofit ja kirjailijat ovat kirjoittaneet hyvästä yksinäisyydestä. Siitä käyte- tään englanniksi sanaa solitude, kun taas huonosta yksinäisyydestä käytetään sanaa loneliness.

Hyvä yksinäisyys synnyttää vapautta, riippumattomuutta, työrauhaa, hyvän luonteen sekä herättää sielun.

Kirjailijoilla ja luovan työn tekijöillä on ollut aina tarve vetäytyä yksinäisyyteen ajattelemaan ja miettimään itseään ja maailman menoa. Esimerkiksi Ralph Waldo Emersonin mielestä ihminen oppii tuntemaan itsensä juuri yksinäisyydessä. Yksinäisyys näyttää tietä eteenpäin, ei yhdessäolo toisten kanssa.

Tunnettu psykologi Mihály Csíkszentmihályi on havainnut, että ihmisillä, joiden on vaikeaa viettää aikaa yksin ja löytää hyvää yksinäisyyttä, on myös suuria vaikeuksia kehittää luovuuttaan. Vain ne, jotka osaavat olla yksin, onnistuvat yleensä taiteen tai tieteen tekemisessä.

Jo Aristoteles väitti, että kaikista parhain elämänmuoto on mietiskelevä elämä, jollaisen voi saavuttaa vain yksinäisyydessä. Hänestä viisas on muita itsenäisempi ja voi tehdä työtään yksin.

Viisas on myös itseriittoisin. Toisaalta Aristoteles kuitenkin arveli, että mietiskelevä elämä sujuu paremmin, jos ihmisellä on tovereita.

Kaikille runsas itsekseen oleminen ei ole mielekäs elämäntapa, mutta vetäytyminen yksinäisyyteen silloin tällöin tekee hyvää kenelle tahansa.

Jokaisen täytyy löytää itselleen sopiva tasapaino sosiaalisuuden ja itsekseen olemisen välillä. Ihminen kuulee paremmin ajatuksensa ja tunteensa, kun hän on yksin.

Yksinolo voi olla hyvin vapauttavaa. Silloin ei tarvitse ottaa huomioon muiden toiveita, mielipiteitä ja aikatauluja, vaan saa olla oma itsensä.

Filosofi Friedrich Nietzsche kirjoitti, että muiden joukossa elän kuin muut, enkä ajattele niin kuin olisin halunnut, ja jonkin ajan kuluttua tuntuu siltä, kuin minut yritettäisiin eksyttää itsestäni ja sieluni haluttaisiin ryöstää.

Nietzschen mukaan ihmisellä on vasta yksinäisyydessä tilaisuus muodostaa todellinen persoonallisuus. Muuten ihminen ajattelee ja toimii niin kuin muut ja menee lauman mukana.

Samoilla linjoilla oli filosofi Martin Heidegger, joka ajatteli, että itsetuntemus syntyy yksinäisyyden kautta. Yksin ollessaan ihminen pääsee lähelle sitä, mikä on oleellista kaikissa asioissa, lähelle maailmaa ja lähelle itseään.

”Yksinolo on minulle luovuuden lähde”

Jaana-Mirjam Mustavuori:

”Suoritin keski-ikään saakka elämää valtavalla tarmolla aamusta iltaan, ja elämäni suorastaan pursusi ihmisiä. Minut oli kasvatettu sellaiseksi. Sitten romahdin 36-vuotiaana ja jäin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi sairauslomalle syvän uupumuksen takia, sillä en ollut koskaan oppinut nauttimaan hyvästä yksinäisyydestä.

Sain lapsesta pitäen kiitosta aktiivisuudestani, ja verkostojeni laajuudesta oli iloa monessa asiassa, mutta vasta romahdettuani tutustuin itseeni.

Olin luullut olevani ekstrovertti, mutta kävi ilmi, että olen introvertti. Olin huomaamattani toteuttanut oman kulttuurini ohjelmointeja, mutten ollut elänyt itseni näköistä elämää.

Elämänmuutos oli suuri. Vähitellen minusta tuli sosiaalinen erakko. Rakastan hyviä ihmissuhteita, mutta vielä enemmän rakastan hyvää yksinäisyyttä. Hiljaisuus on minulle tärkeää, ja lataudun luonnossa.

Yksinolo on minulle luovuuden lähde, ja siinä on mukana hengellinenkin ulottuvuus. Koko elämä muuttuu silloin rukoukseksi.

Haluan elää suhteessa siihen, mitä on nyt. Puolison ja muutamien hyvien ystävien lisäksi eläimet, luonto, taide, musiikki, tunnelmat, erilaiset tilat ja valöörit ovat minulle tärkeitä. Olen myös huomannut, että voidakseni kohdata itseni ja tutkia suhdettani elämään, minun on saatava olla yksin.

Suhde omaan itseen on yksi ihmisen tärkeimmistä ihmissuhteista, ja vain tietoinen suhde omaan itseen mahdollistaa tietoisen suhteen toisiin ihmisiin ja elämään.

Vasta sitten voi lakata noudattamasta yleisiä kulttuurisia ohjelmointeja ja perinteisiä elämänmalleja ja -kaavoja, jos niin haluaa. Vasta sitten voi olla vapaa.”

Antti Ervasti

on helsinkiläinen psykoterapeutti, joka tunnetaan suositusta CupOfTherapy-someilmiöstä ja samannimisen konseptin ja tuoteperheen tekijänä yhdessä kuvittaja Matti Pikkujämsän kanssa.

Ervastin ja Pikkujämsän kolmas teos Yksi näistä hetkistä - 100 ajatusta yksinäisyydestä ja yksinolosta (Gummerus 2021) käsittelee sekä ahdistavaa että hyvää tekevää yksinäisyyttä.

Antti Ervasti pitää vastaanottoa Helsingin Viiskulmassa. Hän elää avoliitossa ja harrastaa liikuntaa, kuntosaliharjoittelua, elokuvia ja rauhallista kotona oleilua.