Voi hyvin

Hyvä ruokavalio, parempi mieli

Hyvä ruokavalio, parempi mieli
Laihduin kuuntelemalla kehoani ja 23 muuta lukijoiden kertomusta ruokavalion vaikutuksista.
Julkaistu 15.3.2010

1. Olen kasvissyöjä, lähestulkoon vegaani eli ruokavaliossani ei ole eläinperäisiä raaka-aineita. Matkoilla saatan toki satunnaisesti syödä juustoa. Tähän ei ole tultu hetkessä vaan olen omasta halustani mennyt vuosia askel askeleelta eteenpäin. Aloitin lähes 17 vuotta sitten jättämällä lihan ruokavaliostani pois. Menneinä vuosina olen voinut yhä paremmin ja paremmin, sillä kehoni ei tarvitse eläinperäisiä aineita ja kaiken voi korvata vastaavilla kasvikunnan tuotteilla. Paljon puhuttua proteiinia esimerkiksi löytyy kasviskunnasta pitkä liuta, puhumattakaan muista kasvikunnan raaka-tarjoamista aineista. Näinä 17 vuotena olen myös yhä kasvavassa määrin tullut huomattavasti tietoisemmaksi ravinnosta, ravintoarvoista ja terveellisestä ruokavaliosta. Epäterveellinen ruoka ja tyydyttyneet rasvat ovat jääneet lähes kokonaan pois ja lähes itsestään. Oloni on kokonaisvaltaisesti hyvä. Toki kasviperäinen ruokavalio on myös kannanotto tehotuotantoa ja sen myötä eläinten huonoa kohtelua kohtaan. Lämpimästi suosittelen kasvissyöntiä muillekin. Jos ravintoarvot, ja se mistä raaka-aineista ne löytyvät, ei ole itsestäänselvyys, kannattaa aloittelijan tukeutua alan kirjallisuuteen jotta kaikki tarvittava tulisi katettua.

2. Ei erityistä ruokavaliota varsinaisesti, mutta siirtyminen kevyempiin juustoihin pudotti painoa hetkessä parilla kilolla. Olekin melkoinen juustohiiri!

3. Juon terveeellisiä juomia enemmän ja syön päivittäin monenlaisia hedelmiä. Voin paremmin ja terveemmin.

4. Hitaasti,mutta varmasti ensin terveemmäksi ruokavaliota ja säännölliseksi ja myös liikuntaa enemmän. Ennen olin sohvaperuna, enää en. 9,5kg painosta pudonnut ja ainakin saman pitää saada vielä pois.

5. Olen käynyt Paula Heinosen luennoilla muutaman kerran. Olen noudattanut hänen ohjeitaan noin reilun vuoden. Tästä on tullut elämäntapa. Olo on pirteämpi, kevyempi ja painokin on pudonnut. Liikunta tietysti kulkee terveellisen ruokavalion rinnalla.

6. Olen vähentänyt makean ja rasvaisten ruokien syöntiä. Samoin olen lisännyt kasvisten osuutta ruokavaliossani. Olen pudottanut painoani kuusi kiloa. Olo on kaikin puolin kevyempi.

7. Olen alkanut korvata kaikki epäterveelliset herkut hedelmillä jotka on paloiteltu raejuustoon. Herkullista ja kevyttä!

8. Liityin Painonvartijoihin ja aloin noudattaa heidän Piste -ruokavaliotaan, silloin kirjaimellisesti, koska tarve oli pudottaa paljon kiloja. Pian huomasin, että se toimii ja olo muuttui muutenkin raikkaammaksi ja reippaammaksi. Ruokavaliossahan saa syödä tavallisimpia hedelmiä vapaasti, samoin vihanneksia ja kasviksia. Myös vettä pitäisi muistaa juoda. Ja kaikki oikeasti terveelliset aineet ovat siinäkin hyvästä: täysjyvä, vähärasvainen liha ja maitotuotteet, sekä tietysti kala. Eli hyvä olo tulee kyllä näillä eväillä aivan takuulla.

9. En noudata tällä hetkellä mitään ruokavaliota, mutta olen kokeillut elävän ravinnon ruokavaliota. Se teki vireän olon ja poisti ärtyneisyyden, joka tulee erityisesti sokeripitoisten ruokien seurauksena.

10. Olen ollut lakto-ovo-vegetaristi viitisentoista vuotta. Negatiivista on se, että palelee helpommin. Kuulemma tyypillistä kasvissyöjillä. Muutoin kaikki on paremmin. Ei ole syyllinen olo eläinten tapattamisesta. Ruokavalio on kaikin puolin hyvä ja terveellinen.

11. Minua kiinnostaisi kasvisruokavalio ja olen miettinyt sen aloittamista.

12. Olen vegaani. En noudata ruokavaliota kuitenkaan terveydellisistä syistä, vaan järkyttyneenä tuotantoeläinten kohtelusta. En myöskään tiedä olenko terveempi kuin sekaruokavaliota noudattavat henkilöt. Samapa tuo. Ruokavalion terveellisyys ei ole valintani pointsi. Toisaalta enpä ole pahemmin sairastellutkaan. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen saa tahollaan valita oman tapansa syödä ja elää.

13. Olen joutunut raskausdiabeteksen vuoksi muuttamaan ruokavaliotani kevyempään ja terveellisempään suuntaan, ja alun järkytyksen ja nälän sekä mielitekojen jälkeen olen alkanut nähdä asiassa hyvätkin puolet. Paino on jopa laskenut, ja synnytyksen jälkeen en edes halua täysin palata vanhaan takaisin. Jo aiemmin olin miettinyt ruokavaliotani, ja vähemmän lihaa, enemmän kasviksia- dietti tuntui jo silloin kaikin puolin järkevältä. Eikä kyse ole vain jostain lyhyestä laihdutusspurtista, vaan kokonaan elämäntapojen muutoksesta pikkuhiljaa. Parempi itselle ja myös Äiti Maalle. Äitien tulee pitää huolta itsestään ja toisistaan.

14. Olen vähentänyt suklaan ja pullan syöntiä ja lisännyt ruokavaliooni reilusti kasviksia. Olen myös alkanut liikkua säännöllisesti. Puolessa vuodessa paino on pudonnut 15kg ja tarkoitus olisi pudottaa vielä ainakin kymmenen kiloa. Tärkeämpää kuin kilojen karistaminen on kuitenkin hyvä kunto. Minulla on vakava sairaus, joka saattaa milloin tahansa vaatia rankkoja hoitoja ja silloin hyvä peruskunto on tärkeää.

15. En ole kokenut tarpeelliseksi. Mielestäni paras on monipuolinen ruokavalio, pysyy tasapainossa joka tavalla.

16. Vältän karkkia ja pullia. Haluaisin laihtua. Olo on kevyempi.

17. Olen alkanut nauttimaan vihreää teetä ,juon sitä aamuisin ,iltapäivällä ja illalla. Syön tavallista kuitupitoista ruokaa ,mutta kohtuudella kaikkea. Valkeaa leipää en käytä. Ruuan valmistuksessa käytän kokojyvätuotteita. Olo tuntuu energiseltä.

18. Olin lomalla sukulaisen luona ulkomailla Afrikassa. Siellä syötiin jotenkin niin, että se tuntui toimivan. Ei siinä dieetissä mitään kovin kummallista ollut , mutta ehkä leivän pieni määrä ja aterioiden kurinalaisuus joka suhteessa. Jotenkin koin, että oli Taivaan Lahja syödä sillä tavalla. Olen kotonakin syönyt niin. Siinä herkuteltiin pähkinöillä, silloin kun herkuteltiin. Löysin pähkinät jotenkin uudella tavalla. Myös kaunis kattaminen nousi uudelleen tavaksi. Sitten itse ruokavalio on aika samanlainen kuin ennenkin. Runsaasti kasviksia, aamupuuro kunniaan, vihreää teetä. ne olivat ennestäänkin tuttuja, mutta opin jotenkin rytmittämään aterioita niin, että ne toimii. Klo 18 syödään vielä ihan hyvin. Ei mässäillä, mutta kuitenkin hyvin. Ainoa mitä siellä kaipasin oli piimä, jota nyt juon myös.

19. Olosuhteiden pakosta, keliakian löydyttyä olen noudattanut gluteenitonta ruokavaliota. Suomessa se on helppoa verrattuna moniin muihin maihin. Kotona jopa yksinkertaista, koska teen leivonnaiset itse. Siinä mielessä kiitollinen sairaus, että parantuu syömällä oikein.

20. Tässä kun lähestytään 50 vuoden ikärajaa, pelkkä liikunta ei näytä pitävän kiloja kurissa, niin on pakko vähän miettiä mitä sitä suuhunsa laittaa. Niinpä olen rajoittanut makean syöntiä ja yleensäkin syön hiilihydraatteja vähemmän.

21. Jos flunssa pääsee yllättämään itseni tai lapseni siirrymme tilapäisesti maidottomalle ja mahdollisimman kasvispitoiseen ruokaan. Maidoton ruokavalio nopeuttaa parantumista ja limaa muodostuu vähemmän. Lapsellani ei ole enää flunssan jälkeen mennyt tulehdus korviin.

22. Jätä pois sokeri ja suola jo paino rupealaskemaan.

23. Olen yrittänyt pudottaa painoa.O len pinaattikeiton ystävä ja syön sitä melkein joka päivä. Muutama kilo on pudonnut mutta joululta tuli 2 kg takaisin. Yritän nyt sitä kiriä kiinni.

24. Olen laihduttanut kuuntelemalla kehoani. En mielitekojani.

Kommentoi »