Kauneus & Terveys

Jenni Ahtiainen: Huono kuulo teki minusta seinäkukkasen

Jenni Ahtiainen: Huono kuulo teki minusta seinäkukkasen
Asustesuunnittelija Jenni Ahtiainen sai nelikymppisenä selityksen sille, miksi oli tuntenut olonsa tyhmäksi ja ulkopuoliseksi. Jennillä todettiin keskivaikea kuulovamma. Järkytyksestä seurasi lopulta jotain hyvääkin.

Jenni Ahtiainen

  • Ikä: 43
  • Ammatti: Asustesuunnittelija, gTie- ja Deaf­metal-merkkien perustaja.
  • Asuinpaikka: Hämeenlinna
  • Perhe: Aviomies Iisakki Kiemunki, poika Urho, 12, ja Iisakin lapset Ilta, 11, ja Valo, 8.
  • Harrastukset: Musiikki, kuntosali, punaviini ja ­kirjoittaminen.
  • Motto: Mul on idea!

Mitä sä sanoit? Jenni Ahtiainen hoki ärsyyntyneenä. Hänen kahdeksanvuotias poikansa puuhasteli toisessa huoneessa ja puheli äidilleen niitä näitä. Jenni ei kuullut.

Kun aviomies joutui toistamaan asiansa kolmesti eikä Jenni vieläkään kuullut, mies huusi. Taas ärsytti.

Hän alkoi säikähdellä miestään ja lapsiaan.

– Sain slaagin joka kerta, kun en kuullut, että joku oli kävellyt minua kohti ja oli yhtäkkiä vieressäni.

Ravintolassa ja keikoilla Jenni hivuttautui melkein juttelukaverin naamaan kiinni, jotta olisi saanut selvää toisen puheesta. Ihmiset hämmentyivät, perääntyivät. Olemme hyvin tottuneita 70 sentin turvarajaan.

– Tykkään huomiosta. Huono kuulo teki minusta seinä­kukkasen, sillä en pystynyt keskustelemaan täysillä. Tuntui, että muut pitivät minua tyhmänä sen takia, etten ymmärtänyt, mitä minulle sanottiin.

Matalat äänet olivat hankalimpia, etenkin jos keskustelukumppani oli möreä-ääninen mies, joka artikuloi epäselvästi ja piti tuoppia suunsa edessä.

– Vokaalit saattoivat erottua, mutta konsonanttien puuttuminen teki puheesta puuroa. Huulilta lukeminen oli ainut keino saada puheesta selvää.

Vuonna 2015 Jenni heräsi kesken unien. Korvasta valui jotain tyynylle. Se oli verta. Hän meni lääkäriin.

Snoop Dogg on yksi maailmantähdistä, joille Jenni on suunnitellut asusteita.

Bono, Marilyn Manson, Snoop Dogg. Näiden ja muidenkin maailmantähtien kaulassa on nähty Jennin asuste­merkin nahkaisia solmioita. Hän on myös sisustanut ravintoloita ja asuntomessukoteja sekä suunnitellut huonekaluja ja valaisimia.

Jennin ura olisi voinut kulkea hyvin eri suuntaan ilman terveysongelmaa, joka lääkärikäynnillä paljastui.

Hänellä diagnosoitiin keskivaikea kuulovamma. Verentulo oli johtunut oikean korvan tärykalvon puhkeamisesta. Flunssainen Jenni oli ilmeisesti aivastanut.

Eikä siinä vielä kaikki. Vasemmasta korvasta löytyi kuuloluun kehitysvamma, joka oli ollut hänellä aina.

Hän ei ollut tajunnut, että kuuli huonommin kuin muut. Se ei ollut haitannut edes soittoharrastusta.

Porilaisen duunariperheen kasvatti oli aloittanut viulunsoiton nelivuotiaana. Jenni oli niin taitava, että hänellä oli omia oppilaita jo lapsena. Myöhemmin soitin vaihtui bassokitaraan.

– Lääkäri ennusti, että saan kuulolaitteet molempiin korviin 45-vuotiaana. Se oli iso järkytys.

Kuulolaitteet tulivat aiemmin, 42-vuotiaana. Tärykalvo ei tahtonut parantua ja kuulo huononi entisestään.

Oli hirveä ajatus, että hän joutuisi olemaan riippuvainen laitteesta loppuelämänsä.

– Rumpaliystävä lohdutti, että mitä tuosta. Hän on kuulemma itsekin puolikuuro, kuten moni muusikko. Sitä paitsi: hankitaanhan huonoon näköönkin silmä­lasit. Mitä tapahtuisi, jos ihmiset eivät käyttäisi laseja?

Lusikka kilisee kupissa. Vauva ähisee vaunuissa. Ovi kolahtaa. Kahvilassa oli niin monenlaisia ääniä, ettei Jenni pystynyt keskittymään kaverinsa juttuihin. Autossa jokin piippasi. Turvavyön merkkiääni!

Junan kirskuminen kiskoilla särki korvia. Junassa ­Jennin takana istuvat puhuivat rumasti puolisoistaan ja työkavereistaan. Tällaisiako asioita normaalisti kuulevat ihmiset joutuvat kestämään?

Ensimmäiset viikot kuulolaitteet korvissa olivat kamalia. Jenni tajusi, kuinka paljon maailmassa oli ääniä, joita hän ei ollut aiemmin kuullut.

– Päätäni särki jatkuvasti, koska aivot eivät olleet tottuneet äänitulvaan. Säikähdin pieniäkin rasahduksia.

Toisaalta oman lapsen haukottelu viereisessä huoneessa kuulosti ihanalta.

Koje tuntui oudolta ja näytti, no, apuvälineeltä.

Kun Jenni ostaa uuden paidan, hän leikkelee ja ompelee siitä omannäköisensä. Kojeelle teki mieli tehdä sama.

Sitten hän teki niin. Hapsuja rakastava rokkimimmi verhosi laitteen mustan nahan sisään. Se näytti korulta!

Jennillä välähti. Jos tuhansien eurojen laite irtoaa korvasta, se ei häviä, jos se on kiinni korvakorussa.

– Tytärpuoleni muistaa vieläkin, miltä näytin, kun päässäni syttyi lamppu.

Jopa 800 000 suomalaista kärsii kuulonalenemasta. Silti kuulokojeen käyttäjiä on vain 70 000. Kuuloliitto arvioi, että jopa nelinkertainen määrä ihmisiä selviytyisi arjestaan paremmin kuulolaitteen avulla.

Varsinkin nuorilla voi olla iso kynnys pukea vekotin, joka näyttää vanhusten apuvälineeltä. Toisin kuin silmälaseissa, kuulokojeiden suunnittelussa ei oteta huomioon estetiikkaa.

– Jengi piilottelee laitteita hiustensa alla ja jättää menemättä rientoihin, koska koje hävettää. Apuvälineet voivat vaikuttaa kielteisesti minäkuvaan. Itsetunto heikkenee, kun korvissa näkyy jotain, joka ei näytä omasta mielestä hyvältä.

Pahempaa on silti se, jos kuulovammaa ei hoideta.

– Myös huono kuulo syö itsetuntoa.

Tiedetään, että kuulonalenema voi pahimmillaan aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä ja erakoitumista. Kuulo­aistin heikkenemisellä on yhteys myös muisti­sairauksiin.

Elämässä ikävät asiat tulevat usein kertarysäyksellä. Kun Jenni taisteli kuulonsa kanssa, hän joutui paahtamaan pitkää päivää, että hänen asustemerkkinsä selviäisi rahoitusvaikeuksista. Terveys alkoi reistailla.

– En nukkunut enkä syönyt. Elin säästöliekillä ja kävin todella lähellä burnoutia. Oli vaikea hengittää.

Oikeastaan koko muotiala ja sen pinnallisuus olivat tökkineet jo pitkään. Kun hän palasi Pariisin muotimessuilta, Jenni itki monta päivää. Hän oli aivan puhki. Oli väsyttävää pokkuroida sisäänostajille. Toisten mielistely ei sopinut hänelle.

– Tajusin, että se oli minulle väärä laatikko.

Firma työllisti parhaimmillaan kuusi ihmistä. Jenni irtisanoi työntekijänsä ja mietti uutta suuntaa.

"Kuulolaite ei ole mikään nolo juttu, se on saatanan kova juttu. Normaalikuuloiset ei sitä koskaan tajua”, hän kirjoitti Instagram-tililleen viime syksynä.

Samalla hän kertoi kuulo-ongelmistaan ja esitteli uuden kuulolaitekorunsa. Some räjähti.

– Jos Marilyn Manson kuvataan minun suunnittelemani silkkirätti kaulassa, ainoastaan minä ja Manson hyödymme siitä. Nyt saan kommentteja, että olen oikeasti parantanut ihmisten elämää.

Jenni oli kärsinyt pahasta endometrioosista pitkään. 19-vuotiaana häneltä leikattiin kasvain kohdunkaulasta. Toivoa biologisesta lapsesta ei juuri ollut.

– Tämä ei ollut ongelma. Lapsettomuus oli minun osani. Keskittyisin työhön ja itseni toteuttamiseen.

Elämä yllätti kolmekymppisenä, kun raskaustesti näytti plussaa. Prätkillä päristelevä ja vapaudesta nauttiva helsinkiläispari joutui pohtimaan, oliko kuviossa tilaa lapselle. Oli siinä.

Urho on nyt 12-vuotias. Jennin suhde pojan isään päättyi, kun lapsi oli puolitoistavuotias. Poika asuu vuoro­viikoin isällään Helsingissä.

Jenni itse oli astellut 11-vuotiaana sosiaalitoimistoon. Hän halusi muuttaa äitinsä luota Helsingistä Poriin isälleen. Hän viihtyi äidillään, mutta kaikki kaverit olivat jääneet Poriin. Jenni oli sielultaan pikkukaupungin tyttö.

Äiti oli tärkeä luottoihminen satojen kilometrien päässäkin.

– Hän oli ensimmäinen, jolle soitin, kun olin jäänyt alaikäisenä kiinni vääristä papereista tai kun epäilin alle parikymppisenä, että olin raskaana.

Moottoripyörä on Jennille rakas kulkupeli.

Kaulassa on tatuoituna kaunokirjaimin sana rehellisyys. Jenni häpeää yhä, että valehteli aiemmassa suhteessaan, että rakkaus kestäisi. Sen jälkeen hän ei ole sanojensa mukaan valehdellut kertaakaan.

– Minulta saa aina rehellisen vastauksen. Jos joku kysyy neuvoa tai mielipidettä, vastaan rehellisesti, vaikka se sattuisi. Totuudessa pysyminen vapauttaa energiaa.

Useiden sinkkuvuosien ja nettitreffien jälkeen rakkaus löytyi loppukesällä 2016.

Oli Rockfutiksen SM-kisojen jatkot. Jenni tapasi Iisakki Kiemungin, joka oli siihen aikaan kuntapoliitikkona Hämeenlinnassa. Molempia yhdisti pyrkimys muutokseen. Jenni mietti firmansa kohtaloa, Iisakki halusi irtautua politiikasta.

He rakastuivat. Uusperhe muutti Tervakoskelle Hämeenlinnan lähelle. Iisakilla on kaksi lasta.

Pari vuotta sitten Jenni ja Iisakki järjestivät pikaisen hääseremonian samoissa futis­kisoissa, joissa he tapasivat. Morsiuspari sanoi tahdon nappulakengissä ja sortseissa.

Iisakki toimi aiemmin epäonnisen autokauppahankkeen Sunny Car Centerin hallituksessa. Hän sai viime keväänä mittavan korvaustuomion firman ongelmista. Tapaus käsitellään seuraavaksi hovioikeudessa.

Jenni pitää Iisakin tuomiota epäoikeudenmukaisena.

– Arvostan miehessäni eniten oikeudentajua ja suora­selkäisyyttä.

Jennin mukaan tulisieluisuus asuu heissä molemmissa. Pari taistelee samojen arvojen puolesta.

Siinä missä epäoikeudenmukaisuus saa Jennin kiehahtamaan, epätäydellisyys saa hänet liekkeihin. Kaikki, mikä poikkeaa tavallisesta, on kiinnostavaa.

Kai osittain siksi hänestä on tullut Suomen epävirallinen kuulovammaisten puolestapuhuja. Hän tekee pajallaan yhteistyötä autistien ja kehitysvammaisten kanssa.

Nahka on valikoitunut Jennin materiaaliksi, koska sekään ei ole täydellinen.

– Siitä voi nähdä, kuinka eläin on kihnuttanut persettään puuta vasten. Elämän jäljet näkyvät.

Jenni ja Iisakki avioituivat Rock-futiksen SM-kisoissa vuonna 2017.

Jennin elintavatkaan eivät ole täydelliset. Hän nukkuu vain viisi kuusi tuntia yössä. Liian lyhyiden yöunien jälkeen hän käy aamut ylikierroksilla. Pajalla soi rokki, hän painaa täysillä töitä ja tanssii – ja nukkuu tirsat.

– Minulla on ollut aina työpaikalla sänky päiväunia varten. On vaikea pyristellä tavasta eroon.

Nelikymppisen perheenäidin ja yrittäjän on kuitenkin pakko skarpata, jotta jaksaisi painaa tulevat vuodet. Aina ei voi vetää täysillä. Hän on päättänyt opetella elämän perusasioita. On pidettävä työ työnä ja vapaa-aika vapaana ja nukuttava silloin, kun muutkin nukkuvat.

– Tähän asti olen nukkunut silloin, kun pää antaa nukkua. Valvon öisin ja pyörittelen päässäni liian montaa asiaa yhtä aikaa.

Jenni joutuu himmailemaan kuulonsa takia. Jos hän rasittaa itseään liikaa kuntosalilla tai juoksulenkillä, korvat menevät lukkoon ja jalat meinaavat mennä alta. Kun syke palaa normaaliksi, kuulo ja tasapaino palaavat.

Tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta Jennille omasta kuulo-ongelmasta on tullut arkipäivää. Onko yhden aistin osittainen menetys vahvistanut muita aisteja?

Jenni ei allekirjoita tätä. Mutta hyvä ihmisaistija hän on ollut aina. Hän huomaa kauppajonossa, jos joku on yksinäinen tai aggressiivinen.

– Vaistoan myös, kenelle kannattaa puhua aroistakin asioista. Kiinnostus ihmisiin on myös saanut etenemään urallani. Puhun maailmantähdille samalla tavalla kuin kehitysvammaisillekin. Minulla ei ole filtteriä, kysyn pönttöjä asioita. Olen oma itseni, vaikka välillä jännittää.

Jenni yrittää kääntää ongelmat mahdollisuuksiksi ja ruman kauniiksi. Hän laukoo häpeämättä asioita, joita muut eivät kehtaa sanoa. Se on selviytymiskeino. Filtterin puuttuminen toimii myös huumorissa.

– Yleensä eniten naurattaa totuus.

Yllätyin...

poikani sosiaalisista taidoista. Hän on oma-aloitteinen, rohkea ja pelkäämätön.

Itkin...

auton ratissa, kun kuulin Anna Puun biisin Säännöt rakkaudelle. Oli pakko ajaa tien sivuun.

Häpesin...

kun valehtelin viimeisen kerran.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehden numerossa 13/2019.

Julkaistu: 19.12.2019
Kommentoi »