Terve.fi

Yleistietoa HIV:sta


HI-virus lamauttaa hitaasti ihmisen immuunipuolustuksen. AIDS on HIV-infektion lopullinen vaihe.

HIV tulee sanoista Human Immunodefiency Virus. Kyseessä on virus, joka lamauttaa hitaasti ihmisen immuunipuolustuksen. Se piiloutuu tartunnan jälkeen pysyvästi elimistöön siten, ettei oma immuunijärjestelmä pysty sitä häätämään eli kyse on kroonisesta taudista. AIDS on HIV-infektion lopullinen vaihe, jolloin ihmisen puolustusjärjestelmä ei enää pysty pitämään sairastuneen henkilön terveyttä yllä. AIDS-vaiheessa henkilölle kehittyy harvinaisia seurannaistauteja, jotka terveen ihmisen immuunipuolustus pystyisi estämään.

HI-virus tarttuu veren, siemennesteen ja emättimen eritteen välityksellä. Suojaamattomassa sukupuoliyhdynnässä limakalvot vahingoittuvat helposti, jolloin virus voi levitä henkilöiden välillä. Sama pätee myös suuseksiin, jos suussa on haavaumia. Suonensisäisten huumeiden käyttäjillä virus voi levitä likaisten neulojen kautta. HIV voi levitä myös raskauden tai synnytyksen aikana äidistä lapseen, mutta nykyisillä lääkehoidoilla se voidaan estää tehokkaasti. Suomessa verivalmisteet on testattu huolellisesti 1985 lähtien, eikä niiden välityksellä ole todettu uusia tartuntoja.

HIV ja aiheuttaja

HI-viruksesta on kahta muotoa; HIV-1 ja HIV-2 ja niilläkin on monia eri alatyyppejä. Käytännössä aina taudin aiheuttajana on HIV-1 ja HIV-2:sta tavataan lähes ainoastaan länsi-Afrikassa. Nämä virukset pystyvät muuttamaan oman perimänsä dna-muotoon ja siirtämään sen ihmisen solujen dna:n sekaan, jolloin nämä infektoituneet solut valjastetaan tuottamaan lisää virusta. HI-virus on erittäin muuntelukykyinen. HIV:tä sairastavalla saattaa olla viruksen montaa eri mutatoitunutta muotoa elimistössään. Tämän takia HI-virus on erittäin sopeutuvainen ja hankala tapaus hoidettavaksi.

HI-virus pystyy infektoimaan lähes minkä tahansa solun, mutta erityisesti se lisääntyy ns. auttaja-T-lymfosyyteissä eli kateenkorvassa kypsyvissä imusoluissa. Auttaja-T-lymfosyytti aktivoi ja ohjailee muiden immuunijärjestelmän solujen toimintaa ja on erittäin keskeisessä osassa koko immuunijärjestelmän toiminnassa. HIV:n leviäminen koko elimistöön tapahtuu valkosolujen kautta, koska virukset infektoivat niitä ja vaeltavat niiden mukana kaikkialle elimistöön.

Sairauden jatkuessa virukset lisääntyvät ja tuhoavat jatkuvasti auttaja-T-soluja. Ajan saatossa auttaja-T-imusolujen määrä laskee tasaisesti ja tällä tavalla ne tasaisesti vahingoittavat elimistön puolustusjärjestelmää. Loputa ihminen on alttiimpi muille sairauksille, kun auttaja-T-solujen määrä ei ole enää riittävä toimivan immuunijärjestelmän ylläpitoon.

Lue HIV:n oireista.

HIV ja seuranta

HIV:tä sairastavia seurataan pysyvästi infektiosairauksien poliklinikalla. Lääkkeiden aloituksen jälkeen potilaan HIV-pitoisuuksia seurataan 3-4 kuukauden välein. Jos hoidon teho on ollut ensimmäisen hoitovuoden jälkeen hyvä, voidaan siirtyä tekemään tarkistuksia 6 kuukauden välein. Seurantakäynnit ovat maksuttomia.

HIV ja periytyvyys

HIV ei periydy, koska kyseessä on infektiotauti. Se voi siirtyä raskauden aikana tai synnytyksessä äidistä lapseen. Kyseessä on kuitenkin tartunta, ei periytyminen. Suomessa ei ole todettu yhtäkään synnytyksessä tapahtunutta tartuntaa, mikäli tauti on todettu ennen raskautta tai sen aikana ja äiti sekä lapsi ovat saaneet estolääkityksen.

HIV ja yleisyys

Suomessa oli vuoden 2016 lopussa arvioilta 3800 HIV:tä sairastavaa henkilöä. Suomessa arviolta 13% tartunnan saaneista ei tiedä saaneensa tartuntaa. Maailmanlaajuisesti tartunnan saaneiden määrä oli vuonna 2016 36.7 miljoonaa ja luku on alati kasvava. Vuosittain Suomessa tilastoidaan noin 150 – 200 uutta HIV-infektiota. Vuonna 2015 yli puolet tartunnoista tapahtui heteroseksin välityksellä. Kondomisuojauksen laiminlyöminen on tärkein syy tartuntojen lisääntymiseen.

HIV ja ennuste

Nykyisillään HIV-infektio seuraa aina hautaan asti. Tarpeeksi pitkään hoitamattomana se on tappava tauti. Siinä missä aiemmin tautiin menehdyttiin yleensä kymmenen vuoden kuluessa, nykyään tehokkaan lääkehoidon ansiosta HIV ei lyhennä eliniän odotetta, mikäli tartunta on todettu ajoissa ja hoitoon on sitouduttu. Toimiva lääkehoito estää myös viruksen tartuttamisen eteenpäin.

Lue HIV:n hoidosta.

Lähteet:

Suomen HIV strategia 2018-, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Hivpoint.fi Haettu 8.2.2018

Global Health Observatory (GHO) data, HIV/AIDS, World Health Organization. Haettu 8.2.2018

Antiretroviraalisen hoidon ohjeistus, arvosta.fi. Haettu 8.2.2018

ICD-10:

Z21 Oireeton HIV-infektio

B20 HIV-tauti (immuunikatovirustauti) ja siihen liittyvät infektio- ja loistaudit

B21 HIV-tauti ja pahanlaatuiset kasvaimet

B22 HIV-tauti ja muut määritetyt sairaudet

B23 Hiv tauti ja muut tilat

B24 Määrittämätön HIV-tauti

Julkaistu: 5.4.2018