Terve.fi

Hinkuyskä yleistynyt Yhdysvalloissa


Pikkulasten hinkuyskätapaukset yleistyivät Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Kehitys on ollut havaittavissa jo pitempään, mutta verrattuna 1980-lukuun, tahti on kiihtynyt entisestään. Lue lisää hinkuyskästä.

Pikkulasten hinkuyskätapaukset yleistyivät Yhdysvalloissa 1990-luvulla. Kehitys on ollut havaittavissa jo pitempään, mutta verrattuna 1980-lukuun, tahti on kiihtynyt entisestään. 1980-lukuun verrattuna vuodessa keskimäärin todetut tapaukset ovat lisääntyneet 58 prosentilla, 1255:stä tapauksesta 1980 tapaukseen.

Tautitapaukset ja niiden aiheuttamat kuolemat ovat yleistyneet lähes yksinomaan alle 4-kuukauden ikäisillä, kun taas sitä vanhempien sairastavuus on pysynyt ennallaan. Tutkijat uskovat, että luvut kertovat todella hinkuyskän yleistymisestä, sillä kyseisellä aikavälillä ei ole tapahtunut muutoksia hinkuyskän diagnosoinnissa tai tilastoinnissa. Hinkuyskän yleistyminen voi puolestaan johtua joko lasten lisääntyneestä altistumisesta tai rokotteiden suoman immuniteetin heikentymisestä. Näin ollen ongelmaa ei myöskään voitaisi ratkaista pelkästään nykyisiä rokotuskäytäntöjä tehostamalla.

Tutkimuksessa hyödynnettiin kansallista seurantajärjestelmää. Mukana oli kaikki Yhdysvalloissa vuosina 1980-1999 ilmoitetut alle 12-vuotiaille lapsille sattuneet hinkuyskätapaukset.

Lähde: JAMA 2003;290:2968-2975

Kansanterveyslaitokselle tehtyjen ilmoitusten perusteella tänä vuonna on todettu jo 1008 hinkuyskätapausta, kun viime vuonna tapauksia oli 581. Hinkuyskää esiintyy runsaammin 3-4 vuoden välein ja tapaukset vaihtelevat normaalisti 500:n ja 1 000:n välillä.

Rokotteen antama suoja kestää vain 3-6 vuotta, minkä vuoksi yli seitsemänvuotiaat muodostavat selkeän riskiryhmän. Kouluikäisten sairastuvuuden alentamiseksi Suomen rokotusohjelmaan lisättiin hinkuyskätehosterokotus kuusivuotiaille vuoden 2003 alusta. Tällä tavoin voidaan välillisesti suojata myös vastasyntyneitä perheenjäseniä. Vastasyntyneiden suojaaminen on erityisen tärkeää, sillä hinkuyskä voi olla erityisesti heille vaarallinen.

 

Julkaistu: 28.6.2006